HARRI AAVAHARJU

Tekniikka on kaunista, ainakin kun se ei näy

Rakentamisen laadukasta ja kaunista lopputulosta ihailtaessa unohtuu, että se on usein vaatinut arkkitehdin ja erityissuunnittelijoiden yhteistyötä.

Sanomatalo.

Arkkitehdin tehtäviin kuuluu rakennuksen ulkomuoto pienimpiä yksityiskohtia myöten. Rakennuksen käyttötarkoituksen mukaan arkkitehti saattaa joutua kysymään apua jonkin yksityiskohdan ratkaisemiseksi LVI-suunnittelijalta. Joskus arkkitehti on tehnyt ratkaisut omassa päässään.

Sanoma-talo–Kiasma–Musiikkitalo

Helsingin ydinkeskustassa sijaitsee Insinööritoimisto Granlundin suunnittelukohteiden Bermudan kolmio, jonka kulmat ovat Sanomatalo, Kiasma ja Musiikkitalo. Kaikki ovat olleet haastavia kohteita, joissa arkkitehtuuri ja talotekniikka on yhdistetty hienolla tavalla palvelemaan lopputulosta. Kohteissa on LVI-tekniikka piilotettu niin, ettei nykyään rakennuksissa liikkuville tule mieleen miettiä, miten kaikki on saatu toimimaan.

Vuonna 1995 Sanomatalon arkkitehtikilpailun voitti Jan Söderlundin ja Antti-Matti Siikalan läpikuultava lasiluomus, joka oli kansainvälisen lasiarkkitehtuurisuuntauksen edelläkävijä Suomessa. Runsaalla lasin käytöllä julkisivussa korostettiin talon avoimuutta ja keveyttä.

Julkisivujen lasiratkaisut tuli ratkaista siten, että tilat ovat toimivia ja käytettäviä. Kilpailun ratkettua heräsi kysymys, onko tällaisen rakennuksen toteuttaminen Suomessa ylipäätään mahdollista.

Myös rakennusvalvontaa varten jouduttiin laatimaan runsaasti energiaselvitysyksiä, koska Suomen rakennusmääräykset eivät tuolloin tunteneet kokonaan lasista tehtyjä julkisivuja. Asia osoitettiin laskelmilla ja käytännössä tavoitekulutuslaskelmat ovat osoittautuneet oikeiksi. LVI- suunnittelijan laatimat tekniset laskelmat mahdollistivat erikoisen ratkaisun, joka edelleen tänä päivänä herättää ihmetystä ja ihailua. Sanomatalo valmistui vuonna 1999.

Kiasma voitti kansainvälisen arkkitehtuurikilpailun, johon osallistui 516 työtä. Toteutettavaksi valittiin yhdysvaltalaisen Steven Hollin Chiasma, joka tarkoittaa hermojen risteystä ja sille oli helppo antaa suomenkieliseksi nimeksi Kiasma. Palkintolautakunta totesi perusteluissaan: Rakennus on salaperäisesti veistosmainen kappale. Julkisivujen materiaalivalinnat ovat ennakkoluulottomia. Rakennus on teknisiltä ratkaisuiltaan monipuolisesti mietitty ja ansiokkaasti esitetty. Erikoismaininnan arvoista oli, että Mannerheimin ratsastajapatsas sai jäädä paikalleen.

Steven Holl toimi New Yorkissa ja toteutussuunnittelusta vastasi hänen yhteistyökumppaninsa Juhani Pallasmaan arkkitehtitoimisto Suomessa.

Kiasman suunnittelun lähtökohtana oli, että tekniset laitteet eivät saa olla näkyvissä. Näyttelytilojen lämpö- ja kosteusolosuhteiden hallinnalle asetettiin tiukat vaatimukset. Lisähaasteita ilmastoinnin suunnittelun toi Kiasman sijainti Helsingin keskustassa, mikä vaati tehokasta suodatusta. Suunnittelussa tehtiinkin paljon selvityksiä ja simulointeja olosuhteiden ja energiatalouden taloudellisuuden varmistamiseksi. Yhteydenpito tapahtui vielä siihen aikaan faksilla ja puhelimella.

Kaikki tekniikka onnistuttiin saamaan piiloon, ja se on näkymättömissä näyttelyvierailta. Kiasman kahteen suuntaan kaarevan rungon ymmärtäminen ilman 3D-mallia ei ollut kuitenkaan aivan helppoa. Työtä aloitettaessa tasopiirustuksia tulkinnut ilmanvaihtourakoitsija kertoi, että 15 asteen kanavamutkat eivät kuuluneet tarjoukseen. Työselityksestä löytyi kuitenkin lause, jossa kerrottiin, että tällaisia kulmakappaleita sijaitsee viiden metrin välein. Asennukset onnistuivat eikä lisälaskun mahdollisuutta syntynyt. Nykyään tietomallipohjaisesti suunnitellussa kohteessa ei tällaista ongelmaa pääsisi syntymään. Kiasma avattiin 1998.

Musiikkitalon suunnittelusta järjestettiin kaksivaiheinen kansainvälinen arkkitehtikilpailu, jonka voitti LPR arkkitehdit OY teoksellaan A mezza voce. Rakennuspaikka olemassa olevien julkisten rakennusten keskellä lisäsi haastetta. Julkisen projektin insinöörisuunnittelusta järjestettiin myös kilpailu, jossa edellytettiin, että suunnittelussa tullaan hyödyntämään tietomallinnusta mahdollisimman laajasti. Granlund valittiin suunnittelijaksi vankan tietomallinnuskokemuksensa perusteella. Musiikkitalon projektia voidaan pitää tietomallinnuksen ammattikouluna. Aikaisemmin oli kehitetty työmenetelmiä, joita tietomallipohjainen suunnittelu tulisi tarvitsemaan. Musiikkitalon tapauksessa nämä opit siirrettiin oppikirjasta käytännön tasolle. Prosessi oli vaiherikas ja raskas.

Mallinnus toteutettiin tietomallinnusohjeen mukaisella mallinnustarkkuudella, joka oli noin 5–20 cm. Suunnittelussa 3D-mallin tarkkuustasoa nostettiin. Verkostojen mallinnus nousi siis sellaiseen arvoon, jota ei oltu aikaisemmin muissa vastaavan kokoluokan kohteissa vielä nähty. Syynä olivat ahtaat tilat. Mallin tarkkuustasoa oli nostettava, jotta kaikki järjestelmät saatiin yleensä mahdutettua kohteeseen, vieläpä siten että järkevät huoltoreitit säilyvät.

Tekniset tilat ovat tämän tyyppisessä kohteessa säännöllisesti liian pieniä. Suuret ilmamäärät ja matalat äänitasot vaativat väljästi mitoitettuja ilmankäsittelykoneita ja kanavistoja. Ajat olivat siis muuttuneet: enää ei suunnittelijalta tilata leikkausta jostain kohdasta vaan työmaa hakee tarvittavan tiedon itse mallista.

Kohteen opetus tietomallimielessä on ollut, että projektiryhmän yhteistyön merkitys tulee kasvamaan. Eri suunnittelijoiden on tunnettava toistensa suunnittelumenetelmät, jotta päästään hedelmälliseen lopputulokseen. Kaikkien suunnitelmien tulee olla tietomallipohjaisia, ja mallin ja 2D-piirustuksen on täsmättävä keskenään.

Kiasma.

Sanomatalo.

Temppeliaukion kirkko

Konserttisalien ja kirkkojen olosuhteiden hallintaan tarvitaan suuret ilmamäärät. Sisäänpuhallusilma tulee saada oleskelualueelle vedottomasti ja äänettömästi. Temppeliaukion kirkossa sisäänpuhallus toteutettiin salin takaosassa olevan lehterin kautta. Arkkitehti Timo Suomalainen kertoi, että lehteri oli alun perin istuinpaikkoja lisäävä rakennelma, joka samalla erotti eteisen ja salitilat toisistaan. LVI-suunnittelijan ehdotuksesta se sai suunnittelun edetessä tehtävän toimia valtavan kokoisena raittiin ilman saliin puhaltavana elementtinä. Näin vältyttiin säleikköjen ja kanavien sijoitusongelmalta. Arkinen tekniikka ei häiritse salitilan atmosfääriä. Lehteristä tuli lopulta kaikkien suunnittelijoiden hyvän yhteistyön taidonnäyte.

Granlundin toimiston laatimassa laiteselvityksessä todetaan, että sisäänpuhalluslaitteiden sijoituksella pyritään estämään vedon tunne. Selvitys toteaa kuitenkin viisaasti: ”Tosin kynttilöiden lepattamista ei tässä tilassa pystytä kokonaan välttämään, sillä jo yksinomaan ovien aukaiseminen saattaa tämän aiheuttaa”. Kohde valmistui 1969.

80-luvun puolessa välissä Temppeliaukion kirkko oli noussut suosituksi matkailukohteeksi. Yleisölle tarkoitetut WC:t olivat unohtuneet alkuperäisestä suunnitelmasta. Alkoi selvittely, miten ne voidaan toteuttaa muun toiminnan häiriintymättä.

Sisäänkäynnin vasemmalla puolella oli kapea käytävä, jota oli mahdollista leventää, sillä Timo Suomalaisen alkuperäisessä suunnitelmassa oli louhintaa tehty riittävän reilusti. Yleisö-WC:t ja niiden tarvitsema talotekniikka saatiin toteutettua näppärästi, muistelen projektissa vuonna 1985 mukana olleena.

Temppeliaukion kirkko.

Kuopion Musiikkikeskuksen konserttisali

Kuopion Musiikkikeskuksen suunnittelu käynnistyi 1980. IV-suunnittelijana toimi insinööri Ben-Roger Lindberg Insinööritoimisto Granlundilta. Konserttisalien sisäpuhallus oli siihen asti tapahtunut samalla periaatteella kuin Temppeliaukion kirkossa.

Joissakin saleissa (esim. Finlandia-talo) puhallus tapahtui istuimen alta lattiasta, mutta se ratkaisu aiheutti vetoa nilkkoihin. Markkinoille oli tullut tuolin selkänojasta tapahtuva sisäänpuhallusratkaisu. Lopullista ratkaisua kehitettiin yhteistyössä arkkitehti Raimo Savolaisen kanssa. Tuolista tehtiin mallikappale, joka testattiin VTT:n laboratoriossa. Ilmavirtojen säätämiseksi tuolin selkänojaan asennettiin kumiset suuttimet ja testeissä saavutettiin haluttu lopputulos.

Helsingin Sanomien pelätty musiikkikriitikko Seppo Heikinheimo kehui salin akustiikkaa erääksi Suomen parhaista kritiikissään avajaiskonsertista vuonna 1985: ”Salin vaaleanruskeiden punapyökistä tehtyjen paneeleiden väri tekee miellyttävän vaikutuksen heti sisään astuessa ja konsertin edistyessä huomaa arvostavansa hyvää ilmanvaihtoa. Raitista ilmaa tulee edessä olevan selkänojan aukoista. Sanalla sanoen fantastisen hieno musiikkitalo”.

Kuopion Musiikkikeskus.

Storyvillen puistoterassi

Eduskuntatalon puisto ravintola Storyvilleä vastapäätä suorastaan vaati terassin rakentamista. Arkkitehti Jari Häkkänen kertoi laatimistaan suunnitelmista: ”Aurorankadun ja graniittisen peruskallion suojaiseen notkelmaan mahtuu lähes 200-paikkainen ulkoilmaravintola. Soittolava ja anniskelukioski saavat arvokkaan paikan vaatiman ulkoasun”.

”Pääsuunnittelijana” toimi ravintoloitsija Jorma Railonkoski, jonka ideat Jari siirsi rakennuslupamateriaaliksi ja havainnekuvaksi. Yhtenä kappaleena paikalleen nostetun kioskin koko ja ympyrämuoto määräytyi kuorma-auton leveyden perusteella. Tilaan mahtui kaksi wc:tä, siivouskomero ja anniskelutiski vesipisteineen. Ilmanvaihdoksi riitti pelkkä koneellinen poisto. Sijainti asetti vaatimuksia rakennuksen muotokielelle ja materiaalille. Corten-teräs oli huoltovapaa ratkaisu. Terassista on tullut pysyvä keidas ilahduttamaan Helsingin kesäistä katukuvaa.

Storyville.

Sunilan Aalto-kodit

Vierailin Hamina Tattoossa, ja majoitus järjestyi Air B&B:n kautta Sunilaan ja siellä Mäntylä-rakennuksessa sijaitsevaan kaksioon. Kaksion sisustuksesta ja vuokraisännästä saisi laadittua kokonaisen artikkelin, mutta tässä keskitytään asunnon ilmanvaihtoratkaisuun. Alkuperäisessä asunnossa oli vain WC, ei siis suihkua. Yhteiset pesutilat sijaitsivat kellarissa. Rakennuksessa oli painovoimainen ilmanvaihto ja poistoventtiileitä oli kolme.

WC-tilan väliseinä keittiötä vasten oli purettu. Uusi seinä oli tehty lasitiilistä, jotka sopivat erinomaisesti asunnon yleisilmeeseen ja muuten seinien valkoiseen värimaailmaan Aallon henkeä kunniottaen. Uusi seinäjärjestely ei muuttanut ilmanvaihdon toimintaa. Hauska ratkaisu oli kaappien oviin aikanaan lovetut aukot ala- ja yläosaan ilmanvaihtoa varten.

Sunilan kylpyhuone.

Summa summarum!

Hyvin suunniteltu rakennus on paitsi kaunis, myös toimiva. Ratkaisuilla taataan sukupolvien yli kestävä elinkaari.

Harri Aavaharju
LVI-insinööri.

Kuvat: Jussi Tiainen, Harri Aavaharju, Jari Häkkänen, Matti Koljonen ja Suvi Kiviniemi.
Skannatut kuvat kirjasta: Insinööritoimisto Olof Granlund Oy, Suomalaisen talotekniikan suunnittelua vuodesta 1960.