Kirja arkkitehtuurin tuomiseksi lähemmäs kaikkia Luxemburgin kansalaisia
Luxemburg on kooltaan pieni mutta vauras maa. Sen arkkitehtuuri ei Suomessa ole kovinkaan tunnettua. Luxemburgin arkkitehtien ja insinöörien organisaatio OAI on kuitenkin saanut 35-vuotisjuhliinsa aikaiseksi poikkeuksellisen kiinnostavan ja kunnianhimoisen teoksen ja siihen tukijalaksi merkittävän kustantajan, DOM Publishers. Kirja julkistettiin kansainvälisessä arkkitehtien tapahtumassa keväällä 2025.
Englannin-, ranskan- ja saksankielinen kirja Architecture deLUX tarkastelee maan uudempaa arkkitehtuuria ja rakennettua ympäristöä erityisesti arkkitehtuurikritiikin näkökulmasta. Sitä varten on kutsuttu Euroopassa tunnettuja arkkitehtuurikriitikkoja ja -journalisteja tutustumaan maan parhaina pidettyihin eri kokoisiin ja näköisiin rakennuksiin. Kirjaa varten kukin on saanut pyynnön kirjoittaa kahdesta kohteesta siten, että kaikkineen arvioita on 20 kappaletta.
Maan uusiin rakennuksiin tutustumaan on kelpuutettu kymmenen arkkitehtuurijournalismin ja -kritiikin ammattilaista, seitsemän miestä ja kolme naista. Kriitikoiden kutsumisella maan ulkopuolelta on samalla haluttu herättää muiden kuin omien asiantuntijoiden kiinnostus maan arkkitehtuuriin.
Tekstien kirjoittajat ovat Anneke Bokern, Beatrix Flagner, Jakub Gołębiewski, Werner Huber, Jean Philippe Hugron, David Kasparek, Inês Moreira, Maik Novotny, Tom Ravenscroft ja Christophe Van Gerrewey.
Kaikki tiesivät jo leikkiin lähtiessään kilpailevansa Luxemburgissa perustetusta aivan uudesta arkkitehtuurikritiikkipalkinnosta. Lukijat saavat ennen lopullista valintaa ottaa kantaa siihen, mikä teksteistä on paras. Tärkeintä on, ettei valintaa tehdä peukuttelemalla tietokonekuvia tai tekstilyhennelmiä, vaan kirjan lukeneiden arvioiden perusteella; jokaisen myydyn kirjan välissä on yksi postikortti, johon suosikkinsa voi ruksata ja laittaa postiin. Hauskaa! Palkinto jaetaan ensi vuonna, ja postikortteja otetaan vastaan kuluvan vuoden loppuun saakka.
Monilla luxemburgilaisilla on lisäksi ollut tilaisuus ennen tai jälkeen lukemisen käydä katsomassa mielikirjoittajansa arvioimaa rakennusta ihan paikan päällä.
Mietin, että voisiko tällaisen teoksen tai artikkelikokonaisuuden tekstien arvottaminen olla mahdollista myös Suomessa – mutta eihän meillä ole edes arkkitehtien omaa journalisteille tai kriitikoille myönnettävää palkintoa. Ruotsissa sellainen jo on.
Merkittävänä voidaankin pitää ajatusta, että kirja houkuttelee uusia ihmisiä arkkitehtuurin piiriin ja pohtimaan, vastaavatko kirjallinen kuvaus ja kritiikki todellisuutta. Vaikuttaa siltä, että nämä mukana olevat mutta sekä ilmaisultaan, taustaltaan ja muultakin otteeltaan keskenään erilaiset arkkitehtuurista kirjoittamisen ammattilaiset ovat suhtautuneet toimeksiantoon sen vaatimalla vakavuudella.
Itselläni, yliopistotason koulutuksen ja toimistokokemuksen saaneella suomalaisella mutta myös muiden maiden arkkitehtuurista kirjoittavalla arkkitehdilla on se periaate, että mikäli käydään arvioimaan konserttitaloa ja -salia, silloin käydään konsertissa ja mikäli uimahallia, käydään uimassa. Jos arvioidaan hotelli, siellä ollaan yötä, ja niin edelleen. Ylimääräiset kestitykset eivät kuulu asiaan, ja niistä asioista ovat olemassa myös journalismia koskevat säännöt.
Ainoastaan näin toimimalla saa rakennuksista vakavissaan kirjoittava aidon tuntuman siihen, ovatko asiat oikein vai onko jokin olennainen tekijä kuten ilmanvaihto jotenkin vinossa – hienoista arkkitehtuurivalokuvista huolimatta. Eräs arkkitehtuurin opettajani totesikin kehutusta julkisesta rakennuksesta, jossa ensimmäiseksi tuulikaapin jälkeen oli vastassa silakkapihvien voimakas aromi: ”Tuoksuu huonolta plaanilta”, tarkoittaen huonoa tilojen jäsentelyä suhteessa toisiinsa ja epäonnistunutta ilmanvaihtoa.
Johtuen Luxemburgin koon ja kirjan taustatahojen vauraudesta on uskottavaa, että kriitikot niin Englannista, Hollannista, Portugalista, Ranskasta kuin Saksasta ja Itävallastakin on voitu järjestää paikalle ja taata heille työolosuhteet ja rauha sekä mahdollisuus keskustella niin tilaajien kuin käyttäjienkin kanssa, ja tietenkin myös arkkitehtien.
Pieni maa, pieni organisaatio ja halu vaikuttaa yleisöön
OAI:lla on arkkitehtijäseniä puolisen tuhatta ja heidän lisäkseen satoja insinöörejä sekä muutamia kymmeniä muita kuten kaupunkisuunnittelun asiantuntijoita ja sisustusarkkitehteja. Heidän yhteistä 35-vuotisjuhlaansa on kirjan myötä haluttu terävöittää ja samalla aktivoida kansalaisia oman rakennetun ympäristönsä suhteen. Luxemburg ei pienenä maana (asukkaita on vain noin 680000) voi toistaiseksi ylpeillä omalla arkkitehtuurikriitikkokunnallaan. On ajateltu myös kuunnella sellaisia ammattilaisia, jotka katsovat ja kokevat maan viime vuosien arkkitehtuuria ulkopuolisin silmin.
Hyvä tapa tutkailla Luxemburgin uusinta rakentamista onkin useiden hyvin kuvitettujen tekstien lukeminen. Myös suuri yleisö oppii uuden kirjan myötä kokemaan, miten arkkitehtuuria ja rakennettua ympäristöä esitellään ammattimaisesti ja kattavasti. Kirjan kohteista onkin selkeän graafisen ulkoasun kannattelemina niin pohjapiirustuksia, leikkauksia kuin sisältä ja ulkoa otettuja korkealaatuisia valokuvia. Tarkasteltaviksi on valittu neljä eri rakennusta kustakin viidestä eri typologiasta: kaupunkiasumiseen liittyvistä, vapaa-ajan ja kasvatuksen rakennuksista, kulttuurirakennuksista ja vanhasta uusiksi muokatuista struktuureista, toimistoista ja kaupallisista rakennuksista sekä insinööritaitoon ja infrastruktuuriin liittyvistä kohteista. Entisestä terästeollisuuden maasta löytyy ilahduttavasti myös useita vanhoista tuotantoympäristöistä uusiksi muokattuja kohteita – yhtä hyvin näyttäviä ja jännittäviä kuin hienovaraisia. Kiertotalouskin on kova sana, kuin myös kansalaisten osallistuminen ja yhdessä tekeminen.
Kirjan yksi tarkoitus on korostaa sitä, kuinka pandemian jälkeen alettiin Luxemburgissakin aiempaa ponnekkaammin ymmärtää, miten suuri merkitys yhteisellä tahtotilalla on sille, että kaikilla on mahdollisimman hyvää ympäristöä ja rakennuksia. Hyvää eivät tarvitse vain vauraimmat, ja vastuu kokonaisuudesta on kaikilla.
Kirjoittajien ”kynänjälki” on keskenään hyvinkin erilaista. Eri rakennusten arvioista saa myös käsityksen siitä, miten eri tavoin rakennuksista voi kirjoittaa: elävämmin tai kuivakkaammin, akateemisesti tai vähemmän akateemisesti. Sääli vaan, ettei ole tavoiteltu kirjoittajia Hollantia ja Saksaa pohjoisemmasta – hyvinvointi- ja arkkitehtuurimainakin arvostettuja Pohjoismaita hienoine arkkitehtuurikilpailutraditioineen ei kirjassa edusta kukaan. Toki mm. Suomessa tilanne on niin onneton, ettei ainoallakaan päivälehdellä ole riveissään arkkitehtuurin asioihin keskittyvää täyttä palkkaa nauttivaa arkkitehtuuri- ja kaupunkisuunnittelukritiikin ammattilaista. Kirjoittamista suorittavat asioita syvemmin tutkailemattomat sekä trendejä ja erikoisuuksia etsiskelevät rivitoimittajat, kun taas monet substanssiosaajat joutuvat toimimaan ns. vapaina kirjoittajina. Heidän työskentelyolosuhteensa ja palkkionsa on painettu niin alas kuin mahdollista; arkkitehtuurista vakavissaan kirjoittaminen Suomessa alkaakin monille olla omanlaistaan hyväntekeväisyyttä. Entisessä kokoonsa nähden merkittävässä arkkitehtuurimaa Suomessa tämä on häpeällinen tosiasia.
Arkkitehti SAFA Tarja Nurmi
Kuvat: Guy Jallay, Luxemburger Wort ja Lukas Roth
Architecture deLUX
Architecture, Engineering and Urbanism in Luxembourg
DOM Publishers. 2025
296 sivua, noin 400 kuvaa
ISBN 978-3-86922-908-9
