”VIHREÄ DEMARI” MUISTELEE

Muistelmatyyppisen kirjan pääteemoja ovat orastava luonnonsuojelu, maapolitiikka ja Helsingin seudun yhteistyön kysymykset. Maanmittausalan koulutuksen hankkinut Hannu Penttilä kiinnostui jo opiskeluvuosinaan Espoon Otaniemessä yhteiskunnallisista kysymyksistä. Hän oli Maanmittarikillan puheenjohtajana vuonna 1976, jolloin kilta muun muassa kiirehti poliittisiin erimielisyyksiin ajautuneen maapakettilainsäädännön aikaansaamista. Kilta laati ja esitti aiheesta kannanoton Tasavallan presidentille Urho Kekkoselle. Kekkonen kommentoi ystävällisesti kiltalaisia ja totesi: ”hyvät nuoret, olette tärkeällä asialla, mutta muistakaa, että kysymys on varsin poliittinen”. Maapakettilait hyväksyttiin eduskunnassa vuonna 1977 niin sanotun Kekkosen kompromissin turvin. Kaavoituksesta aiheutuvasta arvonnoususta jätetään lunastustilanteessa huomiotta seitsemän edellisen vuoden arvonnousu. Lunastuslakia on yritetty uudistaa jo kahtena vaalikautena. Yritykset ovat kariutuneet muun muassa kysymykseen markkina-arvosta ja miten sitä korvattaisiin.

Kiintoisia ja vähemmän tunnettuja osia teoksessa ovat luonnonsuojeluun liittyvät. Penttilä selostaa perusteellisesti Nuuksion kansallispuiston syntyhistorian. Penttilä kutsuttiin Suomen luonnonsuojeluliiton järjestämän Ympäristövuoden 1980 projektipäälliköksi. Liitto keräsi teemavuodella paljon kansallista ja osin kansainvälistäkin julkisuutta. Tammikuussa seuraavana vuonna Hannu Penttilä esitti Nuuksion alueen suojelua kansallispuistona Helsingin Sanomien mielipidepalstalla. Esitys ei saanut kannatusta enempää valtion kuin alueen suurimman maanomistajan Helsingin kaupungin taholta. Espoon päättäjiä lähdettiin lobbaamaan erityisesti partiolaisten toimesta. Penttilä oli ollut pitkään aktiivi partiolainen ja toimi muun muassa Uudenmaan Partiopoikapiirin sihteerinä. Partiolaisten painostus osoittautui tuloksekkaaksi. Espoon valtuustossa neljä kokoomuslaista vihervasemmiston lisäksi asettui tukemaan hanketta. Vuonna 1983 toimintansa aloittaneeseen ympäristöministeriöön asetettiin vuonna 1987 työryhmä selvittämään Nuuksion tilannetta. Lopulta vuonna 1994 eduskunta hyväksyi lain Nuuksion kansallispuistosta. Puiston alue on laajentunut 16 neliökilometristä 55 neliökilometriin ja kerää vuosittain yli 300 000 kävijää.

Penttilän kunnallispoliittinen toiminta keskittyi Espooseen. Hän muistelee lämmöllä Espoon ympäristölautakunnan alkuvaiheita. Penttilä nimitettiin 24-vuotiaana sen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi. Pesti kesti seuraavat kymmenen vuotta. Vuoden 1988 kunnallisvaalien jälkeen Penttilästä tuli Espoon sosiaalidemokraattisen valtuustoryhmän puheenjohtaja. Vuosina 1993–1994 hän toimi Espoon kaupunginhallituksen puheenjohtajana. Samoihin vuosiin ajoittuu virka yli-insinöörinä ympäristöministeriössä, jossa Penttilä aloitti kaavoitus- ja rakennusosaston toimistoinsinöörinä jo vuonna 1984. Penttilä arvioi, että vuodet ympäristöministeriössä kouluttivat häntä monipuolisesti ”maa- ja rakennusalan hallintotehtäviin”.

Ministeriössä saatu oppi oli hyödyksi, kun Penttilä valittiin Pekka Korpisen jälkeen Helsingin kaupunkisuunnittelu- ja kiinteistötoimen apulaiskaupunginjohtajaksi vuoden 2007 lopulla. Sitä ennen Penttilä toimi vuosina 1997–2003 Hämeen maakuntajohtajana ja sen jälkeen Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunnan YTV:n yhteistyöjohtajana, eräiden kansainvälisten pestien lisäksi. Virka Helsingissä oli määräaikainen, seitsemän vuotta, jota Penttilä olisi ollut halukas jatkamaan. Vihreiden kannatus oli ohittanut demareiden. Johtavia luottamus- ja virkapaikkoja jaettiin ryhmien kannatusmäärien suhteessa, ja Penttilä hävisi jatkokautensa Anni Sinnemäelle. Penttilä kuvaa tilannettansa, kuinka hän 61-vuotiaana oli ”ensi kertaa elämässään työmarkkinoiden käytettävissä”. Ennen helmikuussa 2015 yllättäen auki tullutta Vantaan apulaiskaupunginjohtajan virkaa, johon Penttilä valittiin, ennätti hän kilpailla Espoossa toimialajohtajan paikasta.

Pääkaupunkiseudun kehityksen kannalta kirjan painavinta antia ovat osiot, joissa Hannu Penttilä käy läpi Helsingin, Espoon ja Vantaan alueidenkäytön suunnittelun kysymyksiä. Helsinki erottautuu merkittävällä omalla maaomaisuudellansa. Vantaalla ja Espoossa yksityisten maaomistajien rooli on suuri, mikä johtaa maankäyttösopimuksiin ja maapoliittisten keinojen käyttöön. Helsingissä oma lukunsa on ollut osakuntaliitos Sipoosta ja Östersundom. Penttilä tarkastelee kriittiseen sävyyn Helsingin, ja sittemmin Helsingin, Sipoon ja Vantaan yhteistä yleiskaavallista pyrkimystä kaavoittaa Östersundomin laajaa ja suurelta osin Naturaan kuuluvaa tai rajoittuvaa aluetta. Penttilän omalla apulaiskaupunginjohtajan kaudella Helsinki lähti hallinnollisen rajan muututtua hankkimaan yksityisiltä maanomistajilta maita vapaaehtoisin kaupoin. Nykyään Helsinki omistaa Östersundomin maista yli 60 prosenttia. Nyt kun korkeimman hallinto-oikeuden päätöksellä vuonna 2021 Östersundomin yhteinen yleiskaava lopullisesti tyrmättiin, ovat Östersundomin kaavoituskiireet tilapäisesti poistuneet. Helsingin asuntotuotannon lähivuosien painopisteenä on Malmin lentokenttätoiminnasta vapautuneet alueet.

Paitsi kaavoituskiemuroita, sisältää kirja myös ajoittain hyvinkin yksityiskohtaista joukkoliikenteen ja asuntotuotannon käänteiden kuvausta. Teos etenee pääosin teemoittain, mikä saattaa paikoitellen hankaloittaa eri teemojen yhteistä kronologista arviointia. Maankäyttö, asuminen ja liikenne ovat kytköksissä toisiinsa, mikä todennetaan omassa MAL-menestystarinaluvussa.

Vaikka teos kirjoitusotteeltansa on muistelua, sisältää se hiukan löyhemmän ja subjektiivisväritteisen tekstin lomassa myös faktaa. Pääkaupunkiseudun viiden vuosikymmenen osin hyvinkin värikkäät kunnallispoliittiset vaiheet, mukaan luettuna valtiovallan rooli, tulevat esiin. Pääkaupunkiseudun yhteinen kunnallispoliittinen historia on vielä suurelta osin vailla tarkempaa ja objektiivisempaa analyysiä. Penttilän teos kertoo hänen näkemyksensä ja painotuksensa, ja toisenkin sisältöisiä varmasti on. Kaupunkikohtaisia perusteellisia ja teemakohtaisia historiateoksia sen sijaan löytyy. Osa niistä on mainittu Penttilän teoksen lähdeaineistona.