Menu
Sattuipa kerran 90-luvun alussa, että ukkeli rakenteli ties monetta taloaan, tällä kertaa Kotkaan. Oli hakenut puut talvella omasta mettästä. Kuivalta kankaalta hitaasti kasvaneita suoria honkia. Pärekoripuiksikin olisivat kelvanneet. Kenttäsirkkelillä oli kevättalvella sahauttanut ja huolella taapeloinut ja kuivattanut. Tiivissyisimmät oli valkannut runkopuiksi, harvasyisemmät kelpasivat laudoiksi.
Tulipa sitten runkokatselmuksen aika. Tai oikeastaan oltiin jo myöhässä, koska rakenteet olivat pääosin peitossa. No, katselmus pyydettiin kuitenkin. Sisälevytykset oli tehty ja ulkovuori muurattu. Tarkastajan silmään osui kuitenkin yksi ikkuna-aukko, johon oli jäänyt ikkuna asentamatta väärien mittojen takia. Tottunut silmä huomasi heti poikkeaman hyväksyttyihin suunnitelmiin verrattuna. Tolpitus oli tehty 2″x5″:sta vaaditun 2″x6″:n sijaan. Kokenut tarkastaja ei epäröinyt rungon lujuutta, muuta vaati selvitystä lämpöeristevahvuudesta. Yksi tuuma puuttui! Seinälle vaadittu K-arvo ei täyttynyt.
Ukkeli pahoitteli tapahtunutta vähän nolona. Selitteli, että huomasi poikkeaman vasta, kun runko oli jo pystyssä. Antoi sitten kuitenkin enerkiaselvityksen: ”Anteeksi tarkastaja, mut mie kyllä laitoin kuuven tuuman villan viijen tuuman vällii.”
Tarkastaja yllätettiin täydellisesti. Selitys oli loistava, mutta ei tietenkään riittävä. Tarkastaja mietti vaihtoehtoja. Hetken tuumattuaan totesi, että eipä tuolle seinälle enää oikein mitään mahda, tehty mikä tehty. Sovittiin, että lisätään yläpohjaan 4 tuumaa lisää lasivillaa korvikkeeksi.
90-luvun alussa oli jo voimassa rakennuslain ”järenkäyttösäännös”, joka antoi rakennustarkastajalle mahdollisuuden sallia muutoksia hyväksyttyihin suunnitelmiin tietyin ehdoin. Asiakirjoihin lisättiin tarpeelliset merkinnät. Eipä ole kukaan perään huudellut.
Kylli