Menu
Kohtuullinen aika ratkaista rakennusten suojelu.
KHO 21.6.2021 taltio H2 195
Vuosikirja KHO 2021:82
Oulun rakennuslautakunta hylkäsi (5.6.2019) lupahakemuksen vapaa-ajan rakennuksen ja talousrakennuksen purkamisesta.
Pohjois-Suomen hallinto-oikeus hylkäsi (10.3.2020) luvanhakijoiden valituksen.
Korkein hallinto-oikeus myönsi valitusluvan. Hallinto-oikeuden päätös pääasian osalta ja Oulun rakennuslautakunnan päätös kumottiin. Asia palautettiin rakennuslautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi.
Arviointia
Purkamislupaa on haettu vapaa-ajan rakennukselle ja talousrakennukselle, jotka sijaitsevat vuonna 1981 voimaan tulleessa asemakaavassa erillispientalojen korttelialueeksi (AO) osoitetulla alueella. Rakennuksia ei ole osoitettu
asemakaavassa suojeltaviksi eikä niitä ole suojeltu myöskään rakennussuojelulain tai rakennusperinnön suojelemisesta annetun lain nojalla. Rakennuspaikkaa ei ole osoitettu suojelumerkinnällä myöskään vuonna 2016 hyväksytyssä Uuden Oulun yleiskaavassa.
Vapaa-ajanrakennus pihapiireineen (Paulamäki, 1918) on arvotettu vuonna 2016 päivitetyssä Pohjois-Pohjanmaan rakennettu kulttuuriympäristö 2015 – päivitysinventoinnissa maakunnallisesti arvokkaaksi rakennetun kulttuuriympäristön kohteeksi. Kohde on mainittu vuonna 2017 voimaan tulleen Pohjois-Pohjanmaan 2.
vaihemaakuntakaavan kaavaselostuksen liitteenä olevassa luettelossa, jossa on osoitettu ominaisluonteeltaan maakunnallisesti arvokkaaseen rakennettuun kulttuuriympäristöön kuuluvat alueet ja kohteet.
Vaikka osa inventoinnissa ja viranomaislausunnoissa mainituista kohteen pihapiiriin aiemmin kuuluneista piharakennuksista ja -rakennelmista on purettu, on lähtökohtana pidetty, että erityisesti purkamislupahakemuksen kohteena olevalla, jugendhenkisellä huvilarakennuksella vuodelta 1918 on merkitykseltään maakunnallista kulttuurihistoriallista arvoa.
Sekä hallinto-oikeus että korkein hallinto-oikeus toistivat lukuisiin aiempiin tuomioistuinten purkamisluparatkaisuihin kirjatun lausuman maankäyttö- ja rakennuslain purkamislupajärjestelmän tarkoituksesta. Tarkoituksena ei ole ollut
uudentyyppisen rakennusten purkamista rajoittavan lupajärjestelmän luominen, vaan sen varmistaminen, että rakennuksen suojelua koskeva asia voidaan ratkaista kohtuullisessa ajassa MRL:n säännösten vaatimukset täyttävällä kaavaratkaisulla tai rakennusperinnön suojelemisesta annetun lain mukaisella suojelupäätöksellä.
Hallinto-oikeus painotti asemakaavan vahvistamisen (1981) jälkeen kohteen suojeluarvosta saatua uutta selvitystä, jonka perusteella alueella on käynnistynyt kulttuuriympäristön teemayleiskaavan laadinta. Hallinto-oikeus myös korosti kunnan velvollisuutta huolehtia asemakaavojen pitämisestä ajan tasalla. Hallinto-oikeuden mukaan purkamisluvan myöntäminen tässä vaiheessa voi merkitä MRL 139.1 §:ssä tarkoitettujen rakennettuun ympäristöön sisältyvien arvojen hävittämistä ja voi aiheuttaa haittaa kaavoituksen toteuttamiselle.
Korkein hallinto-oikeus totesi, että kysymys ko. rakennusten suojelemisesta tulisi ratkaista ensisijaisesti asemakaavoituksella. Oulun kaupunki ei kuitenkaan ole ryhtynyt toimenpiteisiin alueen asemakaavan muuttamiseksi. Rakennusten suojelu ei ole vireillä myöskään rakennusperinnön suojelemisesta annetun lain mukaisena asiana. Kohteeseen liittyvät rakennetun kulttuuriympäristön arvot ovat tulleet esille vuonna 2016 tehdyn inventoinnin yhteydessä. Yksinomaan sitä, että kaupunki oli vuonna 2019 käynnistänyt kulttuuriympäristöä koskevan teemayleiskaavan laadinnan, ei KHO:n mukaan voitu tässä tilanteessa pitää osoituksena kaupungin pyrkimyksestä ratkaista rakennusten suojelua koskeva asia kohtuullisessa ajassa MRL:n säännösten vaatimukset täyttävällä kaavaratkaisulla. Myöskään sillä, että kohde oli mainittu vuonna 2017 voimaan tulleeseen vaihemaakuntakaavaan sisältyvässä maakunnallisesti arvokkaita rakennetun kulttuuriympäristön kohteita koskevassa luettelossa, ei KHO:n mukaan ollut sellaisenaan merkitystä harkittaessa purkamista koskevan luvan myöntämistä. Lopputuloksena oli, ettei rakennusten purkamiselle ollut MRL 139.1 §:ssä säädettyjä esteitä.
Lupaviranomaisen kannalta purkamislupahakemuksen oikeudellisten edellytysten harkinta (MRL 139 §) voi muodostua hankalaksi siltä osin, mitä voidaan pitää kohtuullisena aikana, jonka kuluessa kunnan tulisi ryhtyä konkreettisiin suojelua tarkoittaviin toimenpiteisiin. Nyt oli kulunut, laskutavasta hiukan riippuen, noin kolme vuotta siitä, kun museoviranomaiset olivat arvottaneet vuonna 1918 valmistuneen kauppiashuvilan rakennustaiteelliset ja kulttuurihistorialliset arvot, siihen, kun purkamislupahakemus laitettiin vireille. Kaksi vuotta ei välttämättä ole
vielä miellettävissä pitkäksi reagointiajaksi, mutta jos kolme vuotta kuluu ilman että esimerkiksi käynnistetään asemakaavan muuttaminen ja määrätään sitä turvaamaan rakennuskielto, muuttuu tilanne rakennuksen omistajan kannalta kohtuuttomaksi. Reagointikeinona on käytettävissä myös rakennusperinnön suojelemisesta annetun lain (498/2010) mukainen vaarantamiskielto. Kiellon voi antaa ELY-keskus tilanteessa, jossa rakennuksen suojelua koskeva asia on vireillä. Suojeluesityksen saa rakennusperintölain 5 §:n mukaan tehdä muun muassa rakennuksen omistaja,
valtion viranomainen, maakunnan liitto, alueellinen vastuumuseo ja kunta, jonka alueella rakennus sijaitsee. Myös laissa tarkemmin määritellyillä rekisteröidyillä yhteisöillä on esityksen teko-oikeus. Suojeluasia voi tulla vireille myös ELY-keskuksen itsensä aloitteesta.
Vaarantamiskielto liittyy ennen kaikkea rakennusperintölain mukaisen suojelun turvaamiseen. Rakennusperintölain mukainen rakennusten suojelu on tarkoitettu asemakaava- ja rakennuskieltoalueilla toissijaiseksi keinoksi. Poikkeuksellisesti rakennusperintölakia voidaan soveltaa myös asemakaava- ja rakennuskieltoalueilla tilanteissa, joissa kohteella on valtakunnallista merkitystä, kohteen suojelua ei voida turvata MRL:lla tai kohteen suojeluun rakennusperintölain mukaisesti on erityisiä syitä asemakaavoitustilanteen vuoksi. ELY-keskuksen on käsiteltävä suojelua
koskeva asia kahden vuoden kuluessa vaarantamiskiellon antamisesta.
ELY-keskukselle annettua kahden vuoden enimmäismääräaikaa voinee käyttää ohjeena, kun pitää arvioida sitä kohtuullista aikaa, jonka kuluessa myös kunnan tulisi pystyä mahdollinen suojelu ratkaisemaan laskettuna siitä, kun kohteen suojelutarve kunnassa todetaan. Joka tapauksessa kaksi vuotta on riittävän pitkä aika kunnalle ryhtyä esimerkiksi vanhentuneeksi katsottavan asemakaavan uudistamiseen. Pelkkä purkamisluvan hakeminen ei vielä aiheuta tarvetta MRL 60.2 §:n mukaiseen asemakaavan ajanmukaisuuden arvioinnin erityiseen menettelyyn, ellei kysymys
samalla ole uuden rakennuksen rakentamisesta. Kunnan tulee kuitenkin MRL 60.1 §:n oikeusohjeen mukaan seurata kaikkien asemakaavojen ajanmukaisuutta ja tarvittaessa ryhtyä toimenpiteisiin vanhentuneiden asemakaavojen uudistamiseksi. Rakennussuojelukysymykset ovat usein jääneet vanhemmassa kaavavarannossa esimerkiksi inventointien puuttuessa niukasti noteeratuksi.
Varatuomari,
valtiotieteiden maisteri
Lauri Jääskeläinen