Kiertotalousajattelu ja luonnonarvomarkkina haastavat vakavasti nykyisen tavan käyttää metsävaroja. Metsät ovat Suomen tärkein luontopääoma. Tätä nykyä Suomen metsien käyttö perustuu luonnonvaraa mittavasti hyödyntävään talousmalliin, joka johtaa luonnon köyhtymiseen. Suomen luonnon köyhtymisen suurin syy onkin metsien talouskäyttö.
Kiertotaloudessa ei tuoteta jatkuvasti lisää uusia tuotteita, vaan käytössä olevia materiaaleja hyödynnetään niin pitkälle kuin mahdollista. Puurakentamisen lisääminen edistäisi metsäsektorin arvonlisää ja olisi hyväksi ilmastolle.
Luonnonarvomarkkina on yksi ratkaisu metsäluonnon monimuotoisuuden turvaamiseen. Monimuotoinen luonto luo vakautta sekä metsän elämälle, ihmisille että myös metsätaloudelle ja lopulta myös metsäteollisuudelle.
Mikä on ongelma?
Kiertotalousajattelun mukaan vähemmästä pitäisi saada aikaan enemmän. Metsien hakkuut ovat kuitenkin lisääntyneet vielä 2000-luvullakin 60 miljoonasta kuutiosta nykyiseen noin 70–80 miljoonaan kuutioon.
Tämä on johtanut metsäluonnon köyhtymiseen ja metsien hiilinielujen heikentymiseen. Nämä ovat metsätalouden haitallisia ulkoisvaikutuksia, joille ei olla onnistuttu vielä asettamaan hintaa. Metsät tuottavat puun lisäksi myös muita ekosysteemipalveluita, kuten vesien puhdistusta ja mahdollisuutta virkistäytyä. Metsien käytöstä päätettäessä ne ovat jääneet kuitenkin sivurooliin, sillä heikentämisellä ei ole hintaa.
Suomen metsissä on puuta mutta luonto on köyhtynyt.
Heikkenevä luonnon tila on varsin suoraa seurausta ekstraktiivisen mallin omaksumisesta, jonka lähtökohtana on tehokas puuntuotanto. Niin kauan kuin luonnolla ei ole hintaa eikä sen tuhoamisesta joudu maksamaan, luonnon arvojen huomiointi jää hyvän tahdon varaan. Sitäkin toki löytyykin jossain määrin jokaiselta ihmiseltä, mutta mittakaavakysymys on ratkaiseva. Niin kauan kuin taloudelliset kannustimet ohjaavat puuraaka-aineen käyttöön eikä sääntely turvaa luonnon kannalta oleellisia prosesseja, hyvä tahto ei lopulta kauas kanna.
Toistaiseksi mikään hintamekanismi ei ohjaa metsien käyttöä luonnonarvojen osalta. Metsäalalla on totuttu siihen, että uhanalaisten lajien elinympäristöt saa hakata. Niitä hävitetään hakkuissa jatkuvasti, eikä niiden tuhoamista ei ole juurikaan sanktioitu. Vähäisten sanktioidenkin osalta on totuttu, ettei niistä tosiasiassa joudu korvausvelvollisuuteen.
Metsien hakkuut ylittävät nykyisin myös puuntuotannollisen kestävyyden rajat muutamilla alueilla. Kaakkois-Suomessa metsiä on hakattu niin paljon, että se vaarantaa jo metsäteollisuuden toimintaedellytyksiä alueella, kun näillä hakkuutasoilla puuntuotantokaan ei ole enää kestävällä tasolla.
Metsätalous ei voi pidemmän päälle perustua luonnonvarojen tuhlailevaan käyttöön.
Miten kiertotalous voi ratkaista ongelmaa?
Kiertotalouden omaksuminen lähtökohdaksi on välttämätöntä, jotta ilmastonmuutoksen ja luonnon köyhtymisen haasteet voidaan ratkaista. Kiertotalousajattelun mukaan puun kaikki osat on syytä hyödyntää tarkasti ja tehdä niistä mahdollisimman korkean jalostusasteen tuotteita. Puukuitupohjaiset tuotteet voidaan kierrättää ja lopuksi vielä hyödyntää bioenergian tuotannossa.
Tällä hetkellä suurin osa, 60 %, metsästä hakatusta puusta päätyy kuitenkin energiaksi. Lisäksi siitä osasta, joka menee materiaalikäyttöön, suurin osa menee lyhytikäisiin tuotteisiin, kuten vessapaperiksi ja pakkauskartongiksi. Pitkäikäisiin tuotteisiin, kuten puurakentamiseen, päätyy vain hyvin pieni osa metsistä hakatusta puusta. Sahatavarastakin huomattava osa käytetään pikemminkin lyhyen aikaa käytössä oleviin rakennustelineisiin kuin itse rakennuksiin.
Myös metsäsektorin arvonlisä on vähentynyt viime vuosina. Aiemmin paperin tuotanto oli isossa roolissa mutta sen kysynnän väheneminen on johtanut paperikoneiden alasajoon ja sellun, joka on siis puolivalmiste, viennin huomattavaan lisääntymiseen.
Kiertotaloudessa huomio kiinnittyy myös sivuvirtoihin. Metsätalouden sivuvirrat ovatkin jo varsin tehokkaassa käytössä. Mutta millaisessa käytössä? Valtaosa sivuvirroista menee nykyisin energiakäyttöön. Kiertotalous haastaa ohjaamaan myös sivuvirtoja korkeamman lisäarvon tuotteisiin. Siellä onkin huomattava mahdollisuus tuotekehittelyyn ja lisäarvon kasvattamiseen.
Metsäteollisuudessa tutkimuksen ja kehitystyön osuus yrityksen liikevaihdosta on muihin toimialoihin verrattuna pientä. Siksi katseet kohdistuvatkin muihin toimialoihin, jotka kannustavat ja ohjaavat puun käyttöä niin, että arvonlisä kasvaa ja vähemmästä materiaalista saadaan enemmän hyötyä.
Puurakentaminen on erinomaista puun käyttöä
Kun puu päätyy korkeampaa lisäarvoa luoviin kohteisiin, siitä hyötyy koko yhteiskunta.
Puurakentamisen lisääminen on hyväksi paitsi metsäsektorin arvonlisän näkökulmasta, myös ilmaston kannalta, tietyin sivuhuomioin. Lisähakkuita ei voi ilmastosyistä perustella puurakentamisen lisäämisellä vaan puurakentamiseen kannattaakin ohjata puuta suhteessa enemmän. Puurakennuksessa puun sitoma hiili pysyy pois ilmakehästä, mikä on tietysti ilmastonmuutoksen hillitsemisen kannalta parempi juttu kuin vaikkapa rakennustelineinä käytetty sahatavara, joka poltetaan parin vuoden sisään.
Puuta käyttävät toimijat kohtaavat kuitenkin melkoisen haasteen metsien käyttöön liittyvien kestävyyshaasteiden edessä. Voiko suomalaista puuta kutsua ympäristöystävälliseksi, kestäväksi, vastuulliseksi tai ekologiseksi? Vastaus on: ei voi. Tämä on EU-oikeuden nojalla kiellettyä. Se ei tosin koske pelkästään puuta vaan kaikkia muitakin ympäristöä koskevia markkinointiväittämiä.
Voiko suomalaista puuta kutsua ympäristöystävälliseksi, kestäväksi, vastuulliseksi tai ekologiseksi? Vastaus on: ei voi.
Mitä puun käytön kestävyydestä saa sanoa?
Ympäristöä koskevat väittämät keskusteluttavat yrityksissä. Moni yritys pohtii viherpesusyytösten pelossa, mitä saa enää sanoa. Ympäristöväittämät ovatkin varsinaisessa murroksessa. Väittämiä koskeva valvonta ja sääntely on tiukentunut ja toisaalta entistä valveutuneemmat kuluttajat haastavat yritysten vastuullisviestintää.
Asianmukaiset ympäristöä koskevat väittämät pohjautuvat aina todellisiin toimenpiteisiin luonto- ja ilmastovaikutusten vähentämiseksi. Väittämä on vain se yleisölle näkyvä osa yrityksessä tehdyistä toimenpiteistä. Oleellista on yritysten luonto- ja ilmastovaikutusten tunnistaminen ja vastuunkanto yhteisestä luontopääomasta.
Yritysten ympäristötyön tulee perustua lievennyshierarkiaan. Sen perusajatus on, että aivan ensiksi pitää välttää haittoja niin pitkälle kuin mahdollista, seuraavaksi haittoja tulee vähentää suorin toimin ja vasta viimeisenä keinona voidaan turvautua hyvitystoimiin.
Lievennyshierarkia:
1. Haittojen välttäminen niin pitkälle kuin mahdollista
2. Haittojen vähentäminen suorin toimin
3. Hyvitystoimet eli kompensaatio
Siirtymä kumoutumisväittämistä totuudenmukaisempiin, vastuunkantoa kuvaaviin väittämiin on käynnissä, ja edelläkävijät kaipaavat tukea pysyäkseen mukana muutoksessa. Aiheesta kerrotaan tarkemmin Compensate-säätiön oppaassa: Mitä saa sanoa? Opas yrityksille ilmasto- ja luontoväittämien käyttämisestä ja toimista vastuullisten väittämien takana. https://compensatefoundation.org/mita-saa-sanoa/
Miten puumateriaalin vastuullisuudesta voi viestiä?
Yleisiä ympäristöä koskevia väittämiä saa esittää vain, jos väite perustuu viralliseen ympäristömerkkijärjestelmään. Suomen metsissä on tällä hetkellä käytössä kaksi metsänhoitoa koskevaa standardia: PEFC ja FSC. FSC on luonnon kannalta huomattavasti vahvempi standardi. Senkään ei voi väittää suoraviivaisesti turvaavan metsäluonnon monimuotoisuutta, mutta se kuitenkin edistää selvästi tavoitetta verrattuna tavanomaiseen metsien käsittelyyn.
PEFCin osalta sen sijaan on varsin vahva näyttö sille, että sitä koskevat vastuullisuusväittämät eivät ole perusteltuja. PEFCin markkinointimateriaaleissa sanotaan seuraavaa: ”Sertifiointi osoittaa, että metsiä hoidetaan ekologisesti, sosiaalisesti, taloudellisesti ja kulttuurillisesti kestävällä tavalla.” PEFCillä on sertifioitu 90 % suomen metsistä, ja metsäluonnon monimuotoisuus heikkenee siitä huolimatta. Lisäksi Ely-keskukset (valvova viranomainen) irtautuivat sertifikaattityöstä, sillä se ei katso sertifikaatin täyttävän oleellista ympäristölupaustaan.
Miten metsien käytön kestävyyttä voi edistää?
Metsäluonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi tarvitaan lisää suojelualueita ja parempaa metsien talouskäyttöä.
Vanhojen ja luonnontilaisten metsien suojelu erityisesti valtion mailla on erittäin vahvasti perusteltua. Kansalaiset toivovat luonnon monimuotoisuuden turvaamista, ja voivat edellyttää valtion toimivan tähän suuntaan. Valtion vanhojen metsien päätyminen hakkuisiin aiheuttaa konflikteja ja sen myötä huomattavia haasteita metsätalouden hyväksyttävyydelle.
Tuoreen selvityksen mukaan valtion metsien suojelu tuottaa huomattavan suurta hyötyä kansantaloudelle. Tieteellisten kriteerien mukaan valtion mailla on noin 100 000 hehtaaria suojelemattomia vanhoja ja luonnontilaisia metsiä. Selvitys kertoo, että näiden metsien suojelun yhteiskunnallinen nettohyöty vuoteen 2050 mennessä olisi jopa satoja miljoonia euroja.
Valtion metsien suojelusta on hyvä lähteä, mutta se ei yksinään riitä luonnon monimuotoisuuden turvaamiseen, sillä suurin osa Suomen metsistä on yksityisten henkilöiden omistuksessa. Suomen metsien taloudelliseen hyödyntämiseen tarvitaankin kokonaan uudenlaisia malleja, jotka palkitsevat luonnonarvojen sekä hiilinielujen ja -varastojen säilyttämisestä.
Joka neljäs metsälaji tarvitsee kuollutta puuta jossain vaiheessa elämäänsä.
Luonnonarvomarkkina kehittyy nopeasti
Meidän on onnistuttava luomaan taloudellinen arvo sille, että luonto saa olla luontoa. Luonnonarvomarkkina on yksi ratkaisu, jossa luodaan mekanismi luonnon arvon hinnoitteluun. Tämä tekee kannattavaksi luonnonarvojen säilyttämisen. Nykymallissa liiketoiminta perustuu enemmän tai vähemmän niiden tuhoamiseen.
Luonnonarvomarkkinassa on tällä hetkellä käytössä vapaaehtoinen ekologinen kompensaatio, mutta jo ensi vuonna tulee uutta sääntelyä, joka mahdollistaa luonnonarvomarkkinan laajentamisen yritysten vastuunkantoon laajemmin. Tämä on hieno uutinen, sillä meillä on jo olemassa mittaristo, jolla luonnonarvoa mitataan. Tätä kutsutaan luonnonarvohehtaariksi. Lisäksi viranomainen on laatinut rekisterin, joka tekee luonnonarvohehtaarien kaupasta virallisen ja pysyvän ja näin ollen varmistaa markkinan uskottavuuden.
Luonnonarvojen huomioiminen taloudellisessa toiminnassa on se suunta, johon ollaan jo menossa, vaikka hintamekanismit vielä puuttuvatkin. Nyt kuitenkin jo EU-taksonomia ja yritysvastuusääntely edellyttävät tiettyä tasoa luontovaikutusten osalta, vähintään DNSH (Do no significant harm
-periaate). Luontoa koskevat toimet ja niiden laiminlyönnit vaikuttavat jo pörssikursseihin ja lainan saantiin.
Metsänomistajalle luonnonarvomarkkina luo monipuolisempia mahdollisuuksia tulonmuodostukseen. Metsän arvo -palvelu tukee metsänomistajaa luonnonarvojen paikallistamisessa ja auttaa niiden turvaamisessa metsätaloustoimien yhteydessä. https://www.metsanarvo.fi/
Metsänomistaja haluaa säilyttää tämän metsän, jonne tuo mielellään tuttuja retkelle. Metsän arvo -palvelun mukaan tämä metsä on luonnoltaan arvokkaimmassa, viiden tähden luokassa.
Kun tämä malli nousee vanhan ekstraktiivisen mallin ohi, se tarkoittaa todella isoa muutosta. Puuta käyttävän teollisuuden on vastedes mahduttava luonnon kantokyvyn rajoihin.
Luonnon turvaaminen on myös paikallinen ja aluetaloudellinen kysymys. Siinä missä ilmastokysymykset ovat globaaleja, suomalainen luonto voidaan turvata vain Suomessa. Luonnon huomioiminen on myös edellytys sille, että puuta riittää käytettäväksi myös tulevaisuudessa erilaisiin tarpeisiin.
Annukka Valkeapää
Valtiotieteiden tohtori.
Compensate-säätiön toiminnanjohtaja.
Kuvat: Photoverk / Antti Verkasalo.