Olen tämän lehden julkaisuajankohtana juuri aloittanut viimeisen vuoden rakennusarkkitehtiopinnot Tampereen ammattikorkeakoulussa. Opintojeni aikana olen kiinnostunut koko ajan enemmän arkkitehtuurista ja eri materiaaleista. Tulevaisuuden suunnittelijana ja rakennusalan ammattilaisena koen osaltani olevani vastuussa siitä, miltä rakennettu ympäristö näyttää tuleville sukupolville.
Voiko betoni olla ekologista? Jotta voi yhdistää nämä kaksi käsitettä, niin täytyy ymmärtää, mitä ne kokonaisuudessaan tarkoittavat.
Mitä betoni siis on? Antiikin roomalaisessa betonin reseptiikassa käytettiin veden ja kiviaineksen lisäksi sideaineena kalkkia ja tulivuorituhkaa. Nykypäivänä betonia saadaan sekoittamalla vettä, sementtiä ja kiviainesta. Betonin aineksissa ympäristöä kuormittavin raaka-aine on sementti. Vaikka sementin valmistuksessa on päästy askeleita eteenpäin ekologisuuden suhteen, on selvää, että sementtiä on hankala tuottaa pienillä päästöillä. Kalkkikivet ja muut mineraaliset raaka-aineet poltetaan kiertouunissa noin 1 450 °C: n lämpötilassa ja prosessin tuloksena syntyy sementtiklinkkeriä, joka jauhetaan hienoksi jauhoseokseksi, sementiksi. Sanomattakin on selvää, että sementin valmistus kuluttaa todella paljon energiaa. Energiankulutuksen lisäksi kalkkikiven kuumentaminen irrottaa siitä suuria määriä hiilidioksidia. Koko maailmassa sementtiteollisuus synnyttää n. 5–8 % koko maailman kasvihuonepäästöistä. Kyseinen luku on enemmän kuin lentoliikenne, jonka mainostamista on valtavasti demonisoitu sosiaalisessa mediassa viime kuukausina. Suomen mittakaavassa sementin päästöt ovat n. 1,3 % koko maan kasvihuonepäästöistä. Betoni on maailman eniten käytetty rakennusmateriaali, sillä vuosittain betonia valmistetaan 13 miljardia kuutiometriä. Betonia tuotetaan siis niin paljon tässä maailmassa, että sitä riittäisi jokaiselle maailman ihmiselle 2 kuutiometriä. Kuvittele saavasi joka joulu kaksi kuutiota betonia joululahjaksi. Miten ihmeessä betoni siis voi olla ekologista?
Betoni voisi olla ekologista, tai edes ekologisempaa, jos suurimmat päästöt aiheuttavan sementin korvaisi jollakin toisella ainesosalla. Mutta onko betoni enää betonia, jos sen reseptiikkaa muuttaa? Vertailun vuoksi voisi miettiä jotakin toista materiaalia. Onko linoleumi enää linoleumia, jos sen valmistukseen käytettävistä aineista poistaa pellavaöljyn ja korvaa jollakin toisella? Onko puukomposiitti enää puukomposiittia, jos muovin korvaa jollakin toisella materiaalilla? Jos jonkin materiaalin käyttötarkoitus tai ominaisuudet eivät muutu merkittävästi, niin voidaan varmastikin puhua vielä samasta materiaalista.
Lainsäädännön paineista ja tilaajien ekovimmasta johtuen markkinoille kehitetään jatkuvasti uusia, ympäristöystävällisempiä materiaaleja. Esimerkiksi Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa on kehitetty betonia, jonka sideaineena käytetään sementin sijaan teollisuuden sivuvirtoja. Tällaiset sivuvirrat ovat esimerkiksi energiateollisuudessa syntyvä lentotuhka, joka syntyy kivihiilen polttamisesta. Se, onko tämä kestävä ratkaisu korvaamaan sementtiä, onkin aivan toinen keskustelu.
Ekologisuus on terminä hyvin laaja. Suomen Biokiertotuote tiivistää nettisivuillaan käsitteen hyvin: ”Ekologinen tarkoittaa ihmisen ja ympäristön keskinäisiä suhteita tai mahdollisimman vähän energiaa ja/tai resursseja kuluttavaa.” Hiilijalanjälki taas kertoo siitä, kuinka paljon ilmastokuormaa jokin tuote tai palvelu tuottaa koko sen elinkaaren aikana. Itseasiassa elinkaari on hyvin keskeinen käsite, kun puhutaan ekologisuudesta. Jotta jollakin rakennuksella tai materiaalilla on pitkä elinkaari, sen tulee täyttää sosiaaliset, taloudelliset, kulttuuriset ja ekologiset vaatimukset. Elinkaariajattelulla huomioidaan tuotteen tai palvelun tuottamat ympäristövaikutukset sen valmistuksesta ylläpitoon ja lopulta hävittämiseen asti. Eli mitä pidempi elinkaari, sitä parempi.
Sosiaalinen kestävyys liittyy käyttäjiin ja heidän näkökulmiinsa käyttökelpoisuudesta, ja siitä, onko rakennus turvallinen, terveellinen ja viihtyisä. Kulttuuriseen vaatimukseen liittyy rakennusperinteet, elämäntavat ja se, millainen imago jollakin rakennuksella tai materiaalilla on. Arkkitehtuurin trendit liittyvät myös kulttuurisiin seikkoihin. Ekologiset vaatimukset elinkaaritaloudessa liittyvät raaka-aine- ja energiatalouteen sekä siihen, millaisia ympäristöhaittoja jokin rakennus tai materiaali tuottaa.
Elinkaaren aikaiset ympäristövaikutukset. Rakennusteollisuus (https://www.rakennusteollisuus.fi/Tietoa-alasta/Ilmasto-ymparisto-ja-energia/Kestava-rakentaminen/Rakennuksen-elinkaari/)
Elinkaaren aikana rakennusta tai materiaalia tulee huoltaa, jotta se säilyttää jatkuvuuden elinkaaressaan. Betoni on materiaalina luja ja kestävä, joten oikein valmistettuna ja asennettuna sen käyttöikä on varsin pitkä. Valitettavasti 70- ja 80-luvulla betonin valmistus ei vielä ollut niin edistyksellistä kuin nykyään, joten lähivuosina tullaan korjaamaan paljon betonikerrostaloja, joiden julkisivut ovat kärsineet mm. pakkasrapautumisesta. Nämä juuri mainitsemani 70- ja 80-luvun betonikerrostalot aiheuttavat kansalaisissa suurimmaksi osaksi varautuneisuutta ja jopa inhoa. Ne muistuttavat menneestä ajasta, ja hyvin erilaisesta arkkitehtuurin trendistä. Hyvä esimerkki tällaisesta rakennuksesta on Tampereen Hervannassa sijaitseva Mikontalo, joka on aikanaan ollut pohjoismaiden suurin asuinrakennus.
Mikontalo on loistava esimerkki siitä, miten betonirakentamisella voidaan saavuttaa kestävää ja maamerkkimäistä kaupunkirakennetta. Kun Mikontaloa rakennettiin, tuskin oltiin tietoisia elinkaariajattelusta. Rakennus on säilyttänyt suosionsa opiskelijoiden keskuudessa vuosikymmenet, joka kertoo rakennuksen kestävästä käyttökelpoisuudesta ja viihtyvyydestä. Opiskelijoiden elämäntavat ovat säilyneet melko hyvin muuttumattomina, mutta nykyään kulttuuriset vaatimukset ovat myllerryksessä tiheän muutoksen vuoksi. Mikontalossa on suurimmaksi osaksi yksiöitä ja soluasuntoja, joka tukee hyvin yhteisöllisyyden trendin suurempaa kahtiajakautumista. Tulevaisuus näyttää, pystytäänkö Mikontalossa vastaamaan asumisen uusiin trendeihin, esimerkiksi muuntojoustavuuteen. Näin 40 vuotta jälkeenpäin ajateltuna, mielestäni Mikontalo on yksi hyvin onnistunut elinkaarihanke, sillä se täyttää sosiaaliset, taloudelliset, kulttuuriset ja ekologiset vaatimukset.
Valitettavasti mainostaminen on sallittua, ja käsitteitä kuvailevia adjektiiveja voi käyttää melkeinpä vapaasti. Voimmeko kutsua lentomatkaa ekologiseksi, jos onnistumme puolittamaan hiilidioksidipäästöt? Yksi nimeltä mainitsematon yritys mainostaa sivuillaan vihreää betonia. Kun ensimmäisen kerran sain tietää tästä, luulin kuulevani väärin. ”Vihreän betonin” CO2 -päästö voi olla jopa 60 % pienempi kuin tavallisen betonilaadun. Vaikka päästöjä voidaan pienentää, niin raja tulee jossain kohtaa vastaan, että päästöleikkauksia ei voida yksinkertaisesti enää tehdä – eikä voida puhua materiaalin olevan vihreää.
Viime vuosina on tehty useampia tutkimuksia ja vertailuja betonikerrostalon ja puukerrostalon välillä. Tällainen vastakkainasettelu on sinänsä hyvin mielenkiintoinen aihe, mutta jokseenkin epäreilu. Nämä kaksi materiaalia ovat ominaisuuksiltaan hyvin erilaisia, valmistuksesta lähtien näiden kahden elinkaari on erityyppinen. Puu on materiaalina luonnontuote, ja sitä voidaan työstää hyvin monipuolisesti. Toisaalta puuta täytyy huoltaa, jotta sen käyttö on pitkäikäistä. Puu sitoo itseensä tehokkaasti hiilidioksidia, joka onkin yksi sen parhaista ominaisuuksista. Betonin valmistus on puolestaan hyvin teollista, mutta säältä suojattuna se selviää vähällä huoltamisella ja on oikein valmistettuna pitkäikäinen. Yksikään materiaali ei ole itsessään hyvä tai huono. Kaikilla materiaaleilla on hyviä ja huonoja puolia, mutta se mikä merkitsee eniten, on kokonaisuus ja rakenteiden kokonaisvaltainen toimivuus. Ei ole olemassa huoltovapaita materiaaleja, vaikka mainosmiehet tuota adjektiivia rakastavatkin. Optimaalisinta olisi siis yhdistellä materiaaleja ja käyttää niitä sellaisissa paikoissa, jotka ovat olosuhteiltaan otollisimpia.
Palatakseni takaisin elinkaariajatteluun ja mitä se tarkoittaa nimenomaan betonin kohdalla, niin yksiselitteistä vastausta tähän ei valitettavasti ole. Millä tavoilla voimme parantaa jotakin materiaalia niin, että se voi saavuttaa optimaalisen elinkaaren? Betonin kohdalla tämä voisi tarkoittaa sitä, että sementti korvataan jollakin kierrätetyllä ja kestävällä aineseoksella. Kiviaines pystytään helpommin kierrättämään esimerkiksi maarakennuksessa. Käytön aikaisella huoltamisella ja olosuhteiden optimoimisella voidaan varmistaa pitkä elinkaari – jopa sellainen, joka jatkaa uudella elinkaarella toisen päättyessä.
Puukerrostaloja on rakennettu viime vuosina yhä enemmän, muun muassa Tampereelle TOAS rakennutti puisen kerrostalon Kauppiin, ammattikorkeakoulun viereen. Mikontaloa ja Kaupin kohdetta tuskin kannattaa vertailla keskenään, mutta on yleisesti mielenkiintoista seurata, miten puiset kerrostalot kestävät elinkaarellaan. Eri materiaaleja tulisi käyttää rakentamisessa vapaammin eikä suosia täyttä ehdottomuutta, esimerkiksi betoni ja puu materiaaleina täydentävät toisiaan ja niitä tulisi käyttää enemmän yhdistellen. Jatkuvasti myös kehitetään uusia, innovatiivisia materiaaleja, joihin toivoisin varsinkin urakoitsijoiden tarttuvan ennakkoluulottomammin. Kaupunkikuvat rikastuvat, kun hyödynnetään kaikki olemassa olevasta rakennuskannasta ja täydennetään sitä elinkaariajattelumallin mukaan kestävillä ratkaisuilla. Kerroksellinen kaupunkirakenne on pelkästään hyvä asia, sillä se tuo esille eri aikakausien trendit ja muistuttaa paikallisesta historiasta.
Palatakseni otsikon aiheeseen, koen, että ekologinen voi tarkoittaa eri materiaaleilla eri asioita. Materiaalit ovat lähtökohdiltaan ja ominaisuuksiltaan erilaisia, joten niiltä tulee siis vaatia myös eri asioita – kunhan lopputulema on sama, eli elinkaaren tulee olla syklinen ja kestävä.
Veera Rintala
Rakennusarkkitehtiopiskelija.
Tampereen ammattikorkeakoulu.
Kuvat: Matti Karjanoja
