Energiatehokkuuden ja korkean teknisen käyttöiän lisäksi tarvitaan rakennuksia, jotka vastaavat ajassa muuttuviin tarpeisiin. Elävä talo -konsepti on luotu tätä varten.
”Nyt on rakennettu paljon taloja, joissa on paljon pieniä asuntoja. Ne pysyvät tulevaisuudessakin sellaisina kuin nyt ovat – oli tarvetta pienille asunnoille tai ei. Eikä se ole ekologisesti kestävää”, sanoo kaupunkisuunnittelun professori, arkkitehti Karin Krokfors Aalto-yliopistosta.
”Alhainen energiankulutus ja pieni hiilijalanjälki ovat tietenkin tärkeitä ominaisuuksia asumisessa, mutta niiden varjoon on jäänyt paljon muita ekologisen kestävyyden ominaisuuksia, kuten asuntojen ja talojen tilallinen kestävyys”, Krokfors jatkaa. Hän on tutkinut asumisen kestävyyttä ja joustavuutta muun muassa väitöskirjassaan.
”Purettujen rakennusten keski-ikä Suomessa on keskimäärin 50 vuotta. Vaikka talo olisi kuinka energiatehokas ja vähähiilinen, hukataan hyöty lyhyen elinkaaren takia. Purkamisessa ja uudelleen rakentamisessa hävitetään valtavat määrät energiaa ja materiaaleja”, Krokfors arvostelee nykyrakentamista.
”Pelkällä rakennusmateriaalien kierrätyksellä ei ratkaista kestävyyden ongelmaa.”
”Purkamisen syy ei useinkaan ole rakennusten teknisen käyttöiän päättyminen, vaan se, etteivät talot vastaa muuttuviin tarpeisiin”, Krokfors jatkaa. Alue, jolle nyt rakennetaan vain pieniä asuntoja, ei välttämättä sovellu asukaskannan tarpeisiin 30 vuoden kuluttua, jolloin ehkä kaivataan perheasuntoja.
”Jos halutaan pitkäikäisiä rakennuksia, tarvitaan tilallista resilienssiä”, hän summaa.
As Oy Domino Raidejokerin varressa.
Asumisen hiilijalanjälki
Keskivertosuomalaisen asumisen hiilijalanjälki on Suomen ympäristökeskuksen mukaan 2100 kg CO2e per vuosi. Hajonta on tietenkin suurta.
Asumisen hiilijalanjälki muodostuu kodin rakentamisesta, ylläpidosta, talon käyttämisestä (tilojen ja käyttöveden lämmitys sekä sähkön kulutus) ja lopulta purkamisesta syntyvistä päästöistä. Käyttövaiheen osuus on suurin: vanhemmissa taloissa jopa 80 %, mutta uudemmissa ja energiatehokkaammissa sen osuus on suhteessa pienempi, jolloin materiaalien hiilijalanjälki korostuu.
Rakennusten energiankulutusta ja hiilijalanjälkeä tarkastellaan Suomessa neliöperusteisesti. Neliöperusteinen laskenta ei kuitenkaan kerro suoraan asumisen hiilijalanjälkeä: luku riippuu käytetystä asuinpinta-alasta asukasta kohden. Jos asunnossa asuu neljä henkeä, on asukaskohtainen asumisen hiilijalanjälki puolet pienempi kuin jos vastaavassa asunnossa asuisi pariskunta.
Henkeä kohden käytetyn asuinpinta-alan määrä on tuplaantunut 1970-luvulta nykypäivään. Samassa suhteessa on kasvanut asumisen hiilijalanjälki. Talotekniikka syö rakennuksista yhä enemmän lämmitettävää alaa.
Asuntokuntien ja perheiden koko elää. Lapsia syntyy ja muuttaa pois kotoa. Lasten muuttaessa kotoa vanhemmat jäävät usein asumaan tuttuun asuntoon ja tyhjiä lasten huoneita lämmitetään, vaikka niissä ei enää asuta. Asuinpinta-alan jousto tarjoaa tähänkin ratkaisun.
Tutkielma asuntojen muunneltavuudesta.
Asuntojen jousto lisää ekologista kestävyyttä
Tilallinen resilienssi tarkoittaa aikaa kestävää, asukkaiden erilaistuvia ja omaehtoisia tarpeita palvelevaa rakennuskantaa. Talot taipuvat ennakoimattomiin muutoksiin, kuten erikokoisten asuntojen tarpeen vaihteluun, helposti.
”Tilallisella resilienssillä on vaikutusta jopa talon ulkopuolella: kun tilat joustavat talot eivät ole väärässä paikassa väärään aikaan, sillä asuntojen kokoa voi säädellä tarpeen mukaan”, Krokfos selventää. Näin rakennus säilyttää käyttökelpoisuutensa ja esimerkiksi turhalta purkamiselta vältytään.
”On totuttu, että talot ovat pysyvä lopputuote, mutta ne tulisi nähdä elävänä prosessina”, Krokfors kuvailee. 1990-luvun Open building -konsepti keskittyi asuntojen sisäiseen muunteluun. Pelkkä asuntojen sisäinen muuntelu ei Krokforsin mielestä kuitenkaan riitä. Jos asuntoja pystytään jakamaan tai liittämään niiden osia toisiinsa erikokoisiksi asunnoiksi, voidaan vastata laajemmin muuttuviin tarpeisiin, jolla on myös laajempaa rakennettuun ympäristöön vaikuttavaa tilallista resurssitehokkuutta.
”Tilallinen kestävyys on myös ekologista kestävyyttä”, Krokfors kiteyttää.
Elävä talo -konseptissa rakennuksen talotekniikka on yhdistetty kantavaan pilarimaiseen hormielementtiin.
Elävä talo
Krokfors on ollut kehittämässä Elävä talo -konseptia osana Kehittyvä kerrostalo -hanketta. Ensimmäinen konseptin mukaan toteutettu kerrostalo, As Oy Domino, valmistui Helsingin Oulunkylään 2024.
Elävä talo -konseptin perusta on patentoitu rakennusjärjestelmä, jossa pääosa rakennuksen talotekniikasta on yhdistetty kantavaan pilarimaiseen hormielementtiin. Kaikki LVI-kanavat kulkevat pystysuuntaisesti pilareiden sisällä. Vaakavetoja järjestelmässä ei ole. Märkätilat ja keittiöt voi tarvittaessa sijoittaa hormielementin viereen ja myös poistaa siitä.
Liitynnät ovat samat kylpyhuoneille ja keittiöille. Tavallisessa huoneessa liitos on tulpattu ja peitetty levyllä. Hormielementit ovat palo- ja äänieristettyjä. Myös putkiremontit hoituvat siististi: yksi elementin seinä jätetään avattavaksi.
As Oy Domino perustuu tilayksikköpohjaiseen ajatteluun. Asunnot koostuvat omalla sisäänkäynnillä varustetuista tilayksiköistä, joita voi yhdistellä ja eriyttää tarpeen mukaan erikokoisiksi asunnoiksi sekä vaikkapa yhteisöasunnoiksi, työtiloiksi tai sivuasunnoiksi. Konseptissa asukkaat eivät osta tai vuokraa tiettyä seinien rajaamaa asuntoa vaan tilayksiköitä. Asuntoja voidaan laajentaa tai supistaa tarpeen mukaan.
”Talosta löytyy pienasuntoja, kun niitä tarvitaan. Tai toisessa hetkessä pienasunnot voidaan yhdistää suuremmaksi asunnoksi”, Krokfors kuvailee.
Pekka Hänninen
Kirjoittaja on ympäristökriisiin erikoistunut arkkitehti ja vapaa kirjoittaja.
Kuvat: Tuomas Uusiheimo, Arkkitehtitoimisto Karin Krokfors Oy ja Tilda Oksman.