Oma piha on oltava. Rauhaa, luontoa ja silti tarpeeksi lähellä muita ihmisiä ja suurempaa kaupunkia.
Asuntomessut pidettiin menneenä kesänä Lempäälässä. Messuilla julkaistiin tutkimus asumisen ihanteista (Asumisen ihanteet 2025), kuten lähes joka vuosi jo jonkin aikaa.
Ihannekoti sijaitsee rauhallisella asuinalueella, pientalossa, luonnon läheisyydessä mielellään veden äärellä, kodissa on käytetty luonnonmateriaaleja, sisustus on neutraali tai vaalea ja siellä on sauna sekä vaatekomero ja mielellään kodinhoitohuone. Arjen ratkaisut mahdollistavat ekologisuuden. Kodissa on yksityisyyttä, mutta mahdollisuus myös yhteisöllisyyteen. (ote Asumisen ihanteet 2025 -tutkimuksen tiivistelmäaineistosta.)
Kuulostaa tutulta kliseeltä. Oma piha on oltava. Rauhaa, luontoa ja silti tarpeeksi lähellä muita ihmisiä ja suurempaa kaupunkia.
Suuri osa tutkimukseen osallistuneista tahtoisi nähdä kotinsa ikkunasta luontoa. Ymmärrettävä toive, mutta uudisrakentaminen tarkoittaa lähes poikkeuksetta sitä, että luonto saa väistyä talojen tieltä. Se mitä jätetään, näkyy kyllä joidenkuiden ikkunoista.
Vierailin Lempäälän asuntomessuilla arkkitehti Hanna-Riitta Lappalaisen kanssa. Kuljimme alueella ja tarkkailimme, miten messuteema ”ilmastoviisaus” näkyy käytännön toteutuksissa.
Kävi ilmi, että lähinnä rakennusten energiatehokkuutena. Tontin hinnasta on saanut alennusta, jos rakennus pääsee energialuokkaan A, katolla on aurinkopaneelit ja on liitytty alueen lähilämmön piiriin. Asemakaava lisäksi kannustaa puurakentamiseen.
Messutaloissa ei ilmastotoimista puhuttu oikein missään. Pieni pläntti niittyä oli kiva, joku piharakennuksen viherkatto löytyi. Päällimmäiseksi mielikuvaksi jäi kuitenkin pientalomatto trendiväreineen. Nyt ei enää ollut viime vuosien suosikkiväriä mustaa, vaan sen sijaan monet talot oli maalattu beigeksi. Sisustuksissa sama väri toistui kieltämättä harmonisena, mutta suoraan sanottuna tylsänä.
Lappalainen rakensi puolisonsa kanssa perheelleen kodin olkielementeistä Nokian Harjuniittyyn. Haastavalle kalliorinnetontille rakentaminen onnistui ilman louhintaa, mutta tarkkaa suunnittelua se vaati. Lappalainen teki aiheesta diplomityönsä. Lähdin Nokialle ja kävin heillä kylässä jatkamassa kesken jäänyttä keskusteluamme.
Lappalaisten tavoitteena oli pitää metsän laidan kulmatonttinsa maastonmuodot niin koskemattomina kuin mahdollista. Sitä asemakaavassakin tavoitellaan ja suorastaan määrätään, ja lähtökohtaisesti suurin osa tonteista on viehättäviä rinnetontteja. Aluetta kuitenkin leimaavat nyt jyrkät louheluiskat tasaiseksi lanattujen tonttien rajoilla. Mäkiseen maastoon on rakentunut rajojaan myöten terassoituja tontteja.
Harjuniittyä laajennetaan entisestään. Vanhin osa on alkanut rakentua 1980-luvun tienoilla, ja ensimmäinen pyrähdys nähtiin vuosituhannen taitteessa. 2020-luvun uudet kaavat ovat käynnistäneet rakentamisen toden teolla. Menneenä kesänä hyväksyttiin viimeisin asemakaava alueen laajentamiseksi lännen suuntaan.
Luin Suomen luonnonsuojeluliiton Nokian yhdistyksen mielipidettä Harjuniityn pientaloalueen laajentamista koskevaan asemakaavaehdotukseen ja virkistyin. Siinä sanotaan asiat suoraan:
”Kaavaehdotuksessa osoitetuilla viherriekaleilla ei ole mitään merkitystä luontoarvojen säilymiseen enempää kuin luonnon hyvinvointivaikutusten kokemiseen ja virkistyskäyttöön.”
Tuntematta kaavaa varten tehtyjä selvityksiä ja ottamatta kantaa kaavaehdotuksen onnistumiseen, tottahan tuo on yleisemmälläkin tasolla.
Vaikka valitukset saattavat hidastaa hankkeita, niitäkin tarvitaan. Sitä on kansalaisyhteiskunta. Anni Kytömäki kirjoitti aiheesta kolumnissaan viime vuoden ensimmäisessä ry-lehdessä.
Riekale siellä täällä ei riitä ylläpitämään luonnon monimuotoisuutta, mutta ei välttämättä virkistysarvojakaan. Lähiluonto tarvitsee puolustajiaan. Pohdin sitä, miten Harjuniityssä tai toisaalta Lempäälän asuntomessuilla luonto olisi vahvemmin läsnä.
Ylöjärven asuntomessualue kolmenkymmenen vuoden takaa siinä on onnistuttu varsin hyvin, vaikka niidenkin tieltä lähti takuulla hienoa metsää. Tiiviistä alueesta on muodostunut yllättävänkin vehreä. Järven ranta on jäänyt rauhaan, ja yhtenäinen metsä messualueen vieressä on kunnollinen eikä riekale.
Jo nyt Harjuniityssä kuulemma puhutaan, että osaa asukkaista häiritsee, kun toiset ulkoiluttavat koiriaan pikku metsiköissä ja pimeään aikaan sohivat otsalampuillaan häiritsevästi kohti talojen suuria ikkunoita.
Lempäälän alue rakentui pelloille, joten alueen raivaus on muuttanut maisemaa toisella tavalla.
Jos nyt kuitenkin hyväksytään se tosiasia, että uusia alueita kaavoitetaan ja uutta rakennetaan jatkossakin, rakentamisen käytännöissä on mahdollista vaikuttaa ilmastopäästöihin. Siitä ovat hyvänä esimerkkinä paitsi Lappalaisten olkielementtitalo, myös vaikkapa ry-lehdessä ja #4/2023 esiintyneet Helsingin Honkasuon massiivihirsitalot eli Aarreaitat, jotka on suunnitellut arkkitehti Minna Aarnio.
Rakennusten hiilikädenjälki on laskettu kaksinkertaiseksi hiilijalanjälkeen verrattuna. Talteen jää siis kaksi kertaa enemmän hiilidioksidia kuin sitä rakentamisen aikana päästöinä karkaa.
Tässä numerossa
Pekka Hänninen kirjoittaa artikkelissaan siitä, voiko pientalo olla ekologinen. Hän tarjoaa samalla konkreettisia neuvoja rakennustarkastajille ympäristön kannalta paremman rakentamisen ohjaukseenkin.
Asuntomessujen yhteydessä mieleen tulevat ennen kaikkea uudisrakennukset, koska messuja vartenhan kaavoitetaan uusi asuinalue.
Noora Huuskonen kaipasi kuitenkin vanhaan taloon. Hän kirjoittaa sen löytymisestä kolumnissaan, ja siitä, kuinka he päätyivät ostamaan hieman yllättävän talon talosta tuli koti.
Suomessa arvioidaan olevan tyhjäksi jääneitä pientaloja 11,4 miljoonaa neliötä, eivätkä ollenkaan kaikki niistä sijaitse hankalien etäisyyksien päässä esimerkiksi työpaikoilta ja palveluista. Vanhoihin rakennuksiin mahtuisi valtava määrä omakotitalounelmia, jos asujat vain löytäisivät pusikoituviin pihoihin ja näkisivät vanhoissa taloissa mahdollisuuden.
Juha Vinha kirjoittaa artikkelissaan kuivanapitolämmityksestä, jolla tyhjilleen jääneitä rakennuksia voitaisiin pitää terveinä pienin kustannuksin. Menetelmää voi lämpimästi suositella myös kaikkiin vapaa-ajan asuntoihin, joita ei käytetä talvella. Sen sijaan, että peruslämpö paahtaisi, pidetään lämpötila vain hieman ulkoilman lämpötilaa korkeammalla. Se riittää rakenteiden kuivana pysymiseen, ja talo säilyy parempana, vaikka uutta käyttöä ei heti löytyisi.
Purkutahti on kuitenkin kova myös kasvavien kaupunkiseutujen pientaloissa, joiden tilalle halutaan uusi.
Ymmärrystä vanhoista rakenteista ja säästävän korjaamisen mahdollisuuksista tarvittaisiinkin lisää. Siihen vastaa Rakennuskulttuurikeskus Lastun ja Restaurointikillan ideoima kaksivuotinen hanke, jonka verkkokoulutustilaisuudet ovat juuri alkaneet.
Lauri Jääskeläinen vieraili kesällä autiotalojen messuilla Kangasniemellä ja kertoo artikkelissaan siitä, kuinka tyhjilleen jääneitä taloja pelastetaan.
Kaupunkisarjassa esitellään tällä kertaa Kokkolaa ja Alajärveä Lauri Jääskeläisen matkakertomuksin sekä Oulua Anna Niemelän kulttuuripääkaupunkivuoden vaikutuksia valottavassa jutussa.
Lauri Jääskeläinen kirjoittaa rakennusvalvontaviranomaisen vallasta ns. Espoon parvekekaidetapauksen kautta: ”tapaus tuo tervetulleen muistutuksen siitä itsenäisestä asemasta, joka rakennusvalvonnan viranhaltijalle kuuluu silloin kun viranhaltija suorittaa siirretyn toimivallan nojalla viranomaistehtäviä ja tekee niitä koskevia päätöksiä”.
Tuttuun tapaansa Kari Kuosma osuu yhden ruudun piirroksellaan asian ytimeen tässäkin teemassa.
Piirrosten avulla antautuu helpommin lähestyttäväksi myös tieteellinen tutkimus, kun sarjakuvataiteilija Tiitu Takalo ja historioitsija Tiina Männistö-Funk yhdistivät voimansa sarjakuvalliseksi tietokirjaksi pyöräilyn ja liikennesuunnittelun historiasta. Teoksen arvioi Pekka Hänninen.
Lauri Jääskeläinen esittelee balttilaista betonibrutalismia arviossaan.
Seuraavassa numerossa: muutos
Vuoden viimeisessä numerossa paneudumme muutokseen. Lähdemme liikkeelle ilmastonmuutos, mutta muutos kiehtoo muistakin näkökulmista: kulttuurin muutos, muutos ajattelussa ja tekemisen tavoissa. Minkä kaiken tulee muuttua? Ja minkä toisaalta soisimme säilyvän muuttumattomana?
Tarjoa omaa artikkeli-ideaasi 25.10. mennessä. Ehdota myös aiheita, joista haluaisit lukea. Myös kuvitusehdotuksia otamme mielellämme vastaan.
Valmiiden aineistojen deadline on 16.11.
Halla Savisaari