Purkamislupasääntely muuttui

LAURI JÄÄSKELÄINEN Purkamislupasääntely muuttui Purkamisen luvitus herätti rakentamislain valmisteluvaiheessa keskustelua ja eriäviä näkemyksiä. Malmin lentoaseman terminaali valmistui vuonna 1938, suunnittelijoinaan Yrjö Waskinen, Dag Englund, Vera Rosendal ja Onni Ermala. Lentotoiminta on nyt kokonaan päättynyt, mutta muun muassa lentoasemarakennus on suojeltu asemakaavalla.Rakentamislain eduskuntakäsittelyssä vuosina 2022–2023 purkamisluvan edellytyspykälä muuttui verrattuna hallituksen esitykseen (HE 139/2022 vp). Ympäristövaliokunnan mietinnön ehdottamalla tavalla kaavoituksellisen haitattomuuden edellytys poistettiin rakennuskohteen purkamisluvasta alueella, jolla rakennukset ovat menettäneet suurimman osan arvostaan (YmVM 27/2022 vp).  Edellytykseksi säädettiin, että kohteen purkaminen johtaa merkittävään purkumateriaalien uudelleenkäyttöön tai kierrätykseen. Rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista ei kuitenkaan olisi saanut vaikeuttaa.Muotoilu ei kelvannut uudelle hallitukselle,…
READ ARTICLE

Arkkitehtuuria rakennusten käyttäjille

LAURI JÄÄSKELÄINEN Arkkitehtuuria rakennusten käyttäjille Oulun yliopiston yhdyskuntasuunnittelun professorin virasta vuonna 2002 eläköitynyt arkkitehti Kaj Nyman on tullut tunnetuksi modernismin kriitikkona. Uusin teos Arkkitehtuuri, käyttäjän taide jatkaa ja summeeraa Nymanin teesejä. Teos on tuttua poleemista Kaj Nymania, höystettynä eräänlaisella pienoiselämäkerralla, josta ei siitäkään itsekritiikkiä puutu. Nuorena vastavalmistuneena arkkitehtina hän pääsi töihin Helsingin maalaiskunnan, sittemmin Vantaan, yleiskaava-arkkitehdiksi vuonna 1966. Vuosi siitä eteenpäin Nyman oli alle 30-vuotiaana kaavoituspäällikkö. Pääkaupunkiseudulla ja muissakin suurissa kaupungeissa elettiin aluerakentamisen aikaa. Muutama vuosi riitti ja Nyman hakeutui pääkaupunkiseudun yhteistyöelimen, myöhemmin YTV, leipiin. Jo siinä vaiheessa Kaj Nyman lähti julkisesti arvioimaan ja kritisoimaan aluerakentamisen myötä rakentuneita betonilähiöitä. Helsingin…
READ ARTICLE

Uusi rakentamislaki 2025

KUOSMAT Uusi rakentamislaki 2025
READ ARTICLE

Entisen ammattivalittajan tunnustuksia

ANNI KYTÖMÄKI Entisen ammattivalittajan tunnustuksia Luultavasti jokainen rakentamisen parissa työskentelevä tietää hänet. Ammattivalittajan. Hänet, joka laatii kaavoista, infrahankkeista, yksittäisistä rakennuksista ja pohjimmiltaan mistä tahansa suunnitelmista muistutuksia kuntaan ja sen jälkeen vielä valituksia oikeusasteisiin. Suomessa on syntynyt runsaasti kansalaiskeskustelua ja kannanottoja esimerkiksi harjujen soranotto- ja hakkuusuunnitelmista. Kuva kirjoittajan kotikonnuilta Ylöjärveltä, Soppeenharjun virkistysalueelta, jonka metsiä on puolustettu myös muistutuksin ja valituksin.Ammattivalittajan titteli kalskahtaa negatiiviselta. Syntyy mielikuva henkilöstä, joka iltakaudet naputtelee valituksia ja nauttii, kun saa haitata yhteiskunnan kehitystä.Todellisuus on kaukana oletuksesta, ainakin siltä osin kuin olen päässyt aihetta tarkastelemaan.Olen noin 25 vuotta toiminut luontojärjestöissä, pääasiassa vapaaehtoisena, mutta hetken myös työntekijänä. 2010-luvun taitteessa,…
READ ARTICLE