Kulutamme luontopääomaa nopeammin kuin se uusiutuu. Aikamme polttava kysymys on, miten onnistumme saattamaan luonnonvarojen käytön luonnon kantokyvyn rajoihin? Moni taho lähestyy kysymystä dialogin keinoin.
Dialogilla on vahva positiivinen vire: se kuulostaa kauniilta, siltoja rakentavalta. Miksi sitten luonnonvara-alan keskustelutilaisuuksiin osallistuminen ei välttämättä johda mihinkään? Eivätkö kaikki hyödy siitä, että eri tahot ymmärtävät paremmin toisiaan? Näin ei välttämättä ole, ja siihen on selvä syy.
Dialogin tarkoitus on lisätä ymmärrystä
Dialogin tarkoitus on lisätä osapuolten ymmärrystä toisistaan. Ymmärtäminen on tietysti hyvä asia, mutta ei vielä välttämättä johda muutokseen. Dialogin mahdollisuudet onnistuessaankin ovat siis lähtökohtaisesti rajatut.
Luonnonvaroja koskevissa kysymyksissä tunnemme osapuolten näkemykset usein varsin hyvin. Taloudelliset intressit luonnonvarojen hyödyntämiseen ovat vahvat, ja valtarakenteet ovat muotoutuneet niitä tukeviksi. Kansalaisten suojelulliset näkemykset pyyhkiytyvät usein sivuun luonnonvaroja koskevissa prosesseissa. Ihmisten välinen ymmärrys ei siis ole keskeinen kysymys, eikä pelkkä ymmärryksen lisääminen voi ratkaista perimmäisiä ongelmia.
Neuvottelutilanne on lähtökohdiltaan eri asetelma kuin dialogi. Neuvottelun tavoitteena on löytää yhteinen ratkaisu käsillä olevaan kysymykseen. Kuulemisessa taas annetaan osallistujille tilaisuus esittää näkemys käsittelyssä olevasta aiheesta.
Luonnonvaroista käytävä keskustelu lipsuu usein dialogipesuksi
Kun pörssiyrityksen edustaja saapuu dialogiin, hänen roolinsa on pitää työnantajan puolta eikä kertoa omia ajatuksiaan. Yrityksen edustaja tuo esiin yrityksen näkökulmia ja saa tästä palkkaa. Hän ei silloin ole vapaa keskustelemaan omana itsenään, eikä aidolle dialogille siksi ole edellytyksiä.
Kun luonnonvarojen laajamittaiseen käyttöön toimintansa perustava yritys järjestää keskusteluja ja sanoo kuuntelevansa eri tahoja, se useimmiten hakee hyväksyntää luonnolle haitalliselle toiminnalleen. Keskustelun ei silloin ole tarkoitus löytää ratkaisuja; se on näytösluonteista dialogihumppaa.
Filosofi Otto Snellman on kuvannut dialogipesua seuraavasti: ”Dialogipesijä käyttää hyväkseen dialogiin, keskusteluun ja vuoropuheluun ladattuja yhteiskunnallisia ja eettisiä normeja, odotuksia, mielikuvia ja tunteita oikeuttaakseen kritisoidun toimintansa. [—] dialogipesijä hakee kuuntelevaa, harkitsevaa ja tasapainoista imagoa yleisen hyväksynnän voittamiseksi”.
https://researchportal.helsinki.fi/fi/activities/mikä-ihmeen-dialogipesu
Joskus dialogiin kutsutaan keskustelemaan faktoista. Keskustelu tosiasioista ja niiden tulkinnoista on dialogipesun keskeinen työväline. Useinkaan ei ole kyse siitä, että yhteiset faktat puuttuisivat – vaikka niistä julkisuudessa kiistelläänkin. Oleellinen kysymys on: miksi tutkittua tietoa ei hyväksytä?
Vastaus on selvä: tutkitun tiedon kiistäminen on tehokas keino hidastaa asioiden etenemistä ja jarruttaa muutosta.
Polarisaation rakentaminen muutosvastarintana
Joskus dialogilla halutaan vähentää polarisaatiota. Tämäkin keskustelu aiheuttaa yleensä enemmän haittaa kuin hyötyä. Toisinaan luonnonvaroja hyödyntävät tahot rakentavat käsitystä polarisaatiosta tarkoituksella.
Polarisaatiopuhe voi saada tilanteen näyttämään siltä, että olisi kaksi suhteellisen tasapuolista näkemystä, jotka kiistelevät keskenään. Muutosvastarintainen luonnonvaroja hyödyntävä ala voi olla omassa poterossaan, mutta vastustajan poteroa ei välttämättä lainkaan ole, vaikka se voi siltä näyttää. Maan pinnalla onkin koko muu yhteiskunta, joka kyseenalaistaa luonnonvarojen tuhlaamista monista eri suunnista ja kärsii ylikulutuksen ongelmista.
”Kiitti, mä en humppaa”
Dialogiin kutsutaan usein tulemaan omana itsenään ja pyydetään tuomaan esiin omat näkemykset. Kiinnostavista asioista onkin antoisaa keskustella. Ihmiset pitävät omista näkemyksistään ja siitä tulee hyvä mieli, kun saa tilaisuuden niitä ääneen lausua. Parhaassa tapauksessa joku vielä kehaisee, että ”olipas hyvin sanottu”. Dialogihumpassa toisen myötäily pitää askeleet sujuvina, muuten tallotaan varpaille.
Oleellinen kysymys on kuitenkin: oliko sanotulla mitään vaikutusta? Mitä tämän jälkeen tapahtuu, ja miten muutoksia saadaan aikaan?
Osallisuutta ja vuorovaikutusta tutkinut professori Peter Somerville on todennut, että osallisuus ilman valtaa on luottamushuijaus. Kun sidosryhmiä kutsutaan yhteen, onkin tärkeää nimetä, mitä ongelmaa on tarkoitus ratkoa ja määritellä selvästi, mihin asioihin keskusteluun osallistumalla voi vaikuttaa.
Meillä on akuutteja luonnonvarojen käyttöä koskevia kysymyksiä ratkottavana. Dialogihumppa vie aikaa ja voimavaroja luonnon puolesta tehtävästä työstä. Kun luonnonvarojen käyttöön pohjaavat yritykset osallistuvat dialogeihin, kustannukset katetaan pr-budjetista. Ympäristötoimijoiden pr-budjetti taas on niukka, jos sitä on ollenkaan.
Ympäristötoimijoiden kannattaa siis olla tarkkana päällisin puolin ystävällisiltä näyttävien kutsujen kohdalla. Ne saattavat pikemminkin vahvistaa valtarakenteita ja hidastaa elintärkeää muutosta kuin hakea ongelmaan ratkaisua. Humppaankutsusta voi hyvin kieltäytyä.
Meillä on ratkottavana aitoja ongelmia, joihin kannattaa paneutua huolella. Voimavaroja on syytä käyttää ainakin seuraavien kysymysten ratkomiseen:
1. Millä keinoin rajoitetaan metsien hakkuita niin, että luonto- ja ilmastotavoitteet voidaan saavuttaa?
2. Miten huolehdimme siitä, että tuulivoimarakentaminen ei haittaa lintuja?
3. Miten huolehdimme siitä, että kaivokset eivät aiheuta kohtuutonta ympäristötuhoa?
Näiden kysymysten ratkominen edellyttää tutkimustiedon ymmärrystä. Tieto eri tahojen näkemyksistä on myös hyödyksi.
Näin maailma muutetaan
Voimavarat on syytä suunnata niihin ratkaisuihin, joiden tiedämme auttavan luontoa, ilmastoa ja vesien tilaa. Monet ratkaisut ovat jo tiedossa, ja oleellinen kysymys kuuluukin: miten ne toimeenpannaan käytäntöön? Siinä ei auta syvällinenkään ymmärrys luonnonvara-alan pr-henkilön näkemyksistä.
Onnistuneet esimerkit sen sijaan voivat auttaa. Uunituore podcast-sarja Näin maailma muutetaan käy läpi kuusi onnistumistarinaa taisteluissa luonnon puolesta. Luonnon puolesta toimivat voivat ammentaa sarjasta inspiraatiota sekä toimiviksi osoittautuneita käytännön työkaluja sovellettaviksi käsillä oleviin elintärkeisiin kysymyksiin.
https://compensatefoundation.org/nain-maailma-muutetaan-podcast/
Annukka Valkeapää
Valtiotieteiden tohtori
Compensate-säätiön toiminnanjohtaja.
Kuvat: Iikka Savonen, Laura Lumimaa, Freepik.