Haluatko olla näköalapaikalla vaikuttamassa voimakkaasti kehittyvän, viihtyisän ja kestävän Espoon rakentumiseen?
Rakennuslupapäällikkönä toimit 26 työntekijän Rakentamisen luvat -palveluyksikön vetäjänä ja hallinnollisena esihenkilönä vastaten palveluyksikön toiminnasta. Lähiesihenkilövastuuta jakaa kanssasi kaksi aluevastaavaa.
Vastaat mm. lupakäsittelyn organisoinnista, ohjauksesta ja kehittämisestä. Toimit asiantuntijana ympäristö- ja rakennuslautakunnan kokouksissa, lupakäsittelijöiden tukena merkittävien rakennushankkeiden ennakko-ohjauksessa sekä kaupunkikuvatoimikunnan puheenjohtajana. Rakennuslupapäällikkönä toimit maankäyttö- ja rakennuslain mukaisena rakennustarkastajana ja edustat rakennusvalvontaa mm. erilaisissa yhteistyöverkostoissa.
Rakennuslupapäällikön tehtävä vapautuu täytettäväksi edellisen viranhaltijan siirryttyä rakennusvalvonnan päällikön tehtävään. Kyseessä on vakituinen virka.
Kelpoisuusvaatimus: Soveltuva ylempi korkeakoulututkinto sekä maankäyttö- ja rakennusasetuksen 4§ mukainen rakennustarkastajan pätevyys.
Tehtävässä edellytetään vahvaa kokemusta rakennusvalvontaviranomaisen tehtävistä tai rakennussuunnittelijan vastuutehtävistä vaativissa rakennushankkeissa, erinomaisia vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja sekä suomen kielen hyvää suullista ja kirjallista taitoa.
Lisäksi edellytetään kokemusta esihenkilötyöstä asiantuntijaorganisaatiossa.
Arvostamme asiakaspalveluhenkisyyttä sekä avoimuutta hyödyntää uusia toimintamalleja ja digitaalisia työkaluja. Luemme eduksi ruotsin ja englannin kielen taidon.
Liukuva työaika ja joustavat etätyökäytännöt mahdollistavat työ- ja vapaa-ajan yhteensovittamisen.
Espoossa jokaisella työpäivälläsi on merkitys: parannat kaupunkilaisten arkea!
Arvostamme osaamistasi ja kannustamme sinua ylläpitämään ja kehittämään ammattitaitoasi. Mahdollistamme sen tarjoamalla monipuolista täydennyskoulutusta, ja tuemme esimerkiksi suomen kielen opiskelua. Tarjoamme myös hyvät henkilöstöedut (mm. lounas-, liikunta- ja työmatkaetu sekä apua vuokra-asunnon hankintaan). Olemme sitoutuneet toteuttamaan työyhteisössämme yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta. Haluamme, että meillä työskentelee niin eri-ikäisiä ja eri sukupuoliin kuin eri kieli-, kulttuuri- ja vähemmistöryhmiin kuuluvia ammattilaisia.
Lue lisää ja hae tehtävää (Kuntarekry) »
Hakuaika päättyy 5.12.2023 klo 15.45.
Lisätietoja antaa rakennusvalvonnan päällikkö Jari Saajo, 17.11. klo 9-11 ja 1.12. klo 9-11, +358 40 636 5871. Voit lähestyä myös sähköpostitse jari.saajo@espoo.fi