Pientalot

Kuulostaa tutulta kliseeltä. Oma piha on oltava. Rauhaa, luontoa ja silti tarpeeksi lähellä muita ihmisiä ja suurempaa kaupunkia.

Suuri osa tutkimukseen osallistuneista tahtoisi nähdä kotinsa ikkunasta luontoa. Ymmärrettävä toive, mutta uudisrakentaminen tarkoittaa lähes poikkeuksetta sitä, että luonto saa väistyä talojen tieltä. Se mitä jätetään, näkyy kyllä joidenkuiden ikkunoista.

Vierailin Lempäälän asuntomessuilla arkkitehti Hanna-Riitta Lappalaisen kanssa. Kuljimme alueella ja tarkkailimme, miten messuteema ”ilmastoviisaus” näkyy käytännön toteutuksissa.

Hän rakensi puolisonsa kanssa perheelleen kodin olkielementeistä Nokian Harjuniittyyn. Haastavalle kalliorinnetontille rakentaminen onnistui ilman louhintaa, mutta tarkkaa suunnittelua se vaati. Lappalainen teki aiheesta diplomityönsä. Lähdin Nokialle ja kävin heillä kylässä jatkamassa kesken jäänyttä keskusteluamme.

Luin Suomen luonnonsuojeluliiton Nokian yhdistyksen mielipidettä Harjuniityn pientaloalueen laajentamista koskevaan asemakaavaehdotukseen ja virkistyin. Siinä sanotaan asiat suoraan:

”Kaavaehdotuksessa osoitetuilla viherriekaleilla ei ole mitään merkitystä luontoarvojen säilymiseen enempää kuin luonnon hyvinvointivaikutusten kokemiseen ja virkistyskäyttöön.”

Tuntematta kaavaa varten tehtyjä selvityksiä ja ottamatta kantaa kaavaehdotuksen onnistumiseen, tottahan tuo on yleisemmälläkin tasolla.

Riekale siellä täällä ei riitä ylläpitämään luonnon monimuotoisuutta, mutta ei välttämättä virkistysarvojakaan.

Jos nyt kuitenkin hyväksytään se tosiasia, että uusia alueita kaavoitetaan ja uutta rakennetaan jatkossakin, rakentamisen käytännöissä on mahdollista vaikuttaa ilmastopäästöihin. Siitä ovat hyvänä esimerkkinä paitsi Hanna-Riitta Lappalainen olkielementtitalo, myös vaikkapa ry-lehdessä ja #4/2023 esiintyneet Helsingin Honkasuon massiivihirsitalot eli Aarreaitat, jotka on suunnitellut arkkitehti Minna Aarnio.

Rakennusten hiilikädenjälki on laskettu kaksinkertaiseksi hiilijalanjälkeen verrattuna. Talteen jää siis kaksi kertaa enemmän hiilidioksidia kuin sitä rakentamisen aikana päästöinä karkaa.

Pekka Hänninen kirjoittaa artikkelissaan siitä, voiko pientalo olla ekologinen. Hän tarjoaa samalla konkreettisia neuvoja rakennustarkastajille ympäristön kannalta paremman rakentamisen ohjaukseenkin.

Asuntomessujen yhteydessä mieleen tulevat ennen kaikkea uudisrakennukset, koska messuja vartenhan kaavoitetaan uusi asuinalue.

Noora Huuskonen kaipasi kuitenkin vanhaan taloon. Hän kirjoittaa sen löytymisestä kolumnissaan, ja siitä, kuinka vähän yllättävästä talosta tuli koti.

Suomessa arvioidaan olevan tyhjäksi jääneitä pientaloja 11,4 miljoonaa neliötä, eivätkä ollenkaan kaikki niistä sijaitse hankalien etäisyyksien päässä esimerkiksi työpaikoilta ja palveluista. Vanhoihin rakennuksiin mahtuisi valtava määrä omakotitalounelmia, jos asujat vain löytäisivät pusikoituviin pihoihin ja näkisivät vanhoissa taloissa mahdollisuuden.

Juha Vinha kirjoittaa artikkelissaan kuivanapitolämmityksestä, jolla tyhjilleen jääneitä rakennuksia voitaisiin pitää terveinä pienin kustannuksin. Menetelmää voi lämpimästi suositella myös kaikkiin vapaa-ajan asuntoihin, joita ei käytetä talvella. Sen sijaan, että peruslämpö paahtaisi, pidetään lämpötila vain hieman ulkoilman lämpötilaa korkeammalla. Se riittää rakenteiden kuivana pysymiseen, ja talo säilyy parempana, vaikka uutta käyttöä ei heti löytyisi.

Purkutahti on kuitenkin kova myös kasvavien kaupunkiseutujen pientaloissa, joiden tilalle halutaan uusi.

Ymmärrystä vanhoista rakenteista ja säästävän korjaamisen mahdollisuuksista tarvittaisiinkin lisää. Siihen vastaa Rakennuskulttuurikeskus Lastun ja Restaurointikillan ideoima kaksivuotinen hanke, jonka verkkokoulutustilaisuudet ovat juuri alkaneet.

Kaupunkisarjassa esitellään tällä kertaa Kokkolaa ja Alajärveä Lauri Jääskeläisen matkakertomuksin sekä Oulua Anna Niemelän kulttuuripääkaupunkivuoden vaikutuksia valottavassa jutussa.

Lauri Jääskeläinen kirjoittaa rakennusvalvontaviranomaisen vallasta ns. Espoon parvekekaidetapauksen kautta: ”tapaus tuo tervetulleen muistutuksen siitä itsenäisestä asemasta, joka rakennusvalvonnan viranhaltijalle kuuluu silloin kun viranhaltija suorittaa siirretyn toimivallan nojalla viranomaistehtäviä ja tekee niitä koskevia päätöksiä”.

Tuttuun tapaansa Kari Kuosma osuu yhden ruudun piirroksellaan asian ytimeen tässäkin teemassa.

Piirrosten avulla antautuu helpommin lähestyttäväksi myös tieteellinen tutkimus, kun sarjakuvataiteilija Tiitu Takalo ja historioitsija Tiina Männistö-Funk yhdistivät voimansa sarjakuvalliseksi tietokirjaksi pyöräilyn ja liikennesuunnittelun historiasta. Teoksen arvioi Pekka Hänninen.