Kylli on pahoittanut mielensä ja on huonolla tuulella. Sukulaissedän puolesta Kylli on harmissaan. Kyllin äidin arkkitehtiveli, Kylli-setä, kertoi kohdanneensa hankaluuksia rakennusvalvonnoissa. Kylli-sedän kertoma sai siis Kyllinkin pois tolaltaan jopa niin paljon, että saattaa myöhempänä syyllistyä alatyyliseen kielenkäyttöön. Varoituksen sana siis näin alkuun.
Kylli-setä on harjoittanut arkkitehdin ammattia yli kolmekymmentä vuotta, laatinut satoja pääpiirustuksia ja hakenut kymmeniä, ellei satoja lupia. Kylli-setä on nähnyt tussipiirtimet ja kuultopaperin, naruviivaimen, harpin ja muita apuvälineitä, joita nykydiginatiivit suunnittelijat tuskin edes tunnistavat. Pakon sanelemana setä on ryhtynyt käyttämään ATK:ta, mikä vähän raapii.
Yhteen kuntaan fasaadit pitää varjostaa. Toiseen kuntaan ei missään nimessä saa niitä varjostaa. Yhdelle lupa-arkkitehdille pitää plaaneissa esittää pöydät, piirongit ja soffat. Toinen taas neuvoo kärräämään ne sorttiasemalle.
Kyllä ei ole kivaa, ATK:n alituinen säätäminen. Kyllä ei ole hauskaa, että joka kylällä on omat ohjeensa. Kyllä ei ole ”Kärkikympistäkään” juuri kummoista apua ollut, kun yksi jos toinenkin ohjekortti päättyy sanoihin ”Tarkista kuntakohtaiset ohjeet kunnasta”. Kyllä ei yhdet ohjeet olisi huono. Loppuisi säätäminen ja turhan työn tekeminen. Ja kyllä ei tuo esitystapa-asia ole ainoa, kuha tuli vaan tuli. Moni muukaan asia ei kyllä ihan tyydyttävällä tolalla ole. Moni melkeinpä sieltä ja poikittain. Siinä alatyyli.
Olisiko nyt aika kypsä ryhtyä laittamaan ohjeet ja tulkinnat samaan asentoon koko valtakunnassa ja ryhtyä vakavissaan toimimaan kaikkialla samalla sabloonalla? Muussa tapauksessa Kylli alkaa pitämään blogia, podcastia, Instagramssia, TikTokkia, tai mitä näitä nyt onkaan. En uhkaile, ennustan.
On Kylli kyllä viime aikoina harvakseltaan ollut hyvälläkin tuulella. Kylli-sedän kaverin kaveri kertoi baaripöydässä lohduttavan tarinan kaupungin paraatipaikalla sijaitsevan 1800-luvun lopun ja ankarasti suojellun rakennuksen käyttötarkoituksenmuutoksesta. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti kuin parhaassa elokuvassa. Lopun hurja takaa-ajo vain jäi puuttumaan. Pitkässä projektissa tuli eteen monenlaista, onneksi ei kuitenkaan ihan kaikenlaista. Verenpainetta nostattanut päänsäryn kestoaihe oli esteettömyys – hissin ovi jäi auttamatta liian kapeaksi nykymääräyksien valossa. Loppukatselmuksella jännitettiin tarkastajan ja mittanauhan reaktiota. Hetken syynättyään ja pohdittuaan tarkastaja totesi, että kyllä tämä hyvä on. Mittanauha oli sopivasti vinossa ja näin luku oli riittävän suuri. Kaverin kaveri kertoi myöhemmin huojentuneena miettineensä, kuinka elämä on joskus kiinni senteistä ja oikeasta asenteesta. Mittanauhaa ei tällä kertaa valaistu määräysvalossa, vaan maalaisjärjen ja oikeanlaisen asenteen otsalampulla.
Kyllä ei ole huono, että oikeanlaista asennetta löytyy. Sillä paikkaa paljon.
Kylli