Korjaustaito.fi-sivusto tarjoaa raskaalle uudistamiselle vaihtoehdon ja korjaamista tulisikin keventää minimoimalla muutokset.
Rakennusten korjauksiin ja kunnossapitoon liittyvä Museoviraston säilyttävän korjaamisen ideologia ja aineisto on koottu yhteen paikkaan, Korjaustaito.fi-ohjesivustolle, jota virasto aikoo kartuttaa ja pitää ajan tasalla pitkäjänteisesti. Muun muassa monelle korjaajalle tutut Museoviraston korjauskortit ovat aiempaa helpommin löydettävissä.
Vaikka korjauskortit tähtäävät pääasiassa vanhempien rakennusten rakenteiden, materiaalien ja ominaisuuksien säilyttämiseen, esitetyt lähestymis- ja toimintatavat ovat hyödyksi uudempiakin taloja korjattaessa. Koko sivusto palvelee ammattilaisten lisäksi laajaa yleisöä, ja myös julkiseen keskusteluun on Museoviraston yliarkkitehti Pekka Lehtisen mielestä kaivattu taustatietoa.
Kun Museoviraston korjauskortteja ryhdyttiin aikanaan tekemään, tarvittiin helposti ymmärrettäviä, yleisiä ohjeita. Perinnetieto kunnossapidosta ei enää ollut siirtynyt eteenpäin.
”Rakennusten kunnossapidossa ei voitu olla vain rautakauppojen neuvojenkaan varassa. Museovirasto on pitkällä aikavälillä kerännyt laajan kokemuksen pitkäikäisimpien rakenteiden ja arvokkaimpien rakennusten korjaamisesta. Sivustolle on koottu säilyttävän korjaamisen ja restauroinnin tapoja sekä myös yleisiä suosituksia – rakennusvalvonnankin hyödyksi. Ohjeistossa on vanhempi puurakennusperintö hyvin edustettuna, mutta tulevaisuudessa kortisto antaa vastauksia myös uudempien rakennustapojen korjauskysymyksiin”, Lehtinen ennakoi.
Korjaustaito.fi koskee yleisiä, toimiviksi ja kestäviksi osoittautuneita rakennustapoja. Esitetyt korjaustekniikatkin ovat koeteltuja, ja niitä huolellisesti seuraamalla voi rakennusten käyttöikää jatkaa pitkään. Ohjeet sisältävät monipuolisesti sekä rakennusten korjaamiseen käytännön ohjeita että suunnitteluperiaatteita ja suunnittelun työvälineitä. Mökin omistajalle ne eivät sellaisenaan sovellu. Kuitenkin, pelkistettynä samat periaatteet, toimintatavat ja etenemisjärjestys toimivat kaikessa korjaamisessa.
”Ensin on perehdyttävä kohteeseen, sitten on ratkaistava toimenpiteet yksilöllisesti ja lopulta tallennettava kaikki korjatessa kerätty tieto tulevaa varten. Koska rakennustarkastajat joutuvat paneutumaan usein suojeltujen rakennusten korjaamiseen, heille on hyödyksi tukeutua valtakunnallisiin ohjeisiin siitä, mitä suojelu tarkoittaa ja minkälaisia vaatimuksia asetetaan”, Lehtinen arvioi.
Kritiikkiä virasto on saanut siitä, että Restauroinnin polulla esitellään menettelyjä, jotka ovat mahdollisia vain isossa hankkeessa hyödynnettäessä erityisammattialaisia. Tämä osio tarjoaa rakennushankkeeseen ryhtyvälle rakennuttajalle, suunnittelijalle ja muillekin ammattilaisille välineitä hankkeen ohjaamiseen ja läpivientiin. Siinä kuvataan hankkeen eri vaiheissa etenemistä ja menetelmiä suojellussa rakennuksessa, kun hankkeessa on säilyttäminen lähtökohtana.
”Museoviraston korjauskortit ja restaurointipolku täydentävät hyvin rakennusvalvonnan ohjeita ja alueellisia korjaustapaohjeita. Ohjeita ja restaurointipolkua voi hyödyntää arvo- ja suojelukohteiden lisäksi myös laajemmin muissakin korjaushankkeissa”, arvioi arkkitehti Johanna Nordman Helsingin kaupungin rakennusvalvonnasta.
Pekka Lehtinen
Johanna Nordman
Korjausohjeita on monella taholla, mutta niiden löytäminen voi olla käyttäjälle haasteellista. Nordmanista olisikin hyvä koota yhteen paikkaan kaikki viittaukset ja linkit muiden tahojen ohjeisiin, joihin tulisi tutustua ennen suunnittelutehtävän alkua. Jokaisen viranomaisen olisi hyvä ohjauksessaan viitata muidenkin viranomaistahojen ohjeisiin.
”On unohdettava suojeltujen rakennusten näkökulma ja osattava poimia omiin tarpeisiin sopivat menettelyt. Hankkeella pitää olla tavoitteet, siis säilyttämistavoite ja sen mukaan säädettävä vaatimustaso. Toivottavasti sivusto tulee rakennusvalvonnoille tutuksi. Restauroinnin polkua sovitetaan yhteen RTY:n Topten- ja vastaavien ohjeistojen kanssa ja yhteistyötä tehdään RTY:n ja Rakennustiedon kanssa, koska emme kilpaile niiden kanssa. Ja vielä vähemmän haluamme, että olisimme ristiriidassa toisten ohjeiden kanssa”, Lehtinen korostaa.
Korjauskortit eivät velvoittavia määräyksiä, vaan ohjeita
Oiva Isännöinti Oy:n teknisen palvelun johtaja Jaakko Suomelasta on hyvä muistaa, että Museoviraston sivustolla ei ole tavallisia asuinkerrostaloja koskevia, velvoittavia määräyksiä. Ne ovat ohjeita, jotka antavat mahdollisuuksia ja joita voidaan hyödyntää. Esimerkiksi Restauroinnin polku -ohje kertoo myös suunnittelun käynnistämisestä, jossa yksi lähtökohta on tilaajan ohjeistus suunnittelijalle.
”Korjauskorteista voi etsiä kyseistä korjaushanketta koskevia elementtejä ja antaa niiden ohjata muokattaessa suunnittelijoiden tavoitteita. Täytyy myöntää, että työurani aikana tehdyissä lukuisissa ikkunarempoissa olisi korteista ollut hyötyä hankkeen valmistelussa. Niistä olisi ollut paljon käyttöä keskusteluissa hallituksen kanssa ja asukkaiden infotilaisuuksissa”.
Mitä pitempi käyttöikä saadaan rakennuksen olemassa oleville rakennusosille ja vähemmän tarvitaan uusia rakennusosia, sitä paremmin huolehditaan ympäristökuorman pienentämisestä. Pitkällä ja keskipitkällä aikavälillä korjaaminen on taloudellisesti järkevää purkamisen sijasta
”Ehdottomasti kannatan korjauspitojaksojen mukaista korjaamista ja vain tarvittaessa uusimista. Jos korjauksia lykätään liian pitkälle, korjaaminen ei enää onnistu. Näin esimerkiksi voi käydä parvekkeiden osalta, jos betonirakennetta ei enää voida korjata ja turvallisuustekijät vaativat korjaamista. Jos kunnostetaan riittävän usein, 15–20 vuoden välein, rakenteet voivat kestää vaikka ikuisesti”, muistuttaa Suomela.
Jaakko Suomela
Ilkka Friman
Kortit ovat Rakennustieto Oy:n tiimipäällikkö Ilkka Frimanista erittäin hyvä täydentävä lisä, kun halutaan paneutua säilyttävään korjaamiseen silloin kun rakennuksessa on huomattu ja todettu joitain säilyttämisarvoja. Siis myös muissakin kuin suojeltavissa rakennuksissa, joiden korjaamisessa tulee jo lainkin mukaan aina seurata tarkasti ohjeita.
”On paljon vanhoja, ei-suojeltuja rakennuksia, joita niiden omistajat haluavat tarkkaan vaalia ja varjella, ja silloin kortteja on hyvä hyödyntää. Niissä selostetaan joidenkin rakennusosien, esimerkiksi oven tai ikkunan, korjaamisia varsin yksityiskohtaisesti, suorastaan työselostuksen tyyppisesti, mutta ne kertovat myös varsinaisesta korjausprosessista.”
Säilyttävään korjaamiseen liittyvästä purkamisesta löytyy ohjeet Museoviraston korteista. Sitä ohjataan tiettyjen sääntöjen pohjalta ja purettaessa on otettava eri asiat tietyssä järjestyksessä huomioon. Niiden mukaan mentäessä on selvitettävä, onko kohteessa haitallisia aineita. Yleensäkin korjaustyön turvallisuus on lähtökohtana Museoviraston ohjeissa ja myöskin KorjausRYLissä.
”Museoviraston korjauskortit ja KorjausRYL poikkeavat toisistaan, mutta kortit tai meidän ohjeet eivät mene ristiin. KorjausRYLissä mennään usein korjausprosessin kautta eikä pureuduta välttämättä tarkasti ja syvälle, millä menetelmällä ikkuna tai ovi teknisesti korjataan”, Friman tarkentaa.
Esimerkkinä hän kertoo KorjausRYListä löytyvä luku Rappauksen säilyttävä korjaus. Sitä voi käyttää, kun kaikkea ei pureta alas, vaan pyritään korjaamaan olemassa olevaa pintaa. Ja sieltä löytyy myös Museoviraston kyseinen korjauskortti viiteaineistona.
”Ja toinen KorjausRYLin luku, jossa Museoviraston kortit ovat viiteaineistona, liittyy ikkunoiden korjaamiseen. KorjausRYL ja Museoviraston korjauskortit toimivat hyvin rinnakkain, eivätkä suinkaan kamppaa toisiaan, vaan molemmissa on vankkaa tietoa säilyttävään korjaamiseen.”
Rakennuksen ominaispiirteet ja arvot huomioitava
Johanna Nordman Helsingin rakennusvalvonnasta muistuttaa, että lupakäsittelijöiden tehtäviin kuuluu lupakäsittelyn lisäksi myös neuvonta ja ohjaus. Se tehdään yhteistyössä mm. museoviranomaisten kanssa, ja jo korjaushankkeen neuvontavaiheessa on hyvä varmistaa, että hankkeessa hyödynnetään Korjaustaito.fi-sivustoa.
Kun korjaushankkeeseen kytketään suunnittelija, on hankkeeseen ryhtyvän syytä katsoa, että suunnittelijalla on aiempaa kokemusta vastaavista suunnittelutehtävistä ja että Korjaustaito.fi-sivusto on suunnittelijalla tiedossa ja käytössä.
”Varsinkin suojelukohteissa edellytämme, että suunnittelija tunnistaa rakennuksen ominaispiirteet ja arvot, asennoituu vaalimaan niitä sekä tuntee kohteeseen sopivat korjausmateriaalit ja -menetelmät. Suunnittelijan tulee selvittää asemakaavan, määräysten, ohjeiden ja kaupunkikuvan asettamat reunaehdot sekä tehdä sen mukainen korjaussuunnitelma.”
Lupakäsittelijän tehtävänä on puolestaan katsoa, että rakennuksen ominaispiirteet ja arvot sekä mahdollinen suojelu on huomioitu. Tämä usein yhteistyössä museoviranomaisten kanssa, joilta tarvittaessa pyydetään lausuntoa.
Jotta Museoviraston korttien käyttö varmistetaan työmaavaiheessakin, on suunnitelmissa hyvä viitata hankkeen osalta olennaisiin kortteihin. Työmaan aloituskokouksessa museoviranomainen ja pääsuunnittelija voivat myös nostaa esille tärkeimmät kohdat.
”On muistettava, että kaikki arvokohteet eivät suinkaan ole suojeltuja ja kaikki korjaushankkeet eivät ole luvanvaraisia. Korjauskortteja voikin soveltaa hyvin laajasti myös ei-suojellussa rakennuskannassa ja ei-luvanvaraisissa hankkeissa. Museoviraston korjauskorteista olen lupakäsittelijänä eniten käyttänyt Rakennusosien työmaa-aikainen suojelu -korttia sekä ohjeistuksessa että lupaehdoissa”, Nordman kertoo.
Kevennetyt etenemistavat käyttöön kaikissa korjauskohteissa
Museoviraston Pekka Lehtinen pitää valitettavana, että maankäyttö- ja rakennuslaki ohjaa korjausrakentamista raskasta uudistamista suosivaan suuntaan. Eikä merkittävää muutosta asiaan näytä tuovan vuoden 2025 alussa voimaan astuva uusi rakentamislakikaan.
”Korjaustaito.fi-sivusto tarjoaa raskaalle uudistamiselle vaihtoehdon. Rakennuksen säilymistä käytössä huolehditaan hyvällä hoidolla ja korjaaminen rajoitetaan vain korjaustarpeessa olevaan minimoimalla muutokset ja uudistukset. Se on taloudellista, materiaalitehokasta ja silloin kiinteistöt parhaiten säilyttävät arvonsa etenkin pitkällä aikavälillä. Olemme vakuuttuneita siitä, että ohjeistossamme on paljon hyödyllistä minkä tahansa tavallisenkin rakennuksen ylläpitoon ja korjaamiseen”.
Museoviraston sivuston Restauroinnin polku esittää suositeltavan etenemistavan korjauttaessa suojeltua rakennusta. Samat toiminta- ja etenemistavat, vaikkakin kevennettynä, tulisi Lehtisen mielestä ottaa käyttöön kaikissa kohteissa, jottei korjaamien lähde käsistä eikä rikota talon ominaisuuksia.
”Ensi vuoden aikana pyrimme julkaisemaan Restauroinnin polun rinnalle Korjaajan polku -ohjeiston. Se viritetään palvelemaan erityisesti omatoimista korjaajaa ja hänelle tarjottavaa korjausneuvontaa. Pyrimme tarjoamaan suojelluille ja suojelemattomille rakennuksille ja erityyppisille hankkeille ohjeita ja välineitä resurssiviisaaseen, rakennuksen arvojen ja ominaisuuksien säilymisestä huolehtivaan korjaamistapaan.”
Pekka Lehtinen pitää myös kiertotalouden vaikutusta Museovirastonkin tulevaan työhön erittäin merkittävänä. Tavoitteena tulisikin olla, että olemassa olevat rakennukset osataan kevyellä korjaustavalla ylläpitää käytössä.
”Kiertotalouden peruskäsitteissäkin on paljon selvitettävää, jotta asioista keskusteleminen ja yhteisen näkemyksen kehittäminen eri näkökulmien kesken onnistuu. Tällä hetkellä vielä jokainen kuulee monet termit eri lailla oman kokemuksensa pohjalta. Julkishallinnon yhteisessä sanastotyössä käsitellään parhaillaan elinkaareen ja kiertotalouteen liittyviä termejä. Museovirasto osallistuu sanastotyöhön kulttuuriperinnön suojelun ja säilyttävän korjaamisen näkökulmista. Korjaustaidon sanastoa kartutetaan antamaan välineitä täsmälliseen vuorovaikutukseen kaikissa säilyttävää korjaamista koskevissa tilanteissa.”
Risto Pesonen
Diplomi-insinööri.
Kuvat: Soile Tirilä ja Pekka Lehtinen, Museovirasto.
