Rakentamislaki uudisti ja yhdisti säännökset tilapäisestä ja määräaikaisesta rakennuksesta. Rakentamislain 10 §:n säännös väliaikaisesta rakennuksesta antaa enemmän mahdollisuuksia luvittaa muita kuin pysyviä rakennuksia ja rakennuskohteita. Säännös soveltuu myös väliaikaiseksi tarkoitettuihin käyttötarkoitusmuutoksiin.
Helsingin perinteikkään Hakaniemen hallin peruskorjauksen ajaksi luvitettiin Hakaniemen torille väliaikainen helposti saavutettavissa ollut kauppahalli. Tyylikkään tilapäisen hallin suunnittelijana oli arkkitehti Jorma Öhman. Väliaikainen halli palveli asiakkaita vuosina 2018–2023. Syksyllä 2023 halli purettiin osiin ja kuljetettiin Tuurin kyläkauppaan, jossa se avattiin helmikuussa 2024.
Tilapäisen rakennuksen säännös maankäyttö- ja rakennuslaissa (MRL 176 §) oli osa poikkeamisharkintaa toisin kuin säännös, jonka mukaan määräajan paikallaan pysytettävää rakennusta varten voitiin rakennuslupaan asettaa määräaika (MRL 125 §). Tätä periaatteellista eroavuutta ei aina käytännössä ymmärretty. Määräaikaiseen rakennukseen tuli soveltaa samoja säännöksiä ja määräyksiä kuin pysyväänkin rakennukseen. Määräaika oli vain eräällä tavalla ”lieventävä” asianhaara, kun luvan myöntämisen edellytyksiä harkittiin. Määräajan avulla saatettiin myös joissakin tilanteissa päätyä ”helpommin” myöntymään vähäiseen poikkeamiseen, mikäli vähäisen poikkeuksen edellytykset muutoin täyttyivät. Tilapäisen rakennuksen oikeusohje antoi sen sijaan mahdollisuuden poiketa lähes kaikista rakentamista koskevista kielloista, määräyksistä ja rajoituksista. Edellytykset oli säädetty joustaviksi ja koskivat rakennuksen tarkoitusta sekä lujuuden, terveellisyyden, liikenteen, paloturvallisuuden ja ympäristöön sopeutuvuuden vaatimuksia. Tilapäistä rakennusta luonnehti, että se oli katsottava tarkoitetun pysytettäväksi paikallaan enintään viiden vuoden ajan. Viittaussäännöksen kautta rajattiin luvan myöntämisen ulkopuolelle myös kohteet, joille ei poikkeamista MRL:n mukaan ylipäätänsä voitu myöntää (MRL 171.2 §). Lupamenettelyssä oli soveltuvin osin noudatettava, mitä poikkeamismenettelystä säädettiin (MRL 173 §).
Kaartinhallina tunnettu myymälä- ja näyttelyrakennus korvasi vuonna 1960 Selim A. Lindquistin suunnitteleman yksikerroksisen basaarityyppisen jugendhallin (1906) Helsingin Kasarmitorilla. Ilkka Martaksen suunnitteleman, määräaikaiseksi tarkoitetun Kaartinhallin tilalle on kaavailtu uutta 7,5 metriä nykyistä korkeampaa pysyvää liike- ja toimistorakennusta. Helsingin hallinto-oikeus hylkäsi hanketta koskevan asemakaavavalituksen maaliskuussa 2026. Hanke on herättänyt voimakasta kritiikkiä sekä useammalta kuin yhdeltä naapuriyhtiöltä että lukuisien järjestöjen piirissä.
Rakentamislaki korvasi sekaannusta aiheuttaneet tilapäisen ja määräaikaisen luvan uudella väliaikaisen rakennuksen oikeusohjeella. Rakentamislain 10 § kuuluu:
Rakennus on väliaikainen, jos se sen rakenne, arvo ja käyttötarkoitus huomioon ottaen on tarkoitettu pysytettäväksi paikallaan enintään 10 vuotta.
Väliaikaisen rakennuksen rakentaminen voi poiketa tässä laissa ja sen nojalla annetuissa asetuksissa säädetystä. Väliaikaisen rakennuksen sallittavuuden harkintaan vaikuttavat kaavoituksen ja luonnonsuojelun tavoitteet, rakennuksen tarkoitus sekä lujuuden, terveellisyyden, liikenteen, paloturvallisuuden ja ympäristöön sopeutuvuuden vaatimukset. Väliaikainen rakennus ei saa johtaa merkittävään rakentamiseen.
Väliaikaisen rakennuksen rakentamislupa on itsenäinen lupatyyppi
Väliaikaisen rakennuksen säännös sijoittuu rakentamislaissa rakentamista koskevaan 2 lukuun. Jo siitä on pääteltävissä, että säännös muodostaa eräällä tavalla itsenäisen lupatyypin. Lupa on kuitenkin luonteeltaan myös rakentamislupa, jonka myöntää kunnan rakennusvalvontaviranomainen (RakL 43 §).
Väliaikaisen rakennuksen lupaedellytykset on säädetty tyhjentävästi rakentamislain 10 §:ssä. Esimerkiksi erillistä sijoittamisen edellytysten tarkastelua ei tarvita. Silloin kun lupaviranomainen harkitsee, että kaikki edellytykset väliaikaisen rakennuksen rakentamiseen täyttyvät, avautuvat mahdollisuudet luvan myöntämiseen.
Oikeudellisten edellytysten ohella käytettävissä on tarkoituksenmukaisuusharkintaa. Harkinta noudattaa hallituksen esityksen perustelujen mukaan pitkälti MRL:n tilapäisen rakennuksen harkintaa, jossa voitiin poiketa lujuuden, terveellisyyden, liikenteen, paloturvallisuuden ja ympäristöön sopeutuvuuden vaatimuksista (HE 139/2022 vp s. 135). Väliaikaisen rakennuksen lupainstrumentti tavallaan jatkaa jo vuoden 1931 asemakaavalaissa omaksuttua tilapäisen uudisrakennuksen traditiota. Asemakaavalain 67 §:n 2 momentin mukaan uudisrakennuksena ei ollut pidettävä rakennusta, joka on rakennettu verrattain lyhyeksi ajaksi, eikä myöskään koristukseksi tai muuhun tarkoitukseen tehtyä pienehköä laitosta, kuten kaivoa, muistopatsasta, kioskia ja käymälää. Sekaannusta aiheutti asemakaavalain nojalla annettuun rakennussääntöön sisältyvä, kaupunkeja ja kauppaloita koskeva selvästi laajempi tilapäisen rakennuksen määrittely. Rakennussäännön 36 §:n mukaan ”maistraatti voi erinäisillä ehdoilla, huomioon ottaen rakennuksen tarkoituksen sekä lujuuden, terveellisyyden, liikenteen, paloturvallisuuden ja kauneuden vaatimukset, myöntää luvan tilapäisen rakennuksen rakentamiseen. Lupa sellaisen rakennuksen pysyttämiseen paikalleen annettakoon ainoastaan määräajaksi tai kunnes toisin määrätään”.
Rakennuslain tultua voimaan 1.7.1959 luvitettiin tilapäisellä luvalla käytännössä pysyviä rakennuksia. Hallintoneuvos Otto Larman auktoritatiiviseksi muodostuneessa rakennuslain kommentaariteoksessa esittämä näkemys, jonka mukaan ”mikä tahansa rakennus voi olla tilapäinen uudisrakennus, se voi olla yhtä hyvin kivi- kuin puurakennuskin tai mistä muusta aineesta tahansa tehty, yhtä hyvin iso kuin pieni rakennus” johti vääristymiin.[1] Tilapäistä lupaa myönnettäessä lähdettiin usein siitä olettamuksesta, että viiden vuoden määräajan umpeuduttua oli jatkoaika poikkeusluvan muodossa ministeriöstä tai lääninhallitukselta selvä.[2] Tarvittiin lukuisia apulaisoikeuskanslerin huomautuksia ja päätöksiä, ennen kuin epäkohdat johtivat lain muutokseen vuonna 1973. Rakennuslain 132 §:n säännöstä täydennettiin lisäämällä lakiin tilapäisen uudisrakennuksen määritelmä. Samassa yhteydessä täydennettiin rakennuslain ja -asetuksen menettelyllisiä säännöksiä.
Lyhyt historiallinen katsaus osoittaa, kuinka väliaikaisella rakentamisluvalla on taustanaan lähes sadan vuoden mittainen säännöstraditio ja kuinka eri aikakausien oikeusohjeissa esiintyy osin samansisältöisiä ilmaisuja. Samalla katsaus osoittaa, että lainsäätäjä on tietoisesti halunnut traditiota jatkaa ja mahdollistaa tietyissä rajoissa rakentamista, joka ajalliselta kestoltaan lyhytaikaisemmaksi tarkoitettuna voi poiketa pysyväksi tarkoitetun rakentamisen määräyksistä.
Suurillekin yleisömäärille tarkoitetut tilapäiset tapahtumateltat edellyttävät suunnittelua, jotta niiden turvallisuus voidaan täyttää. Keuruun Iso Kirja -kansanopisto järjestää kesäisin tuhansia kävijöitä kerääviä lähinnä uskonnollisia tapahtumia.
Väliaikaisen rakentamisluvan reunaehdot rakentamislaissa
Väliaikaisuutta luonnehtii rakentamislain mukaan rakennuksen enintään 10 vuoden paikallaan pysyttämisen tarkoitus. Kysymyksessä on nimenomaan rakennuksen sijainti samalla rakennuspaikalla. Yleiseksi on muodostunut käytäntö esimerkiksi helpottaa laajojen peruskorjausten aiheuttama rakennuksen käytön estyminen korjauksen ajaksi pystytettävällä väistötilalla. Tällainen väistötila, kuten parakkikoulu, toteutetaan usein siirrettävänä. Silloin sen tosiasiallinen elinkaari voi muodostua pitemmäksikin. Toisaalta väliaikaisen rakentamisluvan kriteeristö edellyttää rakennuksen arvon, rakenteen ja käyttötarkoituksen huomioon ottamista, kun arvioidaan, voidaanko rakennusta pitää oikeasti väliaikaisena. Kriteerit on tarkoitettu estämään lain kiertäminen toteuttamalla väliaikaisen luvan turvin kohteita, jotka todellisuudessa ja ominaisuuksiltansa ovat pysyviä. Tältä osin on hyvä pitää muistissa edellä lyhyesti käsitellyt epäkohdat, joihin 1960-luvulla tilapäisen rakennusluvan osalta ajauduttiin.
Rakentamislaki ei väliaikaisen rakentamisluvan osalta viittaa poikkeamisen edellytyksiin. Rakentamislain 57 §:ssä säädetyt poikkeamisluvan edellytykset eivät koske väliaikaista rakennusta. Maankäyttö- ja rakennuslain tilapäisen rakennusluvan oikeusohje (176 §) sisälsi viittauksen poikkeamisen edellytyksiin, joista säädettiin MRL 171 §:ssä (ennen lain muutosta 196/2016 172 §:ssä). Tilapäisen luvan myöntäminen ei ollut esimerkiksi mahdollista, jos se johti vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai muutoin aiheutti merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia. Vastaavan tapainen edellytys sisältyy rakentamislaissa suoraan lain 10 §:n 2 momenttiin, sen viimeiseen virkkeeseen. Väliaikainen rakennus ei saa johtaa merkittävään rakentamiseen. Myös muut väliaikaisen rakennuksen sallittavuuden harkintaan vaikuttavat kriteerit löytyvät rakentamislain ko. momentista.
Kriteerit koskevat kaavoituksen ja luonnonsuojelun tavoitteita, rakennuksen tarkoitusta sekä lujuuden, terveellisyyden, liikenteen, paloturvallisuuden ja ympäristöön sopeutuvuuden vaatimuksia. Näistä joustavista kriteereistä rakennuksen tarkoitus, lujuus, terveellisyys, liikenne, paloturvallisuus ja ympäristöön sopeutuvuus vastaavat MRL 176 §:n 2 momentissa olleita tilapäisen rakennuksen edellytyksiä. Maankäyttö- ja rakennuslain 176 §:n 1 momentin viittausäännöksen kautta kaavoituksellinen haitta ja luonnonsuojelun tavoitteiden vaikeuttaminen rajoittivat tilapäisen luvan myöntämistä (MRL 171.2 §). Tilapäinen lupa estyi myös, jos sen myöntäminen vaikeutti rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista. Vastaavanlainen rakennetun ympäristön suojelemisen rajoitus ei sellaisenaan koske väliaikaisen luvan myöntämistä rakentamislaissa.
Mäntyharjulla sijaitseva Taidekeskus Salmela on tullut tutuksi myös kesäisestä musiikkitarjonnasta. Katettu Puistonäyttämön katsomo turvaa sateelta. Kesällä 2023 esiintymisvuorossa oli muun muassa Tuomari Nurmio & FOLX.
Menettelyyn liittyviä näkökohtia
Rakentamislaki ei sisällä omia erityissäännöksiä väliaikaisen lupahakemuksen käsittelystä. Lupamenettelyn osalta noudatetaan rakentamislain 6 luvun säännöksiä. Niitä ovat muun muassa kuulemista ja tiedottamista, lausuntoa, erityissuunnitelman toimittamista, kuulutusmenettelyä, rakennuksen toteumamallia ja lupamääräyksiä koskevat säännökset (RakL 63, 65, 66, 67, 69, 70, 71 ja 76 §). Rakentamislupahakemuksen käsittelylle säädetty määräaika koskee myös väliaikaisen rakennuksen lupahakemusta (RakL 68 a §). Luvan voimassaolon osalta noudatetaan lain 77 §:n säännöstä. Valitusoikeus määräytyy rakentamislain 179 §:n mukaisesti (897/2024).
Rakentamislupahakemuksen sisällön osalta sovelletaan rakentamislain 61 §:ää. Lähes nollaenergiavaatimus ei koske väliaikaista rakennusta, jonka käyttöaika on enintään kaksi vuotta (RakL 37 §:n 2 mom:n 3 kohta). Jos käyttöaika on kahta vuotta pitempi, tulee väliaikaisen rakennuksen täyttää hiilijalanjäljen raja-arvo, jos kysymyksessä on rakentamislain 38 §:ssä (897/2024) tarkoitettu ja siinä määritelty uusi rakennus. Tällaiselle, väliaikaisellekin uudelle rakennukselle pitää myös laatia rakentamislupavaiheessa vähintään pääpiirustustasoinen rakennustuoteluettelo (RakL 38.3 §). Hiilijalanjäljen raja-arvon alittuminen osoitetaan loppukatselmusta varten tehtävällä ilmastoselvityksellä (RakL 38 a §:n 1 mom., 897/2024). Esimerkiksi väistötiloiksi tarkoitetut uudet parakkikoulut ja vastaavat asettuvat usein vähähiilisyysvaatimuksen kohteeksi. Ympäristöministeriön asetus rakennuksen ilmastoselvityksestä ja rakennustuoteluettelosta (1027/2024) määrittelee vähähiilisyyden arviointijakson pituudeksi rakentamisen jälkeen ensimmäiset 50 vuotta. Kun raja-arvoa väliaikaiselle esimerkiksi parakkikoululle määritetään, voidaan ottaa huomioon väliaikaisuudesta aiheutuva erityistilanne. Tästä säädetään yleisemmin ja kaikkia raja-arvon piiriin luettavia rakennuksia koskien rakentamislain 38 a §:n 3 momentissa. Uuden rakennuksen hiilijalanjäljen raja-arvoista annetussa valtioneuvoston asetuksessa on 5 §:ssä säännös sallituista raja-arvon ylityksistä erityistilanteissa. Raja-arvon voi ylittää enintään viisi prosenttia, jos rakennuksen suunnittelu ja toteuttaminen on erityisen vaikeaa muun muassa sen käyttötarkoituksen takia.
Siinä vaiheessa kun hiilijalanjäljen raja-arvot tiukkenevat vuoden 2029 alusta voi siirrettävien uusien väistökoulujen ja vastaavien rakentaminen vaikeutua. Erilaisilla innovatiivisilla esimerkiksi lämmitysratkaisuilla on raja-arvot kuitenkin mahdollista saavuttaa ilman kohtuuttomia kustannuksia.
Väliaikaisen luvan harkinnasta
Tilapäisen luvan tapaan väliaikaisen rakentamisluvan lupaedellytysten harkinta sisältää sekä oikeus- että tarkoituksenmukaisuusharkintaa. Oikeusharkinnalla tulee ensin varmistaa, että kohde sen rakenne, arvo ja käyttötarkoitus huomioon ottaen on tarkoitettu pysytettäväksi paikallaan enintään 10 vuotta. Koska väliaikainen rakennus voi poiketa huomattavan laajalti rakentamista muutoin koskevista rajoituksista, tulee lupaviranomaisen varmistua siitä, ettei rakentamislain 10 §:n turvin toteuteta määräyksiä ja rajoituksia kiertäen kohteita, jotka todellisuudessa on tarkoitettu pysyväisluonteisiksi. Tässä harkinnassa tulee myös noteerata 10 §:n 2 momentin viimeinen virke, jonka mukaan väliaikainen rakennus ei saa johtaa merkittävään rakentamiseen.
Jos selvitykset ja suunnitelmat osoittavat, että kyse on oikeasti väliaikaisesta kohteesta, on vuorossa 10 §:n 2 momentissa säädettyjen, lupaharkintaan vaikuttavien joustavien kriteerien läpikäynti.
Harkintaan vaikuttavat ensinnäkin kaavoituksen ja luonnonsuojelun tavoitteet. Kaavoituksen tavoitteiden huomioon ottaminen tarkoittaa käytännössä, että lähes poikkeuksetta on kaavoittajaa syytä kuulla. Jos kaavoitusta hoitava viranomainen yksiselitteisesti katsoo, että kohde väliaikaisenakin vaikeuttaa kaavoitusta, on se usein painava argumentti lupahakemuksen hylkäämisen tueksi. Toisaalta kaavoituksellista haittaa voi mahdollisesti lieventää lyhyemmällä paikallaan pysyttämisajalla.
Luonnonsuojelun tavoitteiden huomioon ottaminen on korostuneempana rakentamislaissa kuin asian laita oli MRL:n tilapäisen luvan osalta. Tilapäisen luvan myöntäminen poikkeamisen edellytyksiin viittaavan säännöksen (MRL 171.2 §) kautta estyi, jos tilapäinen lupa vaikeutti luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista. Rakentamislaissa luonnonsuojelun tavoitteet ovat säädösteknisesti selkeästi osa väliaikaisen rakennuksen sallittavuuden harkintaa. Luonnonsuojelun tavoitteiden vaikeuttaminen oli MRL:ssa hallituksen esityksen perustelujen mukaan suhteellisen korkean kynnyksen takana ja liittyi useimmiten muun muassa luonnonsuojelulain mukaisen luonnonsuojelusuunnitelman alueisiin, uhanalaisten lajien esiintymispaikkoihin ja luontotyyppejä koskevaan suojeluun (HE 101/1998 vp). Kysymys oli hallituksen esityksen mukaan oikeusharkinnasta, vaikka tavoitteiden vaikeuttamisen arviointi jättikin säännöksen soveltajalle runsaasti harkintavaltaa. Rakentamislaissa luonnonsuojelun tavoitteet on rinnastettu kaavoituksen tavoitteisiin ja ne vaikuttavat väliaikaisen rakennuksen sallittavuuden harkintaan. Tavoitteena voi esimerkiksi olla kasvillisuuden turvaaminen, vaikka kysymys ei olisikaan luonnonsuojelulaissa tai direktiivissä uhanalaisiksi luokitellusta kasvillisuudesta. Kunta itse voi, kaavoituksen tavoin, määritellä luonnonsuojelun tavoitteita tiukemmin tai väljemmin. Maankäyttö- ja rakennuslakiin johtaneessa hallituksen esityksessä todetaan: ”Kaavoituksellisiin edellytyksiin liittyy tarkoituksenmukaisuuden arvioinnin kaltaista harkintaa, mutta pääosin ne kuuluvat oikeudellisen harkinnan piiriin” (HE 101/1998 vp). Kun rakentamislaki rinnastaa kaavoituksen ja luonnonsuojelun tavoitteet, sisältävät ne molemmat lähtökohtaisesti samantapaista muutakin kuin puhtaasti oikeudellista harkintaa.
Rakennuksen tarkoitus vaikuttaa sekin väliaikaisen rakentamisluvan harkinnassa. Väistötilaksi tarkoitettu rakennus on tyyppiesimerkki väliaikaisuudesta. Samoin ylipainehallit, jotka jo rakenteellisten rajoitustensa vuoksi ovat lähtökohtaisesti jotain muuta kuin pysyvää rakentamista. Grillikioskit, jäätelökioskit, kesäaikaiset ulkoterassit ovat nekin usein tarkoitettu vain tietyksi ajaksi paikallaan pysytettäviksi. Saunalautta ja muut kelluvat kohteet on oma kokonaisuutensa, jota käsitellään myöhemmin erikseen.
Lujuus, terveellisyys, liikenne, paloturvallisuus ja ympäristöön sopeutuvuuden vaatimus ovat perinteisiä kriteerejä, jotka on tullut ottaa tilapäisen ja nyt rakentamislain voimassa ollessa väliaikaisen luvituksen harkinnassa huomioon. Kriteerit kertovat pikemminkin siitä, että vaikka määräyksistä voi poiketa, tulee kohteen täyttää kohtuullisessa määrin tietyt kaikkea rakentamista ohjaavat perusominaisuudet. Ei voi esimerkiksi ajatella, että väliaikaisen luvituksen turvin poikettaisiin keskeisistä terveellisyyttä ja paloturvallisuutta koskevista vähimmäisvaatimuksista. Poistumisturvallisuuden pitää olla kunnossa. Tilojen, joissa myydään elintarvikkeita, tulee täyttää terveellisyysvaatimukset. Koulu- tai vastaavassa käytössä olevien väliaikaisten tilojen sisäilmaston tulee vastata vähimmäisvaatimuksia. Väliaikaisen kohteen sijainnin tulee olla liikenteellisesti riittävän turvallinen. Ympäristöön sopeutuvuuden vaatimus asettaa sekin takarajan niin ettei millainen kohde tahansa saa päästä pilaamaan näkymiä ja lähimaisemaa. Yhteenvetona voi todeta, että näiden kaikkien kriteerien täyttymisen kohtuullisen tason arviointi on lähtökohtaisesti oikeudellista, vaikkakin joustavaa.
Jos kaikkien oikeudellisten edellytysten osalta päädytään myönteiseen lopputulemaan, on käytössä sen jälkeen vielä harkintaa, jota on totuttu kutsumaan tarkoituksenmukaisuusharkinnaksi. Kysymyksessä on samantapainen harkinta, joka liittyy perinteisesti poikkeamislupiin ja myös vähäiseen poikkeamiseen.
Hallinnossa yleisesti noudatettavat periaatteet
Tarkoituksenmukaisuusharkinta ei ole siinä mielessä vapaata, että siinä voitaisiin sivuuttaa kaikkea hallintoa koskeva, perustuslaissa turvattu hallinnon lainalaisuus sekä yleiset hallinnossa noudatettavat periaatteet. Perustuslain 2 §:n 3 momentin mukaan julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia.
Hallinnon oikeusperiaatteista sisältyy säännös hallintolain 6 §:ään. Viranomaisen on kohdeltava hallinnossa asioivia tasapuolisesti sekä käytettävä toimivaltaansa yksinomaan lain mukaan hyväksyttäviin tarkoituksiin. Viranomaisen toimien on oltava puolueettomia ja oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään nähden. Niiden on suojattava oikeusjärjestyksen perusteella oikeutettuja odotuksia.
Hallintolain 6 §:ssä määritellyt periaatteet luokitellaan yleensä viitenä yleisenä periaatteena, joilla on kytköksiä vielä yleisempään oikeudenmukaisuuden vaatimukseen ja mielivallan kieltoon. Oikeuskirjallisuudessa periaatteita kutsutaan yhdenvertaisuusperiaatteeksi, tarkoitussidonnaisuusperiaatteeksi, puolueettomuus- eli objektiviteettiperiaatteeksi, suhteellisuusperiaatteeksi ja luottamuksensuojan periaatteeksi.[3] Hyvän hallinnon perusteisiin kuuluu paljon muutakin, josta säädetään hallintolain 7–10 §:ssä.
Periaatteiden vakiintuneet nimet kuvastavat niiden luonnetta ja sisältöä. Kun erityisesti tarkastellaan väliaikaisen rakentamisluvan harkintaa, niin tarkoitussidonnaisuuden periaate on syytä pitää mielessä. Väliaikaista lupaa koskeva ratkaisu pitää rajata koskemaan vain ja ainoastaan sitä hakemusta ja suunnitelmaa, jolle lupaa haetaan. Harkintaa kielteisen päätöksen tueksi ei voi ulottaa koskemaan olettamuksia, että rakennus on esimerkiksi keinotekoisesti suunniteltu rakenteiltaan kevyeksi, jotta sitä voitaisiin määräajan kuluttua vahvistaa ja saada sille sen jälkeen hankittua pysyvä lupa. Tarkoitussidonnaisuuden periaate estää myös käyttämästä hylkäysperusteina seikkoja, jotka liittyisivät esimerkiksi siihen, että väliaikaista rakennusta mahdollisesti käytettäisiin poliittisesti ei-toivottaviin kokoontumisiin.
Maankäyttö- ja rakennuslain aikaisesta oikeuskäytännöstä voi hakea tietyissä rajoissa johtoa väliaikaisen rakentamisluvan edellytysharkintaan. Oikeuskäytännön perusteella on esimerkiksi pääteltävissä, ettei yksinomaan siitä, että rakennuspaikan hallinta on vuokrasopimuksella rajattu määräajaksi, voi aina päätellä, että kysymyksessä olisi väliaikaiseksi tarkoitettu rakennus (KHO 11.2.1994 taltio 517). Samoin on pääteltävissä, että ulkonäöltään ja rakennustavaltaan tavanomaisiin pysyvään asumis- tai muuhun käyttöön verrattavissa olevat rakennukset, jotka liitetään kunnan vesi- ja viemäriverkostoihin, ovat luonteeltaan lähtökohtaisesti pysyviksi luokiteltavia (KHO 19.4.2007 taltio 1084). Jos rakennus kaikkine ulkoisine ominaisuuksineen ja rakennusteknisine ratkaisuineen on täysin rinnasteinen vastaavankokoiseen ja -arvoiseen pysyvään rakennukseen, tulee pystyä esittämään muita perusteita sille, että rakennus on tarkoitettu pysytettäväksi paikallaan enintään 10 vuotta.
Rakentamislaki on tuonut lisää vivahteita saunalauttojen luvitukseen. Kuva Kotkasta.
Väliaikaisen rakentamisluvan laajentuneet mahdollisuudet
Väliaikainen rakentamislupa on ulottuvuudeltaan MRL:n tilapäistä rakennuslupaa laajempi jo enimmäiskestonsa, 10 vuotta, kautta. Eroavuutta tulee myös sitä kautta, että kymmenen vuoden enimmäiskeston kuluttua tilanteessa, jossa paikallaan pysyttämistä halutaan jatkaa, ei enää tarvita poikkeamislupaa pelkästään lisämääräajan takia. Poikkeamislupa – tai kaavan muutos – voi sen sijaan olla tarpeen muista syistä johtuen. Tarve voi syntyä esimerkiksi muuttuneen alueiden käytön tilanteen takia. Jos lisäajan saamiseksi joudutaan kohteen rakennetta vahvistamaan tai tekemään muita rakennusteknisiä parannuksia, jotka eivät täytä voimassa olevia olennaisia teknisiä vaatimuksia, voi sekin johtaa vähintään vähäisen poikkeamisen tarpeeseen.
Väliaikaista rakentamislupaa ensi vaiheessa harkittaessa ei ole tarvetta arvioida lupaedellytysten täyttymistä vähäisen poikkeamisen säännöstön kautta. Jos lupaedellytysten harkinnassa päädytään siihen, että rakentamislain 10 §:n joustavat kriteerit täyttyvät, sisältää harkinta lähtökohtaisesti kaikki mahdolliset olennaisista teknisistä vaatimuksista poikkeamiset. Jos väliaikaiseen rakennukseen tulee sovellettavaksi hiilijalanjäljen raja-arvovaatimus, voi siitä kuitenkin seurata poikkeamisen tarve.
Väliaikainen lupa on käytettävissä myös käyttötarkoitusmuutoksiin. Oikeuskäytäntö hyväksyi jo rakennuslain aikana esimerkiksi rakennuksen osan tilapäisen käyttötarkoituksen muutoksen kaavan vastaisesti, jos tilapäisyyden edellytykset muutoin olivat olemassa. Hallituksen esityksen perustelujen mukaan väliaikaista rakentamislupaa voitaisiin käyttää esimerkiksi harrastustoiminnan mahdollistamiseen tyhjilleen jääneeseen teollisuuskiinteistöön siksi aikaa, kun pohditaan kiinteistön tulevaa käyttöä tai purkamista (HE 139/2022 vp s. 135). Väliaikainen rakentamislupa voitaisiin myös myöntää tilanteessa, jossa rakennukselle on annettu purkamiskehotus.
Pysyväisluonteiset olennaiset käyttötarkoitusmuutokset on eri asia. Niitä varten tuli rakentamislain poikkeamislupaa koskevaan pykälään eduskuntakäsittelyn aikana oma erityissäännös. Rakentamislain 57 §:n 3 momentin toisen virkkeen mukaan rakennuksen tai sen osan käyttötarkoituksen muuttamisen asemakaavasta poiketen asumiseen tai muuhun ympäristöhäiriötä aiheuttamattomaan käyttöön ei katsota 2 momentin 1 kohdan tarkoittamalla tavalla aiheuttavan haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueidenkäytön muulle järjestämiselle eikä sitä pidetä vaikutuksiltaan 2 momentin 4 kohdassa tarkoitettuna merkittävänä rakentamisena. Rakennuksen tai sen osan käyttötarkoituksen muuttamisen voidaan katsoa olevan erityinen syy, jos käyttötarkoituksen muuttamisella voidaan tukea rakennetun ympäristön kiertotaloutta ja vähähiilisyyttä.
Väestönsuoja
Väliaikaista rakennusta ei koske pelastuslain rakentamisvelvollisuus. Asiasta säädetään pelastuslain (379/2011) 71 §:ssä. Vapautus väestönsuojan rakentamisvelvollisuudesta on ulotettu koskemaan myös rakennusta, jonka väestönsuojan rakennuskustannukset olisivat erityisen korkeat suhteessa koko rakennuksen rakentamiskustannuksiin (754/2023).
Jos väliaikainen rakennus luvitetaan pysyväksi, väliaikaisen rakennuksen tuottama väestönsuojavapautus poistuu. Vapautus ei kuitenkaan poistu pelkästään sen takia, että väliaikaisella luvalla rakennetulle rakennukselle haetaan ja myönnetään jatkoaika. Vapautusmahdollisuus ja helpotus voi konkretisoitua myös pelastuslain 75 §:n kautta. Rakentamisluvan myöntävä viranomainen voi yksittäistapauksessa myöntää vapautuksen laissa säädetystä väestönsuojan rakentamisvelvollisuudesta, jos väestönsuojan rakentamisesta aiheutuu tavanomaista huomattavasti korkeampia rakentamiskustannuksia suhteessa asianomaisen rakennuksen rakentamiskustannuksiin tai väestönsuojan rakentaminen ilman suuria teknisiä vaikeuksia ei käy päinsä (PelL 75.1 §). Vaikka alun perin väliaikainen rakennus, joka ylittää esimerkiksi teollisuus-, tuotanto-, varasto- ja kokoontumisrakennuksen 1500 neliömetrin kokorajan, luvitettaisiin aikanaan pysyväksi kohteeksi, voisi silti lopputuloksena olla, ettei väestönsuojaa nykymääräysten valossa vaadittaisi. Pelastusviranomaista pitää kuitenkin kuulla. Hallituksen esityksen perusteluissa erityisen korkeista suhteutetuista rakentamiskustannuksista mainitaan esimerkkeinä lämmittämättömät urheilun harjoitusrakennukset, varastorakennukset, ratsastusmaneesit sekä peltirakenteiset hallit (HE 18/2018 vp s. 25).
Väliaikaisten lupien ketjutuksen lähtökohtana ovat ne joustavat kriteerit, jotka ilmenevät rakentamislain 10 §:n säännöksestä. Yleisesti voi arvioida, että mitä kauemmin alun perin väliaikaiseksi rakennettu rakennus pysytetään paikoillansa, sitä ilmeisemmiksi nousevat ajan kulumisen myötä vaatimukset esimerkiksi siltä osin, että rakenteita ja muita kohteen ominaisuuksia pitää vahvistaa ja muuttaa vastaamaan pysyvän rakennuksen vaatimustasoa. Jossain vaiheessa oltaisiin tilanteessa, jossa jatkoaikoja saanut väliaikainen rakennus muuttuu luonteeltaan pysyväksi.
Väliaikaisen rakentamisluvan edellytysharkinta on lähtökohtaisesti riippumatonta siitä, milloin pelastuslain mukainen väestönsuojan rakentamisvelvollisuus tulee sovellettavaksi. Muistettava kuitenkin on, ettei väliaikainen rakennus saa johtaa merkittävään rakentamiseen. Kooltaan ja pinta-alaltaan loputtoman suuria rakennuksia ei voi väliaikaisen luvan turvin toteuttaa ja pyrkiä sitä kautta vapautumaan väestönsuojan rakentamisvelvollisuudesta.
Määräajan pituus
Väliaikaista rakentamislupaa haettaessa on luvanhakijan tehtävänä ilmoittaa, kuinka pitkäksi ajaksi lupaa haetaan. Luvanhakijan tulee muutoinkin ilmaista ja perustella, miksi lupaa haetaan väliaikaisena ja miten rakentamislain 10 §:n kriteerit toteutuvat.
Lain mahdollistama 10 vuotta on enimmäisaika. Määräaika voi vaihdella periaatteessa vapaasti enimmäisajan sisällä. Mitään minimiaikaa ei laki tunne.
Sama koskee tilannetta, kun väliaikaisen luvan määräaika on umpeutumassa ja kohteelle haetaan jatkoaikaa. Vaikka jatkoajan enimmäispituutena voi pitää kymmentä vuotta, niin periaatteellista estettä ei liene, että 10 vuoden jatkoajan jälkeen voitaisiin myöntää vielä lisää aikaa paikallaan pysyttämiselle. Ennemmin tai myöhemmin tultaisiin kuitenkin sen eteen, ettei kohdetta enää voisi tulkita väliaikaiseksi. Jatkoaikaa tulisi hakea ennen määräajan umpeutumista. Jos näin ei tapahdu, tulee mahdollisesti myönnettävä jatkoaika lukea alkamaan siitä, kun edellinen määräaika on päättynyt.
Hallituksen esityksen perusteluissa todetaan, että määräajan umpeuduttua luvan edellytysten täyttyminen olisi arvioitava uudelleen kymmenen vuoden kuluttua. Rakennusvalvonta voisi lupamääräyksissä edellyttää rakennuksen turvallisuuden ja terveellisyyden varmistamiseksi kolmannen osapuolen tarkastusta. Esimerkiksi kymmeneksi vuodeksi luvan saanut ylipainehalli voitaisiin määrätä tarkastettavaksi viiden vuoden kuluttua (HE 139/2022 vp s. 135).
Liikuteltavat laitteet
Maankäyttö- ja rakennuslaista poiketen rakennuksen määritelmä rakentamislaissa on täsmällinen. Yhteistä molempien lakien rakennusta koskevissa määritelmissä on, että rakennus on ominaisuuksiltansa kiinteä (RakL 2 §:n 5 kohta verrattuna MRL 113 §:ään). Rakentamislain mukaan rakennusta luonnehtii myös esimerkiksi tarkoitus pysyttää kohde paikallaan. Maankäyttö- ja rakennuslaissa paikallaan pysyttäminen mainitaan vaihtoehtona (kiinteä tai paikallaan pidettäväksi tarkoitettu).
Rakentamislaki ei sisällä erillistä säännöstä liikuteltavasta laitteesta. Maankäyttö- ja rakennuslain 126 a §:n 1 momentin 3 kohta sääti toimenpideluvanvaraisuuden piiriin asuntovaunun tai -laivan tai vastaavan pitämisen paikallaan sellaista käyttöä varten, joka ei liity tavanomaiseen retkeilyyn tai veneilyyn. Hallinto- ja oikeuskäytännössä esimerkiksi asunto- tai ravintolapalvelujen tarjoaminen paikalle pysyväisluonteisesti sijoitetusta ja kunnallistekniikkaan liitetystä laivasta luvitettiin yleensä rakennus- eikä toimenpidelupana (esim. Turun hallinto-oikeus 4.7.2001). Toisinaan turvauduttiin tilapäiseen rakennuslupaan. Rakennelman rekisteröiminen veneeksi ei poistanut liikuteltavan laitteen luvanvaraisuutta, jos kysymyksessä oli esim. asuntolaiva (KHO 2009:91).
Liikuteltavista saunoista ja saunalautoista on lukuisia oikeustapauksia. Esimerkiksi tapauksessa KHO 31.12.2004 taltio 3529 rakennuksena pidettiin pyörillä kulkevaa puurakenteista saunaa, jota siirreltiin tilan alueella eri paikkoihin. Vuosikirjaratkaisussa KHO 2017:98 noin 12 kem²:n suuruista, vesikulkuneuvorekisteriin merkittyä lauttaa, jota käytettiin saunana, pidettiin rakennuksena. Saunalautta oli suurimman osan ajasta sijoitettuna joko poijukiinnityksellä kiinteistön vesialueelle tai nostettuna talvisäilytykseen kiinteistön rannalle.[4]
Rakentamislaissa rakennuksen luvanvaraisuus ratkeaa ensisijaisesti koon perusteella. Kooltaan vähintään 30 neliömetriä tai 120 kuutiometriä oleva rakennus vaatii 42 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan rakentamisluvan. Mitään merkitystä sillä, mihin tarkoitukseen vähimmäiskoon ylittävää rakennusta käytetään, ei luvanvaraisuuden kannalta ole. Sen sijaan asuinrakennus, koosta riippumatta, tarvitsee aina rakentamisluvan, vaikka se jäisi em. kokorajan alle.
Liikuteltavissa oleva katettu, seinillä ja omalla sisäänkäynnillä varustettu muu kuin asuinkohde, joka ylittää em. kokorajan, voi olla luvanvarainen rakennus, jos se liikuteltavuudesta huolimatta on tarkoitettu pysytettäväksi paikallaan. Tällainen kohde voi olla esimerkiksi asunto- tai ravintolalaiva. Luvanvaraisuus voi syntyä myös rakentamislain 42 §:n 2 momentin perusteella ja koskea kokorajan alittavaakin kohdetta, joka ei ole rakennus. Lähtökohtana kuitenkin on, ettei kokorajan alittava esimerkiksi saunalautta, jota ei ole sijoitettu paikalleen käytännössä pysyvästi, ole luvanvarainen. Jos saunalautta on tarkoitettu pysytettäväksi paikallaan, voi kysymykseen tulla myös väliaikaisen rakennuksen rakentamislupa. Jos saunalautta ylittää 42 §:n 1 momentin 2 kohdassa määritellyn koon, ja lautta sijoittuu käytännössä pysyvästi paikalleen, on se luvanvarainen. Koolla tarkoitetaan tällöin katettua ja seinien erottamaa tilaa, ei lautan avointa osaa.
Väliaikaisen rakennuksen käytön päättyminen
Väliaikaista rakentamislupaa luonnehtii olennaisesti siihen kuuluva määräaika. Määräajan umpeuduttua ei rakennuksella ole enää voimassa olevaa lupaa. Sama koskee tilannetta, jossa väliaikaisuus on koskenut rakennuksen käyttötarkoitusta.
Jos määräajan mentyä umpeen ei kohteelle ole haettu ja saatu jatkoaikaa, tulee rakennus purkaa tai lopettaa sille väliaikaisella luvalla myönnetty käyttö. Erillistä purkamislupaa ei tarvita. Purkamisilmoitus tulee kuitenkin tehdä (RakL 55.3 §). Hankkeissa, joissa purkumateriaalien määrä on vähäinen, ei tarvita purkumateriaali- ja rakennusjäteselvitystä (RakL 16 §). Ympäristöministeriön asetus purkumateriaali- ja rakennusjäteselvityksestä (1089/2024) antaa määräyksiä, miten arvio hankkeessa syntyvistä purkumateriaalien määrästä ilmoitetaan. Selvitys laaditaan Suomen ympäristökeskuksen ylläpitämään Rapu-tietokantaan. Ohjeellinen raja purkumateriaalien vähäisyydelle kokonaispurkuhankkeessa on 100 kerrosalaneliötä.
Jos väliaikaista rakennusta, jonka määräaika on päättynyt eikä jatkoaikaa sille olla hakemassa, ei kohtuullisessa ajassa pureta, tulee rakennusvalvonnan tarvittaessa turvautua velvoitemenettelyyn kohteen poistamiseksi.
Lauri Jääskeläinen
Varatuomari, valtiotieteiden maisteri.
Kuvat: Lauri Jääskeläinen.
[1] Otto Larma: Rakennuslaki ja -asetus, s. 450. Helsinki 1963.
[2] Lauri Jääskeläinen: Tilapäisen rakentamisen oikeutuksesta. Lakimies 3/1992, s. 384–385.
[3] Esim. Heikki Kulla – Janne Salminen: Hallintomenettelyn perusteet. Helsinki 2021, s. 109–134.
[4] Lauri Jääskeläinen: Saunalautta. RY Rakennettu Ympäristö 3/2017 s. 68–69.