Menu
Kirjan tavoite on ollut kunnianhimoinen: saada yksiin kansiin pientalojen, ennen kaikkea tyyppitalojen, historia, nykyisyys ja tulevaisuus 1900-luvun vaihteesta alkaen. Teos alkaa lupaavasti perusteellisella katsauksella pien- ja tyyppitalojen kehityksen alkuvaiheeseen edeten 1920- ja 30-lukujen kautta sotien väliseen ja jälkeiseen aseveli- ja rintamamiestalojen aikakauteen. Myös hyvinvointiyhteiskunnan rakentumisen ja kaupungistumisen vuosikymmenet 1960-luvulta kohti vuosituhannen loppua on käsitelty lukijaa kiinnostavalla tavalla. Pientalojen suunnittelu ja valmistalojen kehityskaari tyyppitalojen runkotoimituksista muuttovalmiisiin teollisiin taloihin sekä niiden pohjaratkaisujen trendinomaiset muutokset tulevat monipuolisesti esiin. Kaupunkien rakennusvalvontojen rooli tyyppitalojen ja rakentamisen teknisen vähimmäistason turvaamiseksi vaiheessa, jossa valtakunnalliset rakentamismääräykset olivat vasta kehittelyn asteelle, on osa sääntelyn historiaa. Sitä on myös valtion ja rahalaitosten lainoituksen kautta tulleet ehdot sekä Elias ja Martti Paalasen varhaiset 20-luvun tyyppitalopiirustukset.
Muunneltavien ja monistettavien tyyppitalojen lähtökohtana oli mahdollistaa työväestön asuinolojen parantaminen hyödyntämällä rakennustuotteiden ja -tarvikkeiden standardointia ja saavuttamalla siten kustannussäästöjä. Sosiaalisilla tavoitteilla oli tärkeä merkitys, ja paremmilla asumisratkaisuilla luotiin yhteiskuntarauhaa. Myös perhepoliittiset pyrkimykset tähtäsivät vakaamman itsenäisen kansakunnan syntymiseen. Sotien jälkeinen jälleenrakennuskausi ja evakkojen asuttaminen oli valtava ponnistus, jossa pientaloilla oli ratkaiseva merkitys. Pesonen nostaa esiin monia kiinnostavia tilastollisia tietoja. Vuosina 1949–1959 valtio lainoitti koko asuntotuotannosta 70 prosenttia. Lainoituksen tiukat ehdot yhdenmukaistivat asuntosuunnittelua ja tekivät Suomesta omistusasuntovaltaisen maan. Sotia seuranneen kymmenvuotisjakson aikana valmistui yli 70 000 asuntoa, ja omakoti oli yleisin asuntotyyppi.
Siirryttäessä tarkastelemaan 2000-luvun pientalorakentamista kirjan juoni on paikoitellen vaarassa kadota ja muuttua sekavaksi. Energia- ja ekotehokkuutta käsitellään monessa kohtaa eikä toistoilta ole vältytty. Toisaalta lukija olisi kaivannut täsmällisempääkin valtakunnallisten määräysten tarkastelua ja direktiivien kautta tulleiden vaatimusten noteeraamista. Määräyksiä vähemmän tunteva voi jäädä ymmälle, mikä rakentamisen teknisiin ratkaisuihin vaikuttava on eurooppaoikeuslähtöistä ja mikä esimerkiksi talotehtaiden markkinointia. Pesonen käyttää suhteellisen paljon suoria eri asiantuntijoilta peräisin olevia lainauksia. Toisinaan asiantuntijoiden näkemykset menevät eri suuntiin eikä teoksen kirjoittajan oma kanta tule selkeästi näkyviin. Puutetta paikkaa teoksen päättävä runsaan neljän sivun mittainen yhteenveto, joka sekin sisältää kaksi suoraa lainausta.
Kirjan Tulevaisuus-osioon on koottu kuuden eri aloja edustavan ammattilaisen lyhyet puheenvuorot. Jaakko Jussila tuo keskusteluun pientalomuotoisen asumisen mahdollisuudet myös kaupunkiympäristössä. Viime vuosina on kasvavissa kaupungeissa rakennettu paljon pieniä kerrostaloasuntoja. Kuitenkin lukuisien kuluttajatutkimusten mukaan maanläheinen pientalotyyppinen asuminen olisi enemmistön toiveena. Myös Esko Nurmi on samalla asialla peräänkuuluttaessaan ihmisten arvostaman luontokosketuksen sovittamista urbaaniin ympäristöön. Kimmo Rautiainen toteaa, kuinka tällä hetkellä omakotitaloja rakennetaan eniten Espoossa, Vantaalla, Oulussa ja Helsingissä, siis kaupungeissa, joissa myös kerrostalorakentaminen on ollut poikkeuksellisen vilkasta. Asuntopolitiikassa ja kaavoituksessa pitäisi hänen mielestään ottaa enemmän huomioon kansalaisten mielipiteet ja toiveet. Näkemystä on vaikea kiistää. Omakotitalojen omistuksessa on kolmessa vuosikymmenessä tapahtunut käänne. Kun vielä vuonna 1988 omakotitalon omistaminen oli yhtä yleistä ylimpään ja alimpaan tulokymmenykseen kuuluvien keskuudessa, niin 2010-luvulla talon omistajista suurituloisia on 35 prosenttia ja pienituloisia vain 14 prosenttia.
Hiukan hyppelehtivästä ja toistoa sisältävästä teoksesta pystyy kaikesta huolimatta saamaan kokonaiskuvan suomalaisen tyyppitalon kehityskaaresta. Viitteistä löytyy epätäsmällisyyttä. Kirjassa on runsas kuvamateriaali, joka kuvateksteineen täydentää erinomaisesti varsinaista teoksen tarinaa ja muodostaa jo itsessään oman kokonaisuuden.
Risto Pesonen: Tupakkiaskin kannesta massakustomointiin. Rakennustieto Oy. 2021. 159 sivua. Kuvat kirjasta.