Menu
Lauri Jääskeläistä voi hyvällä syyllä kutsua rakennusvalvontatoimen ikoniksi. Laurin vaikutus rakentamisen kenttään ei rajoitu vain rakennusvalvontaan, vaan on paljon laajempi. Hän on ollut mukana monessa rakentamista koskevassa selvitystyössä. Kantavana ajatuksena kaikessa hänen toiminnassaan on ollut rakentamisen laatu ja kaupunkiympäristön kauneus.
Lauri teki Helsingin rakennusvalvonnassa töitä jo opiskellessaan yhtaikaa oikeus- ja valtiotieteellisissä tiedekunnissa, joista valmistui oikeustieteen kandidaatiksi 1976 ja valtiotieteiden maisteriksi 1980. Hän auskultoi kymmenen vuotta oikeustieteellisestä valmistumisen jälkeen ja sai varatuomarin arvon 1987.
”Löysin oikeustieteen kandidaatiksi valmistuttuani työpaikan Länsi-Suomen vesioikeudesta, joka sijaitsi tuohon aikaan Pohjoisesplanadilla. Työ oli täysin erilaista verrattuna rakennusvalvontaan. Siellä oli täydellinen rauha ja asiakkaita ei käynyt koskaan. Niin hienoa työhuonetta minulla ei ole ollut koskaan sen jälkeen. Olin ollut siellä puoli vuotta, kun Helsingin rakennustarkastuksesta soitettiin ja pyydettiin sinne takaisin. Olin tuurannut rakennustarkastuksen juristeja jo aiemmin.”
Vuorovaikutus voitti paperityön
Kahden työpaikan mielenkiintoisuuksien punninnassa rakennusvalvonta vei voiton. ”Rakennusvalvonnassa oli tarjolla enemmän vuorovaikutusta kuin vesioikeudessa, missä olin vain papereiden kanssa tekemisissä. Minua on kiinnostanut rakennusvalvonnassa tehdä töitä eri ammattikuntien, arkkitehtien, insinöörien ja rakennusmestareiden kanssa. Osaava toimistohenkilökunta on tärkeässä roolissa jotta työt saatiin sujumaan. Rakennusvalvonnassa oli sinne mennessäni monia vanhan polven rakennusmestareita, jotka olivat erittäin taitavia. He olivat tulleet sinne yksityiseltä sektorilta ja heiltä oppi paljon, kun vain kuunteli.”
Laurin paluu rakennusvalvontaan ajoittui aikaan, jolloin valmisteltiin 1978 voimaan tulevan lainsäädäntöuudistuksen vaikutusta rakennustarkastukseen. Kyseessä oli ennen kaikkea organisatorinen muutos, joka ei koskenut pelkästään rakennustarkastusta vaan kaikkia ns. vanhojen kaupunkien erityisrasituksia. Kaupunkikunnissa, kauppalakunnissa ja maalaiskunnissa oli ollut historiallisesti erilaiset vaatimustasot rakentamista koskien. Eroavuudet säilyivät vuoden 1958 rakennuslaissa. Vuoden 1978 muutoksessa maistraattien ja järjestysoikeuksien huolehtimisvelvollisuus rakentamisen valvonnasta loppui ja siirtyi kuntien vastuulle. Samalla siirryttiin kuntamuodosta riippumattomaan yhtenäiseen rakennuslautakuntajärjestelmään, maalaiskunnissa se oli ollut jo aiemmin voimassa. Erilaiset vaatimustasot eivät poistuneet, vaan jatkuivat nykyiseen maankäyttö- ja rakennuslakiin, MRL:ään saakka. Lauri ei valmistellut muutosta Helsingin osalta, mutta hänen palkkaamisensa vapautti viraston juristi Kari Korpelan tekemään organisatorista valmistelua.
Korpelaa Lauri pitää henkisenä oppi-isänään. Oikeustieteellisessä ei opetettu rakentamisen säännöstöä ja niinpä hän ei tiennyt siitä juuri mitään mennessään rakennusvalvontaan töihin, mutta Korpela opetti.
Nuori juristi näki myös 1978 Helsingin ensimmäisen rakennuslautakunnan puheenjohtajaksi valitun, legendaarisen Terttu Ravealan reippaat otteet. ”Terttu oli jäänyt juuri rakennusvalvonnasta eläkkeelle tarkastusinsinöörin virasta ja hän oli kokoomuksen ehdokas rakennuslautakunnan puheenjohtajaksi. Ketjupolttajana hänen työhuoneensa oli savua täynnä ja jutut rempseitä. Terttu kyllästyi rakennusvalvonnassa töissä ollessaan siihen, että konstruktöörit eivät noudattaneet piirtämisohjeita. Silloin hän ripusti Senaatintorin varrella olleen rakennustarkastusviraston toimipisteen käytävälle ison lakanamaisen banderollin, jossa oli rakennesuunnittelutoimistojen nimet. Sitä mukaan, kun ohjeita noudatettiin, hän viivasi firman nimen yli.”
Helsingin rakennusvalvonnassa Lauri teki töitä nelisenkymmentä vuotta. Virastopäällikkö hänestä tuli elokuussa 2004. Sitä ennen hän oli hoitanut neljä vuotta virastopäällikön työtä viransijaisena. Virastopäällikön tehtävästä hän siirtyi virallisesti eläkkeelle huhtikuun alussa 2017, ennen Helsingin suurta organisaatiomuutosta, jossa rakennusvalvonta, muiden virastojen tapaan, itsenäisenä virastona lakkasi. Marraskuussa 2016 hän aloitti ympäristöministeriössä erityisasiantuntijan tehtävissä ja jäi sieltä pois lainsäädäntöneuvoksena vuoden 2021 loppupuolelle, jolloin täytti 70 vuotta.
Kaupunkirakentaminen ja arkkitehtuuri ovat aina olleet Lauri Jääskeläisen mielenkiinnon kohteena. Kuvassa hän on tutustumassa näyttelyyn Ruhrissa. Kuva: Matti Karjanoja
Rakentamisen muutokset vaikuttavat rakennusvalvontaan
Lauri näki pitkän työrupeamansa aikana rakennusvalvontatoimessa monenlaisia muutoksia. ”Rakennusvalvonnan työhön on vaikuttanut eniten se, mikä rakentamisessa on muuttunut ja kehittynyt, kuten tietotekniikka, rakennustapa ja rakennusmateriaalit. 1960-luvulla viranomaisilla oli työ pysyä perässä, kun normipohja oli olematon. Ennen 1970-luvun rakentamismääräyskokoelmaa pelattiin RIL:n, Helsingin käytäntöjen ja sisäasiainministeriön paloluokituspäätöksen ohjeilla. Määräyskokoelmasta tuli kuin raamattu. Sen ohjeistusta kevennettiin 2018 vuoden alusta.”
Purkamisen ”harrastaminen” oli pinnalla silloin, kun Lauri aloitti työnsä Helsingin rakennustarkastuksessa. Purkamiseen ei tarvittu silloin lupaa, siitä piti vain ilmoittaa. Vastaava työnjohtaja vaadittiin.
”Yksi käännekohta oli, kun ns. Marinadin talo Annankadulla aiottiin purkaa. Se aiheutti vastalauseiden myrskyn. Rakennus säilytettiin ja korjattiin perusteellisesti. Se oli merkkipaalu. Asemakaavapäällikkö Pirkko Vitikaisella oli idea kaksitasoisista asemakaavamääräyksistä. Jos rakennus päätettäisiin purkaa, rakennusoikeus pieneni. Yhdessä lain muutoksen kanssa vuonna 1975 ja myös kaavasuojelun lähtiessä kehittymään into purkaa Helsingin kantakaupungin ennen toista maailmansotaa rakennettua rakennuskantaa lähti hiipumaan. Viime vuosina ns. tiivistämisen ideologia on jälleen kiihdyttänyt purkuaaltoa.”
Arkkitehtuurissa tapahtui 1980-luvun alussa ideologinen muutos. Arkkitehdeille tuli ”krapula” pitkään jatkuneen lähiörakentamisen vuoksi. Alettiin puhua eurooppalaisen kaupungin paluusta, tuli postmodernismi ja Oulun koulun arkkitehtuuri. ”Arkkitehtikunnan ajatteluhegemonia oli ja on mielenkiintoista. Helsinkiläiset arkkitehdit vieroksuivat Oulun koulun töitä, ja eipä sitä arkkitehtuuria Helsinkiin tehtykään.”
Helsingin rakennusvalvonnalla ja sen päälliköllä on symbolinen painoarvo koko maata ajatellen. Helsingillä on ollut keskeinen rooli rakennusvalvonnan uudistumisessa, esimerkkejä on monia. Pääkaupunkiseudun kaupungit, Helsinki ja Vantaa eturintamassa, aloittivat 2000-luvun lopulla rakentamismääräysten yhtenäisten tulkintojen tekemisen. Ensin käytännöt laajenivat 10 kaupunkiin. Nyt yhdessä alan toimijoiden kanssa laaditut Topten-käytännöt määräystulkintojen yhtenäistämiseksi ovat laajentunut valtakunnalliseksi toiminnaksi.
Laurin virastopäällikkyyden aikana kehitettiin sähköinen rakennuslupa-asiointi. Helsinki otti sen ensimmäisten joukossa koekäyttöön. Pääkaupunki otti jo varhain käyttöön erityissuunnitelmien arkistoinnin. Arkistojen mikrofilmaus ja saattaminen sähköiseen muotoon alkoi myös Helsingistä.
Rakennusvalvonnan sisällössä on kolme osa-aluetta: insinööritieteet, arkkitehtuuri ja juridiikka. ”Rakennustarkastajan täytyy opetella koko hallintojuridiikka. Kaiken aikaa tulee uusia pykäliä, ja eurooppaoikeuden vaikutus rakentamisen säädöksiin on kasvava. Joissakin tapauksissa siinä sivuutetaan Suomen olosuhteet, mutta on siinä hyvääkin, esimerkiksi energiatehokkuudessa ei olisi edetty niin nopeasti Suomessa ilman eurooppaoikeutta.”
Rakennuslainsäädäntö kiinnostuksen ytimessä
Laurin erityiskiinnostuksen kohteena on ollut rakennuslainsäädäntö ja kaupunkirakentaminen. Hän oli 1981–1988 rakennusasioiden sivutoimisena esittelijänä korkeimmassa hallinto-oikeudessa KHO:ssa. ”Siinä oppi paljon. Se oli aikamoinen korkeakoulu.” Syksyllä 2012 hän oli neljä kuukautta KHO:ssa määräaikaisena hallintoneuvoksena. Hän on myös kommentoinut kolmisen sataa KHO:n ratkaisua Rakennettu Ympäristö -lehdessä. Hän oli 1990-luvun jälkipuoliskolla valmistelemassa nykyistä, vuonna 2000 voimaan tullutta MRL:a pysyvänä asiantuntijana rakennuslainsäädännön kokonaisuudistusta laatimaan asetetussa Rakennuslakitoimikunnassa. Professori, oikeustieteen tohtori Olavi Syrjäsen kanssa hän on kirjoittanut maankäyttö- ja rakennuslain laajan kommentaariteoksen, jonka viides ja nyt myös Jyrki Hurmerannan ja Susanna Wähän avustuksella uusittu painos ilmestyi 2018. Teoksen digiversion päivitetty laitos ilmestyi viime vuoden lopulla. Viimeiset viisi vuotta hän on ollut mukana maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistuksen valmistelutyössä.
”Intohimo lainsäädäntöön tuli rakennusvalvontatyön kautta. Pystyin aina löytämään jotain uutta niistä pykälistä. Rakentaminen on aika keskeinen osa ihmisten arkea. Koen melko kiehtovana, että pykälien kautta voi yrittää viedä voimavarojen käyttöä palvelemaan ihmisiä ja yhteiskuntaa. Lainsäädännöllä voi olla tervehdyttävä vaikutus, se on mottoni.”
Lauri pohtii lain syvintä olemusta näin: ”Laki on väline ja ihmisten välisten suhteiden määrittelijä. Viime aikoina ovat nousseet esiin myös eläinten ja luonnon oikeudet. Ihmisten biomassa on 0,01 prosenttia maapallon biomassasta, kun kasvikunnan osuus on 80 prosenttia. Se on kaiken A ja O. Pitäisi ymmärtää kasvien suuri rooli ja ottaa viherympäristö mukaan rakennetun ympäristön tekemiseen. Ihmiskunta on tyhmä, jos ei ota maapallon reunaehtoja mukaan. Toinen juttu on, pitääkö kaikkea säädellä lailla. Nykyään lainsäädännössä korostetaan täsmällisyyttä ja tarkkarajaisuutta, erityisesti suhteessa kansalaisille perustuslaissa turvattuihin oikeushyviin. Toisaalta samaan aikaan lain soisi olevan luova, inhimillisen, yhteiskunnallisen ja taloudellisen kehityksen edistäjä. Ilman monien vapauksien, kuten elinkeino-, ilmaisu- ja kokoontumisvapauden omaksumista 1800-luvulla ei moderni yhteiskunta olisi lähtenyt syntymään.
Hän on miettinyt ympäristöministeriössä vireillä olevaa uutta rakennuslainsäädäntöä valmisteltaessa, pitääkö kaupungeissa ja maalaiskunnissa olla yhtenäinen rakentamisen lainsäädäntö. ”Olen esittänyt kysymyksen, pitääkö kaupungeissa ja muissa kunnissa olla samat pykälät, kun kuntareformia ei tehty? Puolet kunnista on alle 6 000 asukkaan kuntia ja niiden ei tarvitse palkata omaa kaavoittajaa. Kaupunkikunnissa lupaharkinta perustuu lainvoimaisiin asemakaavoihin. Pienten kuntien rakennustarkastajien täytyy olla varsinaisia moniottelijoita, heidän täytyy hallita kaikki.”
Yhteiskunta voisi vaatia Jääskeläisen mielestä kaupunkirakentamiselta visuaalista kauneutta samalla tapaa kuin rakentamiselta vaaditaan terveellisyyttä ja turvallisuutta. Kuva: Matti Karjanoja
Kaupunkirakentaminen ja kauneus
Toinen intohimo, kaupunkirakentaminen, on liittynyt kiinteästi Laurin työhön. Hän on kirjoittanut siitä yli 200 artikkelia alan ammattijulkaisuihin mukaan luettuna oikeudelliset julkaisut. Hän jatkaa edelleen kirjoittamista muun muassa Arkkitehtiuutisiin.
”Rakentamisen kauneus on vuosisatojen ajan ollut osa rakentamisen sääntelyä. Rakennetun ympäristön kauneus todentuu maankäytön suunnittelun kautta ja rakennuslupaharkinnassa”, hän kirjoitti Rakennettu Ympäristö -lehteen 1/2018. Samaisessa lehdessä hän kysyy: ”Kuinka paljon rakennuslupaharkinnalle jää sijaa. jos asemakaava yksityiskohtia myöten on määritellyt kaupunkikuvaan vaikuttavat reunaehdot? Keskustelua on aika ajoin käyty siitä, onko lupaviranomaisilla edes teoreettista mahdollisuutta hylätä lähtökohtaisesti asemakaavamääräykset täyttävää hanketta ympäristöön soveltuvuutta ja rakennuksen kauneutta koskevilla perusteilla.”
Hän näkee, että samoin kuin turvallisuudelle ja terveellisyydelle voidaan asettaa yhteiskunnan toimesta vähimmäisvaatimuksia, on perusteltua vaatia visuaalista kelvollisuutta.
Lauri on ollut sitä mieltä, että nykylain (MRL 2000) vaatimus rakennuksen samanaikaisesta kauneudesta ja sopusuhtaisuudesta voitaisiin purkaa osin. Hän on pitänyt riittävänä, että yksi rakennuksen kauneuden, sopusuhtaisuuden tai arkkitehtonisen korkeatasoisuuden kriteereistä täyttyisi. Tekeillä olevaan kaavoitus- ja rakentamislakiin hän muotoilisi pykälän näin: ” Rakennuksen on sovelluttava rakennettuun ympäristöön ja maisemaan sekä oltava kaunis, arkkitehtuuriltaan korkeatasoinen tai sopusuhtainen.” SAFA on syksyisessä lausunnossaan kritisoinut tätä määritelmää. Suomen Arkkitehtiliitto näkee asian niin, että hyvä arkkitehtuuri pitää sisällään sopusuhtaisuuden ja kauneuden vaatimukset eikä niitä saa esittää vaihtoehtoina.
Sopusuhtaisuuden ja kauneuden kriteereistä on käyty viime aikoina keskustelua Helsingin keskeisten hankkeiden, kuten Elielinaukion ja Etelärannan yhteydessä. Mielipideosaston kirjoittajat päätyvät yleensä syyttämään hankkeessa mukana olevia kiinteistökehittäjiä/rakennuttajia sopusuhtaisuuden puutteesta ja historiallisten kerrosten hävittämisestä. Arkkitehtikilpailuissa kaupunki on yleensä asettanut reunaehdot.
”Kyllä kaava luo reunaehdot, pelivara ei ole kovin suuri. Helsingissä on tarkkojen asemakaavojen tausta eivätkä ne ole vähemmän tarkoiksi muuttuneet. Rakennuttaja voisi kuitenkin haluta muuta, esimerkiksi vähemmän rakennusoikeutta, kuin kaava tai kilpailuohjelma edellyttää.”
Lauri pitää kaupunkirakenteen historiallisia kerrostumien vaalimista, mutta samalla myös niiden luomista tärkeänä. Eri aikakausien kerrokset ovat tervetulleita, siitä esimerkiksi Amos Rex on hyvä esimerkki. Arkkitehtuuri- ja designmuseolle hän pitää Etelärantaa mainiona paikkana.
Lainsäädäntöneuvos lähdössä ympäristöministeriöstä viimeisenä työpäivänään. Pöytä on puhdas. Kuva: Pekka Virkamäki
RTY:n pitkäaikainen toimija
Lauri oli puheenjohtajakaudellaan tulevaisuuteen katsova Rakennustarkastusyhdistyksen äänitorvi. Hän toimi puheenjohtajana 2006−2010. Varapuheenjohtaja hän oli sitä ennen 13 vuotta ja pääsihteerinä 6 vuotta puheenjohtajakautensa jälkeen.
Vuodesta 1986 hän oli yhdistyksen lehden, Rakennusvalvonnan ja vuodesta 2001 Rakennetun Ympäristön, päätoimittaja 34 vuotta. ”Se oli tärkein harrastukseni työn ohella, kirjoitin itse lehteen paljon.”
”RTY on vakiinnuttanut roolinsa. Vaikutusvalta on koko ajan suurempi. Valtiovalta kiinnostui esimerkiksi Toptenistä, siitä on tullut tärkeä käytäntö, vaikkei ole normi. Yhdistyksen julkinen vaikuttaminen on tärkeää. On puheenjohtajasta kiinni, kuinka paljon kukin sitä tekee.”
Laurin akvarelli Oulangan kevät -yhteisnäyttelyssä joulukuussa 2020.
Harrastuksena akvarellit ja lukeminen
Lauri Jääskeläinen on taiteen suhteen kaikkiruokainen, mutta hänen oma lajinsa on akvarellimaalaus. Sitä hän harrasta yhdessä kymmenkunnan arkkitehdin kanssa. Heillä on ollut yhteisiä näyttelyitä vaihtelevalla kokoonpanolla. Viimeisin oli joulukuussa 2020. Pääharrastus on nykyään lukeminen.
Hän oli jo lukioaikana kiinnostunut arkkitehtuurista. Se selittänee osittain kiinnostuksen kaupunkirakentamiseen ja sen kauneuteen. ”Oikeustieteellinen ei ollut ainoa vaihtoehto opiskelupaikaksi. Jätin pyrkimisen arkkitehtuuria opiskelemaan, kun en ollut matematiikassa hyvä. Olisin päässyt suoraan pohjoismaista arkeologiaa ja valtiotieteitä lukemaan. Vanhempani olivat juristeja. Äiti varoitteli: älä mene juristiksi opiskelemaan. Siihen kuitenkin päädyin ja valtiotieteelliseen menin pääsykokeiden kautta myöhemmin.”
Auri Häkkinen
Diplomi-insinööri,
Freelance-toimittaja.