Menu
Tämä kirja (135 sivua) on julkaistu Oslossa 1953 ja on sisällöltään tänään yhtä ajankohtainen kuin tasan 70 vuotta sitten. Teoksessa kerrotaan esineiden muodosta, olemuksesta ja sisällöstä sekä arkkitehtonisista asioista kuten tila, valo ja väri ja niiden vaikutuksesta meihin. Kirjan sanoma on tarkoitettu paitsi arkkitehdeiksi tai taideteollisuuden palvelukseen aikoville myös meille rakennusvalvonnassa ja kaupunkikuva-asioiden parissa työtämme tekeville.
”Ei ole aina helppoa tietää, mikä on kaunista ja mikä rumaa. Mutta sen oppinen ei ole koskaan liian myöhäistä”.
Makuasioista ei kannata keskustella. Näin sanotaan, mutta niistä juuri kannattaakin keskustella. Niistä riittää pohdittavaa tämän mainion kirjan verran. Ei siksi, että yrittäisimme saada kaikista esineistä samanlaisen vaikutelman vaan siksi, että saisimme selville, miksi esineet meistä näyttävät juuri sellaisilta kuin ne näyttävät.
Brochmann kehottaa miettimään, pidämmekö jostain tuolista siksi, että se tuo mieleemme isoäidin mökin, jossa oli niin hauska viettää kesälomaa, vai siksi, että tiedämme kokemuksestamme, että siinä on hyvä istua, vaiko siksi, että sen muoto miellyttää meitä, vaikka emme koskaan aikaisemmin ole nähneet sellaista. Silloin esineen antama vaikutelma on sopusoinnussa sisimpämme kanssa. Se herättää meissä miellyttäviä tunteita, jotka liittyvät toisenlaisiin miellyttäviin tunnelmiin. Vasta, kun meillä on jonkinlainen yleiskuva ajatustapaamme vaikuttavista seikoista, voimme vaatia toisia ymmärtämään mielipidettämme. Saamamme itseymmärrys tekee meidät toivottavasti kriittisemmäksi omia asenteitamme kohtaan. Toisaalta sen pitäisi saada meidät ymmärtämään paremmin muita ajatuksia.
Brochmann käsittelee huoneiden ja rakennusten muotoa, ikkunain sijaintia, huonekalujen sijoitusta ja muotoa, värien vaikutusta ja lukemattomia muita asumiseen, kodin sisustamiseen tai taideteollisuuden tuotteiden arvostelemiseen liittyviä kysymyksiä. Hän opettaa lukijan ymmärtämään eri tyylisuuntia osoittamalla niiden syntymisen syyt ja antaa käytännöllisiä neuvoja esim. uusien ja vanhojen sisustusesineiden yhdistelemisessä.
Kirjan mukaan käsityksemme muodosta on riippuvainen siitä, mitä tiedämme ympäristöstämme. Jos esimerkiksi rakennuksen muoto sopii yhteen tietojemme kanssa niin, että se saa mielestämme ehjän ja selvän muodon, me nimitämme sitä kauniiksi. Jos se taas sotii rakennusten oikeasta olemuksesta saamaamme käsitystä vastaan, me nimitämme sitä rumaksi. Ja myös muotoa, jota emme tunne tai josta emme tiedä mitään, pidämme rumana. Ruma ja kaunis ovat siis suhteellisia käsitteitä. Ihmisten käsitykset asioista voivat myös vaihdella eri aikakausien mukaan. Eri aikakausien ihanteet, kauneuskäsitykset ja käytännön olosuhteet ovat vaihdelleet ja muodostaneet eri tyylisuunnat.
Meidän aikaamme kutsutaan usein tyylittömyyden ajaksi. Toisaalta voidaan myös sanoa, että olemme alkaneet ymmärtää paremmin eri aikakausia, joka voi olla sekä heikkous että voima. Sekoitammeko nykyään liikaa vanhojen ja uusien aikojen elementtejä.
Brochmann kysyy, onko olemassa mitään ikuista kauneuden lakia? Ja vastaa, kyllä on, nimittäin ikuisesti luontoon perustuva kauneusihanne. Puiden oksat ja ruohon korret ovat orgaanisia muotoja. Sen sijaan vaikkapa mukava kahvikannun kädensija on taasen funktionaalinen muoto.
Barokin aikakaudella huomattiin, että suora katu, jota rajoittavat suorat seinät, ei ole oikeastaan mitään. Se on vain tilapäinen aukko, vastakkain olevien talojen välimatka. Mutta jos seiniin laitetaan syvennyksiä, näyttää katukuvaan heti muodostuvan havaittava tila, todellinen ja epätodellinen. Mutta jos kuvittelemme talojen kulmista leikatuksi koveran kulman pois ja jonka keskipiste on aukion keskustassa. Havaitsemme, että syntyy tilantuntua – on syntynyt ”aukio” talojen väliin. Vasta barokin aikakaudella alettiin pitää kaupunkikuvaa kokonaisuutena. Nyt voitiin suunnitella suurempia rakennuskomplekseja kerrallaan laajempien asemakaavojen ja rakennusmääräysten puitteissa. Kokoava suunnitelmallisuus kaikilla elämän aloilla oli barokin suuri idea, ja tätä asennoitumista korostettiin myös kaupunkikuvassa.
Nykyaikaisessa arkkitehtuurissa taas on tila keskeinen kysymys, vaikka uudella tavalla. Meistä on järjetöntä käsitellä eri rakennuksia pelkkinä massoina, kompakteina kappaleina, joista voidaan lohkoa paloja kunkin mielihalun mukaan. Meistä tuntuu, kuin tällöin tehtäisiin väkivaltaa kaikelle sille, mikä on rakennuksen sisällä niin, että pohjaratkaisua ei voi kehittää vapaasti ja harmonisesti. Brochmann jatkaa (jo 70 vuotta sitten!): Käytännölliset ja ekonomiset näkökohdat ovat vieneet siihen, että rakennustemme ulkopuoli on hyvin yksinkertainen ja mutkaton luonteeltaan. Sitä tärkeämpää onkin, että eri rakennuksista syntyvästä kokonaiskuvasta tulee rikas ja jännitystä luova ja jonka saavutamme käyttämällä hyväksemme tilantuntua kaduilla, toreilla ja rakennuskomplekseissa.
Hauska kirja. Sen on kirjoittanut huumorintajuinen mies tavalla, joka tekee vaikeatkin asiat helpoiksi tavalliselle ihmiselle.
Odd Brochmann (1909–1992) oli norjalainen arkkitehti ja Trondheimin yliopiston professori. Alkuperäinen teos on julkaistu 1953 ja suomennettu 1955. Se on ollut eri arkkitehtuurikouluissa oppikirjana viitenä vuosikymmenenä. Kirjastojen lisäksi kirjaa on saatavilla kierrätyskeskuksista ja kirjakaupoista 3–25 euron kappalehintaan.
Matti Karjanoja.
Arkkitehti, valokuvaaja.
Piirrokset: Odd Brochmann.
Kuva: Matti J. Kaleva.