RTY:n lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi rakentamislain ja siihen liittyvien lakien muuttamisesta

Rakennustarkastusyhdistys korostaa erityisesti seuraavia seikkoja lakiehdotuksesta:

  • Lakiehdotuksen vaikutuksia rakennusvalvonnoille, kunnille, rakennushankkeeseen ryhtyville tai rakennusten käyttäjille ei ole arvioitu riittävästi. Lakitekstin ja perustelumuistion välisistä ristiriidoista ja ympäristöministeriön kevään aikana antamista lausunnoista voi päätellä, että muutoksilla on tavoiteltu jotain muuta kuin mitä itse lakitekstiin on kirjoitettu. Lakiehdotusta ei missään nimessä pidä viedä eteenpäin ilman huolellista vaikutusten arviointia, koska vaikutukset saattavat olla myös niiden tavoitteisiin nähden erittäin negatiivisia.
  • RTY ry. ehdottaa rakentamisluvan käsittelyaikavelvoitteeseen siirtymäaikaa, jotta voidaan arvioida, mitä vaikutuksia itse rakentamislain uudistamisella on käsittelyaikojen kehittymiseen. Käsittelyaikavelvoitteen vaikutuksia ei myöskään ole riittävästi huomioitu ja vaikutukset tulevat todennäköisesti olemaan kaikkien osapuolten kannalta epätoivottuja.
  • Purkamislupajärjestelmään ehdotettavat muutokset suorastaan kannustavat kohtuullisen hyväkuntoisten rakennusten purkamiseen. Tällä on merkittäviä vaikutuksia koko lain lähtökohtana olevaan ilmastonmuutoksen torjuntaan ja elinkaariajatteluun. Lisäksi purkamista koskevalla sääntelyllä (mm. valitusmahdollisuuksien rajaamisella) mahdollistetaan aivan tarpeettomasti poliittisen harkinnan vaikutus lupaharkintaan, joka on lähtökohdiltaan oikeusharkintaa.
  • Tietomallien käyttöönotto ei ole vielä mahdollista siinä määrin, mitä perustelumuistiossa kirjoitetaan. Tietomallit eivät vielä nykyisellään mahdollista suunnitelmien tarkastamista rakennusvalvontojen työtä sujuvoittavalla tavalla.

Lue RTY:n ympäristöministeriölle antama lausunto kokonaisuudessaan »