Arkkitehti Esa Laaksonen jatkaa menestyksellä alkanutta teossarjaansa Helsingin kaupunginosien arkkitehdeistä ja arkkitehtuurista. Järjestyksessä kolmas kirja Arkkitehtien Munkkiniemi seuraa kahta aiempaa, Lauttasaarta käsittelevää teosta, jotka molemmat on arvioitu ry-lehden palstoilla, numeroissa 4/2020 ja 4/2022.
Esa Laaksonen tarkastelee kaupunginosia niihin suunnitelleiden ja niissä asuneiden arkkitehtien välityksin. Ensimmäisessä kirjassa Else Aropaltiosta rajoituttiin lähinnä vain Aropaltion Lauttasaareen suunnittelemiin rakennuksiin. Toinen kirja oli laajempi ja toi esille viitisenkymmentä Lauttasaareen tavalla tai toisella kytkeytyvää arkkitehtiä. Munkkiniemeä käsittävä teos noudattaa Arkkitehtien Lauttasaari -teoksen ideaa ja rakennetta. Mukana teoksessa on yli 60 arkkitehtiä, joukossa edustava otos Suomen 1900-luvun eturivin suunnittelijoita Alvar Aallosta Aarne Erviin, Hilding Ekelundiin, Viljo Revelliin ja Eliel Saariseen. Arkkitehtiesittelyjen lomaan sijoitetut seitsemän haastattelua elävöittävät muutoin asiapitoista tekstiä. Osa haastatelluista kertoo omista eletyistä lapsuusvuosistaan Munkkiniemessä, osalla on taas kytköksiä Munkkiniemeen (laajasti ymmärrettynä) joko työn, tutkimuksen tai nykyisen asumisensa kautta.
Eliel Saarisen Munkkiniemi–Haaga-suunnitelma vuodelta 1912.
Laaksonen on aluerajauksessaan noudattanut Helsingin kaupungin 2006 laatimaa Munkkiniemen rakennusinventointia, joka sisältää Vanhan Munkkiniemen ohella Munkkivuoren, Kuusisaaren ja Niemenmäen. Laaksonen itse ei ole asunut Munkkiniemessä, mutta hän työskenteli siellä 20 vuotta Alvar Aalto -säätiön yhteydessä toimivan Alvar Aalto -akatemian johtajana. Työpaikka oli Aallon ateljeessa Tiilimäessä. Munkkiniemi lähialueineen tuli tutuksi.
Pääosa esiteltävistä rakennuksista ajoittuu sotien jälkeiseen rakentamiseen 1970-luvun alkuun saakka. Vanhempaa rakennuskantaa ennen 1930-luvun jälkipuoliskon funkiskautta esitellään vain vähän. Kirjaa laatiessaan Laaksonen on tutustunut satoihin Munkkiniemen alueelle suunniteltuihin asuntoihin. Laaksonen vertaa niitä nykypäivän rakentamisen mitoitukseen ja käyttökelpoisuuteen ja toteaa voiton menevän kirkkaasti asuntojen sodanjälkeiselle sukupolvelle. Laaksonen omistaa kirjansa alkukesästä 2025 menehtyneelle opiskelutoverillensa ja ystävällensä arkkitehti Pia Iloselle (1957–2025).
Alvar Aallon talo Riihitie 20.
Hollantilaistentien rakennusten suunnittelijat vasemmalta oikealle: Helge Lundstöm, Gunnar Taucher, D. Dahlberg, Emil Svensson ja Torsten Elovaara.
Kirjassa kerrotaan lyhyesti Munkkiniemen alueen kiinnostava historia siitä, kun Munkkiniemen kartanon maat siirtyivät maanomistusyhtiö M. G. Steniukselle vuonna 1910. Yhtiö ryhtyi Sigurd Steniuksen johdolla kehittämään ostamaansa aluetta ja tilasi asemakaavan Eliel Saariselta. Munkkiniemen taajaväkinen yhdyskunta perustettiin Senaatin päätöksellä vuonna 1915. Alueelle rakentui ensimmäisen maailmansodan jälkeen lähinnä pienehköä huvila-asutusta ennen 1920-luvun lopun rakennusbuumia. Vuonna 1938 Stenius-yhtiön voimavarat alueen kehittämiseen loppuivat. Yhtiö ei pystynyt toimittamaan tarpeeksi vettä kasvavalle asukasmäärälle korkeisiin kerrostaloihin. Kaupunki osti yhtiön osakkeet ja Munkkiniemi liitettiin toisen maailmansodan kynnyksellä kaupungin vesijohtoverkostoon. Suuressa alueliitoksessa 1946 alueesta tuli osa Helsinkiä.
Aino, Alvar ja Elissa Aalto saavat kirjassa ymmärrettävästi tilaa runsaasti. Tontin Munkkiniemestä Aino ja Alvar hankkivat vuonna 1935 osoitteesta Riihitie 20. Tontille suunnittelemaansa taloon he muuttivat seuraavana vuonna. Alvar asui Riihitiellä loppuelämänsä vuoteen 1976 ja työskenteli siinä ennen Ateljee-talon valmistumista lähettyville Tiilimäkeen kymmenen vuotta myöhemmin. Alvaria pitempään Riihitiellä asui Alvar Aallon toinen puoliso Elissa, aina vuoteen 1994. Laaksonen kuvailee Aaltojen toimiston arkea värikkäästi. Vuonna 1935 syntynyt Eric Adlercreutz työskenteli Alvar Aallon toimistossa kuusi vuotta 1960-luvun alkupuolella. Eric Adlercreutz kertoo haastattelussa omista työtehtävistänsä Aallon toimistossa ja myös monista sen aikaisista kollegoista.
Ahti Korhosen ja Erik Kråkströmin suunnittelema rivitalo (Ritokalliontie 20).
Olli Penttilan suunnittelema pienkerrostalo (Rantapolku 12, 1964).
Alvar Aaltoa kahdeksan vuotta nuorempi, sittemmin Teknillisen korkeakoulun professuuria hoitanut Aulis Blomstedt (1906–1979) muutti 1930-luvun puolenvälin jälkeen perheineen Munkkiniemeen osoitteeseen Tiilimäki 34. Aulis Blomstedtin poika Severi Blomstedt (s.1946) asui pikkupoikana Tiilimäessä, jossa hiihtoasuinen Alvar Aalto saattoi sunnuntaiaamuisin koputella Blomstedtien makuuhuoneen ikkunaan samalla kun hiihti golfhousuissa Laajalahden jäillä. Severi Blomstedt, joka teki uransa Suomen rakennustaiteen museon johtajana, on palannut Munkkiniemeen, jossa hän nykyään asuu ja työskentelee. Isä Auliksen puoliso Heidi, joka oli Jean Sibeliuksen nuorin tytär, oli tuonut Ainolasta Jean Sibeliuksen vanhan pianon. Piano sai Severin ja Anssi-veljen kourissa kyytiä, kun he leikkivät sillä Brown Bowerin raitiovaunua.
Blomstedtien arkkitehtiklaaniin lukeutui myös Aulis Blomstedtin vain 35-vuotiaana kuolleen veljen, merkittävän modernistiarkkitehdin P. E. Blomstedtin puoliso Märta Blomstedt (1899–1982). Märta on suunnitellut yhtiökumppaninsa Matti Lampénin (1906–1961) kanssa kaksi kaupunkikuvallisesti tärkeää asuinrakennusta Hollantilaisentielle Eliel Saarisen rakennusten jatkeeksi, lähelle nykyistä valtion vierastaloa. Märta Blomstedt ja Matti Lampén tunnetaan erityisesti Hotelli Aulangon (1939) suunnittelusta. Lampénin kuoleman jälkeen Märta jatkoi töitä yhdessä arkkitehti Olli Penttilän kanssa. Olli Penttilä oli myös ollut Aallon toimistossa ja vastasi muun muassa Kansaneläkelaitoksen pääkonttoriprojektista 1950-luvulla. Helsingin rakennusvalvontaviraston kaupunkikuvatoimiston Penttilä sai johdettavakseen vuonna 1980. Penttilä on suunnitellut Munkkiniemeen osoitteeseen Rantapolku 12 pienkerrostalon (1964).
Vuonna 1964 kesken Toronton kaupungintalon rakentamisen menehtynyt Viljo Revell sai 1950-luvun puolenvälin jälkeen mieluisan tehtävän suunnitella Marie-Louise ja Gunnar Didrichsenille ylellisen villan meren rannalle Kuusisaareen. Didrichsenien pariskunnasta kehkeytyi merkittävä taiteen kerääjä. Didrichsenit olivat asettaneet esikuvaksi Aallon suunnitteleman Villa Mairean ja alun perin pyytäneet Aaltoa oman talonsa suunnittelijaksi. Aalto ei kuitenkaan kiireiltänsä voinut toimeksiantoa ottaa vastaan ja suositteli tehtävään Revelliä, joka Aallon mielestä oli ainoa, joka pystyi samaan kuin hän itse. Laaksosen haastattelema Kari Leppänen selostaa Didrichsenien museon vuonna 2015 valmistuneen peruskorjauksen ja laajennuksen vaiheita. Haasteena oli, miten suojeltu rakennus pystytään päivittämään teknisesti ilman, että tekniikka ottaa siitä isoa näkyvää roolia.
Esa Laaksosen runsaasti kuvitettu ja autenttisilla piirroksilla varustettu teos on Lauttasaari-kirjojen tapaan samalla kertaa kulttuurihistoriaa ja muistiin merkittyä faktaa Suomen arkkitehtuurin kultaisista vuosikymmenistä. Monien, myös suuren yleisön tuntemien arkkitehtuurisuuruuksien lisäksi kirjassa esitellään vähemmän tunnettuja arkkitehtejä ja myös rakennusmestareita, joiden suunnittelemat rakennukset ovat tehneet Munkkiniemestä erään Helsingin halutuimman asuinalueen.
Lauri Jääskeläinen
Varatuomari, valtiotieteiden maisteri.
Kuvat teoksesta.
Esa Laaksonen: Arkkitehtien Munkkiniemi. Aallosta Saariseen. Munkkiniemi, Munkkivuori, Niemenmäki ja Kuusisaari. Ulkoasu Susanna Raunio. Aho & Aho 2025. 241 sivua. ISBN 978-952-69335-7-3.
