Näköaisti ja arkkitehtuuri

Teoksesta julkaistiin neljäs painos vuonna 2024. Pallasmaa on tehnyt originaaliversioon muutamia tekstiä selventäviä täsmennyksiä. Johdannossa hän toteaa, kuinka kuluneen neljännesvuosisadan aikana hänen olettamuksensa kehon vaikutuksesta ajatteluun ja tietoisuuteen on vahvistunut. Monet filosofiset arviot, mukaan luettuna neurologinen tutkimus, ovat tarjonneet tukea Pallasmaan ajatuksille. Kirjan otsikolla Pallasmaa haluaa korostaa kehon roolia havainnointien maailmassa. Hän viittaa amerikkalaiseen valotaiteilijaan James Turrelliin, jonka kokemusten mukaan ihminen todella pystyy kehollansa erottamaan eri värisävyjä.

Teoksen neljäs painos on varustettu Steven Hollin esipuheella ja Peter MacKeithin pitemmällä esseellä otsikolla A Door Handle, a Handshake. Holl muistelee Pallasmaan kanssa käymiänsä keskusteluja sekä Jyväskylän Alvar Aalto -symposiumissa elokuussa 1991 että Helsingissä seuraavana vuonna, kun Holl oli viimeistelemässä kilpailuehdotustansa Helsingin Nykytaiteen museoksi. Molemmat olivat tutustuneet ranskalaisen fenomenologin Maurice Merleau-Pontyn kirjoituksiin tilallisuudesta, tekstuurista, materiaalista ja valosta suhteessa arkkitehtuuriin. Merleau-Ponty on erityisesti tarkastellut ruumiillisuutta ja havaintoa.

MacKeith rinnastaa Pallasmaan pitkäaikaisen kiinnostuksen ovenkahvojen muotoiluun Pallasmaan arkkitehdin uraan tekemisen ja ajattelun välimaastossa. Kirjan ensimmäisen painoksen myytyä loppuun lähti Pallasmaan teksti leviämään samizdat-kopioina. Vaikka neljäs painos on ilmestynyt myös digiversiona, edustaa teksti MacKeithille edelleen teosta, joka on tarkoitettu käsille yhtä suuressa määrin kuin sitä lukeville silmille.

Juuri silmän ja näkemisen dominanssi osana läntisen kulttuurin vuosituhantista jatkumoa on se teema, joka toistuu läpi koko kirjan. Juhani Pallasmaa korostaa, kuinka alun perin antiikin arkkitehtuuri, olkoonkin että myös siinä keskeistä roolia näytteli optiikka ja sen hyödyntäminen erilaisine valeperspektiiveineen, oli kreikkalaisille tärkeää näköaistin synnyttämät fyysiset vaikutukset ja tuntoaistimukset. Ja historialliseen arkkitehtuuriin kuuluneen tuntoaistimuksen väheksyntä on uuden ajan arkkitehtuurin vaje.

Visuaalisuus ja sen korostuminen ilmenevät osana modernismin arkkitehtuurin kaanonia. Le Corbusier, Walter Gropius, László Moholy-Nagy, kaikki he korostivat kirjoituksissaan näkemisen merkitystä. Pallasmaa kuitenkin tarkentaa, että esimerkiksi Le Corbusierille näkemisen ja silmän lisäksi kädellä oli tärkeä rooli. Mies van der Rohen arkkitehtuuria rikastuttavat frontaaliperspektiivin lisäksi hänen ainutlaatuinen kykynsä tajuta järjestyksen, struktuurin, painon, voiman ja detaljien merkitys. Funktionalismi korosti alueiden käyttötarkoitusten erottelua hygieenisin mutta myös visuaalisin perustein. Alvar Aallolle oli olennaista etsiä ratkaisu samanaikaisiin vastakkaisiin kysymyksiin.

Pallasmaa korostaa läpi teoksen ihmisen syvähenkistä tarvetta kiinnittyä ajalliseen jatkumoon. Ihmisen muokkaamassa ympäristössä arkkitehtuurilla on tärkeä rooli. Arkkitehtuurin pitäisi kyetä tarjoamaan ajallista yhteenkuuluvuuden tunnetta. Nykypäivänä elämisen puitteet tarjoavat usein keinotekoista unelmien maailmaa.

Pallasmaa näkee läntisessä kulttuuripiirissä merkkejä hyljeksittyjen tuntoaistimusten uudelleen löytymisestä. Trendi ilmenee jo monien nykypäivän arkkitehtien ajattelussa ja konkreettisissa töissä. Arkkitehtuurista tulee substantiivin sijaan verbi, Pallasmaa painottaa. Kehomme on jatkuvassa vuorovaikutuksessa ympäristömme kanssa. Vuorovaikutus tapahtuu kaikilla aisteilla, ei pelkästään silmillä. Tuntoaistimukset, kuulo mukaan lukien, muodostavat kokonaiselämyksen, joka vaikuttaa olemiseemme ja siinä viihtymiseen. Arkkitehtuuria voi aistia myös sitä kuuntelemalla. Keho säilyttää muistot kokemastamme ympäristöstä.

Juhani Pallasmaan teksti 28 vuoden takaa, pienin täsmennyksin, on mitä ajankohtaisin. Teos ei ole pitkä. Teksti on hiottua. Lainaukset ovat tarkkaan harkittuja eivätkä irrallisia heittoja. Mustavalkoinen niukka kuva-aineisto tukee kirjan ajatonta ja yleisinhimillistä sanomaa. Syystäkin teosta on käytetty – ja käytetään edelleen – arkkitehtien koulutuksessa. Kulttuuritaustasta riippumatta Juhani Pallasmaan esiin tuomat ajatukset auttavat ymmärtämään rakennetun ympäristön ja arkkitehtuurin ulottuvuuksia. Ja toivottavasti viemään sitä suuntaan, jossa arkkitehtuurin ei-mitattavissa olevat ominaisuudet luovat kokonaisvaltaisesti ymmärrettyä ja kaikki aistimukset huomioon ottavaa rakennuskulttuuria.