Otso Kivekäs on helsinkiläinen ohjelmistokehitysjohtaja ja kansalaisaktivisti. Hän on toiminut muun muassa pyöräilypolitiikassa ja yli 22000 seuraajaa keränneen Lisää kaupunkia Helsinkiin Facebook-ryhmän moderaattorina. Vuodesta 2013 hän on toiminut vihreiden kaupunginvaltuutettuna Helsingissä. Kaupunkikehitykseen hänellä on siis useita tulokulmia.
Kuinka rakennetaan vihreä kaupunki etenee sujuvasti ja loogisesti. Kaupungit kasvavat, eikä ihmisiä Suomen kaltaisessa vapaassa maassa voi estääkään muuttamasta kasvukeskuksiin. Asuntoja tarvitaan lisää, mutta minne ne sijoitetaan rajallisen kaupungin sisällä? Helsingissä ja muissakin kaupungeissa on nähty konflikteja, kun asukkaat heräävät vastustamaan lähimetsiinsä ilmestyvää täydennysrakentamista. 75 prosenttia uusista asunnoista on viime vuosina rakennettu Helsingin, Tampereen ja Turun seuduille.
Kaupunkien kehitykseen liittyvä dilemma on kirjan punainen lanka: kaikki rakentaminen ja kaikki asuminen aiheuttavat hiilidioksidipäästöjä ja vievät alueita, jotka ovat tai voisivat olla luontoa, mutta toisaalta kaupunkiseudun kasvua ei voida pysäyttää. Tällöin kaupunkisuunnittelun keskeinen kysymys on: millä tavoin ohjaamme rakentamisen sijaintia ja tapaa niin, että se aiheuttaa mahdollisimman pienet hiilidioksidipäästöt ja mahdollisimman vähän luontokatoa?
Kivekäs näkee kaupunkien kasvun sisäänpäin mahdollisena, ilman että lähiluonnolle koituu kohtuutonta haittaa. Lääkkeiksi hän esittää kaupungin tiivistämistä ja autoilun vähentämistä. Molemmat toimenpiteet säästävät tilaa. Kääntäen kaupungit tuhoavat kirjan mukaan luontoa ja ilmastoa eniten levittäytymällä jatkuvasti uusille alueille. Tätä kutsutaan hajaantuvaksi yhdyskuntarakenteeksi.
Kaupunkien tiivistämisestä on väitelty jo pidempään. Kivekäs perustelee yhdyskuntarakenteen tiivistämistä sillä, että se vähentää päästöjä ja säästää alaa luonnolle jossain muualla. Päästöjen vähentäminen perustuu siihen, että tiiviissä kaupunkirakenteessa palvelut ovat lähellä ja joukkoliikenne pelittää. Liikenteen määrä vähenee.
Uudenmaan liiton selvityksen mukaan Jätkäsaaressa on käytetty maa-alaa 25 neliötä asukasta kohden, kun taas toisessa ääripäässä Östersundomin Landbossa yhtä asukasta kohden tarvitaan 638 neliötä maata.
Suhteellisen tiiviitä alueita ovat Töölö (31 m2 maata per asukas), Arabianranta (53 m2), Kartanokoski (68 m2) ja Puu-Vallila (69 m2). Helsingin seudulla raivattiin vuosina 2012–2018 yhteensä vajaat 3000 hehtaaria metsää. Tästä 700 hehtaaria eli lähes neljännes raivattiin uusien pientaloalueiden tieltä.
Tiivis alue ei tarkoita kirjan mukaan välttämättä korkeita taloja. Talojen korkeutta suurempi tekijä on katujen leveys ja talojen sijoittelu tonteilla. Esimerkiksi Itä-Pasilassa talot ovat pari kerrosta korkeampia kuin Kalliossa, mutta koska kadut ovat Itä-Pasilassa kaksi kertaa leveämpiä ja pihatkin suurempia, aluetehokkuus jää selvästi Kalliosta jälkeen. Talot Helsingin tiiveimmillä alueilla ovat melko maltillisen korkuisia, 6–8 kerroksisia.
Metsää kaadetaan talojen lisäksi katujen ja moottoriteiden tieltä. Tämä kehitys kiihtyi autojen yleistyessä 1960-luvulla, ja lähiöitä rakennettiin kauas keskustoista. Samalla kaupungissa kuljetut matkat ovat pidentyneet ja päästöt kasvaneet, ja matkustamiseen käytetty aika on pysynyt melko vakiona, noin tunnissa.
Liikenteen tilan tarve on suuri. Helsingin maa-alasta liikenteeseen käytetään noin neljännes eli suunnilleen saman verran kuin asumiseen. Asukasmäärän kasvaessa varsinkaan autoliikenteen määrää ei voida kasvattaa. Tila ei yksinkertaisesti riitä, ja maa-ala on lisäksi kallis resurssi kaupungissa.
Autojen tarvitsema tila kaupungeissa on suuri. Kehäkolmosen ja Lahden väylän liittymä sijoitettuna Sörnäisiin. Alueelle mahtuisi 12100 asukasta ja 1300 työpaikkaa. Kuva teoksesta.
Auto on tilankäytöltään tehottomin liikennemuoto, kävely puolestaan tehokkain. Raideliikenne syöttää kaistaa kohden 10 kertaa enemmän ihmisiä kuin henkilöautoliikenne. Mitä lähempänä palveluita ihmiset asuvat, sitä vähemmän liikennettä syntyy. Viihtyisä jalankulkuympäristö puolestaan kannustaa kävelemään.
Kivekäs kuitenkin korostaa, ettei hän kannata henkilöautojen kieltämistä kaupungeissa. Niille on omat tarpeensa. Liikenteen päästöjen ja sujuvuuden kannalta on kuitenkin parempi, että mahdollisimman suuri joukko voisi liikkua kävellen, pyörällä tai julkisilla. Tällöin autoilukin sujuu sutjakkaammin.
Luonnon monimuotoisuus on uusi teema, johon kaupungeissa on herätty. Ensinnäkin kaupunkiluonto saattaa olla hyvinkin arvokasta: esimerkiksi virkistyskäytössä olleet kaupunkimetsät ovat saaneet kasvaa rauhassa verrattuna maaseudun talousmetsiin. Toisekseen kaupunkiluonto tarjoaa välttämättömiä ekosysteemipalveluita kaupunkien asukkaille. Esimerkiksi kaupunkivihreän lämpötiloja ja kaupunkitulvia hillitsevä vaikutus korostuu ilmastonmuutoksen edetessä.
Kivekäs on osannut kiteyttää selkeästi oleellisen, joka tulee tietää luonnon monimuotoisuudesta ja sen suojelusta kaupungeissa. Samalla hän avaa muutaman lähiluontokiistan taustoja. Lieventämishierarkia on hyvä työkalu kaupungeissa. Aina kaikkea luontoa ei voida säästää ja säästettäviä kohteita joudutaan priorisoimaan. Aina päätökset eivät ole olleet helppoja.
Yhdyskuntarakenteen tiiviyden, liikenteen ja monimuotoisuuden lisäksi kirjassa paneudutaan mm. vähähiilisyyteen, kaupungin elinvoimaisuuteen ja väestön vanhenemiseen – tämä on vääjäämätön suunta kaupungeissa.
Kaupunkirakenteen tiivistämiseen suhtaudutaan kirjassa melko varauksetta. Tiivistäminen on monimutkainen kysymys. Kirja pitää parempana, että kaupungeista rakennetaan tiiviitä ja luontoa säästyy jossain kaupungin ulkopuolella. Mutta kumpi on arvokkaampaa: luonto kaupungissa vai sen ulkopuolella? Samoin monet kaupunkia palvelevat toiminnot valtaavat alaa kaupunkien ulkopuolella, vaikka asutus pakkautuisikin tiiviisti kaupunkiin. Pinta-alaltaan vähenevä lähiluonto joutuu kasvavalle kulutukselle kaupungeissa, kun väki lisääntyy. Kaupunkivihreän merkitys korostuu ilmastomuutoksen edetessä.
Vaikka kirjassa on läsnä tietty vihreä politiikka, se antaa mielestäni hyvin yleiskuvan perusteluineen kaupunkien kehityksestä ympäristönäkökulmasta. Kirjan lähdeluettelo on melko suppea, ja olisin kaivannut enemmän lähdeviittauksia tekstiin. Kokonaisuutena kirja on hyvä ja ajatuksia herättävä lukukokemus. Kirja haastaa lukijaansa ajattelemaan – kaikista ajatuksista ei tarvitse olla samaa mieltä.
Pekka Hänninen
Kirjoittaja on ekologisesti kestävään rakentamiseen keskittynyt arkkitehti.
Kuvat teoksesta.
Kuinka rakennetaan vihreä kaupunki, Visio 2025. Paperiversio 257 s, 25 €.
Teos on ladattavissa myös sähköisesti osoitteesta:
https://ajatuspajavisio.fi