Menu
Globaalit tavoitteet ilmastonmuutoksen hillitsemisessä laahaavat jäljessä. Erityisesti rakennetun ympäristön alalla pitäisi ottaa kestävien innovaatioiden avulla vauhtia kipeästi kaivattuun kestävyysloikkaan. Mitä julkisen vallan käyttäjän kannattaisi tehdä hyödyntääkseen täyden potentiaalin kaikkien maiden yhteisen ilmaston hyväksi?
Globaalien päästöjen jakautuminen.
Julkinen valta kestävän rakennetun ympäristön edistäjänä
Marraskuussa 2022 Suomen poliittinen johto matkustaa jälleen ilmastokokoukseen Egyptiin, vain todetakseen, että 1,5 asteen tavoite karkaa auttamattomasti käsistä. Tämä on osoitus siitä, että politiikkavetoinen ilmastotyö ei ole vähentänyt päästöjä riittävän tehokkaasti. Tarvitaan siis pieniä ihmeitä. Ihmeitä tarvitaan erityisesti rakennetussa ympäristössä, joka aiheuttaa 60 prosenttia globaaleista ilmastopäästöistä, kun mukaan lasketaan liikenne ja infrastruktuuri. Rakennukset yksin aiheuttavat 40 prosenttia globaaleista ilmastopäästöistä. Muutoksen aikaansaaminen resurssi-intensiivisessä ja hitaasti muuttuvassa rakennetussa ympäristössä on kuitenkin lähtökohtaisesti hyvin vaivalloista.
Kaupungit ovatkin ilmastotyössä keskeisessä roolissa, sillä niihin on kasautunut pääosa rakennuksista ja muusta kulutuksesta. Tämä avaa mahdollisuuksia kootuille ratkaisuille, jotka saattavat tuoda skaalaetuja. Monet suomalaiset kaupungit ovat tarttuneet toimeen sekä asettaneet päästövähennystavoitteita, jotka kietoutuvat osaksi niiden brändäystä ja poliittista kampanjointia sekä kanavoituvat lopulta osaksi viranhaltijoiden työtä. Uusilla kehitysalueilla saatetaan antaa tarkkoja vaatimuksia rakennuksen teknisistä ominaisuuksista ja liittymisestä kaupungin liikelaitosten keskitetysti toteuttamiin infrastruktuuriratkaisuihin. Tätä kautta on mahdollista saavuttaa paikalliset tavoitteet, jos rakentajat ja tulevat asukkaat ratkaisuihin sitoutuvat.
Globaalista näkökulmasta yksittäisen kaupungin tai edes Suomen kokoisen valtion päästövähennykset eivät kuitenkaan riitä muuttamaan ilmastonmuutoksen suuntaa. On siis aiheellista kysyä, ovatko alueelliset päästötavoitteet parasta mitä yksi maailman hyvinvoivimmista ja korkeimmin koulutetuista maista voi antaa ympäristönsuojelun hyväksi? Sen sijaan suomalaisilla voisi olla hyvät edellytykset tuottaa uusia kestävän rakennetun ympäristön ratkaisuja, jotka globaaleilla markkinoilla voisivat olla vaikuttavampia, kuin muualla kehitettyjen ideoiden paikallinen jalkauttaminen. Samalla uudet innovaatiot voivat tukea paikallista elinkeinoelämää. Saavuttaakseen edelläkävijän statuksen, maa tai kaupunki tarvitsee kestävän rakennetun ympäristön innovaatiopolitiikkaa.
Innovaatiota, joka on ympäristötehokkaampi kuin kilpailevat ratkaisut nimitetään alan kirjallisuudessa ympäristöinnovaatioksi tai ekoinnovaatioksi. Innovaatio puolestaan viittaa keksintöön, joka on hyödynnettävissä kaupallisesti. Innovaatioiden syntyminen ja sitä tavoitteleva johtaminen tapahtuu siis lähtökohtaisesti yrityksissä, joiden sisäisiin kilpailukykyyn vaikuttaviin tekijöihin on hyvin vaikea puuttua ulkopuolelta. Keksintöä ei siis voi muuttaa skaalautuvaksi ratkaisuksi mahtikäskyllä, vaan se tarvitsee usein pitkäjänteistä yrityksen ja erehdyksen kautta tapahtuvaa tuotekehitystä ja liiketoiminnan kokonaisvaltaista kehittämistä yrityksen sisällä. Näistä syistä myös rakennetun ympäristön alalla innovaatiomyönteinen viranhaltijatoiminta on ensisijaisesti mahdollisuuksien luomista yritysten toimintaympäristöä kehittämällä.
Innovaatioiden edistäminen ei kuitenkaan ole suoraviivaista toimeenpanemista vaan enemmänkin narulla työntämistä. Toimelias johtaja saattaa ajatella tulospaineen alla tekevänsä paljon hyvää ohjatessaan rakennushankkeita tarkkojen teknisten määritysten kautta, käynnistämällä suuria ja näyttäviä aluehankkeita sekä toteuttamalla koottuja infrastruktuuriratkaisuja markkinajohtajien ja kaupungin liikelaitosten kumppanuuksien kautta. Samalla saatetaan kuitenkin pelata pois markkinoilta aloittelevia yrityksiä tuoreine innovaatioineen, sitoutua raskaisiin ja mahdollisesti piankin vanheneviin järjestelmiin tai aiheuttaa huomattavaa valvonnan ja ohjauksen tarvetta. Tarvitaan siis viitekehys, joka perustuu itseorganisoituvuuteen, mutta ohjaa samalla haluttuun suuntaan.
Ekoinnovaatioiden tukeminen rakennetussa ympäristössä
Osaaminen on innovaatiotoiminnan perusedellytys. Tämän vuoksi kestävän rakennetun ympäristön ratkaisuihin liittyvää monipuolista ymmärrystä olisi lisättävä rakennusalan yrityksissä ja kaupungin viranhaltijoilla. Viranhaltijoista erityisesti kaavoituksen, rakennusvalvonnan ja tontinluovutuksen prosesseissa toimivien osaaminen kannattaa varmistaa, jolloin niissä osataan tunnistaa markkinoilla tarjolla olevien ratkaisujen kestävyyspotentiaali sekä olennaiset toimenpiteet. Osaamisen vahvistaminen voisi perustua esimerkiksi kaupunkien, yliopistojen ja yritysten yhteistyössä toteuttamaan tutkimus- ja opetustoimintaan. Tutkimusta ja koulutusta on mahdollista tukea jatkuvasti päivittyvällä hyvien käytäntöjen tietokannalla, joka mahdollistaa opitun tiedon kumuloitumisen. Julkisena tiedonvälityskanavana se voi lisätä myös kaupunkilaisten tiedostavuutta ja nostaa vaatimustasoa rakennusalan kestävyyteen liittyen. Panostamalla osaamiseen pitkäjänteisesti ja systemaattisesti varmistetaan, että kaupunki kehittyy kohti kestävämpiä ratkaisuja tasapainoisesti ja esimerkiksi valmiudet tarttua tavoitteellisiin aluekehityshankkeisiin ovat hyvät.
Kaupunki voi parantaa innovatiivisten hankkeiden toteutumisedellytyksiä lisäämällä yhteistyövalmiuksia. Käynnistymisvaiheessa poikkeuksellisia tavoitteita edistetään varhaisella markkinavuoropuhelulla ja yhteiskehittämisellä. Myös myöhemmissä vaiheissa tarvitaan neuvotteluvalmiutta hankkeen toteutumisedellytysten varmistamiseksi. Yhteistyövalmiuksia lisää myös olennaiseen keskittyvä maankäytön suunnittelu, joka antaa tilaa luovalle ongelmanratkaisulle ja vaikeasti ennakoitaville kehityskuluille. Poikkialainen yhteistoiminta puolestaan edistää koordinointia ja yhteiseen tavoitteeseen sitoutumista. Yhteistoimintaa tarvitaan esimerkiksi integroituneissa ratkaisuissa, kuten älykäs energiajärjestelmä, kiertotalouden arvoketjut ja lähipalvelujen kehittäminen.
Kestävän rakennetun ympäristön innovaatioita edistetään luomalla toimintaympäristö, jossa niiden kehittäminen ja toteuttaminen on kannattavaa. Tässä perusedellytyksenä on avoin, kestävyyskriteereihin perustuva ja uusista ideoista palkitseva tontinluovutusprosessi. Omistamiinsa kiinteistöihin liittyvien innovatiivisten hankintojen kautta kaupunki luo kestävään laatuun liittyvää kysyntää ja toimii esikuvana. Hankekokojen ja rakennustyyppien monipuolisuudella puolestaan mahdollistetaan monenlaisten toimijoiden osallistuminen kaupunkikehittämiseen. Uusien innovatiivisten yritysten markkinoillepääsyn mahdollistamiseksi kaupunki voi lisäksi perustaa kestävän rakentamisen innovaatio-ohjelman, jonka kautta voidaan järjestää kilpailullisia innovaatiohaasteita ja tarjota rakennuspaikkoja kokeellisille hankkeille hyvältä sijainnilta. Kaupunki ja yliopisto voivat myös osallistua näihin hankkeisiin kumppanina tai rahoittajana.
Ympäristöhyötyjen arviointi
Kaupunkien vähähiilisyyttä ei ole mielekästä ohjata yksityiskohtaisten teknisten tai toiminnallisten määrittelyn kautta, sillä viranhaltijalla ei välttämättä ajankohtaisinta tietoa parhaista keksinnöistä eikä varmuutta tulevaisuuden kehityksestä. Kestävien innovaatioiden edistämisen täytyy siis perustua tavoiteorientoituneeseen sääntelyyn, jossa olennaista on päämäärä eikä matka. Ekoinnovaatiossa tuon päämäärän pitäisi olla selkeä, sillä se poikkeaa muista innovaatioista tarjoamalla osoitettavissa olevia ympäristöhyötyjä. Olennaista on määritellä ympäristövaikutuksille raja-arvot ja kiristää tavoitetasoa asteittain.
Yksittäisen hankkeen tai sovelluksen ympäristövaikutusten arvioinnissa paras tiedossa oleva menetelmä on elinkaarilaskenta, jota ohjataan useiden kansainvälisten standardien avulla. Se on bottom-up menetelmä, jossa ennustetaan järjestelmän tuotannon, käytön ja elinkaaren lopun ympäristövaikutuksia hyödyntäen prosessidataa, tuotteiden ympäristöselosteita ja tietoa oletetusta käyttöiästä. Samaan menetelmään pohjautuu myös osana rakennuslakia valmistelussa oleva hiilijalanjäljen arviointimenetelmä. Ympäristöministeriön menetelmä on kansainvälisestä standardista virtaviivaistettu versio, sillä siinä raportoidaan ainoastaan fossiiliset päästöt, eikä esimerkiksi bioperäisiä ilmastopäästöjä ja muita ympäristövaikutuskategorioita sekä käytetään taulukkoarvoja elinkaaren loppuvaiheessa. Virtaviivaistaminen lisää menetelmän yksiselitteisyyttä, mutta saattaa toimia myös bioperäisten materiaalien eduksi. Lisäksi kansainvälinen rakennusten elinkaarilaskennan menetelmä on alun perin kankea mallintamaan esimerkiksi joitakin kiertotalouden sovelluksia. Vaikka ehdotetussa suppeassa menetelmässä on omat haasteensa teknologianeutraaliuteen liittyen, on sen käyttö edelleen kehittämiskelpoinen ja toivottu kehityssuunta. Kaikkiin tarkoituksiin elinkaarilaskenta ei kuitenkaan sovellu, vaan esimerkiksi seudullisen kehityksen arviointi tarvitsee top-down menetelmiä, kuten materiaalivirta-analyysi. Usein on myös tarpeen varmistaa, että taloudelliset panostukset ja niistä saatavat ympäristöhyödyt ovat tasapainossa.
Arviointimenetelmistä on sitä enemmän hyötyä, mitä ketterämpää niiden käyttö on. Esimerkiksi hiilijalanjäljen laskenta voisi tuottaa tietoa suunnittelun tueksi mahdollisimman reaaliaikaisesti, jolloin palautteeseen on mahdollista reagoida. Liian usein resursseja hukataan pakollisiin selvityksiin valmiista ja pitkälle päätöksenteossa edenneistä suunnitelmista. Toisaalta rakennushankkeissa päästään harvoin täydelliseen lopputulokseen ja joskus hyvääkin tarkoittavat aloitteet epäonnistuvat. Tämän vuoksi erityisesti kestävyyttä tavoittelevissa hankkeissa on hyödyllistä raportoida onnistumiset ja kehittämiskohteet, sekä analysoida niistä saatava data. Käynnistämällä seuraava hanke katsauksella aiempiin kokemuksiin muodostetaan jatkuvan parantamisen sykli. Myös tässä tukena on hyvien käytäntöjen tietokanta, joka mahdollistaa hankkeissa kertyneen ymmärryksen kumuloitumisen. Vasta aiemmista kokemuksista opiksi ottamalla rakennettu ympäristö voi kehittyä johdonmukaisesti kohti yhä kunnianhimoisempia kestävyystavoitteita.
Tuomo Joensuu
Tohtorikoulutettava, Tampereen yliopisto.
Kuvat: Miika Ruohonen, EcoCocon Danmark. Diagrammi Tuomo Joensuu.