HALLA SAVISAARI

Kannattaako kauneudesta puhua?

Alkoi ennen toimitusneuvoston kesäkokousta tuntua, että aivan älytön teema. Eihän siitä saa mitään irti, paitsi itsestään selvyyksiä. Onneksi oli viisaampia koolla, ja saimme hyviä juttuideoita ja näkökulmia kasaan.

Iida Kalakoski kirjoittaa, että rumuudesta on paljon helpompi puhua. Hän myös toteaa, että kauneus muuttuu ajassa, ja siksi nykyhetken esteettisillä mieltymyksillä ei välttämättä tehdä kestäviä ratkaisuja esimerkiksi rakennussuojelukysymyksissä.

Aikasidonnainen on myös Matti Karjanojan runsaasti kuvitettu artikkeli jälleenrakennuskauden arkisesta kauneudesta. Karjanojan mukaan siinä on yhtymäkohtia nykyarkkitehtuurinkin kanssa.

Pekka Hänninen puolestaan pohtii, miten luonnon monimuotoisuutta voitaisiin vaalia myös kaupunkiympäristössä. Hoitamatta jätetyt rakennetun ympäristön nurkat ovat arvokkaita keitaita lukuisille eliölajeille. Arvot vaikuttavat siihen, mikä näyttää kauniilta.

Kauneutta ajatellaan usein näköaistin kautta. Outi Lehtinen herättelee omakohtaisessa tekstissään huomaamaan muidenkin aistien tuottaman tiedon ympäristöstämme. Hän kulkee kaupungissa opaskoiransa kanssa ja vie minutkin kävelylle.

Harri Aavaharju esittelee artikkelissaan hyvin onnistuneita kohteita, joissa talotekniikka on tullut luontevasti osaksi arkkitehtuuria. Talotekniikka tarvitaan yhä enemmän, mutta sen suunnittelijoiden parhaat työt ovatkin niitä, joita keskiverto rakennuksen käyttäjä ei edes huomaa.

Seija Linnanmäen väitöskirja syventyy samaan aiheeseen sotien jälkeisen toimistoarkkitehtuurin ilmanvaihdossa. Lauri Jääskeläinen esittelee teoksen arviossaan.

Siihen, miten tekniikka saadaan sovitettua rakennukseen, auttaa tietomalli, ja pian sellaisen tuottaminen onkin pakollista. Timo Värinen Metropolia ammattikorkeakoulusta kertoo kokemuksia rakennusvalvontojen tietomallikoulutuksista.

Kauneus mainitaan tulevassa rakentamislaissa yhtenä rakentamisen ohjauksen lähtökohtana.

[–] rakennuksen on sovelluttava rakennettuun ympäristöön ja maisemaan sekä oltava kaunis, arkkitehtuuriltaan korkeatasoinen tai sopusuhtainen; [–] (Rakentamislaki, 5 §)

Rakennuksen ja rakennetun ympäristön laadusta sekä alueiden käytön suunnittelun tavoitteista esitetään laissa monta muutakin vaatimusta, joiden määrittely on jo lähtökohtaisesti mahdotonta.

Sopusuhtainen, maisemaan ja rakennettuun ympäristöön soveltuva, viihtyisä… Turvallisuuteen ja terveellisyyteen on jo mittareita, mutta on niissäkin tulkinnanvaraa. Tai vaikkapa siinä, milloin ympäristö on sosiaalisesti toimiva.

En sano, että muotoilut ovat huonoja ja etteikö näitä tavoitteita ja vaatimuksia tulisi lain tasolla esittää. Päinvastoin. Ne vain ovat hankalia ja ei-mitattavia.

Väännöt kauneudesta ja ympäristöön soveltuvuudesta ovat kuitenkin lupavalmistelijoiden työn arkea. On eri asia osoittaa, että rakennus on liian lähellä tontin rajaa kuin täsmentää, mikä tekee jostakin rakennuksesta kauniin tai ruman.

Esimerkiksi Espoon Hakalehdon atriumtalot 1960-luvulta. Miten hienoja laatikoita!

Modernia puukaupunkia Porvoossa.

Kenellä sen määrittelyyn sitten on valtaa? Esimerkiksi kaupunkikuvatyöryhmillä. Lauri Jääskeläinen kertoo Helsingin kaupungin kaupunkikuva-arvioinnin satavuotisesta historiasta.

Kari Kuosma piirtää näkyviin kysymyksensä siitä, mihin kauneudentaju on kadonnut. Onko niin, että arkkitehti ei saa puhua kauneudesta? Moni muu adjektiivi kyllä kelpaa kuvaamaan rakennettua ympäristöä.

Mitä kaupunkikuvaan tulee, kaupunkipolitiikka vaikuttaa siihen, mitkä rakennukset saavat väistyä uusien tieltä. Tampereella niin käy entiselle sähkölaitoksen talolle, joka sai toimia toimistona alle 30 vuotta, sitten tilataiteen paikkana kuluneen kesän ajan ennen purkamistaan. Tapasin projektiin osallistuneita taiteilijoita.

Lauri Jääskeläinen kirjoittaa toisessa teosarviossaan: ”Kaupungistuminen ei ole viime vuosikymmeninä aina tuottanut ympäristöä, joka olisi pystynyt ratkaisemaan ihmisten hyvinvointiin, mielekkääseen elämään ja viihtyvyyteen liittyviä perustavanlaatuisia tarpeita.” Ratkaisuja pohtivat ja onnistuneita tapausesimerkkejä analysoivat Mission Neighbourhood – (Re)forming Communities -tiiliskiven kirjoittajat.

Yksi niistä juttuideoista jäi vielä hautumaankin. Lähdin Turkuun ja tapasin Arkkitehtuurikapinan perustajan Marjo Uotilan ja Turun kaupunkikuva-arkkitehdin Nea Tuomisen. He yltyivät niin hyvään vauhtiin kauneutta etsiessään, että sitä artikkelia on työstettävä vielä jonkin aikaa.

Samalla meillä on mahdollisuus pohtia, miten verkkojulkaisua on järkevää tehdä: printtilehden tapaan numero ja kokonaisuus kerralla ulos vai sisältöjä tasaisempana virtana julkaisten?

Osallistuin syyskuussa Aikakausmedian järjestämään webinaariin Mitä tehdä sidosryhmälehdelle? Nyt viimeistään on RY-lehdessäkin aika alkaa kysyä, että ”Mitä teemme, kenelle ja miksi?”; mikä on lehden tarkoitus ja merkitys?

Ennen oli printtilehti, joka webinaarin puhujan Timo Berryn mukaan on parhaimmillaan osa identiteetin rakentumista. Fyysinen esine, painomusteelta tuoksuva ja sormissa tuntuva lehti kolahtaa postiluukusta, ja sitä lukiessa voi tuntea ylpeyttä yhteisöstä, jonka jäseneksi julkaisu meidät sitoo. Voiko verkkolehti saada aikaan samanlaisia tunteita? Voiko se olla kaunis?

Halla Savisaari

Kuvat: Matti Karjanoja