Arkkitehti Erkki Mäkiö (s. 1943) teki pitkän päivätyön Museovirastossa ja Rakennustietosäätiössä. Muistiinpanoja-teos kokoaa yksiin kansiin Mäkiön omaperäistä pohdintaa ja taitavia piirroksia rakenteista, rakennusperinnöstä ja rakennusten korjaamisesta.
Teoksen punaisena lankana kulkee materia ja työ. Ilman materiaa ja siihen sitoutuvaa työtä ei synny rakennuksia. Erkki Mäkiö kertoo, kuinka hänen alastarolainen isoäitinsä Amanda opetti, miten terävällä puukolla veistetään esine. Oppi oli päinvastainen kuin hyvää tarkoittavat aikuiset olivat siihen asti antaneet. Haavojen kautta Erkki-poika oppi, ettei veistäjä tarvitse suunnitelmaa, korkeintaan kynällä tehdyn hahmotelman veistettävän kalikan kylkeen. Suunnitelma syntyy veistettäessä. Valmis esine sisältyy jo itsessään kalikkaan.
Erkki Mäkiön omat suunnitelmat ovat usein perua siitä, kun hän on historiallisia kohteita purettaessa ja niiden rakenteita avattaessa ymmärtänyt, millä logiikalla kohde on toteutettu. Avainroolissa ovat olleet rakennusmestarit ja kokeneet rakentajat. Mäkiö on omistanut kirjan menneitten vuosikymmenten työmaiden rakennusmestareille. Toki myös arkkitehdit, kuten vaikkapa Carl Ludvig Engel, saavat teoksessa kunniaa. Työssään Museoviraston rakennushistorian osastolla Mäkiö oli mukana lukuisten Engelin suunnittelemien rakennusten korjaushankkeissa. Kirjassa on kymmenittäin käsivaraisesti laadittuja havainnollisia piirroksia Engelin ideoista ja käyttämistä rakenteista.
Kattaus Erkki Mäkiön piirustuksista eri aikakausien rakennuksista.
Satojen piirrosten ja harvojen valokuvien kavalkadia katkotaan Mäkiön usein filosofishenkisillä pohdinnoilla rakentamisen vuosisataisesta kehityskaaresta aina nykypäiviin saakka. Vankkana pohjana ovat Erkki Mäkiön omat tutkimukset Rakennustietosäätiön vuosilta kerrostalojen rakennustekniikan vaiheista. Erkki Mäkiö toimi vetäjänä laajassa tutkimussarjassa Kerrostalot 1880–2000 –arkkitehtuuri, rakennustekniikka, korjaaminen. Kolmen kirjan sarjasta ilmestyi vuonna 2006 Petri Neuvosen toimittama yhteenvetoteos (Rakennustieto Oy).
Pitkien pylväiden profiilisabloona jaettiin kolmeen osaan C. L. Engelin ohjeissa: yksi alinta, suoraa pylväsvartta varten ja kaksi kaareutuvaan entasisosaan.
Muistiinpanoja on Rakennustieto Oy:n kirjoihin verrattuna henkilökohtainen ja myös kuvia kumartelematon, elämänmakuinen ja osin jopa pamfletinomainen puheenvuoro. Mäkiö ei peittele harmitustaan siitä, kuinka sotien jälkeinen rakennustekniikan murros on kadottanut ikiaikaisen ymmärryksen rakentamisen perusolemuksesta. Kaikki lähtee materiasta, on teoksen sanoma. Ja sukupolvelta seuraavalle siirtyvästä kokemuksesta, joka teollisen rakentamisen kaudella on ainakin osin katkennut. Rautabetonin voittokulku 1800-luvun lopulta lähtien söi ensin tiilimuurirungon, joka sekin väistyi systeemirakentamisen ja betonielementin tieltä. Vuosisatoja koeteltu ja Suomen sekä kylmässä että lämpimässä ilmanalassa toimivaksi osoittautunut massiivirakenne hylättiin. Mäkiö kutsuu ilmiötä ”separoiduksi seinärakenteeksi”, joka yhdessä koneellisen ilmanvaihdon kanssa on osoittautunut vaurioherkäksi. Kärjekkäästi Mäkiö jakaa rakennukset kahteen kategoriaan: korjattavat ja korjauskelvottomat. Rakennusten purkamiseen hän kuitenkin suhtautuu torjuvasti.
Erkki Mäkiö on historiallisen kivirakentamisen tuntija. Työ Museovirastossa painottui usein muun muassa Suomen keskiaikaisten linnojen restaurointihankkeisiin. Teoksen loppupuolella on tarkka kuvaus Hämeen linnan Kuninkaansalin rekonstruoinnista. Apuna työssä oli päätutkijana toimineen Knut Draken Hämeen linnasta tekemä väitöstutkimus (1968).
Ironian vastapainona Mäkiö esittelee myös varteenotettavia ja tiiviin muotoon pakattuja ohjeita. Esimerkkinä käyköön alla oleva listaus.
Mikä maksaa korjaamisessa?
Alhainen patinansietokyky
Ovi ”väärässä” paikassa
Oven aukeaminen ”väärään suuntaan”
Vanhan mallin ja uuden muodin mukaan tekeminen
Seinän siirtäminen 10 senttimetriä
Asennusten upottaminen rakenteisiin
Kertautumisesta aiheutuvat kustannukset
Ehjän korjaaminen ja käyttökelpoisen uusiminen
Seinien maalaaminen uudelleen, kun vanha väri ei miellytä
Satavuotiaiden ikkunoiden uusiminen, kun maali hilseilee
Lautalattioiden uusiminen, kun joku paikka narisee
Koneellinen ilmanvaihto
Talon muuttaminen avokonttoriksi tai kohtaamiskeskukseksi
Painovoimaisen ilmanvaihdon tuomitseminen historialliseksi kuriositeetiksi.
Kirjan sivuilta löytyvä hahmo on Mäkiön omakuva – ihmettelevä Mäkiö. Sitä on saattanut löytyä tarrana muistioista tai työmailta.
Erkki Mäkiön Muistiinpanoja on samalla kertaa ilkikurinen, taiteellisesti korkeatasoinen ja asiasisällöltään puhutteleva katsaus erityisesti kivirakentamisen vaiheisiin. Kirjaa tekemässä olleiden Netta Böökin ja Päivi Helanderin sanoin Erkin mukana kulkivat vasara, jolla rakenteita koputeltiin, kynä, jolla muistiinpanot korjaus- ja restaurointityömailla, suunnittelu-, työmaa- ja työpaikan kokouksissa ja iltaisin kotona piirrettiin, ja kolmantena perustyökaluna puhuminen. Sadat Erkin kanssa yhteistyötä tehneet ovat saaneet nauttia hänen verbaalilahjakkuudestaan. Nyt on tilaisuus syventyä kirjaa ja sen yksityiskohtiin yltäviä piirroksia tarkkaan tutkien Erkin tekstien ja mestarillisten piirrosten aarreaittaan.
Lauri Jääskeläinen
Varatuomari, valtiotieteiden maisteri.
Kuvat teoksesta.
Muistiinpanoja. Erkki Mäkiön havaintoja rakennuksista ja korjauksesta. Teksti ja piirrokset Erkki Mäkiö. Temaattinen ja tekstitoimitus Netta Böök. Graafinen suunnittelu ja kuvatoimitus Päivi Helander. Arkkitehtuuri- ja designmuseo 2026.
| Cookie | Duration | Description |
|---|---|---|
| cookielawinfo-checkbox-analytics | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Analytics". |
| cookielawinfo-checkbox-functional | 11 months | The cookie is set by GDPR cookie consent to record the user consent for the cookies in the category "Functional". |
| cookielawinfo-checkbox-necessary | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookies is used to store the user consent for the cookies in the category "Necessary". |
| cookielawinfo-checkbox-others | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Other. |
| cookielawinfo-checkbox-performance | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Performance". |
| viewed_cookie_policy | 11 months | The cookie is set by the GDPR Cookie Consent plugin and is used to store whether or not user has consented to the use of cookies. It does not store any personal data. |