LAURI JÄÄSKELÄINEN

Kestävää rakentamista ja asumista Keravalla

Vuoden 1974 asuntomessukaupunki Kerava vetäytyi kesän 2024 asuntomessuista vaikean suhdannetilanteen vuoksi. Keravan kaupunki päätti toteuttaa oman pienimuotoisemman URF-tapahtuman loppukesästä.

Kapea metsäsuikale ja merikonteista konstruoitu muuri suojaavat Kivisillan aluetta Lahdentien melulta. Myös kivikoreja ja alueen ylijäämämaita on hyödynnetty.

Uuden ajan rakentamisen festivaali URF sijoittuu alun perin asuntomessualueeksi varatulle Kivisillan alueelle. Iltakonsertteja ja ammattilaisseminaareja lukuun ottamatta festivaali on maksuton. Ohjelmassa on päivittäin vaihtuvaa ammattiohjelmaa, lastenohjelmaa, työpajoja, paneelikeskusteluja ja kävelykierroksia Keravan kartanon lähialueella. Kuusi esiteltävää asuntokohdetta toteuttavat kiertotaloutta ja kestävää rakentamista.

Festivaalin viestintäasiantuntija Eeva-Maria Lidman on rauenneista asuntomessuista huolimatta innostunut URF-tapahtumasta ja sen monipuolisesta ohjelmasta. Mukaan ohjelmaan on saatu lukuisia valtakunnallisesti tunnettuja asumisen ja rakentamisen vaikuttajia ja asiantuntijoita. Niistä mainittakoon rakentamisen ilmastovaikutuksiin ja kestävään rakentamiseen erikoistunut Aalto-yliopiston professori Matti Kuittinen, kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaara, kestävän hyvinvoinnin asiantuntija, professori Arto O. Salonen, ekologisen elämäntavan edelläkävijä Leo Stranius ja Raaseporin Mustion vanhan koulun remontoineet Ninni ja Rafael Donner. Helsingin Huopalahden asemarakennuksen korjanneen ja sen viereen neljän asunnon jyhkeän, 400 vuodeksi kestämään tarkoitetun hirsitalon toteuttanut Liisa Akimof kertoo mitä kaikkea voi kierrätysmateriaalin käytössä tulla eteen, sekä puheen että musiikin keinoin.

Keravan kaupunki tarjosi Keudan koulutuskuntayhtymälle mahdollisuuden toteuttaa oppilastyönä Honkarakenteen hirsitalon. Eri opintosuuntien opiskelijoita on saanut ammattilaisten opastuksella käytännön tuntumaa taloprojektin eri vaiheisiin.

Tapahtuma on suunniteltu kokonaisvaltaisesti painottumaan ei pelkästään kestävään rakentamiseen vaan yleisemmin kestävään elämäntapaan. Työpajoissa voi tutustua villiruokaan, saviharkkojen valamiseen, paperitapetointiin ja vaikka onkimiseen. Puu on rakennuksissa pääroolissa. Sitä se olisi ollut myös Osuuskunta Asuntomessujen toimesta asemakaavan ja rakentamistapaohjeen kautta. Eräs festivaalin asuntokohteista on Honkarakenteen julkisen kilpailutuksen kautta toimittama yksilöllinen hirsitalo. Hirsitalo Uniikki on rakennettu Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän (Keuda) oppilastyönä. Muita näyttelykohteita ovat muun muassa Nikkarinkruunun vuokrakerrostalo ja Hoivatilojen palvelutalo. Perinteisten asuntomessujen hulppeat ja ylelliset yhden perheen talot, valmistaloista puhumattakaan, loistavat poissaolollaan.

Kierrätystiilistä rakennettu, lähes omakotitalon kokoinen paviljonki on saanut innoitusta pari vuotta sitten Arkkitehtuuri- ja Design-museoiden väliselle Museopihalle toteutetusta paviljongista (Suomi/Koivisto arkkitehdit). Museopihan paviljongissa kasvaa yli 1000 kasvia. Kivisillassa tähdätään ainakin muutamaan sataan.

Keravan Energia järjesti pienimuotoisen opiskelijakilpailun muuntamosta. Arkkitehtiopiskelija Pekka Vottosen voittanut ehdotus on verhottu puulla. Puu ja puurakentaminen on URF-tapahtuman keskeisiä teemoja.

Taide jää pysyvästi esille Kivisillassa. Vesa-Pekka Rannikon korkeuteen nouseva Heimo haluaa kutsua vieraakseen lintuja. Alueelle on sijoitettu lukuisia Keravan taidemuseo Sinkan kokoelmaveistoksia.

Kivisillan alue sijoittuu Keravan historiallisen kartanomiljöön ja Lahden moottoritien väliin, avoimeen maastoon. Kartanon entisessä navettarakennuksessa toimii kiertotalousyhteisö Jalotus. Rakennusten etäisyys Lahdentiestä on reilut pari sataa metriä. Etäisyys yksinään ei riittäisi torjumaan tieliikenteen melua. Melusuojaus on toteutettu kekseliäästi sinisillä merikonteilla, jotka reunustavat Lahdentien vartta Kivisillan kohdalla. Tieliikenteen ääni on saatu alittamaan desibelivaatimukset. Helsinki-Vantaan lentokentän läheisyys tuottaa oman melulähteensä, kuten Keski-Uudellamaalla paikoin muutoinkin.

Festivaalialue on miellyttävän kompakti kokonaisuus, jonka kiertäminen sujuu kaikkiin kohteisiinkin tutustumisen ohella parissa kolmessa tunnissa. Infrarakentaminen on saatu hyvälle tolalle ja viimeisteltyyn kuntoon. Kierrätystiilistä rakennettu Alusta 2 -paviljonki tarjoaa suojaa niin pörriäisille kuin piknik-eväitä nauttiville tapahtumavierailijoille. Vesa-Pekka Rannikon komea Heimo-veistos elävöittää Pilske-allasta, jonka vesi on putkella sinne johdettua Keravan hulevettä. Altaasta vesi jatkaa matkaansa Keravanjokeen.

Tapahtumakartta.

URF, Uuden ajan rakentamisen festivaali juhlistaa Keravan kaupungin 100-vuotista taivalta. On kiinnostavaa nähdä, kuinka paljon kävijöitä yhdentoista päivän aikana tapahtuma kerää. Monipuolinen ammatillinen ja myös perhekävijöille sovitettu ohjelma antaa erinomaiset puitteet totutuista asuntomessuista poikkeavalle kesäiselle vierailulle. Lähes samanaikainen Valkeakosken talonäyttely paikkaa osaltansa rakentamisen hankalan suhdannetilanteen vuoksi tauolle jäänyttä asuntomessujen vuodesta 1970 käynnistynyttä pitkää sarjaa. Kesällä 2025 Asuntomessut järjestetään Oulussa.

Lauri Jääskeläinen
Varatuomari, valtiotieteiden maisteri.

Kuvat: Lauri Jääskeläinen

URF-festivaali Keravan Kivisillassa 26.7. – 7.8.2024 ti-la klo 12-19 su klo 11-16 maanantaisin suljettu.