TARJA NURMI

Sveitsin parasta arkkitehtuuria yksissä kansissa

Hyvät arkkitehtuurikirjat auttavat ammattilaisia pysymään ajan tasalla. Sveitsi kuuluu eurooppalaisen arkkitehtuurin mallimaihin.

Kun Euroopan unionin kytketty Mies van der Rohe -palkinto vastikään jaettiin Oulussa Alvar Aallon nimeä kantaneen toimiston suunnittelemassa ja nyt kulttuurikäyttöön korjattavassa siilossa, palkittiin parasta eurooppalaista arkkitehtuuria ilman että yhtään sveitsiläistä ehdokasta olisi ollut mukana. Maa ei kuulu Euroopan unioniin.

Kenties vastavetona on alettu julkaista komeaa Sveitsin arkkitehtuurin vuosikirjaa. Kirjan tekstit on käännetty myös englanniksi.

Teoksen tarkoitus on esitellä ammattilaisista koostuvan juryn valitsemaa maan parasta arkkitehtuuria, niin kaupungeista kuin maaseudulta.  Ensimmäinen vuosikirja julkaistiin vuonna 2023. Uusin on otsikoltaan SAY 2025/26. Mukana ei ole tämän vuoden aikana valmistuvia rakennuksia, mutta se ei haittaa: arkkitehtuuri on tilapäisrakennelmia lukuun ottamatta hidastempoinen laji.

Kirjaa varten on aiempaa avoimemman valintamenetelmän myötä valikoitunut kaikkiaan lähes 160 kohdetta. Varsinaisen juryn työskentely on käytännössä hoidettu siten, että kohteista on koottu A2-kokoiset planssit samaan huonetilaan. Tarkempi sekä julkaisuun että näyttelyyn valittujen kohteiden arviointi on suoritettu yhdessä ja keskustellen. Kirjassa on myös kartta, johon kohteet on merkitty.

Lähes 300-sivuinen kooltaan suuri teos jaottelee parhaat kohteet eri otsikoiden alle, ja kunkin kohteen esittelyä täydentää laajempi kirjoitus. Koska kirja on julkaistu usealla kielellä, on se graafisen ilmeen suhteen välillä vähän hukassa. Juonesta pääsee kuitenkin nopeasti kiinni.

Densifying: Hostel Casa Moscia, Locarno. Suunnittelija: Buzzi studio d’architettura, Locarno.

Kutakin lukua edeltää sarja kokonaisen aukeaman täyttäviä valokuvia, mutta niitä ennen olisi tarkka lukija kaivannut erillistä välilehteä. Toisaalta senkin asian kanssa voi lukija hyvin elää ja tulla toimeen.

Teos ei missään nimessä ole tähtiarkkitehtuurikeskeinen, saati esittele pelkästään uutta arkkitehtuuria. Mukana on monia kasvojenkohotuksen kokeneita tai täydennettyjä rakennuksia, joista upein lienee entiseen loistoonsa saatettu St. Gallenin betoninen kaupunginteatteri.

Jotkut kirjan kohteet eivät edusta puhtaasti vain arkkitehtuuria. Näihin kuuluu suurempaan Reinin yhden alkujoen siltaan liittyvä huikeaa minimalistista insinööritaitoa edustava Nuignin kävelysilta Hinterrheinissa sekä kaupunkiaktivismista kertova hanke, jonka myötä rakennusrivistön edustalle istutettiin sarja kauniita lehtipuita.

Tässä omia suosikkejani:

Maaseutukylää täydentävä ja puuarkkitehtuuria edustava Hofwis-kokonaisuus tuo uutta elämää Eisauhun. Arkkitehtuuri sopii hyvin ympäristöönsä ja rakennukset käsittävät asuntoja hyvinkin erilaisille ja eri-ikäisille ihmisille. Tilaajana on säätiö, joka tukee kylän pitämistä elävänä; kokonaisuuteen kuuluu myös mm. pieni kirjasto ja terveyskeskus. Hieno italiankielisen Sveitsin maaseudulla sijaitseva kohde on mm. pieni retkeilymajamainen lisärakennus Casa Moscia Lago Maggioren rannalla vanhemman rakennuksen kyljessä.

Sveitsissä on paljon meitä enemmän yhteisöllisiä asuintaloja ja asunto-osuuskuntia tai taloryhmiä, joissa on luovan arkkitehtuurisuunnittelun avulla saatu aikaiseksi tavanomaista edullisempia ja myönteisesti poikkeavia ratkaisuja.  Asumista ja työskentelyä mainiosti yhdistävä puurakenteinen ja pienimittakaavainen Bielin kaupungissa sijaitseva kolmikerroksinen kohde nimeltä Werk on omassa lajissaan kiinnostava. Siinä ovat samassa paketissa selkeä puurunko, eri käyttötarkoitusten keskinäinen joustavuus, aurinkopaneelit, luonnonmukainen viilennys ja tuuletettavuus sekä muitakin ympäristön kannalta mainioita yksityiskohtia. Arkkitehtitoimiston nimikin on hauskasti WOW.

Baselissa on vuorostaan osuuskuntamainen kerrostalokokonaisuus nimeltä Lyse-Lotte, jossa on arkkitehtonista rentoutta sekä kerrostaloympäristöön tuotua pursuilevaa vehreyttä. Asuintoihin liittyy kekseliäitä ratkaisuja ja jopa kymmenhuoneisia asuntoja. Asunnoista löytyy jopa ns. teleskooppihuoneita, joissa varsinainen makuuhuoneosa on keskemmällä runkoa, mutta siitä työntyy luonnonvaloa kohti kurottava julkisivuun ulottuva kapeampi osa, johon mahtuu työpöytä, nojatuolia tai paikka pianolle tai harrastusvälineille tai lapsen sängylle.

Open Spaces: Hofwis Apartments, Elsau. Suunnittelija:  BDE Architekten, Winterthur.

Hauskaa kenkälusikointitaitoa ahtaaseen paikkaan edustaa vuorostaan Baselissa sijaitseva Colmi-niminen kokonaisuus kadunvarren townhouseineen sekä kahviloineen ja matalampine piharakennuksineen. Uusia rakennuksia kapeahkoille tonteille ja olemassa olevaan struktuuriin sovitettaessa vaaditaankin todellista suunnittelutaitoa ja oikeaa asennetta.

Kaikkiaan kirjaan on valittu 36 tarkemmin esiteltävää kohdetta. Takaosassa on luettelo kaikista ehdoille valituista, joita on 159.

Asukasluvultaan alle kymmenmiljoonainen Sveitsi ja sen arkkitehtuuri ovat osoitus siitä, että maassa on sekä tarvetta että tilaa uudenlaiselle ajattelulle. Sille on myös sosiaalinen ja taloudellinen tilaus. Myös Sveitsissä on tarpeellista pitää pikkukylät mahdollisimman elävinä. Kirjassa on myös muutamia esimerkkejä historiallisiin rakennuksiin tehdystä muutoksista ja lisäyksistä, mutta myös yhden melko tavanomaisen modernismin ajan bulkkikerrostaloryhmän uudistamisesta. Sveitsiläistä arkkitehtuuria ulkomailla edustaa vuorostaan kiinnostava suurlähetystön residenssirakennus Algeriassa.

Tarja Nurmi
Arkkitehti SAFA.

Kuvat: Gionata Buzzi ja Jusuf Supuk.

SAY 25/26 Swiss Architecture Yearbook 2025/26. Toimittaneet Andreas Ruby ja Roland Züger.

Park Books 2025. 280 s.