Yhtenäisenä säilynyt Mäntykankaan puutarhakaupunginosa heijastelee 1900-luvun alun kansainvälisiä vaikutteita. Alue rakentui Kolumäen pitkittäisharjun päälle.
Mäntykankaan luonnonpuistoa reunustaa molemmin puolin Mäntykangas-niminen katu. Värien ilottelu on alueelle tyypillinen.
Mäntykankaan rakentaminen osui kansainvälisen asuntoreformin suureen aaltoon 1900-luvun ensimmäisille vuosikymmenille. Nopeasti teollistuneissa Euroopan kaupungeissa työvoiman tarve kasvoi, mikä sai aikaan maaltapakoliikkeen. Se haastoi kaupunkien kykyä ottaa vastaan uusia asukkaita. Asumisen olosuhteisiin oli pakko alkaa vähitellen kiinnittää huomiota.
Ilmiön kaikuja kantautui myös Pohjanmaan rannikolle, jossa teollistuminen, uudet elinkeinot, rautatie- ja laivaliikenne sekä monipuolistuva kauppa ohjasivat muuttoliikettä kaupunkeihin. Tonttimaan tarve kasvoi, ja syntyi paineita laajentaa asemakaavoitettua aluetta. Kokkolassa ratkaisuksi muodostui Mäntykangas.
Herätys tulee Lontoosta
Nopea teollistuminen toi uusia työpaikkoja, mutta samalla sosiaaliset ongelmat kärjistyivät ja asuntopula paheni. Olosuhteet romahtivat erityisesti Lontoossa, jonka väkiluku yli kaksinkertaistui vuosina 1860–1910. Muuttajat pakkautuivat ahtaasti itäisiin kaupunginosiin, lännessä taas vauras väki asui hyvinkin väljästi. Säädöspohjaa tai keinoja, joilla tarttua esiin nousseisiin haasteisiin, ei juuri ollut.
Alueet eriytyivät demografisesti, ja se polarisoi elinolosuhteita Lontoon sisällä äärimmilleen. Idässä vakavat ongelmat arkipäiväistyivät: oli prostituutiota, rikollisuutta ja hygienian haasteita, tauteja ja mittavaa lapsikuolleisuutta. Lännessä nautittiin elämästä paratiisimaisen Old England -ihanteen, yksityisten puutarhojen ja maaseutumaisten miljöiden, Ruis in Urban, keskellä.
Kurjistuneet olosuhteet ja slummien hätä nousivat vähitellen keskusteluun muutaman julkaisun myötä. Charles Booth laati (1887) aiheesta tilastollisen tarkastelun ja pappi Andrew Mearns (A Bitter Cry of Outcast London, 1883) kuvauksen slummien elämästä niiden sisältä käsin. Ne olivat herätys monille lukijoille, joiden silmissä kaupunki alkoi näyttää epäinhimilliseltä, ahneelta ja tunteettomalta koneelta.
Polarisoituminen synnytti myös laajan kansainvälisen ympäristödeterministisen liikehdinnän, antiurbanismin. Se ihannoi maaseutumaista elämänmuotoa ja nosti esiin kaupunkielämän, erityisesti slummien kurjuutta. Oli puutetta puhtaasta vedestä ja auringonvalosta, eikä asukkailla ollut pääsyä luontoon.
Kansakoulukadun varren rakennuksissa on sekä jugendille että 1920-luvun klassismille tunnusomaisia aiheita.
Alueen arkkitehtuuri on tyylillisesti paikoin kerroksellista. Selim A. Lindqvistin (1911) rationaalista jugendia edustavan vesitornin kyljessä on Ole Gripenbergin & Sigurd Frosteruksen 1926 suunnittelema Vartiolinna ja paikallista osuuskauppafunktionalismia.
Kolme magneettia
Britannian parlamentissa toiminut pikakirjoittaja Ebenezer Howard koki ja näki omin silmin Lontoon kehityksen, ja se kosketti häntä syvästi. Hän tarttui kynään ja laati kirjoituksia etsien vaihtoehtoja, joissa tunnistettaisiin sekä kaupungin että maaseudun hyvät puolet. Oleellista oli myös kyetä tasoittamaan muuttovirtaa.
Syntyi idea kolmesta vetovoimatekijästä, magneetista. Yksi niistä olisi kaupunkimainen ja toinen maaseutumainen elämäntapa. Kolmas magneetti eli ratkaisu olisi elämäntapa, joka yhdistäisi edelliset: kaupunki-maaseutu, molempien parhaat puolet yhdessä, kaupungin houkutukset ja maaseudun luonto.
Oivallus tuotti kokonaisen sosiaalisen ratkaisumallin eli utopiakaupungin, garden cityn, puutarhakaupungin.
Howard oli urbanisti ja tavoitteli hyvää kaupunkielämää totaalisen individualismin ja kollektivismin välimaastossa; siellä olisi laaja valinnanvapaus. Yhteiskunnan ydinhaasteiksi hän koki paikallisen päätösvallan ja yhteistoiminnan puutteet sekä Britannian maanomistuksen keskittymisen harvojen käsiin.
Howard oli maltillinen sosiaalireformisti ja ympäristödeterministi. Hänen ihmiskuvansa oli kuitenkin voluntaristinen eli hän koki ihmisillä olevan kaikesta kurjuudesta huolimatta mahdollisuus vaikuttaa elinpiiriinsä. Hän tarttui härkää sarvista.
Howard julkaisi ajatuksensa vuonna 1898 ilmestyneessä omakustanteessa To-Morrow a Peaceful Path to Real Reform. Idea sai pian laajaa kannatusta ja jo vuonna 1900 sen tueksi perustettiin yhdistys edistämään utopian muuttamista konkretiaksi. Syntyi Garden City Association, joka käynnisti Letchworthin puutarhakaupungin rakentamisen vuonna 1903.
Howard ei kuitenkaan ollut kaupunkisuunnittelija, vaan pikemminkin yhteiskunnallisesti valveutunut ajattelija, anarkistipioneeri. Uuden kaupungin suunnittelutyöhön tarvittiin asiantuntijoita, ja siihen palkattiin arkkitehdit Raymond Unwin ja Barry Parker. Heidän ymmärryksensä kaupungista resonoi Howardin ideoihin.
Letchworthin oppien varassa Unwin julkaisi vuonna 1909 kirjan Town Planning in Practice: An Introduction to the Art of Designing Cities and Suburbs. Siitä tuli yksi kaupunkisuunnittelun historian merkittävimmistä teoksista. Vähitellen syntyi uudenlainen ymmärrys kaupungista, ja kansainväliseksi kasvava liike, Garden City Movement.
Unwinin kirjan vaikutus oli huomattava. Hän näki kaupunkisuunnittelun ensisijaisesti taiteellisena muotoilutehtävänä, jossa esteettiset ja käytännölliset tavoitteet tukevat toisiaan. Hän ajatteli, että laadukas suunnittelu kykenisi yhdistämään taiteen, tieteen ja teknologian.
Katuverkoston osalta Unwin painotti näkymien esteettisyyttä visuaalisen kokonaisuuden luomiseksi. Hän seurasi wieniläisen arkkitehdin Camillo Sitten ajatuksia.
Unwin ja Howard molemmat vastustivat asuinalueiden luokkajakoa. Kestävä ratkaisu sen sijaan olisi yhteiskuntaluokkien sekoittaminen. Unwin katsoi, että ”lähiöt, jotka on varattu vain yhdelle yhteiskuntaluokalle, ovat pahasta niin sosiaalisesti, taloudellisesti kuin esteettisesti".
Kansainväliset vaikutteet ovat sopusoinnussa kansallisen muotomaailman kanssa. Ristikkorakennus, Renlundin koulun opettajan asunto, on kaupunginrakennusmestari Alvar Åkermanin käsialaa vuodelta 1908.
Harjun päällä Mäntykangaskatu noudattaa topografiaa muodostaen visuaalisesti kauniisti sulkeutuvan katutilan.
Taustalla filantropia
Vuosisadan 1900 vaihteessa Eurooppa oli varsin kansainvälinen, ja sen vaikutteet saapuivat pian myös Suomeen. Nopean kaupungistumisen haasteita ratkomaan perustettiin vuonna 1910 Yhdistys Yleishyödyllisen rakennustoiminnan edistämiseksi (YYRE). Suomalainen asuntoreformiliike oli syntynyt. Perustaminen osui aikaan, jolloin kansalaisyhteiskunta otti ensi askeliaan. Syntyi lukuisia yhteiskunnallisesti merkittäviä järjestöjä, esimerkiksi osuustoimintaliike vuonna 1906.
Asuntoreformikentän toimijoiksi nousi filantrooppisesti orientoitunutta uudistusmielistä porvaristoa, jolla oli vaikutusvaltaisia verkostoja. Perustajia olivat mm. tulevat presidentit J.K. Paasikivi ja K.J. Ståhlberg sekä arkkitehdit Gustav Nyström, Valter Thomé, Sigurd Frosterus ja Gustaf Strengell, jotka toivat toimintaan kansainvälisiä vaikutteita.
Letchworthin puutarhakaupungin esikuvan kannustamana Suomessa toteutettiin muutamia uudiskaupunkihankkeita. Niitä olivat vuonna 1906 yhtiömuotoisina perustetut AB Brändö Villastad, Grankulla AB ja OY Vanda-Parkstad AB. Kansainvälisen esikuvan mukaisesti niissä painotettiin filantrooppisia, hygieenisiä, sosiaalisia ja arkkitehtonisia näkökohtia.
Vaikka Howard oli korostanut puutarhakaupungin itsellisyyttä, syntyi myös puutarhakaupunginosia niin Suomeen kuin muihin maihin. Mäntykangas edustaa tätä tyyppiä.
Renlundin kansakoulu rakennettiin vuonna 1908 Ivar ja Walter Thomén voitettua suunnittelukilpailun ideallaan Konsten i skolan.
Tampereen kaupunginarkkitehti Lambert Pettersson laati 1909 asemakaavan, josta toteutui ainoastaan Mäntykangas. Katuverkostoon sijoittuu pieniä keskiaikaistyylisiä epäsymmetrisiä aukioita kuin kaupunkilaisten kohtaamispaikoiksi.
Mäntykankaan puutarhakaupunginosa
Mäntykangas on ainoa toteutunut osa arkkitehti Lambert Petterssonin vuonna 1909 laatimasta asemakaavasta. Se sijoittuu ruutukaavaisen 1700- ja 1800-lukujen puukaupungin, Neristanin, länsipuolelle. Mäntykangas ei rakentunut yhtiömuotoisena, vaan yksittäiset perheet vastasivat omista hankkeistaan.
Kokkolassa Mäntykangas erottuu muusta kaupunkirakenteesta maaston muotoja eli pitkittäisharjun topografiaa seuraavan katuverkostonsa kautta. Siellä voi kohdata Sitten ajatteluun tukeutuvia visuaalisesti suljettuja katutiloja. Sitte korosti katunäkymän visuaalisen rajaamisen tärkeyttä. Syntyy turvakokemus, kun kulkijan katse tavoittaa alati rakennus- tai kasvullisuusmassan, eikä hän koe jäävänsä turvattomaksi äärettömän avaruuden edessä.
Harjun päälle on jätetty mäntyjä kasvava luonnonpuisto, ja tilaville tonteille on varattu riittävästi mahdollisuuksia omavaraisviljelylle ja muulle viherviihtyvyydelle. Asuinrakennukset sijoittuvat kadun reunaan, jonka korkea lankkuaita erottaa pihasta. Tontin perällä on tilaa sekundäärisille rakennuksille. Nykyään monissa niistä on sauna, puuhahuone tai autotalli, mutta aiempina aikoina niissä saatettiin työstää muun muassa veneitä tai pitää eläimiä.
Alusta asti asukaspohja oli yhteiskuntaluokkien sekoitus. Alueelle muutti esimerkiksi pikkuvirkamiehiä, rautatieläisiä, kauppiaita, leipureita, kaupunginvouti ja mankeliyrittäjä. Samalla tontilla saattoi asua useita perheitä erilaisin vuokralaisjärjestelyin.
Alue rakentui 1910–1930 -lukujen kuluessa pääosin paikallisten suunnittelijoiden, rakennusmestarien Alvar Åkermanin, Gunnar Indolan ja Frans Wiklundin piirustusten pohjalta. Näin rakennuskanta on sekä ajallisesti että muotokieleltään yhtenäinen. Värimaailma noudattaa pääosin 1920-luvun ihanteita.
Nämä tekijät luovat katukuvasta harmonisen ja kotoisan mutta sopivan vaihtelevan. Kotimaisesta puurakentamisesta muodostuva kaupunkikuva on samalla sekä suomalainen että siinä on kansainvälisiä kaikuja.
Mäntykangas erottuu muusta kaupunkirakenteesta vehreytensä, väljyytensä ja mutkittelevien katujensa ansiosta. Unwinin peräänkuuluttama katukuvan esteettisyys rakentaa visuaalisesti laadukkaan kokonaisuuden.
Useiden katujen kulmauksiin avautuu pieniä epäsymmetrisiä aukioita kuin kutsumaan kulkijoita kohtaamaan toinen toisiaan. Vaikka Mäntykangas on rakentunut jalankulkijoiden kaupunginosaksi, sen rauhallinen ilme kestää myös nykyisen autoistuneen arjen.
Nykypäivän elämäntapa Mäntykankaalla noudattaa aiempien vuosikymmenten periaatteita. Asukaspohja on käynyt läpi sukupolvenvaihdoksen, ja uudet asukkaat huolehtivat pieteetillä alueestaan.
Toimelias asukasyhdistys tallentaa alueen historiaa ja asukkaiden tarinoita. Se järjestää yhteisiä tapahtumia sekä osallistuu aktiivisesti alueella käynnistyneen ja säilymistä varmistavan asemakaavan laadintaan. Voidaan sanoa, että Mäntykankaalla voi hyvin myös Ebenezer Howardin peräänkuuluttama yhteisöllisyys.
Kristina Ahmas
Filosofian tohtori, tietokirjailija, museotoimenjohtaja emerita.
Kuvat: Kristina Ahmas.