Menu
Arkkitehti Tarja Nurmi kuratoi kolmatta kertaa Helsingin Lasipalatsissa kaksipäiväistä ArkRex-elokuvatapahtumaa marraskuun viimeisenä viikonloppuna.
Teemana oli tällä kertaa kaupunki ja museot. Molemmat teemat oli ymmärretty laveasti ja elokuvien aihepiiri poukkoili luovasti. Elokuvia, niiden esittelyjä ja lyhyitä keskustelutuokioita täydensi sunnuntain aamuvirkuille FT Timo Tuomen esitelmä Eliel Saarisesta kaupunkisuunnittelijana. Eliel Saarisen syntymän 150-vuotisjuhlinta jäi Saarisen kansainvälinen maine huomioon ottaen Suomessa vähälle huomiolle. Timo Tuomelta on ilmestymässä Eliel Saarisesta ensi vuonna uusi teos.
ArkRex-tapahtumaan kuuluu olennaisena osana nähdyistä elokuvista syntyvät keskustelut, usein Helsinkiin saapuneiden elokuvien ohjaajien kanssa.
Arkkitehti Tarja Nurmi.
Arkkitehtuurin, kaupunkisuunnittelun ja politiikan välinen suhde nousi elokuvissa ja Bio Rexin suuressa salissa kiinnostavalla tavalla keskiöön. Mainio lähtölaukaus saatiin ruotsalaisen arkkitehtivaikuttajan ja Arkitektur-lehden entisen päätoimittajan Rasmus Wærnin vuonna 2021 valmistuneesta elokuvasta En annan stad. Elokuva kertoo Tukholman kaupunkisuunnittelijana toimineen Jan Inghe-Hagströmin (1944–2005) urasta ja ajattelusta. Jan Inghe-Hagström, joka yleensä tunnetaan lyhyemmin nimellä Jan Inghe, onnistui Tukholman Minnebergin pienehkön, aiemmin lähinnä teollisuuden käytössä olleen alueen kaavaratkaisussa. Inghen laatima asemakaava poikkesi radikaalisti alueen aiemmista suunnitelmista ja perustui muun muassa alueen vanhan työväen asuinrakennuskannan, puuston ja kallion säilyttämiseen niin paljon kuin mahdollista. Kaavan lähtökohtana oli puoliavoin ratkaisu, jossa olennaista oli selkeys ja samalla riittävä variointi. Inghe lisäsi kaavaan myös postmodernistisia yksityiskohtia. Postmodernismi tuli näkyvämmin esiin Inghen seuraavassa projektissa, jossa Tukholman Södra Stationin ympäristö koki rajun muodonmuutoksen. Södra Station on muodostunut eräällä tavalla Ruotsin kaavoitushistoriassa käännekohdaksi, sekä hyvässä että pahassa. Alue oli 1980-luvun laajin yksittäinen rakentamisprojekti koko Ruotsissa. Ruotsi, muun läntisen maailman tavoin, eli deregulaation aikakautta. Jan Inghen vastaus normien purkuun oli laatuohjelma, jonka turvin hän ajoi läpi Södra Stationin aluetta leimaavaa postmodernistista estetiikkaa ja arkkitehtuuria. Inghe teki yhteistyötä luxemburgilaisen Léon Krierin kanssa. Krier oli tullut tunnetuksi modernistisen arkkitehtuurin kriitikkona. Södra Stationin tunnetuimman, puolikaaren crescent-tyylisen valtavankokoisen rakennuksen sai suunniteltavakseen espanjalainen Ricardo Bofili (1939–2022). Wærn tuo elokuvassa esiin, kuinka Inghen itsensäkään mielestä kaikki Södra Stationin ratkaisut eivät täysin onnistuneet. Nykyään alue on löytänyt olemuksensa. Laaja viherkenttä ja erilaiset puolijulkiset tilat tekevät siitä sekä läpikulkijoille että alueen asukkaille viihtyisän. Kuuluisin ja suurin Inghen projekteista on Hammarby Sjöstad. Hammarby Sjöstad on varhainen esimerkki kunnianhimoisesta ympäristöajattelusta, jossa rakentajat sitoutettiin ekologisiin kriteereihin. Arkkitehtuuri on erityisesti Södra Stationiin verrattuna muuntunut enemmän modernistiseen suuntaan. Jan Inghe tavoitteli koko uransa ajan ruotsalaisen folkhemmet-ideologian hengessä kelvollisia asuntoja myös vähempiosaisille. Hammarby Sjöstad ei tätä tavoitetta ole koskaan saavuttanut, vaan alueesta on tullut ylemmän keskiluokan asuinalue. Juuri tämä seikka, joka tuli elokuvassa esiin vertailussa Helsingin Arabianrantaan, kirvoitti elokuvasalissa keskustelemaan. Wærnin elokuvassa haastatellaan Arabianrannan kaavoituksesta vastannutta Mikael Sundmania, joka vakuuttavalla ja innostuneella tavalla korostaa Arabianrannan tietoista ratkaisua tarjota asumismahdollisuuksia erilaisille asujasegmenteille.
En annan stad. Vas. kuvassa Jan Inghe-Hagström.
Asuntopoliittinen teema oli keskiössä Kööpenhaminaa käsittelevässä elokuvassa Best in the World. Hans Christian Post oli valinnut kriittisen otteen, kun hän käy ohjaamassaan elokuvassa läpi lähes konkurssin partaalla olleen Kööpenhaminan tekemiä rajuja ratkaisuja. Suunnanmuutos, jossa kaupunki maata yhtiöittämällä ja myymällä sekä luopumalla suuresta määrästä omistamistaan vuokra-asunnoista toteutti metron ja muita kalliita infraratkaisuja pysäyttääkseen väestökadon ja houkutellakseen hyviä veronmaksajia, osoittautui toimivaksi. Varsinkin kun sitä höystettiin korkealuokkaisella arkkitehtuurilla, josta on muodostunut käsite. Kööpenhamina on toistuvasti rankattu maailman viihtyisimmäksi kaupungiksi. Kääntöpuolena on asuntojen rajusti kohonnut hintataso. Elokuvan ohjaajan alun perin ”pahaksi pojaksi” tarkoittama kiinteistönvälittäjä osoittautuukin haastateltaessa yhtä lailla kriittiseksi, kun edes hyvätuloinen kiinteistönvälittäjä ei enää pysty hankkimaan asuntoa Kööpenhaminan merellisille alueille rakennetuista luksustaloista.
Robin Hood Gardens. Vuonna 1972 Lontoon Poplariin valmistunut Robin Hood Gardens muodostui kahdesta rakennusrungosta, joista toisessa oli 10 ja toisessa seitsemän kerrosta. Niiden välissä oli laaja viheralue. Asuntoihin mentiin säälle alttiiden luhtikäytävien kautta.
Robin Hood Gardens oli arkkitehtipariskunnan Alison ja Peter Smithson läpimurtotyö.
Teema asuntopolitiikan kriisiytymisestä sai jatkoa vuonna 2022 valmistuneella dokumentilla, joka kertoo arkkitehtipariskunnan Alison ja Peter Smithsonin 1970-luvun alkupuolella Lontooseen valmistuneen eräänlaisen asumiskoneen, Robin Hood Gardens, tarinan. Kompleksi edusti oman aikakautensa ideologiaa ja oli eräs vastaus toisen maailmansodan jälkeiseen ja pitkään jatkuneeseen asuntopulaan. Vuosien saatossa sosiaalisen asuntotuotannon lippulaivaksi rakennettu ja arkkitehtuuriltaan betonibrutalismia edustanut kokonaisuus jäi vaille huolenpitoa. Nimekkäiden ja elokuvissa esiintyneiden arkkitehtien protesteista huolimatta kompleksi päätettiin purkaa. Elokuva dokumentoi purkamistyön etenemistä. Pieni määrä rakennusosia otettiin talteen ja kuljetettiin nähtäville Venetsian Arkkitehtuuribiennaaliin vuonna 2018.
Keskustelussa käytetyissä puheenvuoroissa pohdittiin ristiriitaa, kun elokuvassa esiintyneet ansioituneet tutkijat ja tähtiarkkitehdit pahoittelivat tyylikkäissä kodeissansa Robin Hood Gardensin purkamispäätöstä. Vaikka Smithsonien arkkitehtuuri ja heidän suunnittelemansa asunnot olivat sinänsä mallikelpoisia ja täyttivät nykymittapuunkin mukaan perheasumisen tarpeet, eivät Robin Hood Gardensin asukkaiden asumisolosuhteet yltäneet elokuvassa paljon sijaa saaneiden hyvin toimeentulevien kriitikkojen elinoloihin. Kritiikkiä osoitettiin myös modernismin kyvyttömyyteen ottaa huomioon luonnon asettamia lähtökohtia ja rajoituksia. Modernististen rakennusten ylläpito ja korjaaminen on rakenneratkaisujen johdosta usein kallista.
Wienin Alterlaa oli vastinpari Robin Hood Gardensille, mutta kertaluokkaa suurempi. Harry Glückin suunnittelema valtava, 10 000 asukkaan kokonaisuus on tarjonnut alusta lähtien runsaasti kaupallisia ja muita palveluja. Kerho- ja vastaavia tiloja on yhteensä 30. Asukasrakenteen pikkuhiljaa ikääntyessä on Alterlaa ryhdytty kutsumaan Itävallan suurimmaksi vanhainkodiksi.
27 Storeys -elokuvan ohjannut Bianca Gleissinger vietti lapsuutensa Alterlaassa.
Robin Hood Gardensin vastakohdaksi Tarja Nurmi oli valinnut elokuvan Wienin vastaavan tapaisesta, 1970-luvun utooppisesta ”kaupungista kaupungissa”. Alterlaa-nimisen, 10 000 asukkaan asuinkompleksin suunnitteli arkkitehti Harry Glück. Elokuva 27 Storeys kertoo kolmeen riviin rakennetusta ja 27-kerrokseen nousevasta kokonaisuudesta, josta on pidetty huolta ja jossa asukkaat viihtyvät. Elokuvan on ohjannut lapsuutensa Alterlaassa asunut Bianca Gleissinger. Elokuvassa haastatellut nuoren polven Alterlaan asukkaat eivät olleet yhtä innostuneita kompleksissa pitempään asuneiden kanssa asuinosuuskunnan tarjoamista kymmenistä asukaskerhoista ja vastaavista aktiviteeteista. Kattokerrosten terasseilla ja uima-altailla myös nuoriso tuntui viihtyvän.
Varta vasten tilaisuuteen saapuneet elokuvien ohjaajat arvelivat, että ainakin läntisessä Euroopassa kytee pinnan alla muutosten tuulia. Kehitys, jossa kaupunkeja suunnitellaan ja rakennetaan sinänsä viihtyisiksi ja näyttäviksi mutta samalla unohtaen keski- ja vähempituloisten mahdollisuudet näissä hienoissa puitteissa asumiseen, ei voi jatkua. Jos poliittisella tasolla tilanteeseen ei haluta puuttua, on pitemmän päälle lopputuloksena kaupunkien vähittäinen näivettyminen ja yhä useamman siirtyminen halvemmille alueille. Lähestytään tilannetta, johon Kööpenhamina oli ajautunut 1980-luvulle tultaessa.
Staab Architekten voitti Berliinin Bauhaus Archivin uusien tilojen arkkitehtikilpailun. Kokonaisuus avautuu yleisölle v. 2025.
Bauhaus revisited
ArkRex 2023 -tapahtuman muuhun painavaan antiin lukeutui sukellus historiaan. Berliiniläinen Nico Weber osallistui tapahtumaan jo toistamiseen. Elokuvayleisö pääsi näkemään Weberin vielä tekeillä olevaa dokumenttia Bauhaus-kokoelmien ja näyttelyiden uudelleen asettumisesta piakkoin valmistuviin uusiin tiloihin Berliinin sydämessä. Ainutlaatuinen tilaisuus koitti Bauhausin kolmantena johtajana toimineen Mies van der Rohen (1886–1969) fiktiivisen haastattelun myötä. Yhdessä arkistoista löytyneiden materiaalien ja myös fiktiivisen haastattelun kautta nähtiin toinen dokumentaarinen elokuva Mies van der Rohen perheen kohtaloista. Sveitsiläinen Sabine Gisiger syventyi elokuvassa erityisesti Miesin vanhimman tyttären Georginan (1914–2008) elämänvaiheisiin, joista Georgina kertoo omaeläkerrallisessa teoksessaan La donna è mobile. Samalla sivuttiin Miesin suhdetta varakkaasta suvusta tulleeseen Ada-puolisoon ja Miesin työtoveriin Lilly Reichiin.
Dani Galin fiktiivinen Fields of Neutrality (2022) kertoo Ludwig Mies van der Rohen roolista Bauhausin jouduttua natsien hampaisiin.
Tarja Nurmen työryhmineen aikaansaamasta ArkRex-elokuvatapahtumasta on muodostunut oloissamme ainutlaatuinen, kahteen tiiviiseen päivään keskittyvä kokonaisuus. Nurmen kansainvälisten kontaktien kautta päästään näkemään uusia ja vanhempiakin, arkkitehtuuriin tiukemmin tai löysemmin kiinnittyviä elokuvia, joita ei kaupalliseen ohjelmistoon koskaan saada. Legendaarinen Helsingin Lasipalatsin Bio Rex kruunaa esityspaikkana tapahtuman.
Lauri Jääskeläinen
Varatuomari, valtiotieteiden maisteri.
Kuvat: Lauri Jääskeläinen, Jorge Raedo, Mischief Films, Itay Marom ja Bauhaus-Archiv
