Menu
Tammisaari on pittoreski merenrantakaupunki läntisellä Uudellamaalla. Vuonna 1528 perustetun Tammisaaren (Ekenäs) oli tarkoitus kilpailla hansakaupungin Tallinnan kanssa. Toisin kävi ja sata vuotta myöhemmin asukasluku oli vajonnut alle sadan. Vuoden 2009 kuntaliitoksessa Tammisaaresta tuli osa laajaa Raaseporin kaupunkia.
Huhtikuussa avautui jo kansainvälistäkin huomiota kerännyt uusi taidemuseo Chappe Tammisaaren pienimittakaavaiseen Vanhaan kaupunkiin. Uudisrakennus sijoittuu olemassa olevaan museokortteliin sitä täydentäen. JKMM Arkkitehdit sai suunnittelutehtävän kutsukilpailuvoiton kautta. Pääsuunnittelija Asmo Jaaksi näki hankkeessa yhtäläisyyksiä Helsingin mainetta keränneeseen Amos Rex -museoon, joka myös on Jaaksin ja JKMM:n käsialaa. Molemmille on yhteistä sovittautuminen vanhempaan rakennuskantaan ja maan alle sijoittuvat kulkuyhteydet. Kokoero on huomattava. Chappe on Amos Rexiin verrattuna intiimi eikä ole tarkoitettukaan suurille yhtäaikaisille kävijämäärille.
Museon ja sen nimen takana on kansainvälistä uraa tehnyt genetiikan professori, akateemikko Albert de la Chapelle (1933–2020). Hänen aloitteestaan perustettiin vuonna 2005 Svenska Litteratursällskapet i Finlandin yhteyteen Albert de la Chapelle -rahasto edistämään yhdessä Raaseporin kaupungin kanssa taidetta, kulttuuria ja sivistystä Länsi-Uudellamaalla. Rahaston ja sittemmin itsenäisen säätiön hankkima kokoelma kotimaista taidetta siirtyi lahjoituksena Länsi-Uudenmaan maakuntamuseolle. Lahjoittajan tarkoitusperäksi tuli rakennuttaa yhteistyössä kaupungin kanssa uudisrakennus Tammisaaren museokeskuksen yhteyteen. Albert de la Chapellen toivomuksena oli, että museorakennuksesta tulee näyttävä taideteos itsessään.
Toive on mitä suurimmassa määrin toteutunut. Mäntyä ja kuusta hyödyntävä, julkisivuiltaan tummaksi käsitelty rakennus erottuu keskellä perinteisempää ja myös matalampaa rakennuskantaa. Maamerkkimäisen siitä tekee paitsi väritys ja teräväkulmaisuus niin katolle sijoittuva suurikokoinen kattolyhty, joka synnyttää Raatihuoneentorilta katsottuna omaleimaista näkymää. Rakennus herätti tammisaarelaisissa keskustelua jo siinä vaiheessa, kun rakennus, sen korkeus ja väritys olivat nähtävillä kuluneena talvena. Kaikki eivät olleet varauksettoman innostuneita ”mustan laatikon” ilmaantumisesta pikkukaupunkinäkymää häiritsemään. Monet vuorostaan toivottivat uuden rakennuksen tervetulleena piristysruiskeena jäsentämään vuosikymmenten ajan lähes muuttumattomana pysynyttä kaupunkirakennetta.
Taidemuseon sisätiloja hallitsevat osin vaaleat, osin tummemmat puupinnat yhdistettynä paikoitellen suuriin ikkuna- ja myös sisätiloja jakaviin lasipintoihin. Uudisosan näyttelytilat hohtavat valkoisuuttansa. Kutsukilpailun tuomaristo kiinnitti huomiota rajoitteisiin, joita ylenmääräinen päivänvalo voi aiheuttaa valonarkojen taideteosten kannalta. Väliseinien siirrettävyys tuo lisämahdollisuuksia näyttelyiden ripustuksiin. Aivan mutkattomasti ei ensikävijälle aukea uuden ja vanhempien osien tilallinen logiikka. Ajoittainen eksyminen on kuitenkin tilojen kompaktiudesta johtuen suhteellista. Uudisosa on hohtavalla ilmeellään lähes vastakohta vanhoille museotiloille, joita leimaa maanalaiseen tai maantason sijaintiin liittyvää rauhoittavaa hämyä.
Uudisrakennuksen ahtaahko tontti on aiheuttanut päänvaivaa erityisesti sisäpihan roolin kannalta ja liittymissä museokorttelin vanhoihin kerrostumiin. Niissä on ainakin näin ensi alkuun hiukan keskeneräisyyden ja toisarvoisuuden leimaa. Sisäpihaa voisi kehittää entistä enemmän osaksi muutoin vaatimattoman oloista kahvio- ja myymälätilaa.
Yksityisestä aloitteesta ja pitkälti lahjoitusvaroin syntynyt taidemuseo Chappe on ehdottomasti näkemisen arvoinen ja jälleen kerran meriitti erääksi Suomen johtavista arkkitehtitoimistoista nousseelle JKMM:lle. Asmo Jaaksi on ollut mielissään kilpailuvoitosta, jota hän on kuvaillut arkkitehdille harvoin lankeavaksi unelmatehtäväksi – suunnitella taidemuseo vanhaan pienimittakaavaiseen historialliseen ympäristöön.[1] Chappe on eräänlainen jatkumo Tammisaaren nykyään suojelustatuksen saaneelle Motel Marinelle (1965 ja 1971), jota pidetään rakentumisensa aikoihin uhanalaisiksi joutuneiden puukaupunkien täydennysrakentamiseen uusia ajatuksia tuoneena ja puukaupunkiperinnettä kunnioittaneena avauksena. Historia saavutti eräänlaisen ympyrän, kun Chappen kutsukilpailun tuomariston jäsen Eric Adlercreutz oli Motel Marinen toisena suunnittelijana yhdessä silloisen yhtiökumppaninsa Nils-Hinrik Aschanin kanssa.
Lauri Jääskeläinen
Varatuomari, valtiotieteiden maisteri.
Kuvat: Lauri Jääskeläinen ja JKMM Arkkitehdit/Tuomas Uusheimo ja Seppo Tusa
[1] Arkkitehtiuutiset AU 4/2019, s. 44–47.
