Menu
Arkkitehti Pekka Hänninen kannustaa teoksessaan Ekologisesti kestävä pientalo rakentamaan uuden pientalon luonnonvaroja säästäen ja vähentämään vanhemman talon päästöjä.
Teos muodostuu kolmesta pääosasta. Johdannossa keskitytään perustelemaan, miksi pientaloja rakennettaessa ja korjatessa on ilmastonmuutoksen takia yhtäältä välttämätöntä ja toisaalta myös taloudellisesti kannattavaa minimoida päästöjä. Toinen osa sisältää ekologisesti kestävän pientalon ABC:n. Kolmas osa esittelee kuusi esimerkkikohdetta, joista viisi on toteutettu.
Sivumäärältänsä neljäsosan käsittävä johdanto sisältää tutkimuksiin perustuvaa tietoa päästöjen määrästä yleisellä tasolla ja vertailua eri aikakausien tyypillisten suomalaisten pientalojen sekä varta vasten vähäpäästöisiksi suunniteltujen talojen hiilijalanjäljestä. Laskennassa on hyödynnetty avointa ja vapaasti käytettävissä olevaa CO2data.fi -päästötietokantaa. Aikatarkasteluna on käytetty 50 vuotta. Hiilijalanjälkilaskelmista puuttuvat rakennuksen ylläpito- ja purkuvaihe.
Teoksen keskeisin osa muodostuu yksityiskohtaisemmin esitellyistä ratkaisuista ja keinoista, miten uudiskohteissa ja korjausrakentamisessa on mahdollista edetä vähähiiliseen asumiseen. Liikkeelle lähdetään talon sijainnista ja liittymisestä yhdyskuntarakenteeseen, mukaan luettuna eri liikennemuotojen päästöjen vertailu. Vaikka täydennysrakentaminen todetaan ilmastoviisaaksi ratkaisuiksi, painottaa Pekka Hänninen taajamien viheralueiden merkitystä sekä viihtyvyyden että esimerkiksi niiden kesän kuumimpia ajanjaksoja viilentävän vaikutuksen kannalta. Jos pihapiiri on miellyttävä, voi se jopa vähentää paineita kakkosasuntoon tai kaukomatkoihin. Tilastollista tutkimustietoa tästä ei taida kuitenkaan olla. Kiinnostavana huomiona Hänninen tuo esiin, kuinka omakotitalojen pihojen yhteenlaskettu pinta-ala on suurempi kuin Pallas–Yllästunturin kansallispuiston.
Talon koko ja sen energiaratkaisut ovat olennaisia, kun uudiskohteessa tähdätään vähähiilisyyteen. Tietolaatikoissa käydään läpi peruskohdat rakentamisen energia- ja ilmanvaihtomääräyksistä. Määräyksiä selostettaessa ei kerrota, että niiden tiukkeneminen 2000-luvulla on perustunut pitkälti Suomea EU:n jäsenvaltiona sitoviin direktiiveihin. Korjausrakentamisen osalta muistetaan mainita, että kuntien tulkinnat luvanvaraisuudesta vaihtelevat. Topten-korteista ei puhuta.
Myös eri rakennusmateriaalien hiilijalanjälkeä tarkastellaan. Laskentaesimerkeissä on jälleen hyödynnetty CO2data.fi-tietokantaa. Perustus- ja alapohjan suuri merkitys päästöjen kannalta tulee hyvin esiin. Kevyet kevytsoraharkkopilarit ja teräksiset, kierrätettävät ruuvipaalut todetaan vähähiilisenä vaihtoehtona. Vanhojen kivijalkojen hyödyntämistä suositellaan, jos se on mahdollista. Ikkunoiden ja ovien osuus talon rakenteiden hiilijalanjäljestä on melko pieni, mutta ikkunat ovat vaipan heikoin lenkki lämmöneristyksessä. Kierrätysikkunoita esitetään hyödynnettäväksi puolilämpimissä tiloissa, kuten viher- ja kasvihuoneissa. Kierrätystä käsitellään teoksen eri kohdissa. Yleisesti todetaan, ettei vanhaa tai purettua materiaalia voi usein sellaisenaan käyttää uudisrakentamisessa. Korjausrakentamisen lähtökohtana tuodaan esiin, että vanhan materiaalin käyttö ei saa heikentää käyttäjien turvallisuutta tai terveyttä. Tarkemmin ei avata sen enempää EU:n rakennustuoteasetuksesta tai rakennustuotteiden kansallisesta hyväksynnästä annettuja säädöksiä.
Jätevedet erotellaan harmaisiin sekä mustiin ja puhdistetaan paikallisesti. Bromarvin ekokyläläisillä on mahdollisuus palstaviljelyyn. Rakennusten lähtökohtana ovat rakenteiden luonnonmukaisuus, hengittävyys, korjattavuus, asuntojen muunneltavuus sekä aurinkoenergian passiivinen hyödyntäminen.
Uusiutuvien energialähteiden hyödyntämistä käsitellään havainnollisesti. Aurinkosähkön ja aurinkolämmön katsotaan soveltuvan erityisen hyvin pientaloihin, koska niissä on vapaata kattopinta-alaa asuinneliömetriä kohden enemmän kuin kerrostaloissa. Pientaloista olisi Hännisen mukaan melko helppoa saada nolla- tai jopa plusenergiataloja aurinkoenergian avulla. Aurinkoenergian suosion todetaankin olevan kovassa nosteessa. Kirittävää esimerkiksi Ruotsiin on: Suomessa aurinkoenergian hyödyntäminen on toistaiseksi vain 10 prosentin luokkaa naapurimaahan verrattuna. Toisaalta, kuten Hänninen toteaa, 80 prosenttia ruotsalaisista asuu Helsingin eteläpuolella. Motivan sivuilta haettuihin tietoihin perustuva vertailutaulukko pientaloissa käytettävien eri energiamuotojen ominaisuuksista ja hiilijalanjäljestä on valaiseva.
Tarkemmin esitellyt esimerkkikohteet ovat valtaosin tuttuja jo aiemmin eri julkaisuista (mm. RY-lehdestä). Vanhin on Suomusjärven Rannanpeltotalo (RY 3/1999 ja 2/2003) ja ekologisesti kestävän rakentamisen pioneerin Bruno Eratin Villa Solbranten, joka jo v. 1978 rakennettuna todettiin VTT:n mittauksissa lämpöenergiakulutuksen päästöiltään lähes nollatasoiseksi (RY 1/2010). Mukana on myös uudempia kohteita, kuten Littoisten passiivitalo (Marja-Riitta Salomaa 2009), Vihdin ekotalot (Bruno Erat 2014) ja Talo Kissankäpälä (Jenni Reuter 2015). Pekka Hännisen itsensä suunnittelema konseptitalo 540 viittaa vuoden 2050 ilmastotavoitteisiin, joiden mukaan ilmastoa lämmittäviä päästöjä on vähennettävä 80–90 prosenttia. Konseptitalossa Hänninen on tutkinut erilaisia polkuja vähähiiliseen asumiseen. Talo 540 on suunniteltu täydentämään kylien ja kaupunkien olemassa olevia pientaloalueita. Tässä mielessä sillä on yhtymäkohtia Helsinki-pientaloon, joka on teokseen päässyt mukaan kuvana. Myös muita kuin teoksen osaan 3 otettuja esimerkkikohteita on muualla teoksessa esitelty.
Aurinkosuojauksen merkitys korostuu ilmaston lämmetessä ja ikkunakoon kasvaessa. Julkisivun varjostavat ja ylikuumenemista vähentävät elementit voivat toimia myös arkkitehtuurin lähtökohtana. Koneellinen viilentäminen kuluttaa energiaa ja tuottaa samalla ilmastoa lämmittäviä päästöjä. Oravatien passiivitalot, joissa julkisivuaiheet toimivat aurinkosuojina, Espoo, arkkitehti Kimmo Lylykangas.
Pekka Hännisen teos on eräänlainen synteesi hänen pari vuosikymmentä jatkuneesta, ekologiseen rakentamiseen painottuneesta aktiviteetistaan. RY-lehdessä on vuosien varrella julkaistu kymmenkunta Hännisen kirjoittamaa artikkelia (esim. RY 1/2011: Millainen on ekologisesti kestävä pientalo). Uusi teos kuuluu Rakennustiedon Kestävä rakentaminen -sarjaan. Ajan muutos näkyy muun muassa siinä, että Hänninen käsittelee kiinnostavalla tavalla pihan merkitystä pientaloasumisen olennaisena piirteenä ja pihan suomia mahdollisuuksia vaalia paikallista luonnon monimuotoisuutta.
Lauri Jääskeläinen
Varatuomari, valtiotieteiden maisteri.
Kuvat ja kuvatekstit teoksesta.
Pekka Hänninen: Ekologisesti kestävä pientalo. Rakennustieto Oy. 2022.