Rakennustuotteiden uudelleenkäyttö – sittenkin mahdollista!

Ympäristöministeriön tiedote sisältää isoja linjauksia, joiden jalkauttaminen ja rakennustuotteiden uudelleenkäytön toteuttaminen jää osaltaan myös rakennusvalvontojen kontolle. Rakennustuoteasetus sekä laki ja asetus eräiden rakennustuotteiden tuotehyväksynnästä (954/2012 ja 555/2013) on laadittu ajatellen uusien rakennustuotteiden valmistamista tehtaissa. Niiden laadinnassa ei ole huomioitu lainkaan rakennustuotteiden uudelleenkäyttöä, jolloin todellista valmistajaa ei ole olemassa. Valmistajiksi näiden osalta on vilauteltu mm. purku-urakoitsijaa tai jonkinlaista operaattoria, joka keskitetysti kerää tuotteita saattaakseen ne uudelleen markkinoille.

Tiedotteen mukaan uudelleenkäytettävien tuotteiden kelpoisuus osoitetaan kansallisen lainsäädännön mukaisesti rakennuspaikkakohtaisesti. Ko. lain kohta on tarkoitettu käytettäväksi vain poikkeustapauksissa silloin, kun tuotekelpoisuutta ei voida osoittaa keskitetyillä järjestelmillä (CE-merkki, tyyppihyväksyntä, varmennustodistus). Tiedotteen mukainen linjaus tarkoittaakin käytännössä sitä, että rakennusvalvonnoista tulee tuotehyväksyntälaitoksia purkutuotteiden osalta. Lain ko. teksti tosin kuuluu siten, että rakennushankkeeseen ryhtyvän on (aina) selvitettävä rakennustuotteiden tuotekelpoisuus ja osoitettava kelpoisuus rakennusvalvontaviranomaiselle, mikäli viranomainen niin velvoittaa tekemään. Miten rakennusvalvonnat ryhtyvät tätä tuotehyväksyntäasiaa hoitamaan? Resursseja ja osaamista rakennusvalvonnoissa tähän ei ole. Lisätäänkö resursseja vai jätetäänkö kaikki rakennushankkeeseen ryhtyneen vastuulle?

Lisäksi tiedotteessa edellytetään, että uudelleenkäytettäviltä tuotteilta vaadittavat ominaisuudet on testattava tai kelpoisuus on muuten osoitettava. Ongelmana tässä on, että EU-testistandardit on laadittu tehtaissa valmistettaville tuotteille. Sama koskee kansallisia tyyppihyväksyntäasetuksia ja varmennustodistuksia. Missään näistä ei ole varauduttu uudelleenkäytettävien rakennustuotteiden testaamiseen eikä laadunvarmistukseen.

Lisämausteen soppaan tuo tiedotteen edellytys, että tuotetta ei tarvitse CE-merkitä, jos sitä ei muuteta olennaisesti. Mikä on olennainen muutos? Jos sahatavaraa, liimapuupalkkeja tai teräsprofiilia katkotaan, onko se oleellista muuttamista? Mielestäni ei. Jos vanhan ikkunan ominaisuuksia parannetaan viistosateen, ääneneristävyyden tai u-arvon osalta, ovatko nämä olennaisia muutoksia? Ehkä, koska olennaisia teknisiä ominaisuuksia muutetaan. Miten muuten varmistetaan esim. puretun puutavaran tai teräsprofiilin lujuusluokka? Lujuudethan eivät katsomalla selviä ja löytyykö vanhoista suunnitelmista luotettavaa tietoa? Lujuusluokatkin ovat vuosien varrella muuttuneet. Entä, jos ominaisuudet jotenkin saataisiin osoitettua, mutta todettaisiin, että joltakin osin tuote ei täytäkään olennaisia teknisiä vaatimuksia ja tuotteelta uusiotuotannossa edellytettyjä ominaisuuksia? Pitäisikö nämä käsitellä (vähäisinä) poikkeuksina rakennus- tai muutoslupamenettelyllä? Lupakäsittelyn resursseja pitäisi siis lisätä, jos näin toimittaisiin? Vai jäisivätkö nämä poikkeuksien toteamiset rakentamisen aikaisiksi kirjauksiksi yksittäisen virkamiehen päätettäväksi? Kuka haluaa myöntää näitä poikkeuksia ja samalla osaltaan ottaa vastuun niistä? Todennäköisesti ammattirakennuttajien ja isojen urakoitsijoiden kanssa tullaan toimeen kohtuullisesti, mutta Suomessa riittää myös toimijoita, joiden kanssa kelpoisuuksien selvittelyt voivat olla työläitäkin.

Julkisuudessa on tuotu esiin, että näitä uudelleenkäytettäviä rakennustuotteita voisi käyttää ”toisarvoisissa” rakennuksissa. Mitä nämä rakennukset ovat? Uuden lain neliömäärältään lupakynnyksen alittavia rakennuksiako? Jos tällaiseen ”toisarvoiseen” rakentamiseen mentäisiin, syntyisi kahdenlaista rakennuskantaa: asetuksien mukaisia ja sitten niitä ”toisarvoisia” rakennuksia. Voisiko halutessaan rakentaa ”toisarvoisen” kerrostalon tai hotellin? Rakennuksen ja rakennustuotteiden tulisi kestää suunnitellun elinkaarensa ajan ilman merkittäviä huoltotoimenpiteitä. Miten määritellään uudelleenkäytettävien rakennustuotteiden jäljellä oleva elinkaari? Vai hyväksytäänkö uudelleenkäytettäville rakennustuotteille (ja siten myös rakennuksille) lyhyempi elinkaari ja niiden ylläpito normaalia tiheämmällä huoltovälillä?

YM:n tiedotteessa peräänkuulutetaan myös käytäntöjen luomista tuotteiden soveltuvuuden osoittamiselle. Kuka tai mikä taho nämä käytännöt luo? Ja milloin? Tilanne on nyt sellainen, että isot linjat on annettu ja rakennustuotteiden uudelleenkäyttö siten sallittu, mutta käytännön eväät puuttuvat. Helsingin kaupungin kiertotalouden klusteriohjelman toimesta on aloitettu selvitys- ja kehitystyö, jossa on luonnosteltu joidenkin keskeisten uudelleenkäytettävien tuotteiden testausohjelmia niiden ominaisuuksien selvittämiseksi. Rakennustietosäätiö on myös tekemässä tutkimus- ja kehittämishanketta, jolla pyritään vastaamaan ympäristöministeriön tiedotteen vaatimukseen käytäntöjen luomiseksi. Tällaiset yhteisesti hyväksytyt käytännöt ovat ensiarvoisen tärkeitä, jotta uudelleenkäytössä päästäisiin jotenkin järkevästi eteenpäin. Tällä hetkellä tilanne on kuitenkin se, että kukin rakennusvalvonta joutuu hankekohtaisesti miettimään, miten näiden ”kiertotaloushankkeiden” kanssa menetellään. Rakennusvalvontojen Topten Korjausrakennus- ja hiilijalanjälkiryhmien osallistuminen tähän käynnistyneeseen käytäntöjen luomiseen on todella tärkeää, jotta käytännöistä tulisi sellaisia, että ne täyttävät viranomaisvaatimukset ja ovat myös koko alan laajasti hyväksymiä. EU-tason ohjeistusta rakennustuotteiden uudelleenkäyttöön joudutaan odottamaan useita vuosia. EU-rakennustuoteasetusta ollaan muuttamassa siten, että siinä otetaan kiertotalouden edellytykset huomioon paremmin kuin nykyisessä. Rakennustuoteasetuksen muutos oli lausuntokierroksella keväällä 2022, mutta uuden asetuksen voimaantulo vie vähintään 5–10 vuotta.

Ympäristöministeriön julkaisema tiedote oli ilouutinen useille kiertotaloudessa toimiville ja samalla rakennusjätteestä tulikin uudelleenkäytettäviä rakennustuotteita. Kysymyksiä ja selvitettävää kuitenkin riittää, ennen kuin rakennustuotteiden uudelleenkäyttämiseksi saadaan luoduksi tarvittavat käytännöt ja linjaukset.