Menu
Historiaa
Tohtori Waldemar Ekelundin rakennuttama Bulevardi 14 valmistui 1897, arkkitehtina Waldemar Aspelin, joka oli suunnitellut myös naapurin, numero 12:n viisi vuotta aiemmin. Waldemar Ekelund ja hänen vaimonsa Constance Mellin-Ekelund hallitsivat molempia rakennuksia 1910-luvulle saakka.
Bulevardi 14:ssä oli alun perin kuusitoista asuntoa. Ensimmäiset asukkaat olivat pääasiassa senaatin virkamieskuntaa ja ylempiä upseereita perheineen ja palveluskuntineen. Säätyläisperheiden tilavien asuntojen lisäksi pihasiivessä sekä pohjakerroksessa oli vaatimattomia pienasuntoja, joissa asui työväestöä. Talo muuttui vuonna 1910 osakeyhtiöksi, ja asukaskunta alkoi vähitellen monipuolistua. Pohjakerroksen asunnot muutettiin liiketiloiksi 1920-luvulla. 1950-luvusta alkaen yhä useampi asunto muuttui toimistoksi, viimeinen asunnoista väistyi 1985.
Kylmä ullakko muutettiin toimistokäyttöön professori Aarno Ruusuvuoren suunnitelmien mukaan 1990. Ullakkomuutoksen yhteydessä katolle lisättiin suurikokoiset prismanmuotoiset lasilyhdyt ja pihapuolen katonlapetta korotettiin. Puuttuminen uusrenessanssityyliseen rakennukseen oli radikaali, ja Ruusuvuoren kädenjälki varsin näkyvä.
Bulevardi 12:ssa 1930-luvun alusta alkaen toiminut Kustannusyhtiö WSOY laajentui Bulevardi 14:n tiloihin 2007, jolloin huoneistoja laajalti avattiin avokonttoritiloiksi. Nyt näin tuskin tehtäisiin, kun ymmärretään paremmin alkuperäisen tilajaon suuri merkitys rakennuksen yhtenä keskeisenä ominaispiirteenä.
Arvokas rakennus suojeltiin jo vuoden 1976 asemakaavassa
1970-luvun asemakaavan suojelumerkintä oli, ajan tapaan, rajoittunut koskemaan kadunpuoleisten julkisivujen ja vesikattojen rakennustaiteellista arvoa ja tyyliä. Kun asemakaavaa kolmisenkymmentä vuotta myöhemmin ryhdyttiin muuttamaan, tunnistettiin rakennuksen arvo paljon laajemmin.
Nykyinen 2018 voimaan tullut asemakaava laadittiin mittatilaustyönä hankkeelle, jossa rakennus muutetaan pääosin asunnoiksi ensimmäisen kerroksen jäädessä liiketiloiksi. Suojelumerkinnäksi vaihtui korkein mahdollinen sr-1. Rakennustaiteellisesti, historiallisesti ja kaupunkikuvallisesti huomattavan arvokkaan rakennuksen suojelu koskee paitsi ulkoista hahmoa ja sen yksityiskohtia, materiaaleja ja värejä, myös sisätiloja kuten porrashuoneita ja -tasanteita sekä alkuperäisenä säilynyttä huonejakoa ja tilasarjoja. Erityisesti mainitaan B-portaan viidennen kerroksen Annankadun puoleinen asunto kiinteine sisustuksineen ja seinämaalauksineen.
Uudempi ajallinen kerrostuma, ullakkokerros, on kaavassa myös arvotettu korkealle. Vesikaton aukotuksen lisäksi kaavamääräys edellyttää ullakkokerroksen valaistusratkaisujen periaatteiden sekä sisätilojen arkkitehtonisen yleisilmeen, sisäisten näkymien ja suurten yhtenäisten huonetilojen säilyttämistä.
Sisäpihan rakennuksella on suojelumerkintä sr-3, jossa se määritellään historiallisesti ja korttelikokonaisuuden kannalta arvokkaaksi rakennukseksi ja kielletään sen purkaminen.
Rakennuslupaprosessi
Asemakaava perustui hankesuunnitelmaan, jonka tekijä oli Arkkitehtitoimisto Neva Oy Arkkitehdit. Sama toimisto jatkoi lupahakemusvaiheeseen. Asemakaavan käyttötarkoitusmerkinnän AL mukaisesti rakennukseen sijoitettiin vähintään neljännes kerrosalasta liike- ja toimistotilaa. Näin rakennus siis saa takaisin alkuperäisen pääkäyttönsä ja Bulevardin vartta elävöittävät, 1900-luvun alussa pohjakerrokseen tulleet liiketilat säilyvät.
Rakennuslupahakemuksesta pyydettiin kaupunginmuseon lausunto. Se oli pääosin kielteinen. Lausunnon mukaan Bulevardi 14 kuuluu Helsingin arvokkaimpien uusrenessanssi-tyylisten asuinrakennusten joukkoon. Museo totesi, että kyseessä on vaativa restaurointihanke, jossa suunnittelun harkittu eteneminen ja eri suunnittelualojen tiivis yhteistyö on tärkeää rakennuksen arvojen ja alkuperäisyyden vaalimiseksi.
Nykyinen kiivas rakentamistahti ja rakennuttajien paineet myös taloudellisessa mielessä ovat kovat. Tässä piilee vaara erityisesti, kun puhutaan korjaus- ja muutostyöstä. Nykyajan rakentamisvauhti ei suosi hidasta tutustumisprosessia, joka on tarpeen rakennuksen ominaisuuksien perinpohjaiseksi tunnistamiseksi.
Rakennushistoriaselvitys oli Bulevardi 14:stä toki tehty, mutta sitä laadittaessa, kuten usein on laita, ei riittävällä tavalla päästy perehtymään rakenteisiin, pintakerroksiin tai lukuisiin sisätilojen yksityiskohtiin eikä syvällisemmin paneutumaan rakennuksen elämänkaareen. Jotta rakennuksen arvon mukaiseen peruskorjaukseen päästäisiin, oli tärkeää antaa nyt prosessille riittävä aika. Näin ollen päädyttiin valmistelemaan rakennuslupa kaksivaiheisena, ja mahdollistettiin siten työn sujuminen vaiheittain paikan päällä huolellisesti tehtyihin havaintoihin ja arvioihin perustuen.
Kaupunginmuseo kytkettiin tiiviisti mukaan edellyttämällä sen läsnäoloa aloituskokouksessa, purkutöiden laajuuden arvioinnissa sekä erinäisissä katselmuksissa. Museon rakennustutkija Mikko Lindqvist on tuonut hankkeeseen arvokasta asiantuntijuutta.
Lisäksi katsottiin, että kyseessä on maankäyttö- ja rakennuslain 150 d §:n tarkoittama erittäin vaativa, erityismenettelyä edellyttävä rakennushanke. Tästä syystä rakennusluvassa määrättiin kiinnittämään hankkeeseen ulkopuolinen tarkastaja (MRL 150 c §) historiallisten, rakennustaiteellisten ja kaupunkikuvallisten arvojen turvaamiseksi. Ulkopuolinen tarkastaja määrättiin myös rakennusfysikaalisen toimivuuden arvioimiseen, asiantuntijana on toiminut talonrakennustekniikan professori Ralf Lindberg. Tässä artikkelissa keskitytään kuitenkin vain ensin mainittuun.
Hankkeeseen ryhtyvä ehdotti historiallisten, rakennustaiteellisten ja kaupunkikuvallisten arvojen asiantuntijaksi arkkitehti Tapani Mustosta. Rakennusvalvonta hyväksyi ehdotuksen hyvillä mielin, sillä Mustosella on vankka kokemus korjausrakentamisesta muun muassa lukuisten Alvar Aallon rakennusten ja myös vanhempien kohteiden restaurointien suunnittelijana samoin kuin monien rakennushistoriaselvitysten tekemisestä.
Ulkopuolisen tarkastajan rooli: Tapani Mustosen haastattelu
Leena Makkonen: Bulevardi 14:n työmaa käynnistyi kesällä 2020 ja olet sitä seurannut aktiivisesti siitä lähtien. Työsi ei ole rajoittunut pelkkään suunnitelmien kommentointiin, vaan olet ollut aktiivisesti mukana työmaalla ja toteutussuunnitelmien laadinnan tukena.
Tapani Mustonen: Rakennusluvassa määrättiin, että erityismenettelyn tulee olla jatkuvaa koko hankkeen ajan. Rakennusfysikaalisten ominaisuuksien suhteen, arviointi ja lausunnon antaminen on mahdollista suunnitelmien perusteella, mutta kulttuurihistoriallisten arvojen osalta on jatkuva seuranta ollut välttämätöntä. Korjaustyömaalla asiat ratkeavat askelittain sitä mukaa, kun purkutyöt ja rakentaminen etenevät. Uuden rakentamisessa on kyse muualla tehtyjen rakennusosien paikalleen asentamisesta, mikä on täysin eri prosessi.
Korjausrakentamiseen rakennushistoriallinen selvitys toki antaa osviittaa, mutta jotta rakennuksen oikein tuntisi, on tarpeen luoda ”3D-malli” omaan päähän. Tarvitaan patsasteluaikaa, paikan päällä olemista. Pitää kuunnella, mitä rakennus puhuu, ja selvittää sitä kautta, mitä rakennus sietää. Korjaus- ja muutostöissä pitää ymmärtää vastuu rakennuksen olemuksen säilymisestä.
LM: Niinpä. Vanhan rakennuksen korjaamisen prosessia on hyvin kuvannut myös ruotsalaisprofessori Ove Hidemark, jonka mukaan se parhaimmillaan muistuttaa lääkärin työtä. Työn tulee alkaa rakennuksen omien lähtökohtien tutkimuksella ja diagnoosin tekemisellä, johon suunnittelu sitten pohjautuu. Ja Vilhelm Helander käyttämiä sanoja siteeraten, tavoitteena on, että lopputuloksesta ”koettavasti välittyisi rakennuksen elämä”.
Mitä työsi Bulevardilla on kaiken kaikkiaan pitänyt sisällään? Kuinka työläs tehtäväsi on ollut?
TM: Työmäärä on pitänyt kutinsa antamani tarjouksen kanssa. On tietysti vedettävä raja siihen, mihin huomio ja resurssit kannattaa kiinnittää ja mitkä taistelut käydä. Suurempaa roolia olen ottanut lähinnä perusrakenteiden ja olennaisten yksityiskohtien säilymiseen, julkisimmin näkyvillä oleviin osiin sekä puolijulkisiin sisätiloihin liittyvissä kysymyksissä. Yksityiset tilat on täytynyt jättää jossain määrin vähemmälle.
Työmaakäyntejä on ollut lukuisasti, niitä on kertynyt tähän mennessä kolmisenkymmentä. Työ on osaltani ollut suunnittelijoiden kanssa yhteistä pohdintaa yksittäisten suunnitteluratkaisujen äärellä. Ajattelen roolini olevan enemmänkin ajattelumaailman ohjaamista eteenpäin kuin oman kynänjäljen tuomista suunnitelmiin. Maankäyttö- ja rakennuslain edellyttämän lausunnon olen ajatellut tekeväni restaurointiraportin muotoon.
Purkuvaihe
LM: Kaupunginmuseo vaati lupavaiheen lausunnossaan purkutöiden minimoimista. Missä määrin tähän päästiin?
TM: Monia asioita oli projektissa jo lukkoon lyöty. Siten ei voitu täysin puhtaalta pöydätä lähteä. Enemmän olisi voinut tehdä, jos olisi voinut olla asiantuntijaroolissa jo rakennuslupavaiheessa. Hankkeeseen ryhtyvän tavoitteet tietyn laatutason saavuttamiseksi olivat lähtökohtana. Näin ollen purkutöissä jouduttiin tekemään paljon tilaa uudelle talotekniikalle, mikä edellytti paikoin laajaakin purkamista. Mutta toisaalta purkujen myötä onnistuttiin myös raivaamaan ei niin arvokkaita uudempia kerrostumia pois ja siten palauttamaan alkuperäistä tilajakoa. Tällaisia kerrostumia olivat esimerkiksi kustannusosakeyhtiö WSOY:n aikanaan tarpeellisiksi katsomat kevyet väliseinät.
Tilajako
LM: Suunnittelun kuluessa asuntojakaumaa muutettiin rakennuksen alkuperäisen tilajaon ja luonteen kannalta onnistuneesti niin, että asuntokoko kasvoi. Miten tähän päädyttiin?
TM: Tässä kävi niin onnekkaasti, että myyntivaiheen aikana ostajakunta osoittautui kiinnostuneeksi pääasiassa suurista asunnoista. Muutos siis tapahtui markkinoiden sanelemana. Joskus näinkin päin. Asuntokoon muutoksilla ja muillakin asukkaiden toivomilla erityisratkaisuilla on kyllä ollut projektia hidastava vaikutus. Jos ostajien toiveet olisi voinut aavistaa ja ottaa huomioon jo markkinoinnissa, olisi hidastuksilta säästytty. Ainakin pääkaupunkiseudulla on liikkeellä ostajia, jotka ymmärtävät kulttuurihistoriallisia arvoja. Kohteita voidaan myydä tuomalla erityisesti niitä esiin.
LM: Kuinka alkuperäistä tilajakoa muutoin onnistuttiin säilyttämään tai palauttamaan? Rakennuksessa on kaksoissydänmuuri ja komeita Bulevardille avautuvia huonetiloja, ja kaavassa on mainittu erikseen viidennen kerroksen huoneisto.
TM: Rakennusluvan hakuvaiheesta tähän hetkeen paria poikkeusta lukuun ottamatta pienasunnot saatiin liitetyksi suurempiin ja näin suurempien huoneistojen tilasarjoista saatiin täydellisemmät ja enemmän alkupäisen kaltaiset.
Välipohjat
LM: Joitain kiinnostavia erityisratkaisuja on rakentamisprosessiin kuluessa tehty, esimerkiksi välipohjien osalla.
TM: Se olikin yksi suuria kysymyksiä. Rakennuslupavaiheessa oli ehdotettu, että suurten huonetilojen välipohjien alle rakennetaan uusi teräspalkisto estämään lattian notkumista. Tämä vaikutti kovin radikaalilta, joten lähdettiin miettimään, onnistuisiko jäykistäminen nykyisen välipohjarakenteen sisällä. Pohdittuaan asiaa, rakennesuunnittelija Tero Lähteenmäki ehdotti ratkaisua, jossa sekundääripalkit katkaistaisiin ja niitä sitomaan asennettaisiin teräspalkit. Näin sitten paikalle kannettiin järeät huoneen poikki ulottuvat teräspalkit. Ja mikä parasta, tässä ratkaisussa pystyttiin säilyttämään ja uudelleen asentamaan myös alkuperäiset puulevyrakenteiset lattiat.
LM: Tässähän on hieno esimerkki eri ammattilaisten kesken tehdystä yhteistyöstä, jollaisia nimenomaan korjausrakentamisessa tarvitaan. Toimittiin kirjaimellisesti Venetsian julistuksen mukaisesti yhdistämällä eri ”tieteen ja tekniikan” asiantuntijoiden voimat, ja perinteistä ratkaisua vahvistettiin ”kokemuksen koettelemalla nykyaikaisella rakennustekniikalla”.
Museo kommentoi lupavaiheessa lattialämmityksen takia tarvittavaa välipohjien korotusta, koska se heikentäisi muun muassa ovien ja uunien säilymistä sekä arvoa. Alakattorakenteissa oli myös säilynyt harvinaisia tikkurappauksia ja reunakipsejä.
TM: Lattialämmitys tosiaan tuli patterilämmityksen tilalle, jonka takia huoneistojen välipohjat nousivat. Asia hoidettiin niin, että lattiataso pikkuhiljaa nousee asuntojen puolella, porrashuoneiden lattiakoron säilyessä ennallaan. Huoneisto-ovet nostettiin ylöspäin.
Rakennuksessa oli lähtötilanteessa kaikkiaan noin 30 uunia, joista osa siirrettiin uusiin paikkoihin pala kerrallaan sisäosat tosin uusista tiilistä muuraten. Paikalle jääneiden uunien sokkeliosat olivat osin suorat, jolloin uudet lattiapinnat tulevat suoria sokkeliosia vasten. Koristeellisten sokkeliosien kanssa uunien eteen rakennetaan n. 200 mm:n kuparikotelot. Vain kaksi uunia purettiin kokonaan, nekin on pistetty kierrätykseen.
Huoneistojen alakattoihin kehitettiin ratkaisu, jolla tikkurappaukset saatiin säilymään uuden, palosuojauksen takia välttämättömän keskiosan alaslaskun alla. Profiloituja reunakipsejä oli lähes kaikissa huoneissa. Niihin kehiteltiin uudet jatkopalat, jolloin uudesta alakatosta tuli yhtenäinen. Muun muassa tässä ratkaisussa ulkopuolisen tarkastajan rooli venyi varsin detaljitasoiseen suunnittelun ohjaukseen.
Ullakko
LM: Puiston äärellä pitkälle kaupunkikuvaan näkyvän vesikaton käsittely poikkeaa aika rajusti kokonaisuudesta. Vaikka nyt ikkuna-aukot aivan varmasti toteutettaisiin toisella tavalla, niin Ruusuvuoren ratkaisu on toki oleellinen osa rakennuksen elinkaarta ja asemakaavassakin suojeltu historiallinen kerrostuma. Ja toisaalta, kaikkien historiallisten vaiheiden säilyttäminen, mikäli ne katsotaan arvokkaiksi vaikkapa vain ajasta kertovina dokumentteina, on monien restaurointiasiantuntijoiden hyvänä pitämä lähestymistapa.
TM: Aivan, kyllä vesikaton aukotus tehtäisiin nykyisin hienovaraisemmin vanhan rakennuksen ominaispiirteisiin nähden. Prismaikkunat sekä kulmatornin vierellä olevat suorakulmaiset pieli-ikkunat ovat varsin vieraita aiheita tässä renessanssirakennuksessa.
Prismaikkunat piti uusia kokonaan. Yhteistyössä kehittelimme arkkitehdin esittämää mallia niin, että saatiin siitä niin eteerinen kuin mahdollista.
Yläpohjaeristeet jouduttiin uusimaan kauttaaltaan, sillä niissä oli ilmennyt kondenssivaurioita puutteellisen tuuletuksen vuoksi. Sisätilan varsin uhkarohkeiden hoikkien pilarien vieriin asennettiin uudet teräspilarit.
Muutoin Ruusuvuoren kädenjälki säilyi pääasiassa.
Vestibyylit, julkisivut
LM: Asemakaavassa suojeltujen porrashuoneiden ja vestibyylien pinnoista oli olemassa pintakerrostutkimuksia (Ancelo, Esa Suopanki). Millaisia vaiheita näiden tilojen kunnostuksessa oli?
TM: Porrashuoneissa ja vestibyyleissä on tutkimuksen lisäksi tehty huolellisia esiin ottoja. Niitä jätetään näkyville ja paljastuneista koristemaalauksista tehdään sabluunat, joiden avulla kuviot rekonstruoidaan. Tämän työvaiheen hidas aikataulu olisi pitänyt ottaa hankkeessa paremmin huomioon.
LM: Työtä lienee mahdollista jatkaa asukkaiden sisään muuton jälkeen. Voisi tuottaa asukkaillekin iloa saada seurata työn etenemistä.
Rakennus sijaitsee näkyvällä paikalla kaupunkikuvassa, ja julkisivuilla on paljon painoarvoa. Mitä erityistä mainittavaa on julkisivukunnostuksesta?
TM: Julkisivun silikaattimaali oli vuosien varrella patinoitunut erehdyttävän kalkkimaalimaiseksi. Urakoitsija ehdotti dispersiohartsimaalia julkisivuille, minä ja Mikko Lindqvist kalkkia. Valitettavasti lomien aikana asia ratkaistiin urakoitsijan ehdottamalla tavalla ja tämä oli omalta kannalta suuri pettymys. Tämä oli hyvä oppi seuraaviin projekteihin. Julkisivujen värisävyjä siis säädettiin, muun muassa sisäpihalle oli ehdotettu harmaata, sen tilalle valittiin alkuperäisen kaltainen lämmin keltainen.
Julkisivujen väritysehdotuksia tutkittiin hartaasti vielä ensimmäisten väritysehdotuksien jälkeen ja sävyjä säädettiinkin mallien ja tutkimusten mukaan. Katujulkisivujen väritystä korjattiin, kun työmaalla oli ehditty maalata vääriä kenttiä väärällä värillä. Kuten tämän ikäisissä taloissa, myös Bulevardi 14:ssä on paljon koristelistoja ja ornamentteja. Eri kenttien välinen hierarkia on tärkeää tuoda ilmi. Tutkimme hierarkiaa Signe Branderin vanhaan valokuvaan rinnastaen ja määrittelimme värityksen sen pohjalta.
LM: Lopuksi vielä parin yleisen tason kysymystä. Oletko toiminut muulla vastaavanlaisessa tehtävässä? Ja miten kaiken kaikkiaan olet kokenut roolisi Bulevardi 14:n hankkeessa?
TM: Toimin ulkopuolisena tarkastajana vuosina 2016–17 Alvar Aallon suunnitteleman Jyväskylän yliopiston päärakennuksen lattiakorjauksen yhteydessä. Hyvässä yhteistyössä rakennusarkkitehti Päivi Vaherin kanssa valitsimme marmorilaattoja ja hyväksyimme laatta-asennuksia. Koin, että roolini oli tuoda suunnitteluun ”second opinion”.
Bulevardin kokemus on ollut mielenkiintoinen, se on tarjonnut näköalapaikan viranomaisen ja hankkeen välissä. Tällaisessa tehtävässä näkee hankkeesta paljon. On tietysti henkilökohtainen kysymys, miten syvälle ja pitkälle asioihin haluaa uppoutua. Vaikutelmani on, että ohjauksesta ja lisäkäsistä on joka tapauksessa ollut hyötyä hankkeen etenemiselle kohti onnistunutta lopputulosta. Tietysti jos olisi voinut vaikuttaa suunnitteluun enemmän ja olla mukana jo aikaisemmassa vaiheessa, olisi tässä arvokohteessa ehkä toivonut jossain määrin kevyempää käsittelyä. Vanhan rakennuksen olemus narisevine lattioineen olisi ollut vielä puhuttelevampi.
Lähteet
Bulevardi 14. Asemakaavan muutoksen selostus, 30.5.2018
Vilhelm Helander, Kurinalaisuus ja luovuus – pohdintoja restauroinnista taiteena, Rakennussuojelu ajassa. Pohdintoja rakennetun ympäristön suojelussa, ICOMOSin Suomen osasto, 2014
Merja Härö, Perinteen ja tulevan synteesi. Ove Hidemarkin haastattelu, Arkkitehti, 2, 1985, s. 24–27
Kaupunginmuseon lausunto 21.11.2019 Bulevardi 14 rakennusluvasta, Mikko Lindqvist
Seija-Leena Nevala, Bulevardi 14 – kulttuurihistoriallinen selvitys. Bulevardin historiaa, julkaisematon kirjoitus
finna.fi
rky.fi