Kirkon kulttuuriperintöstrategia koskee Suomen evankelisluterilaisen kirkon aineellista, henkistä, hengellistä ja digitaalista perintöä. Sen tavoitteena on muun muassa kirkollisen kulttuuriperinnön näkyvyyden korostaminen osana suomalaista kulttuuriperintöä.
Kirkon aineelliseen kulttuuriperintöön kuuluvat kirkkorakennusten lisäksi muun muassa kirkollinen esineistö ja kirkkotaide. Kuvassa Juha Leiviskän suunnittelema Pyhän Tuomaan kirkko.
Alkuvuodesta hyväksytty kirkon uusi kulttuuriperintöstrategia on luotu auttamaan kirkon kulttuuriperinnön merkityksen sekä uskonnon rakentaman kulttuurin tunnistamisessa. Strategiaa valmistelleeseen työryhmään kuului asiantuntijoita yliopistoista, Museovirastosta, ympäristöministeriöstä ja kirkosta.
Vastuu kuuluu kaikille
Kirkon kulttuuriperinnöllä on merkitystä niin paikallisesti, alueellisesti kuin valtakunnallisestikin. Strategia ja sen mukaiset toimenpiteet luovat toimintakehyksen kirkon kulttuuriperintötyölle. Perustuslain mukaan vastuu kulttuuriperinnöstä kuuluu meille kaikille. Viranomaistahoista siitä huolehtivat esimerkiksi opetus- ja kulttuuriministeriö, Museovirasto ja alueelliset vastuumuseot. Myös yhdistykset ja järjestöt sekä seurakunnat ovat vastuussa kulttuuriperinnöstä ja sen säilymisestä.
Kirkon keskushallinto toimii kirkon strategiatyön mahdollistajana, tukijana ja ohjaajana. Kirkolliskokous, Kirkkohallitus ja hiippakunnat tukevat seurakuntia kulttuuriperintötyön tekemisessä. Seurakunnat edistävät osallisuutta kirkolliseen kulttuuriperintöön. Tavoitteena on korostaa seurakuntien, yhteisöjen ja yksilöiden merkitystä ja roolia kulttuuriperinnön vaalijoina sekä kirkon henkisen ja hengellisen perinnön tuottajina ja ylläpitäjinä.
Aineetonta ja aineellista kulttuuriperintöä
Kulttuuriperintö on kirkon muuttuva ja kerrostuva muisti. Se ei ole arjesta irrallaan oleva menneisyyden asia vaan kulttuuriperinnön ylläpitämisen lisäksi kirkko luo ja uudistaa sitä koko ajan omalla toiminnallaan. Esimerkiksi seurakunnan työntekijä vaalii kulttuuriperintöä vaikkei sitä aktiivisesti ajattelisikaan. Suntio hoitamalla kirkon tiloja, pappi käyttämällä rukouksia ja kanttori soittamalla virsiä.
Kirkon aineetonta kulttuuriperintöä ovat muun muassa kirkkomusiikki ja kirkollinen tapakulttuuri. Aineelliseen kulttuuriperintöön kuuluvat muun muassa kirkkorakennukset, kirkkopihat, kirkollinen esineistö, kirkkotaide, seurakuntien arkistot, arkeologiset löydökset, muinaisjäännökset sekä hautausmaat. Osa näistä on lainsäädännöllä suojeltu tai muilla tavoilla määritelty arvokkaaksi.
Strategiassa ohjeistetaan seurakuntia tekemään systemaattista työtä kirkollisen rakennuskannan ja kiinteistöjen ylläpidon suhteen. Kiinteistöjen käyttöä kehotetaan kehittämään yhdessä alueen asukkaiden kanssa. Kestävyysnäkökulmasta seurakuntia ohjeistetaan hyödyntämään olemassa olevaa kirkollista rakennuskantaa uudisrakentamisen sijaan ja ottamaan vähähiilisen energian ratkaisut käyttöön.
Kempeleen harvinainen tukipilarikirkko kuuluu maamme vanhimpiin puukirkkoihin.
Valmiuksia luopumiseen
Kirkon kulttuuriperintöstrategia suosittaa seurakuntia välttämään kirkollisen rakennusperinnön ylikorjaamista ja purkamista. Toimintaympäristön ja jäsenmäärän muutokset asettavat kuitenkin tukun haasteita kirkon ja seurakuntien toiminnalle sekä taantuvien alueiden kirkollisen rakennuskannan säilyttämiselle.
“Paikkakunnan, paikkakuntalaisten, seurakunnan ja seurakuntalaisten kulttuuriperinnön ja identiteetin kannalta kirkkorakennusten tulisi olla viimeisiä rakennuksia, joista luovutaan. Vuonna 2019 valmistui työryhmämietintö kirkkotilan monikäyttöisyyden lisäämisestä. Taustalla vaikutti jo silloin tieto siitä, että seurakuntien tulisi tulevaisuudessa luopua suuresta osasta omistamiaan rakennuksia ja toimintaa pyritään keskittämään yhä enemmän kirkkoon”, Kirkkohallituksen kulttuuriperintöasiantuntija Saana Tammisto kertoo.
Yliarkkitehti Edla Mäkelä Kirkkohallituksesta kertoo, että vajaakäytölle jääneille, luovuttaville leiri- ja seurakuntakeskuksille tai -taloille, jotka eivät ole kirkollisia rakennuksia, on vaikea löytää uutta käyttöä. Seurakuntien omistamista rakennuksista vain reilu 10 % on kirkkoja. Kirkkolain tarkoittamia kirkollisia rakennuksia ovat kirkot, kellotapulit, siunauskappelit ja hautakappelit.
"Kirkollisilla rakennuksilla uudelleenkäyttöpotentiaalia on vähän – tai sitten se on vielä piilossa, sillä maassamme ei ole vielä esimerkiksi muiden Pohjoismaiden tai Keski-Euroopan tavoin jouduttu luopumaan kirkollisista rakennuksista”, Tammisto toteaa.
Strategiassa puhutaan rakennusperinnöstä luopumisesta. Luopuminen, rakennuksen purkamisen yhteydessä tai sen siirtyessä uuteen käyttötarkoitukseen, voi olla pitkäkestoinen ja vaikea prosessi. Strategiassa ehdotetaankin, että luopumiseen liittyvistä asioista keskustellaan seurakunnassa avoimesti ja että luopumiset toteutetaan suunnitelmallisesti, vastuullisesti ja kestävästi.
Temmeksen puukirkon länsipäädyssä kohoaa kaksikerroksinen renessanssitapuli.
Limingan kirkko ympäristöineen on luokiteltu valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi ympäristöksi, sekä kirkko ja tapuli ovat saaneet suojelumerkinnän.
Suunnitelmallista ylläpitoa
Kirkon kulttuuriperintöstrategiassa esitettävät toimenpiteet tukevat Suomen ratifioimien kansainvälisten kulttuuriperintöalan sopimusten toteutumista ja ottavat huomioon alan kansalliset ohjelmat ja strategiat.
"Faron yleissopimusta toteutetaan strategiassa monin tavoin, muun muassa ottamalla huomioon kulttuuriperinnön yhteisöllinen ja prosessuaalinen luonne. Myös esimerkiksi Haagin sopimuksessa ja Maailmanperintösopimuksessa on mukana kirkkokohteita”, Tammisto sanoo.
Kulttuuriperinnöstä huolehtimalla säilytetään ja luodaan kansallisesti arvokasta kulttuuriomaisuutta tuleville sukupolville. Rakennusperinnön näkökulmasta avainasemassa on se, että kirkollista kulttuuriperintöä käytetään ja hoidetaan kestävällä tavalla. Kirkollisen kulttuuriperinnön elinvoimaa tuetaan sekä väestöltään kasvavilla että supistuvilla alueilla, mutta myös kulttuuriperinnöstä luopumisen kokonaisvaltaisuus ja vaikutukset yhteisöön ymmärretään.
Kirkollisen kulttuuriperinnön suunnitelmallinen ylläpito perustuu ekologiseen, kulttuuriseen, sosiaaliseen ja taloudelliseen kestävyyteen. Kulttuuriperinnön vaaliminen pohjautuu kattavaan tietoon kohteen tai esineen historiasta, moninaisista arvoista ja säilyttämistavoitteista.
Anna Niemelä
Kirjoittaja on viestinnän ammattilainen ja rakennusarkkitehti, joka parhaillaan laajentaa osaamistaan kulttuuriympäristön tutkimuksen parissa.
Kuvat: Anna Niemelä.