Suomen Pankin rakennuksesta järjestetty suunnittelukilpailu vuonna 1876 on tiettävästi varhaisin toteutukseen johtanut arkkitehtuurikilpailu Suomessa. Ensimmäisen palkinnon voitti saksalainen Ludvig Bohnstedt.
Opetusministeri Anders Adlercreutzilla on omakohtaisia kokemuksia arkkitehtuurikilpailuista.
Suomen Arkkitehtiliitto SAFA juhlistaa kuluvana vuonna arkkitehtikilpailujen 150-vuotista historiaa. Suomalaisen muotoilun ja arkkitehtuurin päivänä 3.2. järjestetyssä pääjuhlassa Finlandia-talolla kuultiin kilpailujen historiaa, tähyiltiin tulevaisuuteen ja arvioitiin nykyhetkeä.
Opetusministeri, arkkitehti Anders Adlercreutz viittasi avauspuheenvuorossaan Finlandia-talon ympäristön keskeisiin monumentaalisiin rakennuksiin, jotka ovat avoimien yleisten arkkitehtuurikilpailujen tuloksia. Kansallismuseo, Päärautatieasema, Eduskuntatalo lisärakennuksineen, Lasipalatsi, Kansallisooppera, Musiikkitalo ja Keskustakirjasto Oodi edustavat eri aikakausien kilpailuvoittoja. Jokaisessa niistä näyttäytyy oman aikakautensa suomalainen arkkitehtuuri ja myös kansainväliset virtaukset.
Saksalaisen arkkitehdin Ludvig Bohnstedtin ehdotus voitti Suomen Pankin toimitalon kansainvälisen suunnittelukilpailun vuonna 1876. Rakennus myös toteutui kilpailuehdotuksen mukaisena toisin kuin Bohnstedtin ja Ringierin kilpailuvoitto seuraavana vuonna Helsingin Kirurgisesta sairaalasta. Sairaalan toteutus tehtiin F. A. Sjöströmin piirustusten mukaan.
Nykytaiteen museon avoimeen kilpailuun (1993) kutsuttiin varta vasten neljä osanottajaa, joista amerikkalaisen Steven Hollin ehdotus sai 516:n ehdotuksen joukosta ensimmäisen palkinnon. Monen suomalaisen arkkitehdin ura on lähtenyt lentoon nuorena saadun kilpailumenestyksen myötä. Ministerillä arkkitehtiperheeseen syntyneenä on omakohtaisia kokemuksia kilpailuista jo kymmenvuotiaasta, kun hän on värittänyt kilpailuplansseja keittiöpöydän äärellä.
Anders Adlercreutz tiivisti arkkitehtuurikilpailut ja niihin osallistumisen olevan vailla logiikkaa – kymmenet ja sadat alan ammattilaiset uhraavat kilpailuehdotusten laatimiseen viikkojen työpanoksen, ja useimmat jäävät ilman mitään mainetta korvauksesta puhumattakaan. Jos missä, niin siinä näkyy paloa ja paatosta luoda uutta ja merkityksellistä rakennettua ympäristöä.
Taiteen akateemikko, arkkitehti Mona Schalin tarkasteli kilpailujen pitkää perinnettä ja merkitystä. Jo ennen SAFA:n perustamista (1919) Tekniska föreningen i Finland -yhdistyksen alaosastoksi 1892 muodostettu Arkitektklubben muotoili arkkitehtikilpailujen säännöt sekä yleisille että kutsukilpailuille. Enemmistön palkintolautakunnan jäsenistä tuli olla rakennusalan ammattilaisia. Akateemikko kiinnitti katsauksessaan huomiota kilpailujen ensimmäisinä vuosikymmeninä niiden ympärillä käytyihin debetteihin. Historiaan jäi elämään muun muassa vuonna 1900 julkaistu pamfletti Vårt museum (Gesellius – Jung – Lindgren – Neovius – Sonck).
Maailmannäyttelyiden paviljonkirakennuksien kilpailut ovat usein toimineet ponnahduslautoina nuorille suomalaisarkkitehdeille. Pariisin vuoden 1900 maailmannäyttelyn paviljonki nosti kuuluisuuteen nuorten arkkitehtien kolmikon Herman Gesellius, Armas Lindgren ja Eliel Saarinen. Paviljonki manifestoi ja ennakoi myös itsenäisen Suomen syntyä. Kuva teoksesta 130 vuotta suomalaisia arkkitehtuurikilpailuja. Kuva väritetty toimituksessa alkuperäisestä mustavalkokuvasta.
Tampereen paloasemasta järjestetyn suunnittelukilpailun voitti helmikuussa 1906 Suomen ensimmäisiin naisarkkitehteihin lukeutuva Wivi Lönn. Paloasema otettiin käyttöön syksyllä 1908.
Pamfletissa kuvailtiin, millaisia vaatimuksia rakennettavaksi päätetyn Suomen uuden arkeologis-historiallis-kansatieteellisen museon tulisi täyttää. Keskustelujen perinne on jatkunut yli sadan vuoden ajan, kuten vaikkapa Helsingin Eteläsatamaan rakennettavan Arkkitehtuuri- ja designmuseonkin (AD-museo) osalta on tapahtunut. Arkkitehtuurikilpailut ovat olleet niin merkittävässä roolissa suomalaisen arkkitehtuurin kehityskaaressa, että aiheesta toivoisi kirjoitettavan enemmän, totesi Mona Schalin.
Kaksi vuosikymmentä sitten ilmestyi kilpailujen 130-vuotishistoriikki, ja nyt olisi oiva tilaisuus sitä jatkaa.[1] Eräs kiintoisa teema liittyisi siihen, miten kilpailuihin osallistuneiden naisarkkitehtien ehdotuksia on arvioitu.
Opetus- ja kulttuuriministeriön entinen ylijohtaja Riitta Kaivosoja tarkasteli valtion roolia arkkitehtuuripolitiikan ja -kilpailujen edistäjänä. Suomen ensimmäinen arkkitehtuuripoliittinen ohjelma 1998 toimi suunnannäyttäjänä monille paikallisille ohjelmille. Valtakunnallinen Apoli uudistettiin koronavuosina ja hyväksyttiin vuonna 2022. Ohjelman on määrä toimia kehyksenä rakennetun elinympäristön laadun kehittämiselle vuoteen 2035 asti.
Nuoren, 31-vuotiaan Alvar Aallon ehdotus voitti 1929 Paimion parantolasta järjestetyn yleisen arkkitehtuurikilpailun. Rakennuksen valmistuttua 1933 parantolan arkkitehtuuria ylistettiin myös kansainvälisissä julkaisuissa. Paimion parantola on keskeisiä Aallon töitä ja 1900-luvun arkkitehtuurin merkittävimpiä rakennuksia koko maailmassa.
Paimion parantola on kokonaistaideteos. Sisätilojen värimaailmaa oli laatimassa kuvataiteilija Eino Kauria.
Arkkitehtuurikilpailut ovat arkkitehtuuripolitiikan tärkeä työkalu, korosti Kaivosoja. Konkretiaa ohjelma saa ennen kaikkea paikallisella tasolla. Monissa kunnissa on laadittu viime vuosina monipuolisia eri tahojen yhteistyöhön sekä asukkaiden osallistamiseen kannustavia projekteja. Valtion rooli on osallistua tärkeiden hankkeiden rahoitukseen. Myönteisenä uutisena Kaivosoja mainitsi näinä vaikeina julkisen talouden aikoina Paimion parantolan peruskorjauksen. Marraskuussa 2025 valtiovallan päätti 10 miljoonan euron rahoituksesta, jolla mahdollistetaan vuosille 2026–2030 jaksotettuna parantolan kehittäminen kulttuuriperintökohteena.
Mielenkiintoisia puheenvuoroja kuultiin paneelikeskustelussa, jota moderoi SAFA:n valtuuston puheenjohtaja, arkkitehti Timo Hintsanen. Rakentamistalouden asiantuntija, professori Yrjänä Haahtela arvioi arkkitehtuurikilpailujen kautta rakentamistalouden mullistuneen. Kilpailuehdotuksia laadittaessa pääsevät luovuus ja myös kaaos esiin, millä on odotuksista poiketen usein suotuisa vaikutus myös hankkeen kokonaistalouteen.
Kustannukset eivät kilpailuvaiheessa ole ensisijainen kysymys, vaan saavutettava lopputulos. Kilpailujen tarkoituksena on löytää looginen ratkaisu, jossa luodaan perusedellytykset myös laadulle. Laatu on siis seuraus eikä tavoite sinänsä. Rakennettava tila luo ja muovaa ympäristöä ja kaupunkikuvaa, eikä päinvastoin.
Reima Pietilän ja Raili Paatelaisen (myöh. Pietilä) ehdotus Luolamiesten häämarssi voitti jaetun toisen palkinnon Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskuntatalon suunnittelukilpailussa 1961. Valmistuessaan vuonna 1966 Dipoli herätti suomalaisissa arkkitehtipiireissä keskustelua ja jopa kritiikkiä. Nykyään Dipoli kuuluu itseoikeutetusti Suomen modernin arkkitehtuurin merkkiteoksiin.
Kouvolan kaupungintalon yleisen suunnittelukilpailun 1964 voittivat arkkitehdit Bertel Saarnio ja Juha Leiviskä ehdotuksellaan Nystyrä. Vuonna 1968 valmistunut, sisäpihan ympärille kiertyvä kaupungintalo on Leiviskän läpimurtotyö.
Samuli Miettinen JKMM Arkkitehdeista kertoi toimiston osallistuneen eri tavoin noin kolmeen sataan arkkitehtuurikilpailuun. Voittoja ja kohteen toteutuksiakin on tullut, viimeisimpänä AD-museosta järjestetyssä kaksivaiheisessa yleisessä kansainvälisessä kilpailussa.
Samuli Miettisen käsityksen mukaan arkkitehtien koulutukseen pitäisi kuulua rakentamistaloutta, ja myös toisinpäin, rakennuttamiseen kuuluu keskeisesti arkkitehtuurin ja ympäristön huomioon ottamisen taidot.
Kurikan kaupunginjohtaja, FT Anna-Kaisa Pusa tiivisti samaa toteamukseen, että kun tehdään, niin tehdään kunnolla. Kurikalla on vahvaa perinnettä arkkitehtuurikilpailuista ja aikaa kestäneestä arkkitehtuurista. Esimerkkinä Aarne Ervin suunnittelema Kurikan yhteiskoulu ja sen laajennus (1945–57).
Kurikan kulttuuri- ja kaupungintalon arkkitehtuurikilpailuun 2024 tuli yli 150 ehdotusta. Voittajaksi valittiin arkkitehti Hannu Lounan ehdotus Arcadia. Tuleva Kurikka-talo jatkaa pienen pohjalaisen, kädentaitajien kaupungin tahtotilaa luoda korkeatasoista ja ihmisten hyvinvointia edistävää rakennettua ympäristöä.
SAFA:n valtuuston puheenjohtaja, Turun kaupunkisuunnittelujohtaja Timo Hintsanen (äärimmäisenä oikealla) moderoi juhlaseminaarin paneelikeskustelua. Panelisteja olivat Yrjänä Haahtela (vas.), Kerttu Snäkin, Samuli Miettinen, Anna-Kaisa Pusa ja Kari Lämsä.
Arkkitehti Kerttu Snäkin työryhmineen sai neljännen palkinnon Tyrsky-ehdotuksellaan AD-museon kilpailussa. Kilpailukokemusta Oulun yliopistosta vuonna 2024 valmistunut Snäkin sai jo samana vuonna Turun Historian ja tulevaisuuden museo -kilpailussa, joka myös oli avoin kansainvälinen arkkitehtuurikilpailu. Turun museokilpailusta Snäkin sai aiheen diplomityöllensä.
Snäkin korosti tiimityön merkitystä. Eri alojen asiantuntemusta tarvitaan, kun vaikkapa ratkotaan puun ja oljen käyttöä suhteessa paloturvallisuusmääräyksiin.
Helsingin keskustakirjaston Oodin asiakastapahtumista vastaava Kari Lämsä näkee päivittäin kouriintuntuvasti, millainen myönteinen merkitys ja vetovoima korkeatasoisella arkkitehtuurilla voi olla.
Viime vuosina on yleisiä arkkitehtuurikilpailuja järjestetty vain harvakseltaan. Juuri nyt on kuitenkin piristymisen merkkejä ilmassa, totesi SAFA:n pääsihteeri Arja Lukin. Muun muassa Ouluun ja Helsinkiin on avautumassa tänä vuonna yhteistyössä SAFA:n kanssa suunnittelukilpailuja.
Lauri Jääskeläinen
Varatuomari, valtiotieteiden maisteri.
Kuvat: Lauri Jääskeläinen.
[1] 130 vuotta suomalaisia arkkitehtuurikilpailuja – 130 years of Finnish architectural competitions. Toimitus Paula Huotelin – Maarit Kaipiainen. Suomen Arkkitehtiliitto SAFA. 2006.