Juha Kauppisen Kertomus Maasta avaa juurisyitä ilmastonmuutokselle ja luontokadolle etsien näille ratkaisuja. Ote on biologin ja ratkaisut luonnosta. Tekniikkaan Kauppinen ei juurikaan puutu. Nyt puhutaan Maasta suurena kokonaisuutena.
Kertomus Maasta on Kauppisen luontotrilogian kolmas, itsenäinen osa. Aikaisemmat osat ovat Monimuotoisuus (2019) ja Heräämisiä (2021). Kesästä 2024 ympäri maata on kiertänyt Kauppisen käsikirjoittama ja Martti Suosalon tähdittämä Starman-näytelmä, joka käsittelee niin ikään luonnon monimuotoisuutta. Se sai yleisöltä ja kriitikoilta hyvän vastaanoton.
Kertomus Maasta jatkaa Kauppisen aikaisempaa tyyliä, jossa vankkaa asiasisältöä tarjoillaan lukijalle tarinan ja haastattelujen muodossa. Kirjassa on peräti neljäkymmentäsivuinen lähdeluettelo. Lukija seuraa Kauppisen mukana Pohjois-Amerikan mangrovemetsiin ja Cambridgen niityille tarinankertojan etsiessä ratkaisuja ympäristökriisiin. Teksti on vetävää.
Ilmastonmuutos ja luontokato nivoutuvat monella tapaa toisiinsa. Ilmastonmuutoksia on tapahtunut Maapallolla ennenkin ja lämpötilat ovat olleet jopa nykyisitä korkeampia, mutta muutokset ovat olleet nykyistä ihmisen aiheuttamaa muutosta huomattavasti hitaampia. Nyt muutos tapahtuu niin nopeasti, etteivät lajit ehdi sopeutua oloihin, joita ne eivät ole kohdanneet koskaan evolutiivisella polullaan.
Metsiä käsitellään kirjassa runsaasti. Niiden määrällä ja tilavuudella on valtava merkitys ilmastonmuutoksen ja luontokadon hidastamisessa. Kauppinen kiertää jututtamassa tutkijaa toisensa perään, ja lukija vakuuttuu vanhojen metsien merkityksestä. Huomattava osa metsien puiden hiilestä on varastoitunut vahoihin, suuriin puihin. Vanhojen puiden ja metsien hiilensidonta hidastuu jonkin verran, mutta silti hiiltä varastoituu edelleen. Tutkijoiden mukaan luonnontilaisissa metsissä on hiiltä varastoituneena 2,3 kertaa enemmän kuin talousmetsissä.
Kirjaan haastateltujen tutkijoiden mukaan luonnontilaisten metsien suojelu ja ennallistaminen on kriittisen tärkeää ilmastonmuutoksen hillinnässä. Kohtelemalla metsiä viisaasti, hakkaamalla niitä nykyistä selvästi vähemmän ja lopettamalla vanhojen metsien hakkaaminen, voidaan Suomen ja Euroopan metsissä varastoida merkittävästi enemmän hiiltä.
Merkittävä osa metsistämme hakatusta puusta poltetaan tai käytetään lyhytkestoisiin tuotteisiin kuten paperiin ja selluun, joista hiili päätyy nopeasti takaisin ilmakehään. Pitkäkestoisissa tuotteissa, kuten taloissa, hiili säilyy pidempään varastossa.
Metsistä siirrytään urbaanimpaan ympäristöön. Cambridgessa päätettiin perustaa niitty nurmialueelle historialliseen ympäristöön – nurmikko oli ollut paikalla 1700-luvulta lähtien. Niitty sai aluksi paljon vastustusta, mutta kun siihen oli totuttu, se sai vastustajien mielet muuttumaan. Niityllä elää kasvilajeja huomattavasti enemmän kuin nurmella, ja kasvien perässä tulevat muut eliöt. Vertailussa havaittiin, että niityllä hyönteisten biomassa eli paino oli 23 kertaa suurempi kuin nurmella! Nurmien muuttamisella niityiksi olisi Suomessakin suuri mahdollisuus lisätä monimuotoisuutta varsinkin taajamaympäristössä.
Usein luonnon auttamiseksi riittää, kun sille antaa tilaa, kuten Berlinin Natur Park Südgelände osoittaa. Siellä metsä valtasi kolmessa vuosikymmenessä Berliinin jakamisen yhteydessä jättömaaksi jääneen ratapiha-alueen – useiden metrien sorapatjasta huolimatta. 1990-luvulla 18 hehtaarin alue suojeltiin, ja nyt puisto tunnetaan yhdistelmästään villiä luontoa, rappeutuvia rautatielaitoksia ja taidetta.
Barcelonan pinta-ala on vain puolet Helsingin alasta, mutta kaupungissa asuu 1,7 miljoonaa ihmistä. Se on yksi Euroopan ruuhkaisimmista kaupungeista. Vehreys katosi kaupungista, kunnes ratkaisuksi ilmastonmuutokseen sopeutumiselle ja asukkaiden viihtyisyydelle kehitettiin idea superkortteleista. Superkortteli muodostuu yhdeksästä tavallisesta korttelista, joiden sisällä kadut viherrytettiin ja jalankulkijoille ja pyörille annettiin etuajo-oikeus. Autovirta korttelien läpi loppui.
Superkortteleita on toteutunut toistaiseksi vasta kymmenkunta, mutta kaupungin virallinen tavoite on kirjan mukaan edelleen Barcelonan läpäisevät viherkadut, joita pitkin pääsee pyörällä tai kävellen mereltä vuorille. Superkortteli-idea on myös levinnyt esimerkiksi Berliniin, Leipzigiin, Hampuriin ja Dramstadiin.
Hurja on myös esimerkki Etelä-Korean pääkaupungin Soulin läpi virtaavasta Cheonggyecheon-joesta. Joen päälle rakennettiin 1950-luvulla 14-kaistainen moottoritie, mutta 2000-luvun alussa moottoritie purettiin, joki kaivettiin esiin ja ennallistettiin. Paikan luonnon monimuotoisuus nousi 600 prosenttia ja jokipuistosta on tullut hyvin suosittu virkistysalue. Samalla kaupungin päästöt vähenivät, kun asukkaat vaihtoivat autot metroon. Jokipuisto viilentää kaupunkia – moottoritie taas lisäsi lämpösaarekeilmiötä.
Onnistuneet esimerkit ovatkin Kauppisen mukaan tärkeitä. Niissä on voimaa. Kun jokin projekti on onnistunut jossain, idea on helpompi saada läpi ja monistaa toisaalla.
Entä Suomen hiilineutraalisuustavoitteet? Siihen pätee sama esimerkin voima. Vuonna 2023 Suomen hiilidioksidipäästöt olivat 40 miljoonaa tonnia CO2e. 1990–2010 Suomen metsien hiilinielu oli parhaina vuosina samat 40 miljoonaa tonnia CO2e. Ei varmastikaan ole mahdotonta saada metsien käyttöä samalle tasolle kuin muutama vuosikymmen sitten.
En voi kuin suositella Kertomusta Maasta – kirja antaa perspektiiviä rakentamiselle ja rakennetulle ympäristölle.
Pekka Hänninen
Kirjoittaja on ekologisesti kestävään rakentamiseen keskittynyt arkkitehti.
Juha Kauppinen: Kertomus Maasta, Siltala 2025, 460 s.