Ympäristöministeriö pyytää lausuntoja esityksestä uusien rakennusten hiilijalanjälkien raja-arvoiksi

Ympäristöministeriön tiedote 5.3.2025

Hiilijalanjäljen raja-arvot on tarkoitus ottaa Suomessa käyttöön ensi vuoden alusta. Uusien rakennusten hiilijalanjäljille esitetään säädettäväksi raja-arvot valtioneuvoston asetuksella, jonka sisältöön voi antaa lausuntoja 5. toukokuuta 2025 saakka.

Ensimmäiset raja-arvot uudisrakennuksille asetetaan maltilliselle tasolle. Vaikka edellytykset raja-arvosääntelyyn siirtymiseksi ovat lähtökohtaisesti hyvät, on kyseessä kuitenkin uusi olennainen tekninen vaatimus rakentamisen ohjauksessa, mikä edellyttää osaamisen ja toimintatapojen kehittämistä. Jotta siirtyminen raja-arvo-ohjaukseen olisi mahdollisimman sujuva, raja-arvot on suunniteltu toteutettavan kaksivaiheisena. Vuonna 2026 alkaen käyttöön otettavat raja-arvot edustaisivat käytännössä kevyttä askelta, eli pääosa rakennuksista alittaisi raja-arvot ilman vähähiilisyystoimia. Vuoden 2028 alusta raja-arvoihin esitetään maltillista kiristystä vaikuttavuuden lisäämiseksi. 

Esityksen mukaan raja-arvot kiristyisivät keskimäärin 1–2 kgCO2e/m2/a rakennuksen käyttötarkoitusluokasta riippuen seuraavasti:

KäyttötarkoitusluokkaRaja-arvo  2026–2027 (kgCO2e/m2/a)  Raja-arvo
2028 →  (kgCO2e/m2/a) 
Rivitalot16,014,0
Kerrostalot16,014,0
Toimistorakennukset ja terveyskeskukset20,018,0
Liikerakennus, tavaratalo, kauppakeskus, myymälärakennus, myymälähalli, teatteri, ooppera-, konsertti- ja kongressitalo, elokuvateatteri, kirjasto, arkisto, museo, taidegalleria, näyttelyhalli22,020,0
Majoitusliikerakennukset, hotellit, asuntolat, palvelutalot, vanhainkodit ja hoitolaitokset25,024,0
Opetusrakennukset ja päiväkodit20,018,0
Liikuntahallit21,020,0
Sairaalat29,028,0
Lämmitetyltä nettoalaltaan yli 1000 m2 varastorakennus, liikenteen rakennus, uimahalli, jäähalli 24,022,0


Erityisen haastavaksi on tunnistettu sitovien raja-arvojen asettaminen pitkälle tulevaisuuteen, minkä vuoksi asetuksessa on esitetty sitovia raja-arvoja aluksi ainoastaan vuosille 2026 ja 2028. Tulevaisuudessa raja-arvoja on kuitenkin tarkoitus kiristää vaiheittain.  

“Uusien rakennusten hiilijalanjäljille säädettävät raja-arvot ovat tärkeä ja konkreettinen askel rakentamisen päästöjen vähentämiseksi. Nyt luotu raja-arvojen säätelymekanismi tarjoaa tehokkaan työkalun uudisrakentamisen päästöjen vähentämiselle tulevaisuudessa, kun raja-arvoja voidaan tasaisin väliajoin kiristää”, sanoo ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multala

Rakennusten hiilijalanjäljen raja-arvosääntely on käytössä jo muutamissa Euroopan maissa, kuten Alankomaissa, Ranskassa ja Tanskassa. Suomessa Helsinki ja Turku ovat asettaneet hiilijalanjäljen raja-arvon uusille asuinkerrostaloille. Helsingin raja-arvo asuinkerrostaloille on 14 kg/CO2/m2/a ja Turun 16 kg/CO2/m2/a, jotka ovat saman suuntaisia, kuin asetuksessa ehdotetaan säädettävän. Asetuksessa säädettäisiin raja-arvoista kaikille rakennuksille, ei ainoastaan asuinkerrostaloille. 

Edelläkävijöillä on tärkeä rooli vähähiilisyyden kirittäjinä, kun puolestaan valtakunnallisten raja-arvojen on tarkoitus toimia vähimmäisvaatimuksina koko Suomessa. Kunnat, kaupungit ja muut toimijat voivat edelleen omissa hankkeissaan vaatia vähähiilisempiä rakennuksia tai sopimiseen perustuen edellyttää tiukempaa raja-arvoa.

Raja-arvon alittuminen osoitetaan loppukatselmusta varten tehtävällä ilmastoselvityksellä

Rakennushankkeeseen ryhtyvä voi valita tapauskohtaisesti keinot, joilla raja-arvo alitetaan. Toisissa kohteissa voi olla mielekästä keskittyä energiatehokkuuden maksimointiin, kun taas toisissa kohteissa päästöjä voidaan vähentää käyttämällä vähähiilisiä materiaaleja. 

Raja-arvon alittuminen on syytä varmistaa jo suunnitteluvaiheessa, sillä silloin tehdään hankkeen vähähiilisyyden osalta merkittävimmät ratkaisut. Raja-arvon alittumista on seurattava myös rakennustyön edetessä. Muutoin saattaa tapauskohtaisesti muodostua riskiksi se, että raja-arvo ylittyy ja rakennusta ei tämän seurauksena voida ottaa käyttöön ilman muutoksia tai erillistä poikkeusta.  

Raja-arvo koskee ainoastaan uusia rakennuksia, ei esimerkiksi korjaus- ja muutostöitä, kerrosalaan laskettavan tilan lisäämistä eikä rakennuksen laajentamista. Raja-arvot koskevat sellaisia rakennuksia, joille on laadittava ilmastoselvitys. Näin ollen ne eivät koske esimerkiksi pientaloja.

Lisätietoja:
Mikko Koskela
Hallitussihteeri
029 525 0051
etunimi.sukunimi@gov.fi 
Maria Tiainen
erityisasiantuntija
029 525 0394
etunimi.e.sukunimi@gov.fi