Autiotalosta kodiksi

LAURI JÄÄSKELÄINEN Autiotalosta kodiksi Kangasniemen kunta Etelä-Savossa päätti tehdä jotain konkreettista autioituvien talojen pelastamiseksi. Autiotalojen messut kesä-heinäkuussa oli mainio avaus. Autiotalotapahtuman käynnistysseminaari Kangasniemen Satamatorilla keräsi kiinnostuneita kuulijoita.Kangasniemen elinvoimakoordinaattori Teija Skyttä kertoi, kuinka hän Kangasniemellä ajellessaan näki ei pelkästään kauniita maisemia vaan kauniita tyhjilleen jääneitä taloja. Rakennusvalvonnasta saatujen tietojen perusteella arvioitiin, että pelkästään Kangasniemeltä löytyy kaksisataa vaille käyttöä jäänyttä asuinrakennusta. Vuonna 1997 Suomen kauneimmaksi kunnaksi äänestetty Kangasniemi sijaitsee Jyväskylän ja Mikkelin välissä. Asukkaita on noin viisi tuhatta. Loma-asuntojen määrä nousee lähes samaan, vajaaseen neljään tuhanteen. Rantaviivaa on kunnassa 1500 kilometriä. Suurimmat järvet ovat Puula ja Kyyvesi.Autiotaloja vaivaa kohtaanto-ongelma. Potentiaalisesti niistä kiinnostuneet…
READ ARTICLE

Eurajoki hakee rakennustarkastajan viransijaista

Viransijaista haetaan ajalle 10.9.2026-31.12.2027. Sijaisuus jatkuu mahdollisesti pidempään. HUOM: Hakuaikaa on jatkettu 13.7. asti.
READ ARTICLE

YM:ltä avustusta 3 milj. euroa kunnille ja maakuntien liitoille rakennetun ympäristön tiedonhallinnan uudistamiseen

Avustetut hankkeet toimeenpanevat uudistuneen rakennetun ympäristön lainsäädännön digitalisaation liittyviä uudistuksia.
READ ARTICLE

Rautaista kartanohistoriaa

LAURI JÄÄSKELÄINEN Rautaista kartanohistoriaa Lohjan Ojamon mailla sijaitsee Suomen vanhimpana pidetty vuorilouhimo. Ojamosta löytyi rautamalmia 1500-luvulla. Louhinta pääsi välillä keskeytymään, mutta kartano kukoisti. Ojamon kartanon siirryttyä Lohjan kaupungin omistukseen vuonna 2023 on ullakolta siirretty kartanon historiaa valottavaa aineistoa turvaan tarkempia tutkimuksia varten. Päärakennuksen tornin syntyhistoria selvinnee aikanaan.Nykyinen Ojamon kartanon hirsinen päärakennus on 1850-luvulta. Sen suunnittelija on hämärän peitossa. Rakennuttajana oli everstiluutnantti Dimitri Swertschkoff. Tyyliltään se edustaa lähinnä venäläistä empireä. Swertschkoffin suvun perillisten jälkeen kartanon omisti ja sitä hoiti vuosikymmenten ajan Savolaisen perhe.Vuonna 1965 silloinen Lohjan maalaiskunnan kunnanvaltuusto hyväksyi Ojamon kartanon maiden ostamisen laajenevaa asuinrakentamista silmällä pitäen. Lohjan keskustaan on matkaa…
READ ARTICLE