Siirtolapuutarhat ovat osa arvokasta rakennettua ympäristöä ja kulttuurihistoriaa. Usein alun perin kaupunkien laitamille perustetut puutarha-alueet ovat kaupunkien kasvun myötä tulleet keskeiseksi osaksi kaupunkirakennetta, luoden ympäristöön monimuotoisuutta niin rakennuskannan kuin luontoarvojenkin näkökulmasta. Uhkaako kehittyvä kaupunkiympäristö kuitenkin tallata arvokkaat puutarha-alueet jalkoihinsa?
Siirtolapuutarhat ovat omaleimainen ja arvokas osa kaupunkirakennetta.
Siirtolapuutarha-aate lähti liikkeelle 1800-luvulla saksalaisesta ideologiasta, jonka pyrkimyksenä oli pitää työväki terveempänä. Kaupungeissa ahtaissa ja epäterveellisissä olosuhteissa asuvalle työväestölle haluttiin luoda ympäristöä, jossa he voivat ulkoilla ja kasvattaa itselleen terveellistä ruokaa. Siirtolapuutarhaideologiaan liittyvät vahvasti myös puukaupunkiaatteet ja ajatus siitä millainen on asumisen kannalta hyvä ja terveellinen ympäristö.
Suomessa on noin 60 siirtolapuutarhaa, joissa sijaitsee yhteensä noin 6000 puutarhapalstaa. Vuonna 1916 perustettu Hatanpään siirtolapuutarha Tampereella on Suomen vanhin. 1918 puolestaan perustettiin Helsinkiin Ruskeasuon siirtolapuutarha ja Ouluun Castrénin perhepuutarha. Erityisen paljon Suomessa perustettiin siirtolapuutarhoja sotien jälkeen, jolloin pula asunnoista ja terveellisestä ruuasta oli valtava.
Osa arvokasta kulttuuriympäristöä
Siirtolapuutarhat ovat omaleimainen ja arvokas osa kaupunkirakennetta. Äimäraution siirtolapuutarha Oulussa on Suomen pohjoisin jälleenrakennuskauden siirtolapuutarha. Vuonna 1946 perustettu puutarha on tunnistettu sekä paikallisesti että maakunnallisesti arvokkaaksi kulttuuriympäristöksi.
Oulun kaupungin kulttuuriympäristöihin erikoistunut kaavoitusarkkitehti sekä siirtolapuutarhuri Pia Krogius avaa puutarhan perustamisvaihetta. Äimäraution siirtolapuutarha perustettiin silloiselle kaupungin rajalle merenrantaan. Alue oli rantaniittyä, pehmeää raskaampaan rakentamiseen kelvotonta maata.
Krogius toteaa silloisen kaupunginarkkitehti Martti Heikuran laatimassa Äimäraution siirtolapuutarhan aluesuunnitelmassa olleen rakennustaiteellisia pyrkimyksiä. Väylällä, jolla suuret voimajohdot aikanaan kulkivat, on alueen pääkatu, niin sanottu pääsisääntuloväylä. Pääväylän päätteenä on yhteisötalo. Alueen 166 mökkiä on sijoitettu pitkänomaisiin kortteleihin tonttikatujen varteen.
“Nimensä mukaisesti siirtolapuutarha-alueet on perustettu puutarhoiksi. Alun alkaen mökit olivat todella pieniä. Työkalujen säilyttämisen lisäksi niissä oli mahdollisuus olla suojassa sateelta, yöpyä sekä lämmittää mökkiä ja ehkä tehdä ruokaakin pienellä kaminalla. Äimäraution ensimmäiset mökit ovat olleet 12-neliöisiä. Niissä on ollut kaksi punkkaa ja pieni keittonurkkaus”, Krogius kertoo.
Jokaisen siirtolapuutarhurin vastuulla on pitää mökkinsä ja palstansa sääntöjen mukaisessa kunnossa.
Pienoisyhdyskunta
Siirtolapuutarhat ovat merkittävä osa rakennettua ympäristöä, kulttuurihistoriaa sekä kaupunkialueiden monimuotoisuutta niin rakennetusta näkökulmasta kuin luontoarvojenkin puolesta.
Siirtolapuutarhojen ilmeen säilymisestä pitävät huolta säännöt ja määräykset, joita ympäristönhoidon näkökulmasta alueilla noudatetaan. Krogius kertoo, että Äimärautiolla noudatetaan ohjeita muun muassa koskien aitojen ja nurmikon leikkaamista sekä pihan pitämistä puutarhamaisena. Palstojen puut eivät saa olla mökkiä korkeampia, jotta ne eivät varjosta naapurin puutarhaa. Alueella on toki myös rakentamiseen liittyviä sääntöjä.
“Siirtolapuutarhapalstan ylläpito voi olla aika vaativa harrastus, mutta moni mökin omistaja ei ehkä tajuakaan pitävänsä yllä kulttuuriympäristön arvoja, kun nurmikkoaan leikkaa”, Krogius pohtii.
Siirtolapuutarhat ovat yhteisöjen ylläpitämiä, mikä tekee niistä myös kulttuurihistoriallisesti merkittäviä perinteiden ja tapakulttuurin tyyssijoja. Alueiden yhteisöllisyyttä ylläpitävät talkootyöt, yhteissaunat, juhannus- ja elojuhlat sekä muut perinteet. Siirtolapuutarhaelämä on yhteistä ja kokemuksellista. Krogius korostaa, että jokainen siirtolapuutarhuri saa toki itse päättää kuinka paljon yhteisiin toimiin osallistuu.
Usein kaupungit ovat kasvaneet niin paljon, että aikoinaan laitamille rakennetut siirtolapuutarhat ovatkin nykyään kaupunkien keskellä. Siirtolapuutarhat edustavat näin ollen niitä keuhkoja, joita kaupunkeihin tarvitaan. Puutarhat tuovat ympäristöön merkittävää monimuotoisuutta sekä kasvi- ja hyönteislajiston kirjoa. Siirtolapuutarhat ovat julkista puistoaluetta ja avoimia kaikille, ei ainoastaan mökkiläisille. Vain niiden pihapalstat ja mökit ovat yksityisaluetta.
Siirtolapuutarha-alueiden yleisilmeeseen kuuluu vehreät katunäkymät.
Huoli siirtolapuutarhojen säilymisestä
Äimäraution siirtolapuutarhakaan ei ole enää kaupungin rajalla. Hevosurheilukeskuksen, vilkkaasti liikennöidyn Limingantien ja merenranta-alueen väliin jäävän siirtolapuutarha-alueen ympäristö on aikojen kuluessa muuttunut merkittävästi. Maankohoaminen on muokannut Oulun suistoaluetta vuosisatojen ajan voimakkaasti. Alun perin puutarha-alueen vieressä sijainnut merenranta on siirtynyt parisataa metriä etäämmälle. Siirtolapuutarha-aluetta on muutettu pariinkin otteeseen Limingantien leventämisen sekä raviradan laajentamisen vuoksi. Tällöin uusia palstoja tehtiin alueen merenpuoleiselle laidalle ja alueen sisällä on jouduttu siirtämään kymmeniä mökkejä.
Krogius kertoo, että Äimäraution siirtolapuutarhassa odotellaan kauhulla seuraavaa vaihetta, kun Limingantien varteen on määrä rakentaa leveä pyöräbaana. Baana tulee aivan siirtolapuutarhan rajalle. Tien ja puutarha-alueen välinen melulta, pölyltä ja näkymiltä suojaava vehreä vanha lehtipuusto kaadetaan.
“On järkyttävää, että maakunnallisesti arvokasta aluetta kohdellaan näin. Toimenpide vaikuttaa merkittävästi mökkien jälleenmyyntiarvoon ja koko siirtolapuutarha-alueen viihtyvyyteen”, Krogius toteaa.
Huoli arvokkaiden alueiden säilymisestä koskettaa useita siirtolapuutarha-alueita Suomessa.
Pohjois-Pohjanmaan liiton laatimassa 2. vaihemaakuntakaavassa siirtolapuutarhat on arvotettu maakunnallisesti arvokkaiksi kulttuuriympäristöiksi. Äimäraution siirtolapuutarha nostettiin esiin Arvokkaita alueita Oulussa I -julkaisussa vuonna 1999, mikä haluttiin osoittaa myös asemakaavassa suojelumerkinnällä. Siirtolapuutarha-aluetta koskee suojelumerkintä s-1: ”Ympäristön ominaispiirteet tulee säilyttää alueella. Täydennysrakentaminen ei saa vaarantaa siirtolapuutarhan kulttuurimaiseman säilymistä.”
“Siirtolapuutarha-alueen asemakaava on alkuperäinen, joskin se on rispaantunut reunoilta aika paljon. Mökkien siirtojen yhteydessä myös kaupunkirakennustaiteelliset arvot ovat kärsineet, Heikuran katujen päätteeksi suunnittelemat pikkumökit on siirretty tai purettu”, Krogius harmittelee.
Vastaavia huolia siirtolapuutarha-alueiden arvostamisesta on valitettavasti ollut muuallakin. Muun muassa Helsingissä Vallilanlaakson raitiovaunureitti perustettiin pittoreskin Kumpulan siirtolapuutarha-alueen välittömään läheisyyteen. Turussa puolestaan on kiistelty kaupungin suunnittelemista muutoksista Kupittaan siirtolapuutarhassa.
Siirtolapuutarha-alueilla on merkittäviä maisemallisia arvoja. Rakennuskannan arkkitehtoninen arvo piilee niiden muodostamassa yhtenäisessä kokonaisuudessa. Siirtolapuutarha-alueiden yleisilmeiden viehättävine vehreine katunäkymineen ja yhtenäiseen tyyliin rakennettuine mökkeineen sallisi siirtyvän jälkipolvillekin.
“Yleisilmeen säilymisen kannalta myös jokaisen siirtolapuutarhurin vastuulla on huolehtia alueensa arvoista pitämällä mökkinsä ja palstansa sääntöjen mukaisessa kunnossa”, Krogius summaa.
Anna Niemelä
Kirjoittaja on viestinnän ammattilainen ja rakennusarkkitehti, joka parhaillaan laajentaa osaamistaan kulttuuriympäristön tutkimuksen parissa.
Kuvat: Juha Niemelä.