Helsingin kaupunki tavoittelee hiilineutraaliutta vuonna 2030. Osana vaikuttavia ja tavoitelähtöisiä päästövähennystoimia kehitetään rakentamisen päästöohjausta yksityiskohtaisesta sääntelystä kohti kokonaisvaltaisempaa lähestymistapaa.
Helsingin päästövähennysohjelmassa huomioidaan myös rakentamisen päästöt, joiden osuus kaupungin vaikutettavissa olevista epäsuorista päästöistä on suurehko.
Pistemäisestä tekemisestä vaikuttavuuteen
Suomi on asettanut tavoitteekseen hiilineutraaliuden vuonna 2035, Helsingin kaupunki vieläkin tiukemman tavoitteen hiilineutraaliudesta vuonna 2030, hiilinollasta vuonna 2040 ja hiilinegatiivisuudesta sen jälkeen. Onkin tärkeää ohjata ilmastotyötä kohti vaikuttavuutta jo nyt, jotta säilytämme mahdollisuuden myös kiristyvien globaalien tavoitteiden saavuttamiseen. Tästä syystä kaupunki on uudistanut päästövähennysohjelmansa logiikan vaikuttavuuden ja tavoitelähtöisyyden pohjalta suurimpia päästölähteitä priorisoiden.
Päästövähennystavoitteen toteutumista edistetään vuosittain määriteltävillä lisäisillä toimenpiteillä. Kun tavoitteeseen on jäljellä enää seitsemän vuotta ja käytettävissä olevat resurssit ovat rajalliset, painotetaan toimenpiteissä päästövähennysvaikutusta. Turhan tekemiseen ei ole enää aikaa. Tavoitteen saavuttaminen vaatii konkreettisia tekoja.
Rakentamisen ekologisuutta on ohjattu perinteisesti melko pistemäisesti ja ohjauksessa on korostunut tiedon lisäämisen tavoite. Hankkeiden yhteydessä on esimerkiksi edellytetty tietyn ekologisen aspektin, kuten hiilipäästöjen määrän, arviointia tai vaikkapa erilaisten selvitysten, raporttien ja kartoitusten tekemistä. Taustaoletuksena on ollut, että asioiden näkyväksi tekeminen antaisi toimijoille riittävän paineen pienentää kyseisiä vaikutuksia. Tämän oletuksen vaikuttavuutta ei ole kuitenkaan usein juurikaan selvitetty tai osoitettu. Pahimmillaan tällaiset pistemäiset vaatimukset lisäävätkin vain rakentamisen byrokratiaa ja hintaa ilman vaikuttavuutta, eikä ohjaus kohdistu päästövähennysvaikutuksiltaan suurimpiin tekijöihin.
Energiatehokkuuden parantaminen ratkaisuna käytönaikaisten päästöjen pienentämiseen
Tällä hetkellä rakennussektorin suurimmat ilmastopäästöt aiheuttaa olemassa olevan rakennuskannan elinkaaren aikainen energiankulutus, eli käytännössä rakennusten lämmitys. Rakennuskannan uudistuessa ilmastonmuutoksen etenemisen näkökulmasta hitaasti, onkin keskeistä vaikuttaa nykyisen rakennuskannan energiankulutukseen parantamalla energiatehokkuutta ja siirtymällä vähäpäästöisiin ratkaisuihin erityisesti päälämmitysjärjestelmän osalta. Energiaremontit ovat lisäksi usein taloudellisesti varsin kannattavia.
Helsingissä on tehty lämmitystapamuutoksia viime vuosina ennätyksellisen paljon.
Taloudellisesta kannattavuudestaan huolimatta energiaremontit ovat päätöksenteon näkökulmasta erityisesti asunto-osakeyhtiöille hankalasti läpivietäviä. Tätä ratkaisemaan Helsingin kaupungin rakennusvalvontaan perustettiin vuonna 2021 energianeuvontatiimi, jonka ainoa tehtävä on auttaa helsinkiläisiä taloyhtiöitä energiaremonttien läpiviennissä. Ilmaiselle avulle on ollut kysyntää, palveluun on oltu tyytyväisiä ja vajaassa kahdessa vuodessa jo yli 500 taloyhtiötä on saanut tarvitsemansa avun. Toimintamalli on ollut myös elinkeinopoliittisesti perusteltu. Suhteellisen pienellä kaupungin omalla panostuksella on saatu käynnistettyä monta työvoimavaltaista, yksityisellä rahalla toteutettavaa korjaushanketta. Lisäksi Helsingissä on tuettu lämmitystaparemontteja muun muassa poistamalla maalämmön lupamaksut ja avaamalla mahdollisuus hyödyntää kaupungin yleisiä alueita maalämpökaivojen toteuttamiseen silloin, kun riittävää energiapeittoa ei ole mahdollista saavuttaa toimijan omalla tontilla.
Kaupungin omassa hallinnassa olevassa rakennuskannassa panostetaan myös energiatehokkuuteen. Jokaisessa perusparannuksessa E-luvun on pienennyttävä kolmanneksen. Uudisrakentamisessa kaupungin toimitilat ja palvelurakennukset suunnitellaan ja toteutetaan niin, että niiden E-luku on vähintään 30 % kansallista raja-arvoa matalampi. Kunnianhimoista E-lukuohjausta käytetään myös muussa rakentamisessa. Esimerkiksi käyttötapaluokan 2 asuinkerrostaloille edellytetään tontinluovutusehdoissa ja asemakaavoissa A-energialuokkaa ja muille kuin asuinrakennuksille 20 % kansallista normia pienempää E-lukua.
Rakentamisaikaisten päästöjen merkitys korostumassa
Energiantuotannon puhdistuessa elinkaaren aikaisten päästöjen osuus rakentamisesta pienenee. Onkin tärkeää ottaa käyttöön ohjauskeinoja, jotka kattavat elinkaaripäästöt käyttöaikaa kattavammin. Merkittäväksi nousee erityisesti rakentamisaikaisten päästöjen osuus, joita voidaan pienentää erityisesti materiaalivalinnoilla.
Koska päästöjä pitää saada alas juuri nyt, ohjauksessa tulee painottaa lähivuosina syntyvien päästöjen, kuten rakentamisaikaisen hiilipiikin, pienentämistä. Helsingissä talonrakentamisessa tullaankin jatkossa käyttämään ensisijaisena ohjauskeinona rakentamisen hiilijalanjäljen raja-arvoa, jota koskeva kansallinen lainsäädäntö on parhaillaan valmisteilla. Tulossa oleva rakentamisen hiilijalanjälkiohjaus huomioi päästöt E-lukua laajemmin, mutta jättää niiden vähentämisen keinoihin enemmän vapauksia.
Hiilijalanjäljessä rakennusten elinkaarisille hiilipäästöille asetetaan maksimitaso, jota ei saa ylittää. Sen sijaan keinot sen saavuttamiseksi jäävät toimijoiden itsensä harkintaan muun sääntelyn rajoissa. Samalla on tärkeää luopua mahdollisesta ylimääräisestä päällekkäisestä ohjauksesta, jossa tarkemmalla säätelyllä edellytetään ratkaisuja, jotka vievät kokonaisuuden kannalta väärään suuntaan. Tällä ehkäistään osaoptimointia ja varmistetaan, että elinkaaripäästöt todella laskevat. Tavoitetasoa ohjaamalla jätetään hankkeeseen ryhtyville vapaus optimoida kokonaisratkaisua esimerkiksi taloudellisten tekijöiden osalta ja jätetään tilaa myös sellaisten uusien vähähiilisten ratkaisujen luomiseen, joita säännöstä määrättäessä ei ole vielä osattu huomioida.
Hiilijalanjäljen pienentämiseen on paljon vaihtoehtoja, eikä rakentaminen ole vielä hiilijalanjäljen näkökulmasta erityisen kunnianhimoista ja esimerkkejä on vähän.
Suomen ympäristökeskus SYKE on arvioinut hiilijalanjäljen pienentämismahdollisuuksia talonrakentamisessa. Selvästi suurimmat rakennuksen elinkaarista hiilijalanjälkeä pienentävät tekijät ovat vähäpäästöinen päälämmitysjärjestelmä (vaikutus 20–30 %), vähäpäästöiset runkomateriaalit (vaikutus 10–15 %) ja rakennuksen suuri energiatehokkuus (vaikutus noin 10 %). Laskenta ei huomioi olemassa olevan rungon säästämistä, mutta sen vaikutus on suuruusluokkatarkasteluna vähintään samaa luokkaa kuin vähäpäästöisen runkomateriaalin. Yksittäiset materiaalivalinnat sen sijaan ovat elinkaaritarkastelussa merkityksettömiä.
Vastaavia tuloksia saatiin Helsingin kaupungin tekemässä Vartiokylänlahden rakentamisalueiden elinkaaren aikaisten ilmastopäästöjen arvioinnissa. Tarkastelussa maalämmöllä lämpenevän puurunkoisen talon elinkaarinen hiilijalanjälki oli reilut 30 % pienempi kuin vastaavan perusbetonirunkoisen kaukolämpörakennuksen hiilijalanjälki. Tämän tarkastelun jälkeen vähäpäästöisen betonin kehitys on ollut nopeaa, joten myös betonirungolla on mahdollista päästä suuriin päästövähennyksiin.
Helsingin kaupunki toteutti vuonna 2022 tontinluovutuskilpailun, jossa yhtenä kriteerinä oli rakennuksen hiilijalanjälki. Kilpailu osoitti, että rakennuksen elinkaarista hiilijalanjälkeä on mahdollista pienentää huomattavasti. Perusrakentamisessa hiilijalanjälki on 50 vuoden tarkastelussa noin 16 kg/m2/a. Kilpailussa matalin hiilijalanjälki oli tästä noin kolmasosan. Mataliin hiilijalanjälkiin oli päästy hyvin erilaisilla keinoilla, kuten uudenlaisilla pysäköintiratkaisuilla, joilla tarvittavan betonin määrää oli pystytty vähentämään huomattavasti. Huomionarvoista on, että kilpailun kärkikolmikossa oli mukana myös betonirunkoinen talo.
Infra- ja esirakentaminen vaatii hankekohtaisempaa ohjausta
Talonrakentamisen lisäksi myös infra- ja esirakentamisesta syntyy merkittävästi hiilipäästöjä. Näiden päästöjen laskenta on kuitenkin vielä huomattavasti jäljessä talonrakentamisen laskentamenetelmien kehityksestä. Tämä johtuu osin siitä, että infra- ja esirakentamisessa hankkeet eroavat toisistaan enemmän kuin talohankkeet ja yleisen kaikkia hankkeita koskevan ylätason tavoitteen asettaminen näiden elinkaarisille tai rakentamisaikaisille päästöille on vaikeaa.
Infra- ja esirakentaminen on suuri päästölähde ja myös tämän sektorin päästöjä on syytä vähentää.
Esimerkiksi Helsingissä toteutetun raitiotiehankkeen rakentamisen aikaisista päästöistä noin 90 % syntyi rakennusmateriaaleista. Näistä materiaalipäästöistä noin 50 % syntyi betonin ja 40 % teräksen käytöstä ja tuotannosta. Vaikka lukuja ei voidakaan suoraan yleistää muihin hankkeisiin, on selvää, että juuri betonin ja teräksen päästöjen pienentäminen on tärkeää infra- ja esirakentamisen päästöjen vähentämisessä. Tästä syystä Helsinki on ohjannut infra- ja esirakentamista vuoden 2023 alusta alkaen siten, että kaupungin tilaamissa infrahankkeissa käytettävän betonin tulee olla vähintään luokan GWP.85 vähähiilistä betonia.
Samanaikaisesti Malmin entisen lentokentän alueen esirakentamisen kumulatiivisia päästöjä ohjataan hanketta koskevalla päästökatolla. Esirakentaminen tulee toteuttaa siten, että tavanomaiseen rakennustapaan verrattuna päästöjä syntyy vähintään 50 % pienempi määrä.
Ajatuksia tulevaan
Vaikuttavin tapa pienentää rakennusten hiilijalanjälkeä on käyttää hiili-intensiivisiä materiaaleja, erityisesti betonia ja terästä, vain välttämätön määrä. Tarkemmalla mitoituksella ja suunnittelulla hankkeista voitaisiin vähentää materiaalien tarvetta. Materiaalisäästöt säästävät samalla myös kustannuksia ja päästöjä.
Olemassa olevan rungon säästäminen ja hyödyntäminen rakentamisessa on pääosin järkevää, joskin hiilipäästöjen näkökulmasta samanaikaisesti on pystyttävä parantamaan myös rakennuksen energiatehokkuutta.
Rakentamisen päästöohjausta tulee kehittää säästävän peruskorjaamisen suuntaan. Esimerkiksi Helsingin yliopiston Tiedekulmassa on säästetty olemassa oleva runko peruskorjauksen yhteydessä.
Usein hiilijalanjälkeen vaikuttavia tekijöitä linjataan jo kaavoitusvaiheessa. Rakennuksen muoto ja massoittelu sekä esimerkiksi parvekeratkaisut vaikuttavat siihen, kuinka hiilioptimoitua tai energiatehokasta rakennuskantaa voidaan ylipäänsä toteuttaa. Myös näistä tekijöistä kaivataan jatkossa lisää ymmärrystä.
Susa Eräranta
Arkkitehti, KTM, tekniikan tohtori.
Helsingin kaupungin ilmastoyksikkö.
Kaisa-Reeta Koskinen
Fyysikko.
Helsingin kaupungin ilmastoyksikkö.
Kuvat: Susa Eräranta, Julius Konttinen, Jussi Rekiaro ja Matti Karjanoja.