LAURI JÄÄSKELÄINEN
Uusi urbanismi
New Urbanism -liikkeen eräänä alullepanijana on totuttu pitämään luxemburgilaista arkkitehtia Léon Krieriä (s. 1947). Krier oli mukana perustamassa Yhdysvalloissa organisaatiota CNU, Congress for the New Urbanism.
Haagista ja muualta Alankomaista löytyy lukuisia Natalini Architettin suunnittelemia kohteita, kuten kuvassa taaempana pilkottava lasisella kupolilla erottuva Clioplein-rakennus (1993–2000).
Englannissa prinssi Charles (nyk. kuningas Charles III) koki Krierin ajatukset omikseen ja pestasi Krierin laatimaan kuuluisan Poundburyn asemakaavan. Vuonna 1989 ilmestyneessä teoksessaan A Vision of Britain: A Personal View of Architecture Charles oli esitellyt näkemyksiään ja huoliansa modernin arkkitehtuurin vaikutuksesta perinteiseen brittiläiseen kaupunki- ja ympäristökuvaan.[1] Poundburyn keskusta on rakennettu muistuttamaan klassista tyyliä. Aluetehokkuus on korkea, mutta rakennuskanta korkeudeltaan maltillista. Toimintoja on pyritty sekoittamaan ja kevyttä liikennettä suositaan.
CNU:n rinnalle perustettu CEU, Council for European Urbanism, julkisti kokouksessaan vuonna 2003 niin sanotun Brüggen julistuksen. Julistus käsittää 12 ohjelmakohtaa eurooppalaiselle urbanismille.[2] Julistus listaa muun muassa seuraavia epäkohtia:
- toimintoja eriyttävä yhdyskuntarakenne
- autoistuminen
- autoritaariset suunnittelukäytännöt
- kertakäyttörakentaminen.
Uusurbanismin ideologisena vaikuttajana on pidetty myös norjalaista Christian Norberg-Schulzia (1926–2000). Norberg-Schulz tunnetaan erityisesti hänen 1970-luvulla esille nostamastaan paikan hengestä, genius loci. Norberg-Schulzin arkkitehtuuri edustaa pikemminkin arkkitehtuurin fenomenologista suuntausta. Fenomenologinen suuntaus, jota Suomessa erityisesti professori Juhani Pallasmaa on tuonut esiin, korostaa inhimillisen kokemuksen, intentioiden ja historian ymmärrystä sekä arkkitehtuurin ei-mitattavissa olevaa runollisuutta.
Letchworth oli Barry Parkerin ja Raymond Unwinin vuonna 1903 suunnittelema ensimmäinen toteutunut puutarhakaupunki. Noin 35000 asukkaan Letchworth sijaitsee 50 km Lontoosta pohjoiseen. Puutarhakaupunkiaate on ollut eräs esikuva uudelle urbanismille. Letchworthin keskustaa vuonna 1997.
Tyypillisiä nykyään suojeltuja Letchworthin pientaloja.
Malmön ja Lundin välissä sijaitsevan Jakriborgin on rakennuttanut Jan ja Krister Berggrenin yhtiö 1990-luvun loppupuolella. Arkkitehteina olivat Robin Manger ja Marcus Axelsson. Uudesta urbanismista innoitusta saanut Jakriborg muistuttaa Poundburyä.
Arkkitehti Aarne Ervin suunnittelema Kino Tapiola (1955) joutui asbestiongelmien takia välillä käyttökieltoon ja konkurssiin. Remontin jälkeen elokuvatoiminta alkoi uudestaan vuonna 2010 entistä ehompana. Kino Tapiola on tärkeä rengas Tapiolan alkuperäistä puutarhakaupunkia.
Arkkitehtuurikapina
Ruotsiin perustettiin vuonna 2016 ajatushautomo ja yhdistys Arkitekturupproret – Arkkitehtuurikapina. Toiminta oli käynnistynyt Facebook-yhteisönä jo paria vuotta aikaisemmin. Arkitekturupproret peräänkuuluttaa uuden urbanismin oppeja ja viittaa selvityksiin, joiden mukaan yli 75 prosenttia kansalaisista kannattaa traditionaalista arkkitehtuuria. Medianäkyvyyttä Arkitekturupproret hankkii Kasper Kalkon -palkinnolla, joka on tarkoitettu jonkinlaiseksi antiteesiksi Ruotsin Arkkitehtiliiton (SAR) vuotuiselle Kasper Salin -palkinnolle. Kasper Kalkon -”tunnustus” myönnetään yleisöäänestyksen perusteella Ruotsin rumimmalle rakennukselle. Vastapainoksi yhdistys on äänestyttänyt myös Ruotsin kaikkien aikojen kauneimmasta rakennuksesta ja kauneimmasta kaupungista. Vuonna 2017 Ruotsin kauneimmaksi kaupungiksi äänestettiin Sundsvall.
Suomessa Arkkitehtuurikapina-Facebook-ryhmä alkoi toimia vuonna 2015. Ryhmä, jossa jäseniä on noin 15000, tavoittelee kauneutta, kestävää perinnerakentamista ja miellyttävää ympäristöä. Ryhmä puoltaa uusia toteutuksia klassisen arkkitehtuuriperinteen hengessä. Ryhmän ohjelmajulistukset ja tavoitteet vastaavat pitkälti kansainvälisiä uuden urbanismin näkemyksiä. Ryhmän toimesta on julkaistu kirja Kohti kauniimpaa kaupunkia. [3]
Ruotsin Arkitekturupproret on toiminut esikuvana kansainväliselle verkostolle, joka tunnetaan nimellä The Architectural Uprising. Verkosto on levittäytynyt noin kahteenkymmeneen maahan eri puolille maailmaa. Verkostoon houkutellaan vetoamalla kiinnostuneisiin, joiden mielestä valtaosa rakennetusta ympäristöstämme on rumaa ja hengetöntä. ”Miksi ei enää rakenneta kauniita rakennuksia?” Katto-organisaation verkkosivuilta voi etsiä eri puolille maailmaa vuoden 1989 jälkeen rakennettuja uusia vernakulaarisia (kansanomaisia), orgaanisia ja traditionaalisia rakennuksia. Suomesta on mukaan päässyt Sotkamoon omistajan itsensä suunnittelema asuinrakennus (n. vuodelta 2010) ja Joroisiin rakennettu Pyhän Georgios Voittajan kirkko (2013). Karttahaku tunnistaa myös Järvenpään ortodoksikirkon (1979) ja Uuden Valamon luostarin pääkirkon Heinävedeltä (1976). Mukana on lisäksi Rauman torin laidalla Feren talon (Kuninkaankatu 22) kylkeen 1960-luvulla rakennetun laatikkomaisen laajennuksen korvannut, perinteistä muotokieltä noudattava uudisosa (1983).
Rob Krier (1938–2023), Léon Krierin veli, suunnitteli kohteita muun muassa Haagiin yhdessä Christoph Kohlin kanssa uuden urbanismin hengessä. Keskellä kuvaa oleva hieman mutteria muistuttava tornimainen rakennus on kaksikon yhdessä suunnittelema toimistotalo (1993–2000).
Keskustelua
Arkkitehtuurikapinan Facebook-sivuilla käydään vilkasta päivittäistä keskustelua. Huhtikuun 2025 kunta- ja aluevaalit innostivat myös vaalien ehdokkaita ottamaan kantaa arkkitehtuuriin. Kunnilla kaavamonopolin haltijoina ja rakentamisen lupaviranomaisina on keskeinen rooli rakennetun ympäristön kysymyksissä. Erityisesti asemakaavoilla ratkaistaan keskeisiä ja myös rakennusten arkkitehtuuriin vaikuttavia reunaehtoja. Kunnan omistamalle maalle rakennettaessa voidaan yksityiskohtaisilla tontinluovutusehdoilla antaa asemakaavaa täydentäviä ehtoja. Myös kuntien rakennusjärjestyksiä voidaan tietyissä rajoissa käyttää.
Mediassa esiintyy säännöllisesti joko toimittajien laatimia kirjoituksia tai lukijoiden lähettämiä kannanottoja, joissa aiheena on arkkitehtuuriin liittyviä teemoja. Monissa lukijoiden lähettämissä mielipidekirjoituksissa ihmetellään suomalaista nykyarkkitehtuuria ja esitetään tilalle vaikkapa jugend-tyylisiä uusia rakennuksia. Muutamana viime vuonna on keskusteltu erityisen vilkkaasti rakennusten purkamisesta. On ryhdytty puhumaan ”purkuaallosta”.
Vähitellen keskustelu rakennusten kauneudesta, uuden urbanismin esiin nostamista teemoista ja arkkitehtien roolista on levinnyt myös alan ammattilaisten keskuuteen. Helsingin ensimmäinen arkkitehtuuripoliittinen ohjelma vuodelta 2006 totesi:
Reaktio monotonisuutta ja yksipuolista arkkitehtuuria vastaan on voimistunut viime vuosikymmeninä. Tyytymättömyys ilmenee yleisenä kielteisyytenä ylipäätänsä uuden rakentamista kohtaan. Paluu perinteeseen ja vanhahtavaan arkkitehtuuriin nähdään eräänä vaihtoehtona löytää rakentamiselle uutta hyväksyttävää identiteettiä. Kuitenkin arkkitehtuuri parhaimmillaan pyrkii vastaamaan ihmisten emotionaalisiin tarpeisiin sortumatta kuitenkaan kosiskelevuuteen ja helppoihin jäljitelmiin. [4]
Arkkitehtien omissa ammattijulkaisuissa on myös nostettu esiin uuteen urbanismiin liittyvää aihepiiriä. Suomessa kymmenen vuotta asunut ja Tampereen yliopistossa rakennussuunnittelun professorina toimiva Fernando Nieto pohtii Arkkitehti-lehden vuoden 2024 viimeisessä numerossa kiinnostavasti vieraiden vaikutteiden leviämistä pohjoismaiseen paikalliseen rakennustaiteeseen. [5] Ruotsin Arkitektur-lehden palstoilla on aika ajoin käyty monipuolista keskustelua ja dialogia Arkkitehtuurikapinan tiimoilta. Lehden numerossa 4/2022 Samuel Michaëlsson arvioi, että arkkitehtikunnan tulisi suhtautua avoimemmin Arkkitehtuurikapinaan. Ilman dialogia on arkkitehtikunnalla paljon menetettävää. [6] Michaëlssonin eräänä keskustelukumppanina ollut norjalainen arkkitehtitutkija Anders Rubing löytää norjalaisten suhtautumisessa Arkkitehtuurikapinaan neljä suuntausta. Elitistisessä suhtautumisessa sanoudutaan kokonaan irti arkkitehtuurikapinan teeseistä eikä haluta osallistua keskusteluun. Toinen ryhmä toivottaa keskustelun sinänsä tervetulleeksi mutta suhtautuu siihen kuitenkin torjuvasti. Kolmas suuntaus on avoimempi ja pitää arkkitehtien osallistumista keskusteluun tarpeellisena, vaikka oltaisiin eri mieltä. Neljäs ryhmä ehdottaa muodostettavaksi allianssin, jossa arkkitehdit yhdessä Arkkitehtuurikapinan kanssa etsisivät yhteisiä tavoitteita ja kiinnekohtia. [7]
Arkkitehtitoimisto INARON suunnittelema, Helsingin Kaarlenkadulla puretun 1980-luvun asuntolarakennuksen korvannut uudisrakennus (2023) on hakenut piirteitä klassisesta arkkitehtuurista ja Kallion kaupunginosan sadan vuoden takaisesta jykevyydestä.
Liisa Akimofin ostaman Helsingin Huopalahden vanhan asemarakennuksen yhteyteen rakennuttamassa neljän asunnon rivitalossa on massiivipuiset rakenteet ja painovoimainen ilmanvaihto. Rakennuksen elinkaareksi Akimof mitoitti 400 vuotta. Arkkitehtisuunnittelusta vastasi Arkkitehtitoimisto Livady.
Kartanonkoski lähellä Helsinki-Vantaan lentokenttää on noussut Vantaan suosituimpien asuinalueiden joukkoon. Kartanonkoskea rakenteilla lokakuussa 2001.
Honkasuon Haapaperhosen Aarre -rivitalon valmistuminen kohtasi yllätyksiä sekä Venäjän Ukrainan hyökkäyksen aiheuttaman hintapiikin että viranomaisprosessien myötä.
Puu-Käpylän klassisistinen 1920-luvun arkkitehtuuri oli puutarhakaupunkiaatteesta innostuneen Akseli Toivosen ja nuoren, vasta 26-vuotiaan Martti Välikankaan luomus. Arkkitehti Toivonen toimi Helsingin rakennustarkastajana 1936–1949. Kuva Pohjolankadulta.
Koettu viihtyisyys
Suomen moderni, pääosin betonielementtitekniikkaan nojautuva ja 1960-luvulla valtavirraksi muodostunut lähiörakentamisen arkkitehtuuri on jo pitkään joutunut arvostelun kohteeksi. Kuitenkin lähiömäisen kaupunkisuunnittelun ja arkkitehtuurin piiristä on löydettävissä monia onnistuneita esimerkkejä. Kulosaari rakentui puutarhakaupunkiaatteen mukaisena itsenäisenä huvilayhdyskuntana jo 1900-luvun alkuvuosikymmeninä. [8] Espoon Tapiolaa voi pitää Englannissa 1800-luvun lopulla syntyneen puutarhakaupunkiliikkeen kansainvälisesti merkittävänä toteutuksena. Suomen ja Pohjoismaiden ensimmäisen asemakaavaopin professorin Otto-Iivari Meurmanin (1890–1994) ja Väestöliiton toiminnanjohtajan Heikki von Hertzenin (1913–1985) ideoiden pohjalta rakennettu Tapiola on kohdannut metroyhteyden valmistuttua suuria muutoksia. [9]
Uudemmista asuinalueista erityisesti Vantaan Kartanonkoski on koettu poikkeavalla arkkitehtuurillaan viihtyisäksi. Kaavoittajana ollut Timo Kallaluoto lähti tietoisesti hakemaan Backaksen kartanon ympäristöön uudenlaista ja puistomaista klassista ympäristöä. Kallaluodon asemakaavaluonnoksen pohjalta järjestetyn asuinkortteleiden kutsukilpailun voitti ruotsalainen Erika Vörman (Djurgårdens Arkitekter). Hän sijoitti alueelle klassisesti sijoittuvia rakennusryhmiä, joiden muotokieltä on haettu 1920- ja 30-lukujen eurooppalaisista pikkukaupungeista. [10]
Ylipäätänsä lähiöt Suomessa rakentuivat pienimittakaavaisempina kuin esimerkiksi Ruotsissa, joka toteutti niin sanotun miljoonaohjelman, miljonprogrammet, pohjalta vuosina 1965–1974 miljoona uutta lähiöasuntoa. Suomessa myös metsälähiöiksi kutsuttujen asuinalueiden luonnonläheisyyttä on arvostettu. Viime vuosina asukkaiden huolta on aiheuttanut lähiöiden täydennysrakentaminen, jonka koetaan uhkaavan lähiluontoa. [11]
Murroksen mahdollisuus
Uusia rakennusmateriaaleja ja rakennustekniikkaa hyödyntänyt moderni arkkitehtuuri oli aikanaan avantgardistista. Toisen maailmansodan jälkeen teollinen rakentaminen oli Euroopassa vastaus sodan tuhojen korjaamiseen. Modernismista kehittyi Anatole Koppin vuonna 1988 julkaiseman pamfletin otsikkoa mukaillen ”tyylin sijaan peruste” (Qand le moderne n´etait pas un style mais une cause). [12]
Aikakauden suuria ratkaistavia kysymyksiä on ilmastonmuutos. Vaikka rakentaminen ja rakennettu ympäristö ovat avaintoimialoja fossiilisesta energiasta irtauduttaessa, ei ratkaisua haettaessa pidä sivuuttaa arkkitehtuurin tyylikysymyksiä. Arkkitehtuurin tyylillä on ikiaikaisia konnotaatioita, kuten jo Vitruviuksen tunnettu teos De architectura libri decem osoittaa. Ihminen kaipaa samanaikaisesti vaihtelua ja pysyvyyttä. Suomi on maailman mittakaavassa merkittävä modernin arkkitehtuurin tyyssija. Modernien rakennusten korjaaminen on usein osoittautunut työlääksi. Korjaaminen on kuitenkin mahdollista ja ilmastonmuutoksen kannalta suotavaa. Teollisen rakentamisen saavutusten mitätöinti sivuuttaa yhtä lailla tunneälyä ja koettua viihtyisyyttä kuin aiempien vuosisatojen tyylisuunnista haettu ideoiden vähättely. Eri vuosikymmenille ja vuosisadoille ominaisten tyylipiirteiden vaaliminen on osa kulttuuriperimää. [13] Onnistunut rakennettu ympäristö koostuu historiasta, nykyisyydestä ja tulevaisuudesta.
Lauri Jääskeläinen
Varatuomari, valtiotieteiden maisteri.
Kuvat: Lauri Jääskeläinen.
[1] HRH The Prince of Wales: A Vision of Britain. A Personal View of Architecture. Doubleday, 1989.
[2] Brüggen julistuksesta ks. esim. Hans Ibelings: Unmodern Architecture. Contemporary Traditionalism in the Netherlands, s. 60. NAi Publishers, 2004.
[3] Nicolas von Kraemer – Marjo Uotila – Mika Varpio (toim.): Kohti kauniimpaa kaupunkia. 2022.
[4] Helsingin arkkitehtuuri Nyt! s. 45. Ohjelmasta keskusteltiin Helsingin kaupunginvaltuustossa 12.9.2007, joka oli ohjelmatyötä vetäneen apulaiskaupunginjohtaja Pekka Korpisen jäähyväisesiintyminen ennen eläkkeelle siirtymistä. Ylioppilasteatteri teki valtuustokeskustelusta näytelmätoisinnon.
[5] Fernando Nieto: Kotoutettua vierautta. Arkkitehti 5–2024 s. 15–20.
[6] Samuel Michaëlsson: Dialog är vägen framåt. Arkitektur 2/2022 s. 52–57.
[7] Michaëlsson, s. 55.
[8] Laura Kolbe: Brändö – Drömmen om en bättre framtid. Stiftelsen Brändö Hembygdsfond. 1990.
[9] Lauri Jääskeläinen: Tapiola – kohti uutta nousua? Yhdyskuntasuunnittelu 3/2011 s. 35–40.
[10] Patrick Eriksson: Kartanonkosken puutarhakaupunki haastaa nykyisen kaupunkisuunnittelun ja lähiön. RY Rakennettu Ympäristö 4/2001, s. 28–31.
[11] Case Vuosaari. Maankäyttöpolitiikan paikallisuus. Smartland-hankkeen monialaisen työryhmän tutkimusraportti. Toim. Aija Staffans ja Katri-Liisa Pulkkinen. Aalto-yliopisto. 2024.
[12] Cristina Di Benedetto & Vincento Riso: Saving the Modern Without Rhetoric. Teoksessa Proceeding of the 12th International Docomomo Conference, s. 214–218. Espoo 2012.
[13] Anja Kervanto-Nevanlinna (toim.): Dangerous Liaisons. Preserving Post-War Modernism in City Centers. ICOMOS Finnish National Committee. 2001.