Kaupunkien lähiluonto on asukkaille merkittävä niin henkisen kuin fyysisen hyvinvoinnin kannalta. Kaupunkivihreä hillitsee lisäksi äärevöityvän sään vitsauksia. Lähiluonto tulisikin ottaa suunnittelun lähtökohdaksi.
Uudella asuinalueella palstaviljelmät, viherseinät ja säästetyt minimetsät lisäävät monimuotoisuutta urbaanissa ympäristössä ja tarjoavat ekosysteemipalveluita. Alkuperäisen luonnon säästäminen turvaa mm. ihmisillekin hyödyllisen mikrobikannan säilymisen alueella. Kunnikaantammi, Helsinki.
”Kaupunkiluonnolla on merkittävä rooli kansalaisten terveyden ja hyvinvoinnin ylläpitämisessä”, kertoo Oulun yliopistossa alkuvuodesta väitellyt Soile Puhakka.
Puhakka tutki väitöstyössään lähiluonnon vaikutusta ihmisten liikkumiseen. Väitöksen mukaan asuinympäristön vihreys ja maiseman monimuotoisuus edistävät varsinkin keski-ikäisten fyysistä aktiivisuutta. Vahva luontosuhde puolestaan näyttää kannustavan nuoria miehiä liikkumaan enemmän.
”Liikkumisen motivoinnin lisäksi luonnossa oleskelu auttaa esimerkiksi stressin hallinnassa ja vastustuskyvyn sekä luontosuhteen ylläpitämisessä. Lapsille luontoalueet ovat mainioita leikkipaikkoja”, Puhakka kuvailee.
Metsä on suomalaisille rakas
”Vaikka luontomieltymykset ovat hyvin yksilöllisiä, kyselytutkimusten mukaan erityisesti kaupunkimetsät ovat suomalaisille kaupunkilaisille mieluisia paikkoja liikkua”, Puhakka kertoo. ”Niissä on helppo ja mukava palautua arjen kiireistä.”
Puhakan mukaan suomalaiset ovat mieltyneitä luonnontilaisilta näyttäviin metsiin, joissa ihmisen jälki, kuten metsähakkuut, eivät juuri näy. Helppokulkuisuus ja näkyvyys ovat myös tärkeitä. Nämä ominaisuudet täyttyvät usein juuri kaupunkimetsissä. Myös vesistöalueet viehättävät suomalaisia ja ylipäätänsä luontoalueiden vaihtelu.
”Tutkimusten mukaan erityisesti isommat yli 2 hehtaarin metsät ja yhtenäiset metsäalueet koetaan miellyttävämmäksi kuin pirstaleiset ja pienemmät metsälaikut”, Puhakka kertoo. Nämä ovat myös luonnon monimuotoisuuden kannalta parempia kuin pirstoutunut maisema. Eri ihmisillä toiveet voivat toki olla erilaisia – osa tykkää vihreistä kaupunkipuistoista, kun taas joku etsii vähemmän keinotekoista luontoa.
”Olisi tärkeää, että lähiluonto olisi kaupunkilaisten saavutettavissa lihasvoimin osana arkielämää”, pohtii Puhakka. ”Käytännössä luontoalueet voivat olla korkeintaan 300 m–1 km päässä kotoa”, hän täsmentää. Pienet lapset ja vanhukset, jotka viettävät paljon aikaa kotinurkilla, ovat lähiluonnosta eniten riippuvaisia.
Tiivistyvässä kaupungissa asukkaiden huoli lähivirkistysalueistaan kasvaa. Osallistamalla asukkaat suunnitteluun, voitaisiin välttää konflikteja.
Terveyttä mikrobeista
Useissa tutkimuksissa on havaittu asuinympäristön vihreyden ja vehreyden olevan yhteydessä parempaan terveydentilaan. Oleskelu viheralueilla kohentaa mielialaa, elvyttää stressistä ja parantaa tarkkaavuutta paremmin kuin liikkuminen täysin rakennetussa ympäristössä. Jo 15 minuutin oleskelu luonnossa vähentää stressiä. Samalla laskee verenpaine.
Suorien terveysvaikutusten lisäksi luonnossa oleskelulla on havaittu olevan vaikutuksia suolistomme bakteerikantoihin ja tätä kautta muuhun hyvinvointiin. Esimerkiksi ekologi Ilkka Hanski ja allergialääkäri Tari Haahtela ryhmineen huomasivat jo 2010-luvulla yhteyden elinympäristön vehreyden ja allergioiden ja autoimmuunisairauksien välillä. Lapset, joiden kodin lähellä on enemmän monimuotoista luontoa, pysyvät terveempinä kuin urbaanimmilla paikoilla elävät lapset.
Elimistömme ovat vuosimiljoonien aikana tottuneet ympäristön mikrobeihin. Puolustusjärjestelmämme on oppinut torjumaan pahoja mikrobeja ja hyödyntämään hyviä. Kun mikrobit vähenevät ympäristössä, alkaa ihmisen puolustusjärjestelmä hyökkäillä siitepölyä tai pahimmassa tapauksessa itseään vastaan. Näin kehittyy allergioita ja autoimmuunisairauksia kuten kakkostyypin diabetesta ja tulehduksellisia suolistosairauksia.
Ihmisen keho toimii yhteistyössä ympäristön ”hyvien” mikrobien kanssa. Ihmisen vatsassa ja suolistossa häärää muutama kilo mikrobeja, jotka auttavat paitsi ruoan sulatuksessa, myös monessa muussa elimistön toiminnossa. Suoliston bakteerikannan monimuotoisuudella tai pikemminkin sen puutteella on yhteys muun muassa masennukseen.
”Mikrobien läheisyys on erityisen tärkeätä lapsille, joiden suoliston mikrobikannat ovat vasta kehittymässä”, kertoo väitöskirjatutkija Mika Saarenpää Helsingin yliopiston Kestävyystieteen instituutista. Hän suosittelee mikrobien tuomista rakennettuun ympäristöön.
Mikrobien tärkeyteen ollaan onneksi hissukseen heräämässä. Muun muassa Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon 2023 saaneen Martta Wendelinin päiväkodin pihalle tuotiin lahopuuta ja säästettiin mahdollisimman paljon alkuperäistä maata ja kasvillisuutta nimenomaan lasten hyödyllisten mikrobikantojen vahvistamiseksi.
Alustapaviljongin arkkitehtuurin lähtökohta on toimia ihmisten ja muun lajisten kohtauspaikkana. Istutussäkeissä kasvavat tuhat kasvia ovat tuoneet hyönteisiä ja lintuja urbaaniin ympäristöön sekä näiden perässä mikrobeja.
Maa on voimaa
Maanpäällisen monimuotoisuuden lisäksi maan alla piilee varsinainen monimuotoisuuden aarrekätkö. Maaperässä elää näkymättömissä mikrobien, sienirihmojen, lierojen ja muiden hajottajien yhteisö. Se pilkkoo orgaanista jätettä ravinteiksi ja kuohkeuttaa maan. Mikrobien ansiosta maaperään varastoituu hiiltä. Kuohkea maa imee sadevedet ja pienentää näin kaupunkitulvien riskiä.
Maan hyvistä ominaisuuksista huolimatta maaperästä halutaan rakennetussa ympäristössä päästä eroon. Uudisrakentamisessa tontit ja kokonaiset alueet jyrätään usein sileiksi esirakennusvaiheessa ja päällystetään sorapatjalla ennen kuin talojen suunnittelu on ehtinyt edes alkaa.
Viherrakentamisessa käytetään sterilisoitua maa-ainesta, jossa ei ole rikkaruohojen siemeniä, mutta ei kyllä mikrobejakaan. Pihat, kulkureitit ja parkkipaikat asfaltoidaan, jolloin vettä läpäisemätön pinta estää hajottajien toiminnan tai ainakin heikentää sitä merkittävästi.
Uudet urbaanit asuinalueet rakennetaan tiiviisti, ja paikoitus sijoitetaan kansipihan alle. Kannella eivät puut kasva taimea suuremmiksi, ja paikan maaperän mikrobiyhteisö hukataan. Asemakaavoissa voitaisiin ohjata jättämään osa piha-alueesta maanvaraiseksi. Se palvelisi monimuotoisuutta, auttaisi hulevesien käsittelyssä ja tarjoaisi asukkaille mahdollisuuden täydentää mikrobikantaansa.
Mahdollisimman luonnontilainen metsä on suomalaisille mieluisa paikka. Oleilu luonnossa vahvistaa lasten kehittyvää mikrobikantaa.
”Kaikki viheralueet tulisi säästää”
Kuinka sitten tuoda hyviä mikrobeja kaupunkiin? ”Jo muutokset puistoalueiden käsittelyssä voisivat tuoda lisää mikrobeja kaupunkeihin”, kertoo Saarenpää. ”Puistoista harvennetut oksat ja muu kasviperäinen aines voitaisiin jättää niille varatulle vyöhykkeelle maatumaan, jolloin myös paikalliset mikrobikannat vahvistuisivat”, hän jatkaa.
Lahoaineksen säästäminen puistoissa edellyttää Saarenpään mukaan ihmisten tottumista. Lahoava rytö on opittava näkemään arvokkaana monimuotoisuuden tyyssijana, josta myös ihmiset hyötyvät.
Jo rakennetussa ympäristössä viherryttäminen eli luontoelementtien tuominen kaupunkiin lisää mikrobikantoja ja muuta monimuotoisuutta. Esimerkiksi Helsingin ydinkeskustassa sijaitsevan Alustapaviljongin istutussäkkien kasvit vetivät paikalle hyönteisiä, lintuja ja ajan oloon myös mikrobeja.
Kaavoituksessa Saarenpää pitää olemassa olevan luonnon säästämistä ensisijaisena tavoitteena. Luonnossa mikrobit ovat jo valmiina, eikä monimuotoisuutta tarvitse erikseen rakentaa. ”Kaikki viheralueet tulisi säästää ja rakentaa niiden ympärille”, Saarenpää linjaa. ”Nyt säästämisestä ei edes keskustella suunnitteluvaiheessa, ennen kuin asukkaat nousevat vastustamaan jo aloitettuja töitä”, hän jatkaa.
”Kannustaisin päätöksentekijöitä osallistamaan kansalaisia kaupunkisuunnittelussa yhä konkreettisemmin ja huomioiden erilaiset ihmisryhmät”, Puhakka jatkaa. ”Tutkijoilla on paljon tietoa, jota kannustaisin hyödyntämään osana suunnittelua.”
”Kaupunkisuunnittelussa voidaan edistää asukkaiden liikuntaa panostamalla kävelyyn, pyöräilyyn ja joukkoliikenteeseen”, Puhakka vielä huomauttaa. Ihmisten yleiskunto on laskenut autoistumisen myötä.
Pekka Hänninen
Kirjoittaja on ekologisesti kestävään rakentamiseen keskittynyt arkkitehti.
Kuvat: Pekka Hänninen, Matti Karjanoja, Tilda Oksman