Pääkirjoitus

Suunnittelijoilla on aina vain enemmän mietittävää muuttuvassa yhteiskunnassa ja ilmasto-olosuhteissa. Laadukkaaseen suunnitteluun tarvitaan monialaista osaamista ja yli rajojen ulottuvaa ajattelua. Niin on helppo sanoa, mutta kun kiire on kova ja raamit ahtaat, suunnittelija ei aina pääse toteuttamaan itseään parhaalla tavalla.

Paineita tulee monesta suunnasta, ja tasapainoilun taito onkin suureksi eduksi sekä suunnittelussa että viranomaistoiminnassa.

Itse olen joutunut hiljattain töissäni tunnustelemaan rajanvetoa laadukkaan ja kelvollisen suunnittelun välillä sekä päättämään, millaisiin kompromisseihin olen vielä valmis kirjoittamaan nimeni alle. Siinä jos missä tulee oppineeksi sekä alasta että itsestään.

On uskallettava tehdä päätöksiä, mutta toisinaan niiden tekemiseen kuluu turhauttavan paljon aikaa ja selvitystyötä. Tutkimusten perusteella tehdyt suositukset ja ohjeet auttavat usein. Niihin on perusteltua nojautua, kun ei ole mahdollista itse syventyä aivan kaikkeen pohjia myöten.

Asuntosuunnittelua ohjaavat suositukset tuntuvat välillä liikaakin keskittyvän minimilaatuun.

Kenen ehdoilla asuntoja suunnitellaan, kysyy Matti Karjanoja esseessään. Hän vertaa uusien asuinkerrostalojen pohjaratkaisuja menneiden vuosikymmenten paremmin suunniteltuihin ja esittää myös ratkaisuja laatuongelmiin. Espoosta voi saada hyvin suunnitellun 60-vuotiaan kolmion metsänäkymin samalla hinnalla kuin tuliterän yksiön, jossa keittiö on eteisessä ja ainoa ikkunanäkymä on viereisen talon seinä.

Pekka Hänninen tuo keskusteluun asunnon ajallisen kestävyyden näkökulman. Kun rakennukseen on helppo tehdä muutoksia, siitä tulee pitkäikäisempi. Muuntojoustavuudesta on puhuttu jo pitkään, mutta kuinka hyvin siinä nykyarkkitehtuurissa onnistutaan?

Hännisen artikkelissa Karin Krokfors toteaa, että muunneltavuus ulottuu parhaimmillaan myös asuntojen seinien tuolle puolen, kuten Elävä talo -konseptissa. Konseptin ensimmäinen toteutettu asuinkerrostalo valmistui Helsingin Oulunkylään viime vuonna.

Anna Niemelä lähestyy asumista yhteisöllisyyden näkökulmasta. Talonvaltausliikkeestä alkunsa saanut Oranssi Asunnot pitää yllä ja kunnostaa purettavaksi aiottuja rakennuksia, joista on tullut vuokrakoteja nuorille. Kajaanissa uudenlaisen yhteisöllisyyden ajatusta on kehitelty pelillisyyden kautta arkkitehti Pedro Aibéon johdolla, jonka Gamified Cohousing-ajatuksin asukkaat ovat päässeet osallistumaan vanhan koulun kunnostamiseen asunnoiksi ja kunnossapitoon.

Toisessa artikkelissaan Anna Niemelä esittelee kirkon kulttuuriperintöstrategian, joka suosittelee seurakuntia välttämään rakennuskantansa ylikorjaamista ja purkamista. Väitän, että tämä ohjenuora olisi toimiva kaikille muillekin rakennuskannan kanssa tekemisissä oleville.

Laadukas asuinympäristö jatkuu tietysti myös seinien ulkopuolelle. Kaupunkivihreän on todettu lisävään viihtyisyyttä, mutta se auttaa myös ilmastonmuutoksen vaikutuksiin sopeutumisessa.

Tästä ja muista ilmastonmuutokseen varautumisen ja sen hillintään osallistumisen tavoista kertoo toisessa tämän numeron artikkelissaan Pekka Hänninen.

Marjut Kauppinen ja Lauri Jääskeläinen esittelevät Helsingin Kruunuvuorenrannan valotaidekokonaisuutta, jonka avulla paikan identiteetti vahvistuu.

Pian astuvat voimaan rakentamislain asettamat tietomallivaatimukset. Suunnittelijoiden on opeteltava tuottamaan toimivia malleja, eikä se kaikissa tapauksissa ole ollenkaan yksinkertaista. Kaleva Latvala kirjoittaa, kuinka Turun rakennusvalvonta on lähestynyt uudistusta.

Leena Salmelainen matkusti RTY:n johtokunnan mukana Rotterdamiin ja kertoo sieltä saaduista opeista matkakertomuksessaan.

Lauri Jääskeläinen kävi katsomassa elokuvia ArkRexissä ja esityksiä Valtio restauroi -seminaarissa. Molemmissa keskusteltiin olennaisista aiheista, joista Jääskeläinen kirjoittaa jutuissaan.

Kuosma vinoilee jälleen kerran nykyarkkitehtuurin muodille.

Kiitos kuluneesta vuodesta lukijoille, kirjoittajille ja kuvaajille sekä lehteä uutterasti tehneille taittajille, toimitusneuvostolle ja toimitussihteeri Saralle.