Asuinympäristön aallonpohja on saavutettu, mutta 2000-lukuun sisältyy myös ilahduttavia high lighteja.
Jo muutaman vuoden ajan on painokkaasti ollut esillä huoli asumisen laadusta. Huolesta huolimatta syöksykierre on jatkunut. Enää ei voi alleviivata vain asumisviihtyvyyttä, sillä uusin asuntotuotanto on jo vaarallista.
Ympäristöministeriön asetus rakennuksen käyttöturvallisuudesta säätää: ”Jokaiselta poistumisalueelta on oltava mahdollista kuljettaa uloskäytävän kautta liikkumiskyvytön henkilö paareilla”. Valtioneuvoston asetusta rakennuksen esteettömyydestä noudatetaan suunnittelemalla porrashuoneet minimissään 1500 mm leveiksi. Näistä molemmista on lähdetty poikkeamaan ilman, että poikkeamille on haettu lupaa.
Noloa, että vasta kun rakennusvalvonta alkoi edellyttää paarikuljetuskaavioita, asia nousi esille. Paljastui, että 1500 mm leveille käytäville on tunkeutunut kuiluja, ovet aukeavat rajoitetusti ja sisääntulot myös asuntojen puolella tukossa. Portaiden mitoitus ja käytettävyys minimissään, kompensaationa väljemmästä hissistä ei puhettakaan.
On todennäköistä, että mitoituksellisille flopeille on myönnetty rakennuslupia. Pelottavaa on miettiä taho, joka lopulta on vastuussa hengenmenosta, kun hoitoon pääsyä ei ole. Onko se rakennusvalvonta vai ryhtyvä? Ikääntyvänä kansalaisena en tohdi asua tällaisessa ympäristössä.
Fiiliksestä
Helsingin kaupunkiympäristötoimialan uusimpien asiantuntijajäsenten sanoiksi puettu järkytys oli pysähdyttävää kuultavaa, kun kaupunkikuvallisessa tarkastelussa oli varsin triviaali asunkerrostalo. Asiantuntijat tiedettiin suunnittelijaprofiileiltaan moitteettomiksi, laadukasta ja pohdittua jälkeä aikaan saaviksi ammattilaisiksi – kaupunkikuvaa arvioivan työryhmän asiantuntijajäsenet ovat olleet osuvia valintoja!
Asiantuntijajäsenet hämmästelivät suunnitelmaa. He eivät välttämättä tajunneet – tai halunneet tajuta, että todellisuus on tympeitä syvärunkoisia rakennuksia. Parvekkeet suuntutuvat minne sattuu – jopa välittömään liikenneväylien tuntumaan. Rakennusten ytimenä on pimeä, mahdollisimman kapea käytävä, josta käynti useimmiten yli kymmeneen asuinhuoneistoon. ”Tila on välivyöhyke kodin ja julkisen ympäristön saumassa, tila on kädenojennus ja askel kotiin, sosiaalisen kanssakäymisen paikka”, totesivat asiantuntijat. Varsin kaukana ollaan fiiliksestä, jollainen on tilan toinen toteuma, traditionaalinen kuisti. Asuinympäristön massamaailman ja inhimillisen mikromaailman välinen juopa on valtava.
Identiteeteistä
Yleinen keskustelu asuntosuunnittelun laadusta on painottunut paheksumaan syvärunkoisia rakennuksia ja niiden putkiyksiöiden valtavaa määrää. Vaikka tuotanto on massiivista, koko totuus se ei ole. Massatuotannon määrällisellä reuna-alueella on yllättävän rikasta diversiteettiä. Myös sen tulee saada sijaa keskustelussa.
Viehättävän asuinympäristön syntymisen edellytys tuntuu olevan kuriositeetti, läpeensä vahva lähtökohta, joka sanelee tarpeen tutkia ja kyseenalaistaa vakiintuneet toteutustavat. Kyseenalaistajaksi toki tarvitaan briljantti, osaava, jopa uhkarohkea suunnittelija. Valitettavan totta on, että asuinrakennuskannan erityinen identiteetti ei synny vakioprosessien kautta, matkalla liian monta höylää, liian paljon tasapäistäjää. Prosessit ovat raskaat ja hukuttavat abstraktin erityislaaduntavoittelun uumeniinsa. Riskittömintä on tehdä totuttua, jotta hankkeet varmuudella saadaan maaliin. Uudistumisen tai vaihtoehtojen aikaansaamiselle ei ole tilaa.
Erityisistä, jopa oudoista lähtökohdista saadaan aikaan kiinnostavaa asuinympäristöä. 2000-luvulla rakennetuista, peruskorjatuista tai hyvin vaalituista kohteista löytyy kymmenittäin hyviä esimerkkejä. Aivan erityiseksi muodostuu joukko kohteita, joilla on myös tarina.
Poimintoja
Ajurien talli, suunnittelijana Avarrus Arkkitehdit Oy on esimerkki hankkeesta, jonka lähtökohta nopeasti ajatellen oli mahdoton. Vuonna 1906 valmistunut 52 hevosen talli oli alkuperäisessä käytössään vuoteen 1966 saakka. Rakennuksen maantasossa varastoitiin hevoskärryjä, toisessa kerroksessa majailivat hevoset ja heinät varastoitiin kolmanteen kerrokseen. 2000-luvulla lainvoiman saanut asemakaava suojeli mm. pitkälti puurakenteiset rampit ja keskushallin. Asemakaava mahdollisti käyttötarkoituksen muutoksen. Tiloihin sovitettu asuinympäristö alkuperäisine kulkuyhteyksineen on ottanut haltuun omaperäisen kavalkadin aiemman käytön jälkiä. Kaupunginmuseon Mikko Lindqvistin ja suunnittelijan välinen yhteistyö oli aikaa säästämättä paneutunutta. Työmaalta paljastui löytöjä, monella tavalla mietityttävää ratkaistavaa, josta syntyi inspiroiva ympäristö, kertomus.
Ajurien talli, Avarrus Arkkitehdit Oy.
Kvarteret Isabella sijoittuu Länsisataman kaupunginosaan Jätkäsaaren alueelle armottoman meren ja dynaamisen satama-alueen tuntumaan. Arkkitehdit Kirsi Korhonen ja Mika Penttinen ovat veistäneet paikan identiteetin rakennukseen. Julkisivun vahvasti profiloitu eloksoitu merialumiini on yhtä satamarakennusten ja merenkulun kanssa. Harmoninen tiili- ja saumakudelma puolestaan sitoo rakennuskokonaisuutta osaksi naapurikortteleiden asuinympäristöä. Kohtuuhintaiset asunnot ovat toimivia, valoisia ja materiaalivalikoltaan lämpimiä. Rakennus on väkevä tulkinta paikasta ja asettuu yhtaikaa sekä suur- että mikromaisemaan täydellisellä mittakaavalla strukturointia myöten.
Kvarteret Isabella, Länsisatama, Jätkäsaari, Arkkitehdit Kirsi Korhonen ja Mika Penttinen. Kuva: Kuvatoimisto Kuvio / Anders Portman
Harjannetie 13 kertoo paikasta ja maastosta. Arkkitehtitoimisto Tiuri & Lommi Oy:n 39 asuinhuoneiston rakennus sijaitsee Viikinmäessä näkyvällä paikalla. Kallioiset rakennuspaikat kuuluisi suojella, sillä kivisopukoihin diskreetisti sovittautuvat tilat ja jylhiä partaita uhmaavat rakennuskappaleet ovat suomalaisuutta syvimmillään. Rakennus asettuu paikkaansa kunnioittavalla tavalla. Kallioiden mittavia korkeuseroja ja puustoa on pysytetty ennallaan. Sillat ovat maastoa säästäviä, eteerisiä kulkuyhteyksiä. Rakennuksen neljä osaa liittyvät toisiinsa luhtikäytävällä ja muodostavat kehän, jonka sisällä on suojaisa piha-alue. Asemakaavan tueksi laadittu alueen ”Image book” kuvaa tavoitteita. Paneutunut suunnittelu on tehnyt tavoitteet todeksi. Alueen lupa-arkkitehti (Päivi Tuomola) sekä tarkastusinsinööri (Kirsi Rontu) osaltaan tekivät vankkaa työtä onnistumisen eteen. Alueen uusin rakennuskanta ei tavoitteista piittaa.
Harjannetie 13, Arkkitehtitoimisto Tiuri & Lommi Oy.
Lapinmäen- ja Huopalahdenteiden kulmauksen asuinrakennukset Munkkiniemessä ovat paikalla olevan rakennuksen elegantti kehys. Vuonna 1969 valmistuneen Vakuutusyhtiö Pohjolan korttelin asemakaavaratkaisu Lumikki ja seitsemän kääpiötä perustuu suunnittelukilpailuvoittoon. Suurkorttelin ensimmäiset, korttelin näkyvimmällä paikalla sijaitsevat rakennukset ovat kilpailun voittaneen suunnittelutoimiston, JKMM Arkkitehdit Oy:n työtä. Kauniit, kauttaaltaan laadukkaat rakennukset kohottavat paikan ja koko kaupunginosan identiteettiä. Kauneus on vahvuus, joka onnistuu kääntämään katseet pois korttelin uusimman rakennuskannan ankeudesta.
Lapinmäen- ja Huopalahdenteiden kulmauksen asuinrakennukset, JKMM Arkkitehdit Oy.
Rakentajan tekemä suunnittelijavaihdos oli ilmiselvä virhe ja vahvasti profiloitu betonipinta heikko tekosyy. Arkkitehti Petri Piirta toteutti vastaavaa vuokra-asuinkohteeseen osoitteeseen Jakomäentie 4 ja 6 – todella positiivinen esimerkki sekin.
Kuvat: Petri Piirta
Kehittyvä kerrostalo -hanke Oulunkylään Käskynhaltijantielle on vastaus tarpeeseen saada high tech -buumin rinnalle low tech -rakentamista. Projektinimellä Kestävä kerrostalo tunnettu rakennus on massiivitiilirakenteinen ja toteutetaan pääasiassa painovoimaisen ilmanvaihdon periaatteella. Talotekniikka ja rakennustapa sanelevat muotokieltä, joka poikkeaa vallitsevasta uudisrakentamiskannasta. Rakennussuunnitelmat ovat saaneet poikkeuksellisen paljon positiivista huomiota. Hankkeen käynnistävänä, sisukkaan rohkeana tahona on ollut itse arkkitehtitoimisto, Avarrus Arkkitehdit Oy.
Kehittyvä kerrostalo -hanke Oulunkylään Käskynhaltijantielle, Avarrus Arkkitehdit Oy. Visualisointi: Unrealer, Kuva: Tuomas Uusheimo
As Oy Helsingin Kommodori on toinen mieleenpainuva Kehittyvä kerrostalo-hanke, suunnittelijana Arkkitehtuuritoimisto Kimmo Lylykangas Oy. Jätkäsaareen sijoittuvan rakennuskokonaisuuden valoisa hahmo kertoo kokonaisuudesta: tarkasteltavana ovat olleet laadukkaat luonnonolosuhteet ja energiatehokkuus. Rakennuksen hyvinkin imaginäärinen idea on taitavissa käsissä alleviivattavissa omaperäiseksi, vahvaksi identiteettitekijäksi. Rakennuksen kepeys ja positiivinen olemus yllättävät. Hahmo on miellyttävästi hengittävä poikkeus Jätkäsaaren massiivisessa umpikorttelirakenteessa ja paikoin raskaassa, vakiofraseologisessa rakennuskannassa.
Kehittyvä kerrostalo-hanke Jätkäsaareen, As Oy Helsingin kommodori, Arkkitehtuuritoimisto Kimmo Lylykangas Oy, kuvat: Matti Karjanoja
HASO Rantapuisto ja Heka Pukinmäki Isonpellontie 6 on kohde, joka pohjautuu Helsingin kaupungin asuntotuotantotoimiston ja asemakaavoituksen järjestämään kutsukilpailuun. Rakennus asettuu paikkaansa ideaalisesti sekä perustamisolosuhteittensa että maiseman kannalta. Sandwich-elementtien ja massoittelun hallittu eloisuus rakentavat paikan identiteetin. Asuinhuoneistot avautuvat vähintään kahteen ilmasuuntaan. Asumisoikeus- ja vuokra-asuntokohde on kauttaaltaan vakuuttava esimerkki mielenkiintoisesta asuinympäristöstä. Epäkelpo rakennuspaikka on käännettävissä voitoksi.
HASO Rantapuisto ja Heka Pukinmäki Isonpellontie 6, Arkkitehtuuritoimisto B&M Oy, Kuva: Kuvatoimisto Kuvio Oy
Massan vartijana
Pääkaupunki on esimerkki alustasta, josta syntyy liukuhihnatavaraa, sananmukaisesti asuntotuotantoa. Alleviivattu tavoite on määrä, jopa 8 000 asuntoa vuodessa, mikä johtaa mm. juuri nyt ennakkoneuvoteltavana olevaan rakennukseen, jossa on 176 asuinhuoneistoa, keskipinta-alaltaan 31,5 neliömetriä. Keskikäytäväratkaisu jälleen, eikä paarimitoitus oikein onnistu. Kylmähermoisuutta vaatii todeta, ettei luvan myöntämisen edellytyksiä ole, rakennus ei vastaa tarkoitustaan (MRL 117 § 3. mom., 117 d §).
Hankkeen päättäjänä on maallikko, Helsingissä kaupunkiympäristötoimialan ympäristö- ja lupajaosto. Työssään jäsenet valistuvat, eikä mitä tahansa hyväksytä. Lupakäsittelyn kannalta tilanne on hyvä. Käsittelijä voi hyvin todeta, että enhän minä, mutta kun lupajaosto ei tällaiselle (ehkä) lupaa myönnä. Niinpä aikataulullisesti on viisasta korjata suunnitelma. Aikataulu on kova asia. Sen horjuttaminen on käyttökelpoinen ohjausväline. Valmiiksi paremman tuottamisen edut sisäistyvät ja seuraava hanke onkin jo ripauksen parempi.
Myös media auttaa. ”Helsinki tarvitsee lisää perheasuntoja” (HS 19.4.). Pääkirjoitusta siteeraten voi todeta, että neliöitä tarvitaan oikeisiin kohtiin. Asumisen perusformaatteihin tarvitaan vaihtoehtoja. Kasvun kannalta painokkaimman asukasryhmän tarpeisiin ei vallalla oleva massatuotanto vastaa. Pääkirjoitusstatukselle painetun sanan siteeraaminen on vakuuttava ele.
Porkkanoista ja kepeistä
Yli 7 000 asunnon massassa, joka on muutaman lupakäsittelijän sylissä aikataulupaineineen, pääsee syntymään kuraa. Ryhtyvän pelisilmää osoittaa, että rakennusvalvonnalle esitellään pitkälle viimeisteltyjä suunnitelmia. Oletetaan, ettei ”pitkälle vietyihin” suunnitelmiin kajota. Totta onkin, että massaan kajoamiseen ei aina ole aikaa, eikä joskus eväitäkään.
Välineitä kuitenkin on, joskin ne ovat pakkokeinoja, sillä vapaaehtoista laadun tavoittelua asuntojen suunnittelussa on kovin vähän. Nolosti asemakaavaa, jonka primääri tarkoitus on ohjata maankäyttöä, on hyödynnettävä myös muussa rakennetun ympäristön laadun tuottamisessa. Tontinluovutusehdot ovat toinen välineistö – ja niiden kautta todellisten, ammattitaidolla arvosteltujen kilpailujen viljely.
Asemakaavojen porrashuoneporkkana on toiminut. ”Saa kaikissa kerroksissa porrashuoneen 20 m² ylittävää tilaa rakentaa asemakaavaan merkityn kerrosalan lisäksi, mikäli se lisää viihtyisyyttä ja parantaa tilasuunnittelua ja mikäli kukin kerrostasanne saa riittävästi luonnonvaloa”. ”Ylitys voi olla tätä suurempi, mikäli sillä saavutetaan erityistä hyötyä rakennus- tai asuntotyyppien kehittämisessä”. Lauseisiin on puettu vilpitöntä hyvää, mutta uusimmissa asemakaavoissa lauseita ei enää ole. Kävi ilmi, että ryhtyvät poimivat ylityksen, mutta muu osa määräyksestä ohitettiin. Tilalliseksi laaduksi esitettiin konstikkaita ja erityisen pitkiä pimeitä käytäviä. Volyymi ja valoisuus ovat silti edelleen perusteita hyväksyä poikkeamana kerrosalaylitys. Hyvä on aina hyväksyttävä syy poiketa.
”Viherhuoneen saa rakentaa kerrosalan lisäksi” on houkutin, mutta saatiinkin verhokiskolla eriytettyjä perusneliöitä. Asemakaavahoukuttimet osataan kääntää itseään vastaan. Silti kannattaa yrittää. Kokeilemisen arvoista on määrätä huoneistojen avautuminen vähintään kahteen suuntaan. Se on yksi tie siroihin massoihin ja toimiviin asuntoihin. Jokaisessa huoneistossa on oltava parveke – ihan asiallinen määräys tämäkin. Tarvitaan määräys plaanillisten innovaatioiden synnyttämiseksi. Onneksi tähän velvoitetaan jotenkuten edes joskus. Koko Kehittyvä kerrostalo -projektin lähtökohta perustui tähänkin osa-alueeseen. Asuntoreformi-kilpailuissa on etsitty kehitysnäkymiä. Kokonaismassaan nähden plaanilliset kehitysaskeleet ovat määrältään vähäisiä, mutta niitä silti on. Syntyneet toteutukset ovat haluttua asuinympäristöä. Neliöitä ei tarvitse tuhlata, Käärmetalon toisinnoille on tilausta – rakennukselle, jonka jokainen neliömetri on merkityksellinen ja kaunis.
Mittakaavakäsite on ajan ilmiö. Kodit ovat minimimitoitettuja, mutta muualla skaala karkaa käsistä. Päiväkodiksi rakennetaan muoto, mutta unohdetaan pieni käyttäjä. Rakennetaan laitosrakennuksia sadoille lapsille. Volyymit ovat nurinkuriset. Pieni rakennus pienille ryhmille on kustannuserä. Ylisuurta ylisuurille määrille on säästöä. Matematiikka on päälaellaan verrattuna 30 vuoden takaiseen aikaan, jolloin inhimillisyydellä ja käsin kosketeltavuudella rakennettiin turvallista ympäristöä.
Breikki
Asuntokaupan laantuminen on hyvä asia. Kaikkiaan eletään pysähtymisen aikaa traagisinekin piirteineen. Asuntotuotannon vauhtisokeudelle ei ole tarvetta eikä vastuuntunnotonta tuotantoa ole syytä suoltaa – eikä hyväksyä. Rakentamislaki alleviivaa vastuullista rakentamista. Vastuullisuutta on hyödyntää tilaisuus edellyttää tilallista, jopa abstraktia laatua: asuinympäristön tulee pitää huolta asukkaistaan kaikin tavoin.
Ulla Vahtera
Arkkitehti SAFA.
Tiimipäällikkö. Kaupunkiympäristön toimiala, Helsingin kaupunki.
