Petteri Orpon hallitusohjelman (2023) linjauksen mukaisesti edellisellä vaalikaudella hyväksyttyä rakentamislakia päätettiin muuttaa jo ennen lain voimaantuloa.
Erilaisten tilapäisten tapahtumarakenteiden turvallisuus ja vastuu herättävät aika ajoin keskustelua. Maaliskuussa 2002 järjestettiin Helsingin Kauppatorilla lumilautailutapahtuma, mitä varten pystytettiin tilapäinen hyppyrimäki.
Rakentamislaissa (751/2023) säädetyn päävastuullisen toteuttajan vastuun täsmentäminen oli eräs Orpon hallitusohjelmaan kirjatuista ja muutettavista seikoista. Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistuksen valmistelun poliittisesti vuonna 2018 käynnistyttyä oli rakentamisen vastuu ollut pysyvästi keskustelun kohteena.
Poliittisten suhdanteiden heilahtelut näyttäytyvät erinomaisen selkeinä rakentamisen vastuun sääntelypyrkimyksissä. Rinteen – Marinin hallitusohjelmaan sisältyi konkreettinen kirjaus: ”Rakentamisen toteutusvastuu säädetään pääurakoitsijalle. Tämä pitää sisällään vastuun rakennusvirheistä ja niiden korjaamisesta”. Kirjaus oli eräs vastaus kokonaisuudistuksen monipolvisen valmistelutyön esiin nostamaan huoleen ja tarpeeseen kiinnittää huomiota rakentamisen laatuun. Laajassa maankäyttö- ja rakennuslain toimivuudesta tehdyssä arvioinnissa vuosina 2012–14 arvioitiin vastuiden määrittämistä koskevan sääntelyn kaipaavan selvittämistä osana pyrkimystä parantaa rakentamisen laatua.[1]
Rakentamislaki terävöittää ja selventää rakennusvalvonnan roolia, tehtäviä ja sitä kautta myös vastuuta.
Päävastuullisen toteuttajan vastuusta luovuttiin
Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistuksen valmistelun yhteydessä pyydettiin rakentamisen säännösluonnoksista kahdella eri kyselyllä kommentteja. Toinen kyselyistä keskittyi rakentamisen lupajärjestelmään ja rakennusvalvonnan järjestämiseen. Rakentamisen vastuukyselyssä tarjolle asetettiin kolme eri vaihtoehtoa. Molempiin kyselyihin tuli kesällä 2020 yli 500 vastausta.[2]
Mikään vastuukyselyn kolmesta vaihtoehdosta ei kerännyt selkeää ja yksiselitteistä kannatusta. Vastuuseen lähdettiin hakemaan uutta ratkaisua. Syksyn 2020 aikana kommentoitavana ollut niin sanottu hybridimalli ei sekään saanut yli 600 vastaajalta riittävää hyväksyntää.
Hallituksen esitys (HE 139/2022 vp) sisälsi kuitenkin säännöksen päävastuullisesta toteuttajasta. Eduskuntakäsittelyssä ympäristövaliokunta korosti, kuinka rakennusvalvonnan tarkastukset ovat osa suhteutettua rakennusvalvontaa eikä viranomaisen tekemän tarkastuksen johdosta vastuu rakentamistoimenpiteen oikeellisuudesta siirry viranomaiselle. Ja edelleen: ”Vastuu rakentamishankkeen operatiivisesta valvonnasta kuuluu viime kädessä rakentamishankkeeseen ryhtyvälle, joka voi siirtää vastuuta päävastuulliselle toteuttajalle, sekä vastaavalle työnjohtajalle”.[3]
Hallituksen esitys rakentamislain muuttamiseksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi eli ns. rakentamislain korjaussarja (HE 101/2024 vp) päätyi toteuttamaan Orpon hallitusohjelman kirjausta päävastuullisen toteuttajan vastuun täsmentämisestä siten, että sitä koskeva sääntely poistettiin rakentamislaista kokonaan. Perustelut jäivät esityksessä niukoiksi, tai niitä ei oikeastaan juuri ollut. Vaikutusten arvioinnissa todetaan, että päävastuullisen toteuttajan toteutusvastuun kumoaminen poistaisi kotitalouksilta mahdollisuuden siirtää toteutusvastuuta yksityisoikeudellisella sopimuksella päävastuulliselle toteuttajalle ja varmistaa siten vastuullinen taho mahdollisten rakennusvirheiden osalta. Toisaalta kotitalouksille ei myöskään aiheutuisi kuluja päävastuullisesta toteuttajasta.[4]
Eduskuntakäsittelyssä hallituksen esitys päävastuullista toteuttajaa koskevien säännösten poistamisesta odotetusti pysyi. Ympäristövaliokunnan mietintöön jättivät oppositiosta viisi kansanedustajaa vastalauseen ja siihen liittyen lausumaehdotuksen, jonka mukaan päävastuullisen toteuttajan toteutusvastuuta koskeva pykälä tulisi palauttaa.[5]
Laki rakentamislain muuttamisesta annettiin 19.12.2024 (897/2024) ja päävastuullista toteuttajaa koskeva rakentamislain 95 § kumottiin, minkä lisäksi lukuisista pykälistä poistettiin maininnat päävastuullisesta toteuttajasta. Alun perin päävastuulliselle toteuttajalle osoitettuja tehtäviä siirrettiin muille toimijoille, kuten rakentamishankkeeseen ryhtyvälle ja vastaavalle työnjohtajalle.
Rakentamislaki selventää rakennusvalvonnan vastuuta
Päävastuullisen toteuttajan vastuu ei lähtökohtaisesti – ilman merkittäviä ja oikeusjärjestelmän perusteisiin asti ulottuvia muutoksia muussa lainsäädännössä – olisi voinut merkitä rakentamisen toteutuksesta koituvaa yksityisoikeudellista virhevastuuta julkiselle viranomaiselle. Edellisen hallituksen tahtotila rakentamisen laadun parantamiseksi kohdistui pääurakoitsijaan. Pääurakoitsijan vastuu on monimutkainen kokonaisuus, joka muodostuu osaksi pakottavasta yksityisoikeudellisesta lainsäädännöstä ja suureksi osaksi sopimusvastuusta. Rakentamisen vastuu määräytyy eri tavoin riippuen hankkeen laadusta, toteutusmuodosta (urakkamuodosta) ja sopimuksesta, tilaajasta (onko kysymyksessä kuluttaja vai juridinen henkilö) ja osin myös viranomaisen roolista.[6] Rakentamisen yksityisoikeudellinen sääntely on eri asia kuin julkiselle vallalle kuuluva vastuu. Toisaalta esim. Rakennusurakan yleisissä sopimusehdoissa (YSE 1998) viitataan rakentamiselle viranomaismääräyksissä asetettuihin vähimmäisvaatimuksiin. Määräysten minimin onkin usein sanottu olevan sama asia kuin lopputuloksen laatu.
Rakennusvalvonnan vastuun sisältö määräytyy viranomaiselle kuuluvien tehtävien kautta. Rakentamislaki terävöittää ja selventää rakennusvalvonnan roolia, tehtäviä ja sitä kautta myös vastuuta. Rakennusvalvonnan vastuuseen vaikuttavat rakentamisen luvitukseen tulleet muutokset, suunnittelijoiden ja työnjohtajien pätevyyden osoittamisen uusi sääntely sekä muuttuneet säännökset rakennustyön suorituksesta. Rakentamishankkeen vaativuutta koskeva uusi säännös (RakL 101 §) auttaa hahmottamaan viranomaisen suhteutetun toiminnan laajuutta (RakL 102 §).
Helsingin Töölönlahden tavaramakasiinien eteläosat tuhonnut tulipalo 5.5.2006 jäi arvoitukseksi. Palosta säilynyt osa purettiin vuonna 2018.
Yleinen etu
Rakentamislaissa yleinen etu julkisen rakennusvalvonnan lähtökohtana korostuu entisestään verrattuna maankäyttö- ja rakennuslakiin. Voi todeta, että rakentamislain koko idea ja sisältö perustuu tasapainon hakemiseen yleisen ja lähtökohtaisesti yksityisen edun kesken.
Hallituksen esityksessä todetaan, kuinka lupajärjestelmä on kompromissi eri suuntiin vievien tekijöiden välillä (HE 139/2022 vp s. 167–168). Toisaalta luvitusta halutaan keventää ja toisaalta tiukentaa. Jos hanke edellyttää viranomaislupaa, odotusarvona on, että viranomaiselle kuuluu lopputuloksesta ainakin jonkinasteista vastuuta. Viranomaistoiminnalta odotetaan sisällöllistä vaikuttavuutta ja lisäarvoa hankkeeseen. Toisaalta naapurusto odottaa, että hankkeeseen ryhtyvä noudattaa yhteiskunnan pelisääntöjä ja vastuullinen viranomainen ryhtyy tarvittaviin toimenpiteisiin, jos sääntöjä rikotaan.
Yhteiskunnalla on intressiä varmistua rakentamishankkeiden turvallisuuden ja terveellisyyden vähimmäistasosta. Rakennetun ympäristön esteettisellä laadulla ja viihtyisyydellä on yhteiskunnallista ulottuvuutta. Rakennettu ympäristö ja sen laatu on merkityksellinen tekijä ihmisen psykososiaalisen hyvinvoinnin kannalta, todetaan hallituksen esityksen perusteluissa. Myös monissa viimeaikaisissa tutkimustuloksissa on tultu samaan johtopäätökseen.[7]
Lupajärjestelmään kohdistuu paineita EU-oikeudesta sekä ilmastonmuutoksen torjunnan kautta. Ilman toimivaa lupajärjestelmää on vaikea vakuuttaa EU:n komissiota jäsenvaltioita velvoittavien monien vaatimusten täyttymisestä. Erityisesti tämä koskee rakennusten energiatehokkuuden vaatimuksia, ja myös sähköautojen latauspisteitä.
Rakentamislain 100, 101 ja 102 § muodostavat kokonaisuuden, jota vasten rakennusvalvonnan toiminta suhteutuu.
Rakennusvalvonnan tehtäviä koskeva perustava oikeusohje on rakentamislain 100 §:
”Kunnan rakennusvalvontaviranomaisen tehtävänä on yleisen edun kannalta valvoa kaavoituksen noudattamista sekä osaltaan huolehtia, että rakentamisessa noudatetaan, mitä alueidenkäyttölaissa tai sen nojalla säädetään tai määrätään rakentamistoiminnasta. Lisäksi kunnan rakennusvalvontaviranomaisen tehtävänä on yleisen edun kannalta valvoa tässä laissa tarkoitettua rakennustoimintaa sekä osaltaan huolehtia, että rakentamisessa noudatetaan, mitä tässä laissa tai sen nojalla säädetään tai määrätään. Rakennusvalvontaviranomaisen on huolehdittava rakentamista ja muita toimenpiteitä koskevien lupien käsittelemisestä sekä osaltaan valvottava rakennetun ympäristön ja rakennusten kunnossapitoa ja hoitoa siten kuin siitä säädetään. Kunnan rakennusvalvontaviranomaisen tehtävänä on myös huolehtia kunnassa tarvittavasta rakentamisen yleisestä ohjauksesta ja neuvonnasta.
Kunnan muiden viranomaisten osallistumisesta rakentamisen viranomaisvalvontaan sekä rakennussuunnitelmien kaupunkikuvallisen ja teknisen tarkastuksen järjestämisestä voidaan määrätä hallintosäännöllä.”
Hallituksen esityksessä todetaan, kuinka yleinen etu on sisällöltään joustava (HE 139/2022 s. 221). Rakentamisen kaikinpuolinen onnistuminen yksityiskohtia myöten ei voi olla julkisen vallan vastuupiiriin viime kädessä kuuluva kysymys. Rakentamista koskevat määräykset kuvastavat kulloinkin vallalla olevaa käsitystä siitä, mitkä ovat turvallisuuden ja terveellisyyden vähimmäisvaatimuksia. Viranomaiselle kuuluu osaltaan huolehtia, että näitä vähimmäisvaatimuksia noudatetaan. Keskeisiä kysymyksiä ovat suunnitelmien laatu ja rakennustyön toteutus ammattitaitoisesti ja suunnitelmien mukaisesti. Erityismenettelyn ja ulkopuolisen tarkastuksen käyttäminen tietyissä tilanteissa on tärkeää.
Rakentamishankkeen vaativuuden kriteerien avaaminen rakentamislain 101 §:ssä edistää tavoitetta pyrittäessä parempaan rakentamisen laatuun. Julkinen rakennusvalvonta voi suhteuttaa toimintaansa kohdennetummin ja suunnata voimavaroja kriittisiin hankkeisiin (HE 139/2022 vp s. 222). Kriteerien on tarkoitus toimia myös perustana, kun asetustasolla täsmennetään rakentamisen olennaisia teknisiä vaatimuksia.
Viranomaisvalvonnan laajuutta koskeva rakentamislain 102 § täsmentää edelleen jo vuoden 1989 uudistuksessa (557/1989) säädettyä suhteutetun valvonnan periaatetta. Valvontaa on tarkoitus kohdistaa entistä selkeämmin tapauskohtaisesti rakentamishankkeen vaativuusarvioinnin kautta. Silloin kun hanke on lain 101 §:n kriteerien pohjalta arvioitu vähemmän vaativaksi, voi viranomaisvalvonta olla selkeästi vähäisempää, todetaan lain perusteluissa (HE 139/2022 vp s. 223). Vaativissakaan hankkeissa viranomaisvalvonta ei voi olla kaikenkattavaa. Viranomaisvalvonta perustuisi laissa säädettyjen työnaikaisten katselmusten (RakL 112 §) ja tarkastusten (RakL 113 §) lisäksi sattumanvaraisiin tarkastuksiin. Viranomaisen havaitsemiin laiminlyönteihin on viranomaisen myös puututtava. Sattumanvaraiset tarkastukset toimivat ennen kaikkea eräänlaisena pelotteena, jonka uskotaan edistävän rakennustyön toteutuksen säännöstenmukaisuutta.
Rakentamislain 102 §:n 2 momentin ensimmäinen virke, jonka mukaan rakennusvalvontaviranomainen ei vastaa rakentamisen laadusta, rajaa rakentamisen virhe- ja vahingonkorvaustilanteita viranomaisen vastuupiirin ulkopuolelle. Säännös saisi lisää merkittävyyttä, mikäli jo useassa hallitusohjelmassa mukana ollut vahingonkorvauslain niin sanottu standardisäännös poistettaisiin. Vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n 2 momentin mukaan korvausvastuu julkisyhteisöllä julkista valtaa käytettäessä virheen tai laiminlyönnin johdosta aiheutuneesta vahingosta on vain, milloin toimen tai tehtävän suorittamiselle sen laatu ja tarkoitus huomioon ottaen kohtuudella asetettavia vaatimuksia ei ole noudatettu. Vaikka Orpon hallitusohjelmaan ei standardisäännön poistamista ole kirjattu, on oikeusministeriö sitä selvittänyt.[8] Ruotsissa vastaavan sisältöinen standardisääntö kumottiin vuonna 1990.
Rakennetun ympäristön esteettisellä laadulla ja viihtyisyydellä on yhteiskunnallista ulottuvuutta.
Milloin syytä terävöittää toimintaa
Sekä luvituksessa että työnaikaisessa valvonnassa rakentamislaki painottaa hankkeita, joilla on vaikutusta turvallisuuden, terveellisyyden ja ilmaston kannalta. Esimerkiksi korjaushankkeiden luvanvaraisuuden harkinnassa merkityksellistä on muun muassa, kohdistuuko korjaus ”vähäistä merkittävämmässä määrin” terveyshaitan poistamiseen vai voivatko korjaustoimenpiteet ”vaarantaa” rakennuskohteen terveellisyyden tai turvallisuuden tai onko korjaamisella ”merkittävää” vaikutusta kaupunkikuvaan, maisemaan tai kulttuuripiirteisiin (RakL 42.3 §).
Rakennusvalvonnalle kuuluu osaltaan huolehtia olennaisten teknisten vaatimusten saavuttamisesta rakentamisessa (RakL 100 §). Tämä näkyy myös oikeusohjeissa, jotka koskevat kolmessa ylimmässä vaativuusluokassa suunnittelijan ja työnjohtajan kelpoisuutta todettaessa (RakL 85 ja 89 §).
Lain joustava sääntely tuo toisaalta viranomaiselle vastuuta viranomaisen harkitessa muun muassa ne työvaiheet ja laajuuden, joilla on merkitystä rakentamisen hyvän lopputuloksen kannalta (RakL 105 §).
Laadunvarmistuksen (RakL 111 §), ulkopuolisen tarkastuksen (RakL 115 §) ja erityismenettelyn (RakL 116 §) vaatimista on tiukennettu. Lain näitä koskevien säännösten tarkoittamissa tilanteissa on viranomaisella velvollisuus em. menettelyjä käyttää. Harkinnan kautta voi viranomainen vaatia menettelyjä rakentamisen laadun varmistamiseksi muissakin kuin pakollisissa tilanteissa.
Ulkopuolinen tarkastus on vaadittava, jos:
1) rakentamisessa havaitaan tai epäillään tapahtuneen virhe tai laiminlyönti, jonka vaikutuksia tai korjaamista ei voida luotettavasti arvioida tai toteuttaa ilman ulkopuolista tarkastusta;
2) korjaus- ja muutostyössä havaitaan vaurioita ja rakenteita, joita ei ole suunnitelmissa huomioitu.
Rakentamishankkeeseen ryhtyvä vastaa ulkopuolisesta tarkastuksesta aiheutuvista kustannuksista.
Laadunvarmistusselvitys ja ulkopuolinen tarkastus ovat osa erityismenettelyä. Myös hakemuksesta sallittava asiantuntijatarkastus (RakL 114 §), joka täydentää rakennustyönaikaista viranomaisvalvontaa, voi olla osa erityismenettelyä. Vaikka erityismenettelyn edellyttäminen on riskillisiksi arvoiduissa tilanteissa pakollista, voi siihen turvautua myös hankkeeseen ryhtyvän ja hankkeeseen kytkettyjen suunnittelijoiden omastakin aloitteesta.
Laadunvarmistusselvitystä, ulkopuolista tarkastusta ja erityismenettelyjä voi – ja pitää – edellyttää osana lupapäätöstä, aloituskokouksessa tai rakennustyön aikana. Menettelyn osalta tulee ottaa huomioon hallintolain säännökset silloin kun vaatimus ei ole osa lupapäätöstä (HL 43 §).
Keskeneräistä rakennustyötä koskeva säännös (RakL 144 §) asettaa kymmenen vuoden takarajan saattaa rakennustyö tai muu toimenpide valmiiksi. Säännöksen turvin karsitaan ylipitkiä rakennustyömaita sekä pitämättömäksi jääviä loppukatselmuksia. Kymmenen vuoden määräajan umpeuduttua on rakennusvalvontaviranomaisen velvoitettava rakentamishankkeeseen ryhtyvä saattamaan työ loppuun tai ryhtymään muihin toimenpiteisiin, jotka terveellisyyden, turvallisuuden taikka ympäristölle aiheutuvan haitan tai häiriön vuoksi ovat tarpeen. Määräys kohdistetaan hankkeeseen ryhtyvään tai muuhun tahoon, jolla on oikeudellinen ja tosiasiallinen mahdollisuus toimenpiteen suorittamiseen. Rakennustyön loppuunsaattamista varten voi viranomainen pidentää määräaikoja enintään kolmella vuodella kerrallaan (RakL 77 §). Loputtomiin pidennyksiin ei ole enää syytä suostua. Viime kädessä rakennusvalvonta voi velvoittaa poistamaan kesken jääneen hankkeen (RakL 145 §).
Rakentamista koskevat määräykset kuvastavat kulloinkin vallalla olevaa käsitystä siitä, mitkä ovat turvallisuuden ja terveellisyyden vähimmäisvaatimuksia.
Viranomaisvastuun konkretisoituminen
Tyypillisiä julkiselle rakennusvalvonnalle vastuuta aiheuttaneita tilanteita on syntynyt, kun on tehty erilaisia hallinnollisia ja menettelyllisiä virheitä. On esimerkiksi myönnetty rakentamiseen lupa ilman tarvittavaa poikkeamista, laiminlyöty naapurikuuleminen, tehty virhe lupapäätöksen julkipanomenettelyssä tai erehdytty rakennuspaikasta.
Enemmän päätöksen sisältöön vaikuttavia virheitä ovat olleet muun muassa muinaismuistojen huomioimatta jättäminen tai luonnonsuojelun luontotyyppien tai lajien suojelun sivuuttaminen (RakL 191 §).
Muutoksenhaun kautta on usein voitu prosessuaalisia virheitä oikaista hallintotuomioistuimen toimesta. Näin on toistuvasti tapahtunut, kun esimerkiksi alkuperäisen päätöksen perustelut eivät ole täyttäneet lain vaatimuksia. Raskaammissa virhetilanteissa on toisinaan turvauduttu ylimääräiseen muutoksenhakuun, jolloin lainvoiman jo saavuttanut päätös on voitu joko kumota tai palauttaa asianomaiselle viranomaiselle uudelleen käsiteltäväksi.
Vahingonkorvauslain standardisäännös rajoittaa sitä, mistä julkisen vallan käytössä tapahtunut virhe tai laiminlyönti johtaa tuomioon korvauksista. Löytyy myös tapauksia, joissa kunta ja rakennustarkastaja on velvoitettu korvaamaan vahinko, kun toimen tai tehtävän laatu ja tarkoitus huomioon ottaen kohtuullisia vaatimuksia ei ole noudatettu.
Virkarikosten yhteydessä on kysymys rikosoikeudellisesta vastuusta. Virkarikoksista säädetään rikoslain 40 luvussa. Virkarikoksia ovat lahjusrikokset, virkasalaisuuden rikkominen, virka-aseman väärinkäyttäminen ja virkavelvollisuuden rikkominen.
Tunnetuimpia 2000-luvun tapauksia, joissa rakennustarkastaja on tuomittu virkarikoksesta, koskee Laukaan hevosmaneesin sortumaa 13.2.2013. Ydinkysymyksenä oli, kuinka laaja toimimisvelvollisuus syntyi rakennusvalvontaviranomaisille ELY-keskusten välittämistä ympäristöministeriön viesteistä. Viestit koskivat Laukaan hallia vastaavantyyppisten hallien kattosortumia ja Onnettomuustutkintakeskuksen pyyntöä välittää varoitus kunnissa olevien vastaavantyyppisten hallien omistajatahoille.
Korkein oikeus katsoi, että rakennusvalvonnalla oli ollut runsaasti aikaa, ammatillinen kyky ja tietotekniset mahdollisuudet ryhtyä etsimään toimialueella sijaitsevia, onnettomuusuhkailmoituksessa määriteltyjä halleja. Korkeimman oikeuden mukaan ei ollut tullut ilmi, että rakennusvalvonnan voimavarojen puute olisi estänyt vaadittavaan toimenpiteeseen ryhtymistä, vaikka voimavarojen riittämättömyydestä olikin selvitystä. Päätöksessään (KKO 2018:90) korkein oikeus toteaa:
”Jälkivalvontaan kuuluvaa tarkastamisoikeutta ei siis ole rajattu kunnossapitovelvollisuuden laiminlyöntitilanteisiin, vaan se on ulotettu myös säännöstenvastaiseen rakentamiseen. Tarkastamisoikeuden ja samalla velvollisuuden ulottaminen myös näihin tilanteisiin on ollut perusteltua, koska rakentamisen ennakollinen valvonta ei voi olla siten aukotonta, ettei myös rakentamisen turvallisuuden jälkivalvonnalle olisi tarvetta.”[9]
Rakentamisen vastuusta säädellään eri laeissa
Rakentamisen vastuulla on liittymäkohtia moniin eri lakeihin. Muun muassa seuraavat lait tulevat kysymykseen, kun tarkastellaan vastuun kokonaisuutta:
Rakentamislaissa säädetään julkisesta rakennusvalvonnasta ja sen tehtävistä. Korkeimman oikeuden tuomio KKO 2008:62 avaa rakennusvalvonnan roolia:
”Rakentamista valvoessaan kunta käyttää julkista valtaa. Viranomaisen toiminnassa ei niinkään ole kysymys rakentamisen hyvän laadun takaamisesta kuin siitä, että huolehditaan laissa säädettyjen ja lain perusteella määrättyjen velvoitteiden täyttämisestä. Keskeisessä asemassa viranomaisvalvonnassa ovat esimerkiksi rakentamisen kaavoituksenmukaisuus, rakennuksen terveellisyys, turvallisuus ja rakenteiden lujuus.”[10]
Julkinen rakennusvalvonta ei perustu sopimukseen, vaan siihen tehtävään, jonka lainsäätäjä on viranomaiselle antanut. Rakentamislaki on tietoisesti esimerkiksi lupakynnystä nostamalla rajannut tehtävää yleisen edun kannalta merkityksellisiin rakentamishankkeisiin. Suunnittelijoiden ja työnjohtajien pätevyyden arviointi tapahtuu jatkossa keskitetysti (Laki rakentamisen suunnittelu- tai työnjohtotehtävissä toimivien pätevyyden osoittamisesta, 812/2023). Rakennustyönaikainen viranomaisvalvonta suhteutuu entistä selkeämmin rakentamishankkeen vaativuuden kautta.
Rakentamislain 98 §:n säännös myötävaikutusvelvollisuudesta kannustaa rakentamishankkeen kaikkia osapuolia tekemään yhteistyötä rakentamisen laadun parantamiseksi ja luomaan edellytykset rakentamishankkeen laadukkaalle toteuttamiselle.
Lauri Jääskeläinen
Varatuomari, valtiotieteiden maisteri.
Kuvat: Lauri Jääskeläinen
[1] Ympäristöministeriö: Arviointi maankäyttö- ja rakennuslain toimivuudesta 2013. Suomen ympäristö 1/2014, s. 204–207.
[2] Lauri Jääskeläinen: MRL-uudistus etenee. RY Rakennettu Ympäristö 3/2020, s. 58–60.
[3] YmVM 27/2022 vp, s. 12–13.
[4] HE 101/2024 vp, s. 21.
[5] YmVM 15/2024 vp.
[6] Kirsi Martinkaupin kommentaariteoksessa on julkaistu Lauri Jääskeläisen ympäristöministeriössä vuonna 2020 kirjoittama taustamuistio rakentamisen vastuukysymyksistä. Muistiossa on käsitelty vastuun eri muotoja ja ulottuvuuksia. Martinkauppi, K, (2024): Rakentamislaki. Alma Talent, s. 543–551.
[7] Esim. Noora Kauppinen: Biofiilinen suunnittelu – rakennetun ympäristön yhteys ihmisen terveyteen ja hyvinvointiin. Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu / Kandidaatintyö, 2023. Ks. myös Kaj Nyman (2023): Arkkitehtuuri, käyttäjän taide. NTAMO Helsinki.
[8] Oikeusministeriö: Julkisyhteisön vahingonkorvausvastuu. Oikeusministeriön työryhmän mietintö 2023:4.
[9] RY Rakennettu Ympäristö 1/2019, s. 64–66.
[10] Lauri Jääskeläinen: Rakennustarkastuksen vastuu kiristyy. RY Rakennettu Ympäristö 3/2008, s. 56–58.