Menu
Kotikaupunkini kauneus ei tässä näkötilanteessa ole katsojan silmässä, vaan se avautuu lähinnä muiden aistien kautta. Toki näkökenttääni saattaa hyvissä valaistusolosuhteissa osua kaunis kukka tai muu hieno yksityiskohta, mutta suurimman osan ympäristöä koskevasta tiedosta saan kuulo-, tunto- ja hajuaistin välityksellä.
Ongelmana hiipuva näkö
Sairastan perinnöllistä verkkokalvorappeumaa retinitis pigmentosaa, jonka ensioire hämäräsokeus haittasi elämääni jo lapsuudessa. Näköaistinsolujen vähitellen tuhoutuessa on kontrasti- ja värinäköni heikentynyt, häikäisyalttius lisääntynyt ja näkökenttä kapeutunut repaleiseksi, noin viiden asteen täpläksi, jonka tarjoamaa puutteellista informaatiota tulkitsen alinomaa väärin.
En erota vihreää sinisestä, ruskeaa violetista enkä vaaleanpunaista keltaisesta. Jo muutaman metrin päässä näkymä muuttuu sumeaksi. Valaistusolosuhteiden vaihteluihin silmäni reagoivat huonosti. Valon ja varjon leikistä en saa mitään selvää. Varjopaikat ovat säkkipimeitä ja valokohdat ylivalottuneita. Tututkin ihmiset tunnistan varmuudella vasta äänestä. Virallisesti minut luokitellaan sokeaksi.
Lukeminen ei onnistu ilman suurentavia apuvälineitä tai tietokoneen ja älypuhelimen ruudunlukuohjelmia. Älypuhelin lukuisine sovelluksineen on nykyään näkövammaisen paras ja monipuolisin apuväline. Kuuntelen sen avulla niin sanomalehdet, äänikirjat, tekstiviestit kuin sähköpostitkin. Näkövammaisille tarkoitetun navigointiohjelman avulla on helppo suunnistaa oudossakin ympäristössä.
Vieraskielisiä, tekstitettyjä TV-ohjelmia pystyn seuraamaan vain Ylen tarjoaman äänitekstityksen tuella. Kuvailutulkatut elokuvat ovat ehdottomia suosikkejani.
Muutin Tampereelle parikymmentä vuotta sitten rakkauden perässä. Alkuvuodet asuin aviomieheni kanssa Pispalassa, kunnes ostimme eläkekodin Hopealahden senioritalosta Lappi-Käpylästä kesällä 2014. Se oli onnistunut ratkaisu. Mieheni kuoltua asun täällä nyt yksin, mutta en suinkaan vailla sosiaalisia kontakteja.
Senioritalon tarjoama esteetön ympäristö ja asumisen yhteisöllisyys tukevat kaikinpuolista hyvinvointiani. Sisäpihan patio keinuineen, puutarhakalusteineen ja istutuksineen toimii kesällä asukkaiden yhteisenä olohuoneena, joka houkuttelee istahtamaan juttusille naapurien seuraan. Kesäkukat, perennat, marjapensaat, puut ja ikivihreät havukasvit tekevät tilasta viihtyisän.
Sisällä talossa meillä on hyvin varustettu kuntosali, ravintola, kirjastokabinetti, lenkkisauna, verstas, pyykinkuivaus- ja mankelitilat sekä kerhohuone kangaspuineen. Ympäri vuoden on tarjolla yhteisiä tapahtumia, ryhmäliikuntaa, monipuolista kerhotoimintaa sekä maittava lounas. Palveluohjaaja on arkipäivisin paikalla muutaman tunnin ja auttaa muun työnsä ohessa asukkaita erilaisissa pulmatilanteissa.
Moniaistista kauneutta
Käytin liikkumisen apuvälineenä pitkään pelkästään valkoista keppiä, kunnes kahdeksan vuotta sitten sain opaskoiran. Se mullisti elämäni ja toi mukanaan aivan uudenlaisen liikkumisvapauden ja itsenäisyyden. Opaskoirani on ketunruskea labradorinnoutaja Ciru (lausutaan Siru). Teen sen kanssa päivittäin monta reipasta lenkkiä niin metsässä kuin rakennetussa ympäristössäkin.
Opaskoira osoittaa mm. suojatiet, portaat, tasoerot sekä tutut bussipysäkit ja liikkeiden ovet. Se kiertää esteet, auttaa kulkemaan suoraan ja pitää toivotulla reitillä – sekä vaatii välillä päästä nurmikolle päivittämään koirien some-tilejä. Eipä siinä mitään. Minustakin on hauska pysähtyä matkan varrella vaihtamaan muutama sana toisten koiranulkoiluttajien tai opaskoiran työstä kiinnostuneiden vastaantulijoiden kanssa.
Rantatunnelin ja Ranta-Tampellan rakentamisen myötä mahdollisuuteni liikkua turvallisesti lähiympäristössä on parantunut ratkaisevasti. Pääsen nyt kodistani kevyenliikenteen väyliä pitkin kävellen keskustaan, Ratinaan ja vaikka Hatanpään arboretumiin asti. Mikä parasta, reitit myötäilevät kosken ja järvien upeita rantoja. Rakastan noita reittejä! Niiden varrella tuuli hyväilee kasvojani, linnut laulavat, aallot lyövät rantaan, koski kohisee ja suuret puut tarjoavat suojaa.
Toisinaan pysähdyn varta vasten tunnustelemaan Palatsinraitin sillankaiteen lämmintä puupintaa tai hiplaamaan rakastavaisten Patosiltaan kiinnittämiä lukkoja. Tampereella on myös paljon ihanasti solisevia suihkulähteitä.
Sen jälkeen, kun hankin paljasjalkakengät, olen voinut entistä paremmin nauttia vaihtuvista pinnoista jalkojeni alla. Kopisevat puurakenteet, rouskuvasoraiset kävelytiet, jalkapohjan alla tuntuva kiveys, sileä asfaltti ja pehmoinen nurmikenttä tuottavat minulle paljon iloa.
Paljasjalkakengät jalassa havaitsen vaivatta myös katujen ja ratikkapysäkkien näkövammaisia palvelevat kohomerkinnät. Onneksi useimmissa keskustan liikennevaloissa on ääniohjaus! Kapealla putkinäöllä on hankala havaita valon vaihtumista. Muihin ihmisiin ei valitettavasti aina ole luottamista, he kun saattavat rynnätä kadun yli päin punaista valoa.
Muuten tamperelaiset ovat mukavia ja auttavaisia. Bussipysäkillä he kertovat usein kysymättäkin saapuvan bussin numeron tai pysähtyvät kysymään, tarvitsenko apua, jos vaikutan vähänkin epävarmalta. Näkevän apu onkin erittäin tervetullutta erityisesti niissä tilanteissa, kun olen eksynyt tai etsin minulle ja Cirulle ennestään tuntematonta paikkaa, enhän yleensä näe lukea katukylttejä tai muita opasteita.
Kävelyllä Käpylässä
Yksi lempipaikoistani on asuinkerrostaloni vierestä alkava yli satavuotias Käpylän pientaloalue, jota kansoittavat lapsiperheet. Sieltä kuuluvat elämän äänet tuntuvat mukavilta korvissani. Alkukesästä pihoilla tuoksuvat syreenit ja juhannusruusut, syksyisin omenatarhat. Moni laittaa porttinsa pieleen satoa tarjolle ohikulkijoita varten. Näin minäkin pääsen osalliseksi monenlaisista makuelämyksistä. Ciru puolestaan rouskuttelee mielellään tienposkeen tipahtaneita hedelmiä. Maahan putoavan omenan ääni on hauska tömähdys – tömps!
Käpylän talot muodostavat sopusointuisen kokonaisuuden huolimatta siitä, että ne ovat ulkoasultaan persoonallisia ja keskenään erivärisiä. Erotan näönjäänteelläni niissä monia viehättäviä yksityiskohtia. Lauantai-iltaisin saunojen lämmetessä ilmassa leijuu kodikas tuoksu. Myös talvipakkasilla joitain rakennuksia lämmitetään puilla.
Loppuvuodesta pihoihin syttyvät jouluvalot. Useana vuonna alueella on toteutettu joulukalenteri. Silloin talojen edustoille ilmestyy ilta illan jälkeen uusia valaistuja kohteita. Sitä on mukava seurata. Valot erottuvat pimeydestä minunkin silmiini ja ilahduttavat, vaikka en erota yksityiskohtia.
Kun lumi peittää tienoon, akustiikka muuttuu täysin. Äänimaailma ikään kuin pehmenee ja vaimenee.
Kuinka kaunista täällä onkaan! En lainkaan ihmettele, että Museovirasto on luokitellut Käpylän pientaloalueen valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi.
Outi Lehtinen
Retina ry:n tiedottaja ja jäsenlehden päätoimittaja.
Kuvat: Halla Savisaari.
Lue lisää: https://retina.fi/
Outi Lehtinen odottaa minua kotitalonsa edessä Tampereen Käpylässä. Mukana on opaskoira Ciru. Lehtinen on luvannut viedä minut kävelykierrokselle lempipaikkoihinsa. Elokuun aurinko on kuuma ja varjot teräviä.
Kuljemme hiljaista puutaloraittia. Koira ja sen ihminen kulkevat ripeästi, en meinaa ehtiä ottaa valokuvia. Täytyy pyytää heitä pysähtymään. Silloin Ciru vähän turhautuu ja haluaisi mennä tutkimaan omiaan.
Kun Cirun valjaissa kiinni oleva kaari on Lehtisen vasemmassa kädessä, koira tietää, että sen tehtävä on ohjata kulkemaan tien vasenta laitaa. Jos oikeassa, mennään oikeaa laitaa. Jos edessä on este, Ciru pysähtyy, jotta opastettava tietää varoa. Välillä Ciru pääsee valjaista pelkkään talutushihnaan ja käy asioillaan.
Puu-Käpylää kierrettyämme jatkamme Lapinniemeen, Lehtinen haistaa jo lähestyvän järven. Kylpylän jälkeen rannassa käännymme oikealle. Ciru saa viivähtää nurmikolla. Jalkojen alla rahisee soratie. Näsijärven tuuli viilentää ilmaa hieman, suurempien puiden varjot jo huomattavasti. Koukkuniemen lammen kohdalla käännymme takaisin. Puinen kaarisilta on kuin kaikukoppa.
Kysyn, miten näkövammaisia voitaisiin ottaa paremmin huomioon kaupunkien ja tilojen suunnittelussa.
”Lasiseinäiset rakennukset ovat hankalia. Lasijulkisivusta on monesti vaikea löytää ovea, ja sisällä kaikkialta tulviva valo häikäisee.”
Tampere saa Lehtiseltä kiitosta viihtyisyydessä ja esteettömyyden toteutuksessa. ”Niihin on panostettu.”
”Pidän siitä, että pintamateriaali vaihtuu.” Puusilta esimerkiksi joustaa. Naistenlahden venesataman laituri on teräsritilää ja betonia. Erilaiset kiveykset auttavat myös pysymään suunnassa. Ranta-Tampellan pihakadulla on tosin käynyt niin, että suojatietä ei erota jalkakäytävästä. Siinä kohtaa Lehtinen joutuu kysymään minulta, missä suojatien merkki on.
Lehtinen kertoo suunnistavansa kaupungissa suurten maamerkkien avulla. Rantatunnelin tuuletuspiippu esimerkiksi: se näkyy kaukaa ja on näkövammaiselle hyödyksi, vaikkei sitä kauniiksi voi kutsua. Tai Naistenlahden voimalan valaistu julkisivu. ”Se on pimeällä tosi hieno.”
Ranta-Tampellan suuret laatikkomaiset kerrostalot rajaavat kanaalia. Niiden välistä näkyy Näsinneula.
”Tämä näkymä on mietitty huolella. Se on lempikohtani täällä.”
Halla Savisaari
