Korkeatasoisilla kuvapainotteisilla arkkitehtuurikirjoilla ansioituneet Sirkkaliisa ja Jari Jetsonen ovat työstäneet näyttävän teoksen Eliel Saarisen (1873–1950) julkisista rakennuksista.
Jetsosen pariskunnan laajan tähänastisen tuotannon ytimen muodostavat lukuisat kirjat Alvar Aallon arkkitehtuurista. Kukin Aaltoa esittelevä kirja on keskittynyt tiettyyn rakennustyyppiin, kuten Aallon suunnittelemiin kirkkoihin, kirjastoihin, asuntoihin jne. Sama logiikka jatkuu Eliel Saarisen kohdalla. Museovirastossa päivätyönsä tehnyt Sirkkaliisa Jetsonen vastaa teksteistä, ja pienoismallirakentajana ja valokuvaajana tunnetuksi tullut Jari valokuvista.
Teos esittelee yhteensä 20 Eliel Saarisen vuosina 1900–1950 suunnittelemaa, julkiseksi luokiteltavissa olevaa rakennusta. Yhdeksän rakennusta sijoittuu Eliel Saarisen Suomen kauteen, ja yksitoista Amerikan. Ennen asettautumista Pohjois-Amerikkaan vuonna 1923 Saarisen Viroon suunnittelemista rakennuksista kaksi, Tallinnan Krediidibankki (1912), joka nykyään on Viron kulttuuriministeriön talo, sekä Tarton Paavalinkirkko (1919), esitellään osana Suomen kautta.
Sirkkaliisa Jetsonen käy tiiviisti ja asiantuntevasti läpi Eliel Saarisen elämänvaiheet. Ura sai kansainvälistä mainetta kolmikon Herman Gesellius, Armas Lindgren ja Eliel Saarinen voittoisalla Suomen paviljongilla Pariisin vuoden 1900 maailmannäyttelyyn. Mutta jo sitä ennen, vuonna 1898, he olivat voittaneet art nouveau henkisellä suunnitelmalla Tallbergin asuintalon suunnittelukilpailun Helsingin Katajanokalle. Kansallisromanttinen jugend sai komeimman toteutuksensa toimiston kilpailuvoitossa Vakuutusyhtiö Pohjolan liiketalosta Helsingin Aleksanterinkadun ja Mikonkadun kulmaan (1901). Trio vastasi Pohjolan talon julkisivuista ja liiketiloista. Ines ja E. A. Törnvall suunnittelivat rakennuksen pohjakaavan sekä sen asuintilat. Arkkitehtitoimisto Gesellius–Lindgren–Saarinen jatkoi vuoteen 1905. Kirjassa esitellään toimiston yhteisistä töistä Pohjolan talon lisäksi Suomen Kansallismuseo (1902–1912) sekä vuonna 1934 Unioninkadun varrelta purettu Pohjoismaiden Osakepankin talo. Kotkan työväentalon, joka nykyään toimii konserttitalona, suunnittelivat Gesellius ja Saarinen. Armas Lindgren oli perustanut oman toimiston vuonna 1905 ja hänestä tuli sittemmin arkkitehtuurin professori.
Vuonna 1916 yleisölle avautunut Kansallismuseo oli Arkkitehtitoimisto Gesellius–Lindgren–Saarisen kilpailuvoitto ja kansallisromanttisen arkkitehtuurin loistokas kokonaistaideteos.
Helsingin päärautatieasema (1919) on Eliel Saarisen yksinään Suomeen suunnittelemista rakennuksista tunnetuin. Asema on myös kansainvälisesti eräs Saarisen tunnetuimmista töistä, ja se on usein noteerattu kuuluvaksi maailman kauneimpien rautatieasemien joukkoon. Kirja esittelee aseman seikkaperäisesti ja selostaa myös sen aikalaiskritiikin, joka Saarisen vuoden 1904 kilpailuvoittoon kohdistettiin. Saarinen suhtautui kritiikkiin rakentavasti ja muutti suunnitelmia. Lahden ja Joensuun kaupungintalot olivat myös Saarisen kilpailuvoittoja. Lahden kaupungintalon peruskorjaus on hiljattain valmistunut. Joensuun kaupungintalon korjaus- ja muutos Pohjois-Karjalan museon käyttöön valmistuu vuoden 2025 puolella.
Huolimatta eri aikojen lukuisista muutoksista on Eliel Saarisen rautatieaseman interiööri pystytty säilyttämään perusolemukseltaan alkuperäisenä. Perspektiivipiirros vuodelta 1913.
Monille suomalaisille vähemmän tuttu on Tarton Paavalinkirkko. Sen korjaustyöt kestivät pitkään. Kari Järvisen ja Merja Niemisen johdolla kirkko on palautettu taitavasti ja Saarisen henkeä kunnioittaen uuteen loistoonsa. Alkuperäisen tarkoituksen mukaisesti kirkkosali toimii myös konserttikäytössä.
Eliel Saarisen toinen sija Chicago Tribune -pilvenpiirtäjäkilpailussa (1922) oli maailmanlaajuinen sensaatio. Erinäisten vaiheiden ja Suomessa hiipuneiden toimeksiantojen myötä Pohjois-Amerikasta tuli Saariselle ja hänen perheellensä uusi kotimaa. Vaikka Saarisen kilpailuehdotus Chicagoon ei toteutunut, löytyi pian muita ja osin pitkäkestoisiksi osoittautuneita projekteja Uudelta mantereelta. Niistä merkittävin oli Michiganin Cranbrookin kampus.
Kirjassa esitellään seikkaperäisesti Cranbrookin koulu-, tiede-, taide-, museo- ja akatemiarakennukset, jotka rakennettiin vuosina 1925 ja 1942. Cranbrookin alullepanijana oli varakas lehtikustantaja George G. Booth, joka tutustui Eliel Saariseen tämän luennoilla Michiganin yliopistossa. Ensimmäisinä Saarisen Cranbrookin rakennuksista valmistuivat erilliset poika- ja tyttökoulut vuonna 1931, ja viimeisenä taidemuseo ja kirjasto vuonna 1942. Muita ovat vuonna 1938 valmistuneet tiede- ja taideakatemiarakennukset. Cranbrookissa Saarinen teki yhteistyötä muun muassa ruotsalaisen kuvanveistäjän Carl Millesin ja unkarilaisen kuvanveistäjän Géza Marótin kanssa. Myös Elielin vaimo Loja, tytär Pipsan ja poika Eero, tuleva modernin arkkitehtuurin mestari, osallistuivat eri tavoin.
Eliel Saarisen toisen sijan saanut Chicago Tribune Tower -kilpailuehdotus vuonna 1922 oli lähtölaukaus Saarisen uralle Amerikassa.
Kuvaukset ja kuvat Cranbrookista muodostavat keskeisen osan Jetsosten kirjaa. Varsinkin suomalaiselle lukijakunnalle, josta vain harvat ovat päässeet Cranbrookissa vierailemaan, avaa tarina Cranbrookista uuden luvun Eliel Saarisen elämäntyöstä. Saarisen omien sanojen mukaan George Booth halusi Cranbrookiin ”silmiä avaavaa arkkitehtuuria”. Tyttöjen koulu Kingswood, joka sijoittuu hiukan erilleen Cranbrookin muusta kampusalueesta, edustaa Saarisen tuotantoa muutoin leimaavasta tummahkosta ja raskaahkosta tyylistä poiketen hiukan kevyempää ja valoisampaa linjaa. Rakennus siihen kiinteästi liittyvine sisustusratkaisuineen on tyylipuhdas osoitus Saariselle ominaisesta pyrkimyksestä kokonaistaideteokseen, ”Gesamtkunstwerk”.
Cranbrookin Tyttöjen koulun puutarhapihan näkymää koristaa Carl Millesin Diana-patsas.
Jari ja Sirkkaliisa Jetsosen kirja on omalla tavallaan myös kokonaistaideteos. Cranbrookin kokoelma- ja tutkimuskeskuksen johtaja Gregory Wittkopp siteeraa lyhyessä omakohtaisessa tekstissä Géza Marótia, joka toivoi Cranbrookin poikien koulun kirjaston sisäänkäyntioven pieliin veistämänsä kaiverrusten avaavan kampuksen rakennukset niitä käyttäville ”kuin hyvän kirjan oikealta sivulta”. Jetsosten kirjan voi myös aukaista monesta hyvästä kohtaa.
Lauri Jääskeläinen
Varatuomari, valtiotieteiden maisteri.
Kuvat teoksesta.