Rakennusvalvonnan moniottelija ja ikoni  

AURI HÄKKINEN Rakennusvalvonnan moniottelija ja ikoni Lauri Jääskeläistä voi hyvällä syyllä kutsua rakennusvalvontatoimen ikoniksi. Laurin vaikutus rakentamisen kenttään ei rajoitu vain rakennusvalvontaan, vaan on paljon laajempi. Hän on ollut mukana monessa rakentamista koskevassa selvitystyössä. Kantavana ajatuksena kaikessa hänen toiminnassaan on ollut rakentamisen laatu ja kaupunkiympäristön kauneus.Lauri teki Helsingin rakennusvalvonnassa töitä jo opiskellessaan yhtaikaa oikeus- ja valtiotieteellisissä tiedekunnissa, joista valmistui oikeustieteen kandidaatiksi 1976 ja valtiotieteiden maisteriksi 1980. Hän auskultoi kymmenen vuotta oikeustieteellisestä valmistumisen jälkeen ja sai varatuomarin arvon 1987.”Löysin oikeustieteen kandidaatiksi valmistuttuani työpaikan Länsi-Suomen vesioikeudesta, joka sijaitsi tuohon aikaan Pohjoisesplanadilla. Työ oli täysin erilaista verrattuna rakennusvalvontaan. Siellä oli täydellinen rauha ja…
READ ARTICLE

Onnea RTY 60 vuotta!

LEENA JASKANEN Onnea RTY 60 vuotta! Rakennustarkastusyhdistyksellä on juuri nyt monta aihetta juhlia ja kiittää: johtokunta sekä jäsenistölle näkyvimmät verkkosivusto ja RY-lehti uudistuvat. Kuluva vuosi on yhdistyksen 60-vuotisjuhlavuosi. Verkkolehden tuoreimman numeron sisältö on omistettu juhlavuoden teemoille ja yhdistyksen keskeisille toimijoille.Uudistuneen verkkojulkaisun myötä esitän lämpimät kiitokset kaikille RY-lehden tekijöille. Aikaisempi toimitusneuvosto, päätoimittajat Lauri Jääskeläinen ja Ulla Vahtera sekä monet muut toimijat yhdistyksen piirissä – työnne on ollut kaiken huomion arvoista. Luvallamme-julkaisuun koottu yhdistyksen 50-vuotistaival saa jatkoa Lauri Jääskeläisen artikkelissa. Kuvituksen kautta herää eloon toiminnan viimeiset kymmenen vuotta. Auri Häkkinen puolestaan summaa artikkelissaan Lauri Jääskeläisen mittavaa rakennusvalvontauraa.RY-lehteä on tarkoitus jatkossakin suunnata rakennusvalvontojen…
READ ARTICLE

Hyvää rakentamista Tampereella

SAANA KARALA Hyvää rakentamista Tampereella Tampereen Hyvän rakentamisen palkinto vuonna 2021 myönnettiin kahdelle korjausrakentamisen hankkeelle: Pyynikinlinnan peruskorjaus ja asunto-osakeyhtiö Pyynikinkulman julkisivun korjaus- ja muutostyö. Ehdokkaissa painottuivat rakennusperintö, ympäristö ja kulttuuri.Tampereen kaupungin yhdyskuntalautakunnan ympäristö- ja rakennusjaosto halusi nostaa esille korjausrakentamisen kohteet, sillä purkavaa täydennysrakentamista on toteutettu viime aikoina monin paikoin kaupunkia. Molemmat palkitut kohteet ovat 1920-luvulta, mutta toivottavaa olisi, että arvostus nousisi myös uudempaa korjausiässä olevaa rakennuskantaa kohtaan.  Palkituilla kohteilla haluttiin korostaa vanhojen rakennusten kunnostamisen tärkeyttä niin ekologisen kuin kulttuurisen kestävyyden kannalta.Pyynikinlinnan peruskorjausPyynikinlinnan vuoden 2021 peruskorjaus on toteutettu kauttaaltaan huolella ja rakennuksen historiaan paneutuen. Erityisesti rakennuksen julkisivujen korjaamisen tarkkuus herätti arvostusta.…
READ ARTICLE

Eläin- ja ihmishahmot Helsingin julkisivuissa

LAURI JÄÄSKELÄINEN Eläin- ja ihmishahmot Helsingin julkisivuissa Juha Ilonen: Julkisivustakatsojat. Ihmis- ja eläinhahmot Helsingin arkkitehtuurissa. AtlasArt 2021. 496 sivua. Arkkitehti, taiteilijaprofessori Juha Ilonen on saanut viisivuotisen urakkansa päätökseen. Massiivinen teos Julkisivustakatsojat esittelee kahdensadan vuoden ajalta pääkaupungin rakennusten julkisivuja eri tavoin elävöittävät eläin- ja ihmishahmot. Juha Ilonen on jo aiemmin tullut tunnetuksi valtavirrasta poikkeavista aihevalinnoista. Teos Toinen Helsinki – kortteleiden kääntöpuolen arkkitehtuuri (1996) esitteli kookkaiden mustavalkokuvien avulla Helsingin umpikortteleiden sisä- ja takapihojen katseilta piiloon jäävää arkkitehtuuria. Vuonna 2013 ilmestynyt Kolmas Helsinki mursi myyttejä Helsingin paraatikatujen varsien rakennusten muuttumattomuudesta ja tarkkoihin arkistotutkimuksiin perustuen toi esiin rakennusten kerroksellisuuden. Tällä kertaa aiheena on lähes…
READ ARTICLE