Pelastakaa talot!

Arkkitehdit Iida Kalakoski ja Riina Sirén ovat kanavoineet huolensa kirjan tekemiseen. Aluksi kirja avaa purkamisen ja rakennussuojelun historiaa pohtien, miksi rakennuksia puretaan. Purkaminen eroaa muista rakennusten tuhoutumisen prosesseista sillä, että se suunnitellaan ennakkoon.

Rakennuksia on purettu aina, milloin itsevaltiaiden hallitsijoiden ja diktaattorien oikkujen tieltä, milloin kaupunkikuvallisten ihanteiden muuttuessa. Niin Stalin kuin Hitlerkin purattivat laajoja kaupunkialueita omien monumentaalisten uudisrakennusten tieltä. Samaa taitaa tapahtua nyt Yhdysvalloissa. Viime aikoina purkamista ovat määrittäneet itseriittoisten diktaattorien lisäksi kasvottomat suuryritykset. Kiinteistöjä ja kaupunkeja kehitetään.

Suomessa aikaisempina vuosisatoina kaupunkipalot ja 1900-luvulla kaupunkisuunnittelu, jossa kaupunkeja on järjestelty uudelleen palvelemaan kasvavaa väestöä ja liikennettä, ovat hävittäneet sotiakin enemmän rakennuksia.

Suomessa purkaminen on liittynyt usein nousukausiin ja niihin liittyviin muuttoliikkeisiin kaupunkeihin. Suurimmat purkuaallot ovat osuneet 1920-, 1960- ja 2010-luvuille. 1920-luvulla rakennettiin uuden kansakunnan identiteettiä, ja moderni arkkitehtuuri korvasi vanhaa. 1960-luvulla mullistui myös rakennustekniikka, ja samalla kärsi talojen korjattavuus.

2000-luvulla purkamisen syitä on kirjan mukaan ollut modernin rakennuskannan tuleminen peruskorjausikään. Monimutkaiset komposiitti- ja kerrosrakenteet hankaloittavat korjaamista, ja vaihtoehdoksi jää helposti purkaminen.

Kasvukeskuksissa tilaa tehdään korkeammille ja tehokkaammille taloille ja toisaalta muuttotappioseuduilla puretaan, koska rakennuksille ei ole kylliksi käyttöä. Kaupungeissa purkamisen ajurina toimii maan hinta, maaseudulla ylimääräisiltä tuntuvat ylläpitokustannukset. Nyt 2020-luvun lama-aikana purkaminen liittyykin rakennuksista luopumiseen kulujen pienentämiseksi.

Purkamisesta on tullut kirjan mukaan Suomessa tapa ja tottumus, jota ei juuri kyseenalaisteta. Meillä on syntynyt purkamisen kulttuuri ja kieli. Moderni yhteiskunta pyörii uudistamalla eikä patinaa suvaita. Pitää olla uutta. Kuluttamien vauhdittuu ja kansa uskoo, että vanha on huonoa ja korjauskelvotonta. Purkupuheessa puhutaan sisäilmaongelmista ja vaaroista ohikulkijoille. Ja jos korjataan, korjataan vanha uudennäköiseksi.

Suomen rakennuskanta on kansainvälisessä vertailussa nuorta. Tilastokeskuksen mukaan Suomessa purettiin 2023 yhteensä 8000 rakennusta. Purettujen rakennusten määrä kaksinkertaistui vuosien 2010 ja 2023 välillä. Purettujen rakennusten keski-ikä oli 50 vuotta. Asuinrakennukset puretaan keskimäärin kuudenkymmenen ja muut rakennukset neljänkymmenen vuoden iässä.

Viime aikoina purkaminen on alettu nähdä osana ympäristökriisiä. Vanhojen arvorakennusten katoamisen rinnalla huoli on kohdistunut purkamisen materiaalivirtoihin, ympäristökuormaan ja yhteiskunnan lyhytnäköiseen kulutuskäyttäytymiseen. Huoli on siirtynyt yksittäisitä rakennuksista ja paikoista maapalloon.

Vaikka vanha rakennus ei korjattunakaan yltäisi vastaavan uudisrakennuksen energiatehokkuuteen, useiden tutkimusten mukaan purkaminen ja uudisrakentaminen aiheuttavat niin suuren hiilipiikin, että positiivisten ympäristövaikutusten saavuttaminen kestää useita vuosikymmeniä. Ja sitten uudisrakennus onkin aika purkaa…

Purkaminen ei ole samalla tavoin yksilön valinta kuten kulutustottumukset tai lentäminen, ja siihen on vaikeata vaikuttaa. Rakennusten purkamisesta päättävät tahot ovat kirjan mukaan harvoin rakentamisen asiantuntijoita. Kunnissa purkupäätökset syntyvät kouluverkoston, kirjastotoiminnan tai terveydenhuollon tehostamisen sivutuotteena: kun palveluita yhdistetään ja keskitetään, jää rakennuksia käytön ulkopuolelle.

Toki muutos kuuluu kirjoittajienkin mukaan rakennettuun ympäristöön, mutta se ei saa olla liian nopeaa ja totaalista. Purkamista harkittaessa tulisi tilanne nähdä kokonaisuutena, johon vaikuttavat nopeiden taloudellisten säästöjen lisäksi ympäristön laatu, kulttuuriarvot ja merkitys paikallisyhteisölle. Maapallo ei kestä, jos rakennamme muutaman vuosikymmenen välein rakennuksemme uudestaan.

Kirjan ehdottomia hyviä puolia ovat sen pieni koko, pokkariformaatti, ja sujuvaksi kirjoitettu teksti. Kirjaa on helppo lukea. Kuvaukset purkamisen ja rakennussuojelun historiasta ovat yleissivistäviä. Kirja saa purkamisen näyttämään useinkin tarpeettomalta – toivottavasti viesti saavuttaa maalinsa. Ajattelutavan muutoksestahan purkuvimman purkamisessa on pitkälti kysymys.